Perusfysikaalista ajattelua, arkimaailmaan tuotuna

Kotikonnuille ja paikoilleen jäävät, ottavat asiat annettuina, ja sopeutuvat perinteisiin, eivätkä osoita omaa tahtoaan, suhteessa annettuun.

Ihmisiä on, tuolla tavoin tyytyväisyyttä pusertavina ja tahdottomina, ja korrelaatiota on varmasti siihen nähden, löytyykö heitä jostain, osoitettua paikkaa kauempaa.

Ilmiö ei ole vain maantieteellinen. Jämähtää voi ideologisesti, ja päätyä olemaan miettimättä perusteita, ja näkemyksiä, joita muu ympäristö on tarjonnut.

Perinteet, usko ja näkemykset automaationa, on noinollen lammasmaisuutta, ja todennäköisesti kytkeytyvät vahvasti vastuuttomuuteen, siinä kun yksilön omakohtaista tuovuutta kokonaisuuteen nähden, ajatellaan velvollisuutena paikassa, joka erilaisena tarkoittaa väistämättä potentiaalia, jota muut eivät voi käyttää, ja joka jää tosiaan käyttämättä, olemalla jeesjees.

Koti, uskonto ja isänmaa, ovat näin kertoen yhteydessä ongelmaan, tai vielä pahempaa, noiden ylläpitämiseen.

Havaittavimman arvoinen muutoksettomuus vain kaikkia koskevasti, ei välttämättä aina tarkoita vapaamatkustajuutta siinä osuudessa, josta jokainen ainoastaan itse voi vastata, itseä ja muita hyödyttävästi.

Voi olla vaikka niitä paikkalintuja, jotka tuovat osuutensa ilman, että siitä jää samalla tapaa havaittavaa.

Mitä vähemmin havaittavin elkein omaa osuuttaan koskevaa potentiaalia voi käyttää, ts elää solmukohtansa mukaisia valmiuksia käyttäen, sen tehokkaampi voi olla sen tuomisessa, jolla on tarvetta.

Vastaavasti, mitä enemmän tarvitsee välineistöä sopiviin muutoksiin, sen rankempia toimia voi tarvita siihen, että edes jotain pientä, omiin valmiuksiin nähden saa ajoiksi.

Kyse on hyötysuhteesta ja ekonomiasta. Jos saa aikaan paljon vähästä... kuormittavuutta jää vähemmän pyörimään, ja päinvastoin.

Tehoa vaikka yleensä tapana arvioida kielteisesti, tarkoittaa tässä tosiaan osuvuutta, ja myös kielteisten seurausten ja kuormitustaakkojen minimoimista, vähempipäästöisyyttä, jos tätä kääntää vihreyden näkemys-alustalle.

Noin muuten, isot ja isoeleiset siirrot voi olla sitä, mitä tehokaskin paikkansa hyödyntäjä voi joskus tarvita. Paukut kunnolla otettuna, voi olla tervettä.

Toisaalta, toimijuutta ja sen eroa on jonkin verran, ja ristelevämmillä lienee oma osuutensa kokonaisuudessa, vaikka tekisivät askareitaan pienemmällä hyötysuhteella.

Perusfysikaalisesti olisi tosiaan parempi puhua hyötysuhteesta, tosin teho ihmisen perusodotuksia koskien, voi ajatella suoraan osuvuutena.

Teho ei olisi sitä, että jotain energiaa sinkoilee paljon, muttei oikein mitään sinne, mikä tarkoitus.

Ihmisen mielekkyyttä, ja hänen olemassaolon edellytyksiä jos ajattelee, teho on enemmänkin tekemisen ja energiakäytön osuvuutta, ei purkautumispaljoutta.

Pohdinta lähti tämänaamuisesta, KKn kerronnasta: https://www.youtube.com/watch?v=dsv9T0r4UxI 

Hyvää tarinaa, suoraan elävältä, tästä elämästä.

Tehoa kun vielä ajattelee, parempaa olisi jakaa se lähtötehoon, ja osuvuustehoon. 

Hyötysuhde käsitteenä, on enemmän sitä, millä tavoin osuvuustehoa voi sanoa kohdentuneen sopivasti, ts miten paljon energiaa on käytännössä suuntautunut, tai miten paljon sitä voi odottaa suuntautuvan, tietynlaisesti kanavoituneena.

Hyötysuhdettakin voi käyttää ennakoivasti, ei vain toteutuneesti, mutta mielikuvissa, käsite tarkoittaa enemmän toteutunutta, ja teho tosiaan paraikaikaa tapahtuvaa.

Toteutuneen työn tapauksessa (työ suureena), käsite tarkoittaa vieläkin assosioidummin toteutunutta, ei niinkään sitä, millaista työpanosta ennakoidaan tarvittavan.

Narsismin tarve maailmassa

Narsismi-ilmiöllä on kielteinen kaiku. Kokemus piirteisen äärellä, ei ole muille niin kiva, eikä piirteeseen liittyvät toimet välttämättä helpotusta piirteisellekään, jos nyt on tarkoitus helpotusta odottaa.

Itse narsismin käsite on vähän niin ja näin. Siinä kun tavan kansa puhuu ilmiöstä, jotain ajatellaan olevan tässä pielessä, ts piirteen käsittelykyky tavan kansaa koskien, ajatellaan heikoksi.

Narsismin voi yleisen tajuttavana piirteenä ajatella olevan puolustamista, eri keinoin.

Millaista puolustusta on valmis toteuttamaan, tässä voi nähdä eroja. Oleellista on kuitenkin puolustus, jota kaikki tekee jollain tapaa.

Jos ajattelee narsismia tosiaan tuolla tavoin puoliaan pitävänä, ja suojaavana, ts rajoista kiinnipitämisenä, kielteistä narsismi on siinä suhteessa, mitä rajoista pidetään huolta yksipuolisesti, ja pahimmassa tapauksessa, tämäkään ei ei ole riittävä, sopivan tilan rakentumiseen.

Ratkaisevaksi tulee tasapuolisuus. Siinä kun narsismista puhutaan sen merkittävästi hiertävänä vaikutuksena, puheiden tulisi olla enemmän tavan puolustuksellisuutta käsittelevä.

Syvälle menevää narsismia ei kannata liikaa vastustaa, koska taisteluhakuisuudelle, ei ole käytännössä helposti rajaa. Puolustavampi hakee aina vahvemmat välineet, ja jalostaa puolen pitämistä, ja tämä menee tosiaan myös ennakoivasti.

Systeemi kokonaisuudessaan vaikuttuu pahimpien mukaisesti, jolloin vastavoimaa jos luo, niin vain riittävän potentiaalisen muuttuviin nähden.

Odotus ja paine jota kohdistetaan, on noinollen aina vääryyttä, tosin jos mahdottomuutta ajattelee, ja sinne suuntaa paukkuja turhaan, epäsuora ongelmavyyhti on lopulta enemmän sen kannettavissa, joka ei ole piirteen suhteen täyteläisintä, laadultaan.

Yhteiskunnat ja kokoonpanot, ovat noinollen pakosti epäoikeudenmukaisia, ja sen paremmalta puolelta hakemaan lähtien. Joka on raskain taakka, siltä voidaan käytännössä vaatia vähiten.

Pragmaattisuus perustuu oikeudenmukaisuudessa, perustuu siihen, mikä on ylipäätään mahdollista, ja mitä voi asettaa riskiksi, mitä seuraumuksiin tulee.

Monipuolinen kokonaisuuden ottaminen on välttämätöntä, tosin haittana tässä on paljon se, että tavoitetta ei voi oikein julkisesti asettaa.

Mitä syvempää narsismi puolustautumistarpeen mukaisena on, sen vähemmän siitä on odottaa toimivuutta. Otsikko narsismin tarpeesta, on kuitenkin siinä mielessä järkevä, että voi herättää ajattelemaan paremmin ihmisyydestä, ja sen merkittävästä piirteestä.

Narsismista puhutaan hyvin heppoiseen sävyyn, aivan kuin se olisi jotain mitättömyyttä, jolla ei pitäisi olla perustetta. Narsismi kuitenkin asettuu sille akselille, joka on ihmiselle tosi merkittävä.

Narsismin nimike ja kertomukset piirteeseen liittyen, tekee ilmiöstä kaukaisen, ja omituisemman kuin mistä tässä on kyse. Pahimpia haasteita, tällä tapaa huonoin lähtövalmiuksin. Sama koskee toisaalta, myös helpompia haasteita.

Kolmas yöreissu

Kaksi viikkoa siitä, kun kävin metsäilemässä, yötä myöten. Pitänyt kirjoittaa reissusta, jo aikoja sitten, tosin heti en halunnut.

Kun metsäilee, ja se fiilis, muuta ei niin paljoa elämään jaksa ottaa. Myös kirjoittelu reissuista, kuuluu asiaan, tai näin koen, ainakin joiltain osin.

Kun tekee tavan touhuja kaupunkioloissa, metsämeininkejä vaikea yleensä yhdistää, edes kertoilevasti. Jossain määrin kaksijakoista.

Sama koskee tätä omaa blogia verrattuna siihen, kun osallistuu johonkin julkisemmin Somessa. Lomittaminen hiukan helpompaa, koska täällä voi pohdiskella myös yleisiä asioita, itsekseen.

***

Käväsin korista parisen tuntia, iltahämyn aikaan. Nyt älysin sentään venytellä suoraan paikan päällä, mitä en normaalisti tee. Ei juurikaan nivelongelmia, tai oikeastaan ollenkaan. Selkä ajoittain menee jumiin, ja pallohieronta avaa.

Kädet pysyy kuitenkin paremmassa kunnossa, kun niitä käyttää eri suuntiin, ja selkä voi kokonaisuutena paremmin, tosin alaselkä vaatii vielä jotain liikkeiden oikeellisuutta.

***

Eilen vähästä aikaa taas sieniä, ihan päiväreissuna. Syksy kun on, aika omituista on käyttää ruuaksi säilöttyjä sieniä, edellisiltä vuosilta, kun tuorettakin vielä riittää, vaikka huono on sienivuosi.

Sain viitisen litraa suppiksia, vähän vaaleaorakasta, hallavahakkaita, ja jotain pieniä vahakkaita, joita en aiemmin kerännyt. Laji suurin piirtein tunnistettu, mutten vielä ole syönyt. X-vahakkaita sain reilun ämpärillisen.

Metsään oli hyvä mennä, sillä alkaa kylmempi jakso, ja voi tulla jopa lunta. Ehkä viimeinen sienireissu, toivottavasti ei.

Lähdin metsään lyhyiden unien jälkeen, väsyneenä, sekä paljolti energian puolesta ehtyneenä. Edellisenä päivänä (lauantai) olin käynyt rullaluistelemassa, pimeän aikaan.

Rullaluistellessa kylmetyin hiukan, vaikka ajattelin ottaneeni liikaa vaatteita päälle, kun oli lämmintä.

Tuuli yllätti, ja se vaikutti lähes koko menomatkan, ja tyventä oli vain kohdassa, jossa yleensä pulahdan. Nyt jäi tekemättä, ja hyvä olikin.

Kun tauottaa retkeillessä, tai liikkuessa, tärkeää löytää tuuleton paikka. Joskus se voi olla tosi vaikeaa, mutta jostain löytyä. Tuulen suvantoja vaikea aina ennakoida.

Päättärillä meni tiukkaillessa vasenta luistinta. Samalla kävi selväksi, että oikea vaati samaa, vaikka ilman vasemman tiukkausta, oikean kiristystarvetta ei olisi mitenkään osannut arvata.

Oli aivan toista mennä sopivan kireillä luistimilla. Kannatti, vaikka oli näpit vähän kylmänä, suvantopaikan löytymisestä huolimatta.

Sama näppien lämpöongelma ilmenee myös retkeillessä. Kolmas yöreissu, josta en vielä kirjoittanut, oli viimeisen päivän osalta hyvin tuulinen, ja myös kylmä, mutta yllättävintä oli kuivuus, jota tuuli toi tullessa.

Kun karpaloita oli 50 litraa, ja heräsin aamulla kovaan puhuriin, päätin purkaa leirin ts laavun, ja lähteä takaisin jo varhain aamusta.

Leirin purku kovassa tuulessa ja kohtuukylmässä, oli aika toista. Kun pressuun tarttui paljain käsin, kosketusta kesti parisen minuuttia, ja näppejä oli lämmiteltävä kehoa vasten. Muuten ei pakkaamisesta olisi tullut mitään.

Olen kuitenkin päättänyt kirjoittaa kolmannesta yöreissusta, mutta sitä ennen vielä eilisestä päivätapauksesta...

Metsään lähdin tosiaan väsyneessä ja uupuneessa olotilassa. Metsää ei voinut ajatella ottavansa tuorein voimin. Metsään vein lähinnä väsymykseni, ja paras on paikka, väsymystä ja kuluneisuutta viettää, vaikka pieni kävely ja pyöräily voikin kuormittaa hiukan lisää.

Väsymys metsässä muuttuu jollain tapaa normaaliksi. On jotain täydenpää ja terveempää.

Päiväreissukin vaatii omanlaisia mukaanotettavia. Toinen satulalaukku unohtui. Meni tosiaan olotilan piikkiin, tosin ei täysin.

Metsässäkin oli suurpiirteisempi, ja sattui eräs lapsus, kun hanskat jäi kannon päähän, ruokaillessa. Hoksasin onneksi heti, mutta huomasin, että ihan virkku en ollut.

Onneksi mitää erityisen pahaa ei oikein pysty tekemään, kun tutuissa paikoissa pyörii, joten aika turvallista, mennä vähillä. En halunnut ottaa riesaksi edes kännykkää.

Sieniä menikin käsitellessä, sillä X-vahakkaat olivat pieniä, ja olin kerännyt ne multaisine juurineen, koska halusin viedä itselleni uudet sienet kokonaisena, tunnistamista varten. Järjetön valinta, siivoustyömäärän takia. No, jättää ensi kerralla tekemättä, noin vaivalloiset.

Myöhäiseksi meni, ja nukuin taas tavallista hiukan vähemmän, vaikka heräsin tänään spontaanisti puoli tuntia ennen herätyskellon soittoa.

Se mikä kolmanteen yöreissuun tulee merkittävänä tapahtumana, on juuri väsymys, ja nukkuminen.

Ensimmäinen päivä oli yhtä seikkailua, uusilla tienoilla. Melko rohkeita tutustumisreissuja tienooseen tein, päivän lyhyehkön suoreissun jälkeen, ennen pimeän tuloa.

Leirille saavuin reilusti hämärän aikaan, ja iltatouhut kun sain tehtyä, ja kuupeuduttua kahteen kesää varten tarkoitettuun makuupussiin, nukahdin ihan saman tien. En muista, milloin näin olisi käynyt.

Ei mitään valveen viivettä sen välillä, kun sain painettua pääni tyynylle, jonka olin tehnyt varavaatteista. Seuraava suopäivä alkoi toisin, ja se yö oli tosiaan leuto, ja pohja päivään, aika toista.

Mitä siis tapahtui parisen viikkoa sitten. Kun metsään menee, paikat herättävät paljon takaumia. Sen verran eri maisemissa keräillyt, että kaikkia tienoita ei osaa liittää koherentisti kartalle, jota mielessä kantaa.

On tapahtumia ja episodeja maastoineen, joita en tietäisi tarkallee mistä hakea, jos nyt joutuisin niitä etsimään. Esimmäinen suppilovahveropaikka itse tehtynä, on eräs tällainen. Muistan siitä vain maastomerkkejä, mutten osaa sijoittaa, missä tuo tienoo on.

Kun liikkunut etupäässä keräillen, tiettyjä maastomerkkejä ja maaston yhtenäisyyttä, ei välttämättä osaa tarkata niin vahvasti. Tämä koski etenkin alkua, sillä vaikka metsässä on tullut oltua, niin kotiseudun tienoilla, jossa uuteen ei niin paljon törmännyt.

Liikkuminen ja olinpaikan sijoittaminen kokonaisuuteen, voi tuoda edelleen yllätyksiä.

Vaikka kompassia käytän, ja karttojakin ollut matkassa, karttoihin en vieläkään osaa paljoa perustaa. Typistää paljon, sillä tienoo on rikkaampi ja tärkeämpi tietää muin perustein, kuin suunnistus ja paikannusmielessä.

Erityisen jännää yllättyä aina siihen, miten tietyt maisemat liittyvät osaksi muuta. Millä tavoin jokin tuttu alue, jota käykin ääriä myöten läpitte, sijoittuu sen suhteen, missä alkaa jokin toinen vyöhyke, jonka tuntee samalla tapaa.

Eilen päädyin erään alueen äärikulussa paikkaan, jonne en osannut ajatella joutuneeni. Maaston mittasuhteita ja pituuksia, ei välttämättä osaa suhteuttaa, etenkin jos osa pituudesta tulee käytyä rutiininomaisesti jotain valtaväylää tai metsäauto reittiä pitkin.

Seuraus vaeltelussa on, että tuttua ei aina tajua tutuksi, koska se aiempi tulee niin yllätyksenä, jos ei ole osannut odottaa. Tilanne vie tosi hämilleen.

Kolmannen yöreissun alku olikin melkoista sekaannusta, ja tuolla tavoin toteutuneena. Edellisenä päivänä kiersin erään järven, joka oli laajuudeltaan paljon odottamaani suurempi, ja reitiltään huono kulkea, pyörän kanssa.

Keskiviikko oli se sumuinen hämypäivä, sillä kolmannelle yöreissulle lähdin torstaina. Sain järveä kiertäessä vasemman polven kipeäksi, kun vielä kolhasin sitä pyörällä.

Yllätyksellisintä järvenkiertoreissussa oli tosiaan odotus, joka ei täyttynyt, vaan sai pahasti hämilleen. En säikähtänyt, tosin polven takia vähän huolestutti, etten ollut ihan ajan tasalla.

Kolmas yöreissu alkoi vähän arveluttavalla lähdöllä. Oli muistaakseni alla heikon polven lisäksi pientä flunssan tynkää. Pelkäsin hiukan, mutta samalla koin, että oli erityisen hyvä ajankohta testata, miten tulee menemään, ja paremmin meni, kuin jos kotiin olisin jäänyt.

Kirjoitan jatkot kommentteihin, sillä kerronta reissun osalta, sopivan oloisesti pohjustettu. Uppoudun kertomaan lisää, tosin mitään varmuutta ei ole, että kovin kaikkea muistaisin.

Eilen päiväreissulla mietinkin, että mitä hittoa oikein tapahtui, sillä kolmannella reissulla, joka alkoi torstaina, ja päättyi sunnuntaina (3 yötä).

Tietoisuuden (käytön) perustelu

Mitä osallistunut kuvioiden käsittelyyn ja arvointiin, tulee mieleen pari ajatusta:

1. Kaikki mitä ei voi sanoa iskevästi, on turhaa kidutusta ja mahdollisten osallistujen rääkkäämistä.

2. Kaikki asiat, joita ei lähde käsittelemään perusteellisesti (ehkä pitkästikin), on oikeasti tilan ja resurssien rohmuamista, sekä vankeusajan pidentämistä niin, että jokainen tekee kohta osuutensa tässä (yleisriski).

Koska kokonaisuutta tulee arvioitua 2-tavalla, ts vähän sinne tänne katsetta luoden, ... havainnointi asiaan perehtyjillä, voi tosiaan olla käytännössä helposti luokkaa 2. Mitä tarkoittaisi se, että mukana olisi jotain oleellisempaa otetta.

Ei käsitystä tuosta.

***

Mieleen tulee tosiaan aistielimet, ja etenkin silmät, joissa ilmenee sakkadi-piirteisyys, jota voi sanoa katseen poikkoiluksi. Silmän liikkeet ovat paljon, ellei täysin joskus täysin tahdonalaisuuden tuolle puolen menevää.

Silmien toiminnassa toteutuu varmasti jokin fiksuus tai nerokkuus, mitä havainnointiin tulee. Silmät toteutuneena apparaattina, voi ehkä antaa suuntaa siitä, mitä toiminta voi muutenkin olla.

Eilen tuli mieleen se kysymys, millä tavoin ihminen voi luottaa siihen automaattisempaan toimintatapaan, joka liittyy ihmisen perustoimien varmistumiseen.

***

Perustoimintaa on suoraan fysiologisena, tai vaistoina, joita käytetty ainakin joskus eläinten käyttäytymisen kuvaamisena. Jos eläimet ovat "vaistokoneita", toimivat kuin ihmiset siinä, mitä silmien käytön perusmekanismeihin tulee.

Tietty toiminnallisuus peritään vaihtelevan vahvana, ja se asettautuu (+asetetaan) vaihtelevan helposti, osaksi muuta kokonaisempaa toimintaa.

Mikä tarvitsee enemmän aikaa ja tekemistä, paikoilleenloksahtamista ajatellen... eläinlajit eroavat paljon, tällaisten kypsymiseen liittyvissä kuluissa.

Kun ihminen tekee jotain vaistolla, mikä on tällaisen perustoimintoja varmistavan toiminnallisuuden luotettavuus?

Kaikki ei ihmisen tapauksessa mene enää siten, että automaatiotuki riittäisi kovin pitkälle. On eläimiä, joiden alut lasketaan ympäristöön niin, että ympäristö hoitaa loput, ja aikaansaannos on ympäristöönsä nähden,.. varsin hyvin toimeentuleva.

Ihminen ei ympäristöön kytkeytyvänä, ole yhtä helpon hoitamisen varaan jätettävä. Ilman jotain meille tyypillistä saattelua,... olemme kyllä saatettuja, mutta takaisin "lähtöruutuun" (maa).

Kun puhutaan joskus siitä, miksi ihmisenä oleminen vaatii ihmisen mittaisten valmiuksien käyttämistä... oletuksessa on perää, tosin perusteita tälle ei ole varteenotettavana esitetty.

Mitä on ihmisen tiedollinen vastuu, ja mitä on peruste tälle?

***

Mielestäni tietoisuuden ja sen käyttämisen perustelu voi lähteä suoraan darwinin ajattelutavasta.

Ihminen automaattitoimijana on varmasti jotain, ts perusasioita toteutuu siten, kuin meihin on aikojen saatossa rakentunut käyttöönotettaviksi.

Jos kulut (elämänpolut) kohtuusuotuisat, ihmiseen latautuu se toimintojen perusvalmiuspaketti, joka lajina säilymisen kannalta kriittistä ja välttämätöntä.

Tee vastoin todellisuutta valmiuksin, joista ei ole ammentaa muuta kulkua... tarkoittaa samaa, mitä hyönteisillä ja linnuilla se, että törmäävät tietyissä oloissa jatkuvasti, mutta väistämättömästi ikkunaan, jonka olemassaolo ei ole ehtinyt päivittyä nykyhetken tasalle.

Ihmisessä on rakentuneina, ja selkäen rakentumavalmiina, paljon mahdollisuuksia toimintaan, jolla pärjää. Paketti on iso, ja koottu pitkän ajan kuluessa.

Peruspärjäämisen lähtökohdat, pitemmällä ajalla rakentunut, joten hyvin testatun oloisella on mahdollista mennä.

Tietty konservatiivisuus on helppoa perustella, sopivan olemassaolon rakentumisen kautta.

Jos kuitenkin jotain ei hoitaudu kuten perusvalmiutemme antavat, ... jäljelle jää hierre, johon ei aiemmin tuoduilla kontribuutioilla, ole kyetty vaikuttamaan. 

Tietoisuus tulee näin kuvaan, tosin voisi sanoa, että tietoisuutta tuskin edes tarvitsee, ellei hierre jonkinsorttisesti ilmenvänä, tosiaan herättele.

***

Yksinkertainen päätelmä voi tosiaan olla se, että siinä kun tietoisuutta on, jotain tekemisen paikkaa sammalla, tuota tietoisuutta käyttäen.

Tietoisuus ei ole ongelma, vaan merkki todellisuudesta, jolloin perustava ongelma on enemmän siinä, että tietoisuutta ei käytä.

Mahdollisuuskin tietoisuusblokki on, tosin toimena rajuvaikutteinen. Liekkö ihan jatkuvakäyttöisen passeli, tai jos, niin millaisin jaksoin.

Miten kukakin tietoisuuttaan (potkuenergia) käyttää,... tämä voidaan kokea myös tietoisena (ongelma, haaste). Tuleeko edes omat asiat kuntoon, pakollisemmaksi arvellun ajattelutyön tuloksena? Hittoonko, vai jäähyllekö koko avu.

***

Kun tosiaan elämisen kysymyksiä miettii perusteita koskevasti, tässä yhteydessä ajatellut pääasiallista energialähdettämme, Aurinkoa. Varmasti on hankalasorttinen säteilijä. Rapaessa roiskuu, ja varmasti tuntuu ympäristössä.

Kun ihminen kuitenkin tottunut Aurinkoon, jonka vaikutuksia voi varmasti ajatella myös vaaralliseksi... sen aiheuttamien seurausten matkassa aletaan kuitenkin olla, ja Auringottomasti tuskin nyt haluttaisiin mennä, ainakaan tässä vaiheessa.

Eksoottinen esimerkki rakentumisesta, ja mukaanlähdöstä, vaikkakin varsin perustavan tekijän kautta.

***

Pitkästi menee hahmottelut, ja varsin paljon omaa tilannetta priorisoiden. Ei kovin liityttävää.

Jos jotain osaa kuvata oikaisevammin... ehkä näitä ajastaan ylettyy kuvaamaan myös siten, että vastaanottajakin voi ajatella siivittyvänsä kerronnasta.

Kaunokirjallisuus ja taide, ovat tällä tavoin yksityisyyttä priorisoivia, ts yleistä enemmän huomiottajättävää.

Jotain voi joku seikkailija löytää, ja sen jonkin kanssa ehkä elettävä itse (ja muiden), halusi tätä tai ei.

***

Löytäminen merkitsee aina muutosta, jos jotain oleellista on tosiaan raahautunut poisheittämättömänä tarrajaisena, otti taktista tai automaattisempaa tietoisuusblokkia, tai ei.

Tietoisuus ja sen käyttö yksilönä, voi olla joskus enemmän vapauksia mahdollistava niiden välineiden käytölle, joita kattavampi ympäristö mahdollistanut, ja mitä työtä yksilönä voi olla motivoituneempi ottamaan vastaan, jos tätä edes kysytään.

Kun tietoisuus on tosiaan hierrettä, se voimaperäistä osuutta koskien, antaa suuntaa ja (etenkin) potkua, jolloin tietoisuusvalmiuksien käyttö on perusteltua. Eri asia, minne dissonanssityyppisin valmiuksin yltää.

Riskit huomioitava, mitä tietoisuuteen tulee. Tätä korostetaan paljon.

Ehkä näissä perustavissa suhtautumapäätymissä on joskus pientä päivittämisen tarvetta. Mitä tarkoittaa... ei tajua, etenkään tällaisia kulkuja kapeasti käyden, kun muu tosiaan ole mahdollista, nykyvalmiuksin.

***

Kun soveltavien johtopäätösten aika oletusti lähenee, kerronnan loppua kohden... sitä kokee pohtivana olevan tilanteessa, jossa jotain konkreettisempaa tulisi olla jo tarjota. Samalla näkee hajaannusta siinä, miten on asiaa kyennyt kokoamaan.

Kerronnan haasteeseen, edellistä tulosodotusta koskien... mieleen tuli eilen sieniretkeiijänä mieleen se, miten tietoisuus ja reaktiot tosiaan voi saada aikaan ongelmaa toisaalla, jolloin viesti muuten sopivalähtöisiin kulkuihin, voi päätyä aina kyseenalaisempaan boksiin.

Voitaisiin puhua jumeista ja estymistä, joita isommissa kokoonapanoissa tuppaa toteutumaan, kun kollektiivisemmat otettava myös jotenkin huomioon. Aikaan sopiva teema, jos ajattelee yksityisyyttä ja paikallisuutta, ... johonkin yhtenäisempään nähden.

***

Paras esimerkki voi olla jakaa vaikuttimet jossain vaiheessa todellisuuteen, ja viestintään. Mitä on otettava todellisuutena, ja mitä on otettava viestintänä.

Radikaalia olisi se, että viestiin vastaisi viestintänä, ei tosiasioita koskevasti. Jos viestintä on aina jotain omaa... so what, vaikka sen olisi tarkoitus pelastaa päälle kaatuvalta ajoneuvoyhdistelmältä.

Yleisestä rakenteiden tarkastelusta, voi johtaa tähän tyyliin varsin puhuttelevan oloisia tapahtumia.

***

Eräs tutkijaotteisesti mielenkiintoinen sovelluskohde on se, miten valoja käytetään liikenteessä. Voiko, ja tarvitseeko tällaisia lähteä tavallisesti ajattelemaan, vaikutuksiltaan. Eikö edes tällaisia, voisi ottaa annettuina.

Näissä voi yllättyä siitä, mitä ei ole oppinut hoksaamaan. Tällaisia on tosi paljon, ja mitä arkisemmin otettuja, sen vaikeampia ovat arvioitavaksi. Tarvitaan... mitä tarvitaan, olettaen että jotain on syytä tarkistaa.

ADH-aamu, AD-haamu, dementikko... vai mikä?

Heräsin kuudelta kellon soittoon. Tilli oli tallin, ja kunnes vähän aikaa sai tankata Nietzeä, että alkoi hereillä. Kahvit päälle, niin olkin jo valmista, tämän päivän alkupuristukseen:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/toivoa-pimeydesta-jota-pidettiin-ja-elettiin-valona-siunaantunut-hulluuntuma/

Kiirettä piti, töihin ehtiäkseni, tosin otin ihan loivasti. Loivuutta oli myös vertikaalisti, kun jo pihan liikennympyrän kiveyksellä pyörimien, vaihtui pyörintään, entistäkin kokonaisvaltaisemmin.

Taitolaji, hitto vieköön. Eikä ensimmäinen kerta, tosin sellainen pahana, olisi varmaan pysäyttävämpi juttu.

Kerran kopisuttanut aikuisena kupolia asfaltilla, tosin onneksi oli kypärä sattunut jäämään, päätäparkaa suojaamaan.

Jälkikäteen kun tuota ajattelee, fiiliksiä koskien, aivan kuin vetäisi Bidenisti, karattuaan kotoisasta hoitokodista.

Onnettomuutta pystyy jonkin verran ennakoimaan sillä, miten on valveutunut sen suhteen, mitä voi tapahtua. Voiko jotain tulla, täysin kulman takaa.

Kun rullaluistellessa kolhaisin takakupolia asfalttiin, olin vähän liian tuudittunut siihen, että todellisuus voisi tuoda tullessaan jotain erikoista. Yksinkertaisesti, liian turvallinen ja välinpitämätön olo. Mistä lie jääänyt päälle.

Se oli ihan jänski tälli, ja meinasin lopettaa saman tien, kun ajattelin, että jos aivovammaa, pahentaisi kaikki isompi ponnistelu tilannetta lisää. Kuulostellen ja maltilla, jatkoin kelailua, luistellessani.

Muistui mieleen aivan toisenlaiset, ja tosiaan toiseuteen viittaavat. Olin sen tasalla, mitä yöllä oli tapahtunut, mutta mielessäni. Vasta tällin jälkeen, resonoi enemmän se tila, jossa olisi pitänyt olla, jo luistelemaan lähtiessä.

Samaa paradoksaalisuutta oli tässäkin aamussa. Eilen kävin polkukorista, ja uuvutin itseni, tosin överipalautusyrityksellä, hiilareita popsimalla.

Nuukahdin, kuin eno-veikko, eikä auttanut edes se, että kuuntelin kaiken aikaa sitä, miten Saatana saapuu Moskovaan.

Mietin kuumeisesti, mutta sivuajona sitä, miten tilanteesta voisi toipua. En keksinyt kuin pienen kävelylenkin, joka toi ehkä tarvittavaa ensiapua, ja ennenkaikkea, sai venyttelemään, ja rullailemaan lihaksia ja kalvostoa.

Sen verran laiska oman kehon huollossa, että ei voisi ajatella, että liikkumisesta kuitenkin niin paljon pidän, tai se toimii, vaikkei aina niin pitäisikään.

Onko ADHD piirteenä sitä, että paljon ja helposti tipahtaa pois niitä rutiineita joihin ei ole selkeää yhteyttä, mitkä eivät ole tuon piirteen mukaisia.

Joka tapauksessa, rutiinia kun sai laitettua pohjille, aivan toisenlainen kehofiilis, lähteä pyöräilemään töihin.

Mitä kaatumiseen tulee, ihan loistosuoritus, enkä näitä ole alkanut paljoa katumaan. Pysyy jotenkin ajan ja tilanteen tasalla, kun sekoilee, etenkin jos tajuaa, että siihen on niitä valmiuksia, toisin kuin Biden-lähtöisesti.

Se vielä, että ADHD, ja päälle dementia.

Käytännössä, vaikka dementiaa ei olisi, voi nämä erityispiirteet hetkittäisenä kokea samalla tavoin, mitä on suuremmin valtaa ottanut piirre esim varsinaisilla dementikoilla, joilla aivot eivät toimi enää normaalisti.

Näitä kannattaa ajatella jotenkin yhtenäisesti, sillä kirjoa on liikkeellä, jos minkinlaisena. Eilen kuuntelin pläjäystä, jossa ihmisiä verrattiin eläimiin, siis eri eläinlajiin, saman ihmis-lajin puitteissa.

Alkukansat ovatkin nimenneet ihmisiä eläiminä, jne. Todellisuuskytkentä näkyy, ihan verbaalitasolla. Mitä merkitsee lukitsevasti, ja hankalan lukitsevasti, tai muuten ... tähän on vaikea ottaa kantaa.

Joka tapauksessa, erilaisuutta ja kirjoa jos ajattelee, itse on varmasti jotenkin painotetusti jotain siitä haitarista, joka auki on lävähtänyt.

Hetkittäisesti, ja vaiheittaisesti, vaikka olisi jotain tiettyä noin yleisesti, yleisemmän valmisrakenteen puolesta johon syntynyt, tämä pohja ei aina resonoi kaikissa tilanteissa yhtä vahvana.

Tuohon varmaan perustuu se, että ihmistä jos ajattelee erityisesti tiettyyn kategoriaan selkeästikin kuuluvana, samainen ihminen ei välttämättä ilmene ihan samana, joka tilanteessa.

Ainakaan sisäinen tunne omaan itseen nähden olevia poikkeuksia kohden, ei aina ole sitä, mitä perusluonnosta voisi päätellä. Käytännössä perusluontoisesti voi ottaa monia, joiden yhteydessä aistii paljon muuta, mutta jota ei ole tottunut vahvistamaan tavalla, jota muuten tekisi.

Noin kun kertoo kohtaamisista, voi samalla ajatella myös siitä, millä tavoin ylipäätään vahvistaa sitä perusolemusta, johon alkuperäisesti ja ratkaisevimmat vaiheet läpikäyneenä, on eniten kallallaan.

Keltikangas lähtee perustavista, joiden pohjalta muuhun liitytään. Jos tuota ei ole, liittyykö sitten... oikein minkään kautta.

Ellei äidinkieltä osaa, voiko millä tavoin oppia vieraita kieliä.

Mitä ovat sitten ne opit ja kasvamiset, jotka ovat vähän perustavampia, kuin mitä kielistä voidaan ajatella, jotka tosiaan sidottu sen verran tanakasti muihin, että tuskin ihan kaikkea sitä ympäristöä tavoittavat perusteiltaan, jota yksittäinen ihminen juurettuneena tarvitsee.

Näistä puhutaan paljon, ja näitä sovelletaan paljon. Mitään kokonaisempaa en noista ole koskaan osannut muodostaa, mitä omiin näkemyksiin tulee. Tämä tosiaan, jo ihan suoraa tiedostamista koskien.

Olisikin kiva olla, vähän enemmän heitto-pussina/jussina. Minnehän sitä voisikin lentää ja antaa itseään lennättää?

Kannatas ehkä ottaa jotain todesta. Etenkin ne epäilyt, ja sitä mukaa kun jotain seurailee. Samassa suhteessa, ja niin pois päin, tai ainakin jotain, jotta voi senkin turhan heitellä menemään. Mistä näitä aina tietää.

Polkukorista ja höttökratiaa

Vähään aikaan ei ole tullut kelailtua yksityisemmin. Edellisestä metsäretkestäkin aikaa parisen viikkoa.

Käväsin polkukoripalloa. Aiemmin opin pitämään polkujuoksusta, ja koin sen paljon mielekkäämpänä, tavan ratajuoksuun nähden, jota oikeastaan ovat erilaiset tiet.

Polkukoripallo on polkujuoksusta seuraava, pieneltä haastelisältään. Tällainen vaikeutus valpastuttaa lisää, ja tekee liikkumisesta mielekkäämpää.

Uusia lajeja kun yritellyt keksiä... jotain löytyy ihan vahingossa, kuten kaksi edellistä.

Polkujuoksu tuli mainittua, ennen kuin siitä tuli enemmän yleisesti puhetta. Polkukoripallosta tiedä, milloin on trendi. Ei ehkä koskaan.

***

Pieni tauko polkukorista, verensokerin tasaamiseen.

Tauon aikana tuli mieleen demokratia. Sanotaan, että vaikka hitain, niin silti vakain ja paras.

Demokratia voi olla tuota. Käytännössä hitaus ja jähmeys voi tarkoittaa sitä, mitä ganstakuiskaaja tiivisti alamaailmasta:  https://www.youtube.com/watch?v=3OLtcP2GvlQ

Höttökratia mahdollistaa paljon sellaista, mikä ei välttämättä ole ilmeistä, kun tulisi olla järjestystä, sen parasta järjestelmän voimin.

***

Ollut alavatsavaivoja, ja ristiselkäkin jumissa. Lisäksi kaasuttanut, tavallista enemmän. Voi olla Chronia, keliakiaa, ... ruokailutottumusten muutosta tai jotain muutosta elintavoissa.

Metsäretkeilyn aikana, opin juomaan kahvit jo viiden aikaan aamulla. Vaihe tarttui, ja toisaalta tuo vuorokausirytmi. Kahvit aikaisin, ei metsässä niin tunnu, mutta pitemmän päälle, voi saada aikaan suoliston kiukuttelua.

Toinen muutos on syömisissä. Marjamehua, missä on tosiaan sitä hedelmäsokeria. Voi vaikuttaa kielteisesti.

Saas nähdä, mitä tuloksia verensokeritestistä tulee. Sekin osin pieleen, kun edellisenä iltapäivänä tuli liikuttua vähän turhan paljon, testiä ajatellen. Luin ohjeen vasta jälkikäteen.

Syysretki nro 2

Nyt suoraan päivyriin, suihkun jälkeen, ja ennen muuta nettiä. Tekeekin hyväksi levähtää, pitkän pyöräpaluun jälkeen. Kahvit kiehumassa, ja retkievästä mikrossa.

Tällaiset tulee tosiaan saada pakettiin kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, kuten metsäretket. On tämän tyypin ihmiselle välttämätöntä, koossapysymistyötä, etenkin kun uutta sattuu ja tapahtuu, väistämättä retkeillessä.

Mitä pitempään metässä viettää, sen enemmän tapahtumia mahtuu, tosin tämä voi vaihdella, etenkin jos retkeilystä tulee enemmän rutiinia. Nyt tuntuu menevän joka yöpymisreissut uniikisti, vaikka toisaalta sama koskee jonkin verran päiväreissujakin.

Päiväreissuissa ja yöreissuissa kuitenkin aivan omanlainen meininki. Toinen on ajanviettoa yleensä, etenkin pitmeämmän aikaan, jolloin ei välttämättä voi tehdä niin paljoa, vuorokauden ympäri.

Pimeässäkin voi touhuta. Parina päivänä nousin viiden jälkeen, ja nyt viimeisimmän seuraus oli, että pääsin kotiin ennen puolta päivää. Tarvikkeet myös purettu jo. 

Paljon ei tullut kosteaa, vaikka paikoitellen oli sateista, ja etenkin paljon tihutti. Sateisin aika meni yönä. Toisaalta, nykyään tuntuu järkevältä kaikin keinoin välttää kastumista. Kuivaaminen leirioloissa, muuten kosteana vuodenaikana, tosi työlästä.

Käytännössä kastui, tai kostui pressujen toiset puolet, kolme paria sukkia ja lippi.

Ei olisi uskonut, että loppumatkasta alkaa verensokeri olla vähissä, vaikka söin lähtiessä tosi tukevasti, aamupalan.

Ruokaa tuli reissulle liikaa, ja siinä selkeä syy, miksi ei ollut järkevää viettää enää yhtä yötä lisää. Toisaalta, kilo rahkaa oli jäänyt ottamatta mukaan. Hyvä muuten, mutta jäi lämpimään. Saa nähdä, onko niissä enää syötävää.

Taas on kokemus, että nivelkivut ovat aika tiessään. Reissussa söin viimeiset pari ruiseväspalaa ensimmäisen yön jälkeen, aamukahvilla. Eräs ehdoton syy pitempään reissuun oli mm se, että voi testata, onko leivättömyys hyvä juttu... siinä kun nivelongelmia voi leivästä päätellä, koska reissussa niin moni on toisella tapaa.

Tällä kertaa, suoritin retkivalmistelut etukäteen lähtöä helpottamaan. Aiemmin olin jättänyt pakkaamisen vasta aloitushetkeen, koska halusin nimeomaisesti ajatella mukaanotettavia asioita, tilanteeseen läheisen liittyvästi.

Loppuun asti en kaikkia retkelle otettavaa ja pakattavaa miettinyt. Esim ruuanottamisen, ajattelin jättää pakkauksen yhteyteen, kun pakasteitakin tuli matkaan, joiden ajattelin tuovan lisää säilyvyysaikaa, jäisenä muiden valmiseväiden kanssa.

Mitään kiirettä en keskiviikkona lähdön päivänä pitänyt, ja pääsinkin lähtemään vasta puolen päivän jälkeen. Keksin ottaa mukaan yhtä sun toista, luovalla tavalla, kun ei ollut mitään erityisempää kiirettä rutistaa reissuun. Makuupaikka oli ainoa, jota piti ajatella, tulevaksi yöksi, sekä yöpymispaikan valinta.

Kiireetöntä oli aika myös metässä, melkein koko aikaa koskien. Muutamia kiireellisiä hetkiä tuli, kun sade yllätti leiritouhut aamulla, ja piti varoa itsensä ja tavaroiden kastumista. Nopeasti opin laittamaan sateenvarjon remmeillä niin, että kädet vapautui tekemiseen.

Kiire toi nopeita oivalluksia, ja viritelmä jota olin kotona tehnyt sateenvarjon varalle, parani versiona, eikä tarvinnut kuin yhden sidontaliinan, ja tuen lippiksen sidontaremmin kautta. Vähemmän mukaan kannettavaa.

Sateenvarjon opin muutenkin laittamaan puuhun. Sen alla on sopiva tauotella, antaa täyden suojan sateelta, ja vapauttaa kädet, jne. Sivutuuli voi olla erikseen, jos sade tulee puuskina tai muuten voimakkaasti.

Yllättävää sadesuojaa saa syksyn tihuttamiselta myös pienemmän kuusen alla. Tihusade jää oksiin, eikä pisaroi alas ollenkaan. Toista on kesän roisimmat sateet, tai jos syksyllä on niitä.

Tuo luonnon perinteinen suojapaikka, tuntui tällä kertaa toimivan, ja löytyi myös vähän tiukassa paikassa. Olin saanut ehkä ruokamyrkytyksen, ja pelkäsin hetkellisesti tosi paljon, miten pärjäisin.

Ruokamyrkytyksen tapaisia oireita seurasi suopäivän päätteeksi. Tuli herättyä viiden jälkeen hyvissä ajoin, karpalopäivää varten. Suolla olin jo hämärän aikaan, kun ei voinut vielä kerätä kunnolla mitään.

Luulin keränneeni neljä ämpäriä karpaloja, mutta taisikin jäädä kolmeen, kunhan putsaa. Koneella tulee sen verran epäsiivoa jälkeä, että roskaa, mm painvempana rahkasammalrippeinä kertyy.

Suopäivän lopun yllätti tosiaan oireilu. Voimakasta päänsärkyä ajattelin suoraan kahvittomuudesta johtuvaksi. Olin kyllä juonut kahvit, mutta heti viiden jälkeen. 

Kahvit noin aikaisin, ei aiheuttanut darraa luonnossa, mitä tekee siviilissä. Kahvia voi siten juoda aikaisin, toisin kuin kerrostalo-oloissa. Täällä aikaiset kahvit, vie stressitilaan, joka näkyy vaihtelevan isona.

Kahvin puutetta päänsärky ei ollut. Havahduin olotilan muutokseen melko myöhään. Ensimmäinen oli se, kun seuralaiselle juttelin jotain, hänen tehdessä lähtöä.

Huomasin, että oma puhetapani oli outo. Puhuin mm liian kovaäänisesti. Jälkeenpäin ajattelin, että saattoi liittyä suoraan pääsärkyyn.

Seuralaisen kuitenkin lähdettyä... pidin asiallisena, että kun ehkä ensimmäisen ja ehkä viimeisen valitun kerran karpalossa,... koko päivä pitää suolla hyödyntää.

Tuossa oli ainoa kiireellinen tavoite, johon heräsin, seuralaisen lähdettyä. Loppu menikin niin, että olo muuttui tuskalliseksi.

Tuli kuuma, ja oli pakko heittää vaatteita vähälle. Aivan kuin olisin saanut auringon pistoksen, syksyisenä tihutuspäivänä. En ollut uskoa tuntemuksiani. Karpalot oli jätettävä, kun alkoi jo mennä liian hämäräksi, niiden näkeminen.

Kun ämpäreitä kiikuttelin pois suolta, huomasin, miten heikoksi tunsin itseni, ponnistellessa pieniäkin. Olo lihaksissa oli, kuin olisi kuumetta tulossa. Säikähdin melkoisesti, ja koska satoi vähän enemmän... löysin tien poskesta kuusen, jonka alle jäin.

Matkaa leiripaikalle oli melko paljon, ja toisaalta, reittiin sattui ylämäkiä. Ajattelin, että ämpärit jätettävä, ja selvittävä itse leiriin, mahdollisimman vähän turhaa itseeän uuvuttamatta.

Mielessä kävi myös sienimyrkytys, sillä ensimmästä kertaa olin syönyt koivunkantosieniä, joita edellisenä päivänä olin saanut. Tunnistus oli ehkä oikein, mutten tiennyt varmaksi sanoa, enkä edelleenkään. Sieniä tuli pakasteresiallinen vesien haihdutuksen jälkeen... mutta retkipakista loput kaadoin nyt aamulla pois, varmuuden vuoksi.

En sentään ajatellut alkaa syöväni sitä lajia, jota arvelin kuusilahokkaaksi. Myrkkynääpikkävaara ehkä liian suuri, ellei sitten niitä mennyt... koivunkantosieninä. Mukaan tuli kuitenkin keitetyt, ja tuoreet, jotka pitää tutkia tarkemmin, kun nettikin nyt mahdollinen, sillä älypuhelin jäi, ja olin peruskapuloiden varassa, mikä muuten paljon parempi.

Kun säikähdin olotilan muutos, en osannut oikein arvioida mitä tehdä. Ensituuma oli jättää marjat... mutta vähän aikaa taluteltua pyörää... toiminta opetti sen verran, että voisin ehkä tehdä paluun leiriin, marjoineni.

Älysin, että kun on pimeää, ei ollut muuta kuin aikaa. Se oli huojentava tunne. Vaikka olisi pitkä etappi, voisi ottaa sen kevyesti.

Kevyesti piti tosiaan paluu leirille myös ottaa, sillä oireistoon kuului selkeä sydämän rytmin nopeutuminen. Ajattelin heti marjoja suolta viedessä, että nyt jos tuleekin noutaja... sen verran otti koville.

Kävi mielessä hätäpuhelin, jos oireet käy kovaksi. Viimeisin ajatus, joka kannattaa aina miettiä, saa apua, tai ei, ja osaako apua ohjata tai ei.

Leirille saavuin, kuin yllätyksekseni. Marjat jäi pyörään, tai jaksoinhan nostaa ne alas kuusen juurelle, kun pelkäsin, että pyörän kaatuessa, leviäisivät pitkin kankaita.

Suoritin iltatoimet hyvin, ja rauhallisesti. En syönyt mitään, pesin hampaat, ja käytin hammasväliharjaa. Avasin kännykän soittoa varten, ja soitin eräälle ihmiselle, jolle sanoin vilustuneeni.

Ei ollut kylmä, ja paljasjaloin laavuoloissa, meni suorastaan vähän lämpimän ja sopivan välillä. Ajattelin, että normaalia flunssaa tämä ei ollut, enkä voinut oikeastaan missään vaiheessa uskoa, että olisi saattanut vilustua, koska olin ollut niin tarkkana sen suhteen.

Kun ajatus tavan ruokamyrkytyksestä varmistui enemmän... en miettinyt enää vilustumisen riskejä. Enemmän ajattelin ongelmaksi, jos tulee liian kuuma ja sitä kautta tukala olo.

Yö tai alkuilta meni tukalaa oloa potiessa. Ajattelin, että aikaa on vaikka kuinka. Tällainen tilanne on tosi kiva. Viimein nukahdin, ja taisin nukkua melko hyvin, vaikka heräsinkin jo viideltä.

Illalla olin ajatellut... että missään tapauksessa ei saa lähteä takaisin kotiin, jos on heikossa kunnossa. Toipua pitäisi, vaikka metsässä. Ei ollut kovin kylmää, joten toipumiselle en ajatellut olevan esteitä. Metsässä kun toipuu nopeammin, vaikken tiedä mistä se johtuu.

Hyvin nukutun yön jälkeen... tuli päätös lähdöstäkin hitaan hiljaisesti, jotenkin luontevan rauhallisesti. Eräs syy paluuseen oli tosiaan liika ruokamäärä, joka ei säilyisi. Ensi kerralla oppii olemaan järkevämpi, ruuan rahtaamisessa.

Pitkään olisi pitänyt sen puolesta olla, että olisi saanut painavat valmisruuat, pois takaisinpaluuta painamasta. Ei kuitenkaan olisi onnistunut, se ahtaminen, joten ei kun kotia päin.

Ruokaa vaikka oli leirioloissa paljon, enkä tosiaan antanut sen vähyydellä itseäni heikentää, mittasin huvikseni tultuani painon, ja totesin sen olevat 77.3. Ei se liian alhainen ole. Arvelin osasyyksi kuivuuden, sillä myrkytys toi sen verran kehoon lämpöä, että nestettä oli haihtunut. Leirissä yritin juoda vissyä, tämän takia enemmän, suolta palattua.

Päätös lähteä jo lauantaina, oli osin sen syy, että herätessä vaikka tunsin itseni aika palautuneeksi, mitä myrkytykseen tulee... huomasin aamurtoimissa, että heikotusta alkaa seurata. Varmaan selviäisin kotiin, jatkamaan potemista.

Paluumatka meni loistavasti. Oli painoa siihen nähden, että otettava ilman isompia rehkimisiä.

Todennut jo aiemmin, että pienet flunssat ovat parhaita pyöräilyhetkiä. Pyöräily tulee otettua tosi tarkasti. Tavoitteena ei ole niinkään matka, vaan sopiva olo.

Maltoin pukea tosi tarkoituksenmukaisesti paluuta varten. Täysin hikoilematonta oloa en matkalle saanut, ja alkuvaiheesta otin käytännöksi sen, että jokaisen mäen päällä pysähdyin, join vähän veteen sekoitettua vissyä... ja tein jotain muuta pikku tauon aikana, että hikeä vähän nousi, ja alas laskiessa... sitä kuivi selkeämpänä periodina.

Pyöräillessä huomannut, että hien aiheuttama kosteus ilmenee parhaiten pysähdyksissä. Hikiä erittyy, ja kun se lähtee kertarysäyksellä pois... vilustumisvaikutus on vähäisempi, kuin jos kaiken aikaa puskisi hikeä, ja sitä haihtuisi samalla tapaa pois, jatkuvana virtana.

Reissussa varmaan tärkeintä on se, ettei laske itseään sairastumaan. 

Ruokahygieniasta vaikka pidin pientä huomiota, sen suhteen oltava vähän tarkempi. Myrkytys saattoi tosin johtua siitä, että olin kerännyt koriin mm niitä sieniä, joita epäilin myrkkynääpikkäääksi. Toisaalta, mukaan tuli tosi omituisen näköisiä vihreitä sieniä, joita en kirjasen avulla ollut pystynyt tunnistamaan.

Myrkytystaustaan lisäongelmaa tuo se, että maistoin oikeasti erästä siniviolettia isohkoa sientä, jonka olin sienikirjasen mukaan tunnistantun nimellä x. Toisaalta, söin neljä kappaletta känsätuhkeloita. Munuaisongelmaisen tulisi niitä välttää, luki sienioppaassa.

Suopäivää edeltävä päivä meni rauhallisesti sieniä tutkaillessa. Aivan kuin olisi ollut oppilas, sienilajeihin tutustuessa. Sieniä riittikin, mitä moninaisempina.

Nykyisessä vähäsienisessä syksyssä, mitä omaan keräilyvalmiuteeni tulee... on se hyvä puoli, että voi enemmänkin vaeltaa, koska keräämiseen ei tarvitse niin paljoa pysähtyä. Olisi rouskuja tai suppiksia... ja matka jäisi apajille.

Se matkanteko kuitenkin oli hyvä, heikkona. Tulee mieleen sokeritauti, minkä vuoksi ajatellut karpailoita sopivina marjoina. Sokeritauden kanssa voi pärjätä kuulemma hyvinkin, koska vaikka edellytykset muuten paljon heikommat,... terveyttä voi tulla luontevammin huomioiduksi.

Sama se on heikkona matkailu. Tulee taatusti pidettyä tolkku matkassa. Sairastelut ovat tässä mielessä hyviä, rauhoittavan vaikutteisena.

Siinä ne painavemman oloiset tulikin sanotuksi, jotka reissun aikana askarruttaneet. 

Paljon on retkeillessä aikaa miettiä. Asioita oppii ja hoksaa... aivan eri tavoin. Toiminta pakottuu selkeän maalaisjärkiseksi. Retkeillessä voi leikkiä, ja harrastella.. mutta leiriarki on luotava toiminnalliselta osaltaan tarkoituksenmukaiseksi, tai koko oleminen käy vaikeaksi.

Alku meni vähän hapuillessa, ihan yösijaa myöten. Seuraavana päivänä, se menikin jo paremmin kooten, vaikka ensimmäinen yö oli juuri se pakkasyö, jolloin myös kylmi, ja yöllä piti kääntyillä jatkuvasti.

Pakkasyö antoi mahdollisuuden kerätä retkimarjat suoraan jäisenä. Siivoaminenkin oli helppoa, ja sain rasioihin lähes pari litraa, puolukan ja mustikan sekoitusta. Vain osan ehdin käyttää,... koska reissu oli niinkin lyhyt, siis kolme yötä, ja viimeinen lähinnä aamu.

Pakkasyö oli muuten tunnelmallisen enteilevä. Kuu alkoi nousta taivaalta, ja koko metsä valaistui, selkeän pimeyden jälkeen. Kylmissään, piti kolmesti käydä puskareisulla.

Pakkasyön jälkeinen aamu alkoi myöhään. Heräsin vasta puolen kahdeksan jälkeen. Ojat jäässä, ja hakkuuaukeat valkeassa kuurassa.

Mukaan otin pyöräilyhanskat, mutten niitä aamukylmänä osannut käyttää. Tuntui, että kylmän aikaan... oli järkikin jäätynyt. Vasta jonkin ajan kuluttua, sain aamutoimiin mukaan täyssormikkaa, kun villasormikkaat tuntui liian kylmiltä, sormenpääosuudet leikattua.

Tunsin itseni tosi viluiseksi, mitä tuli varpaisiin ja käsiin. Tekee olosta tosi kankeaa. Avaappa solmuja, kohmeisilla käsillä. Talvella jos retkeilisi, tulisi huomioida, että purkkeja on helpompi avata, kuin solmutettuja muovipusseja.

Kylmäan aamun epävarma hetki vaihtui, kun sai kunnon tujauksen kuumaa kahvia, ja etenkin lautasellisen kuumaa ruokaa. Huomasin, että sormetkin alkoivat toimia, ja ihan normisti. Noin se on tarkoituksenmukaisinta. Keho on fiksu.

Mitähän retkestä vielä...

Ainakin se kävi mielessä, että makuupaikka olisi hyvä osata tehdä suoran nopeasti. Voi alkuun tutkailla, kuten sieniä tunnistaessakin,.. mutta jos retkeillä haluisi vielä syksymmällä, jolloin vähämmän valoa, sadettä todennäköisemmin ja kylmempää... leiritouhuihin tulisi saada normirutiinia.

Leiriarki on tosiaan hyvin toista, kuin mitä eläminen lämpimässä ja huonevalossa. Olikin jänski tulla kotiin, kun mietti, tarvitseeko valoja sytyttää. Olkkarista jäi sytyttämättä, ihan vain sen jatkumoa, miten metsässä olo meni.

Metsässä, en käyttänyt kertaakaan keinovaloa. Valottomuus ei ole ollut se idea, sillä mukana on matkaa varten, parikin ladattua otsalamppua.

Totesin, että valoa ei kannata useimmiten käyttää leireillessä, vaikka sitä olisikin. Valojen hapuilut, lisää vain ylimääräistä työtä. Parempi oppia muistamaan se, missä mikin pikkutavara on. Tässä voi tosin oppia lisää.

Ainoa paikka, missä valoa selkeästi voi tarvita, olisi kartan katsominen, jos tulisi tehdä reissua muuten tuntemattomassa maastossa.

Nyt vaikka olin tavanomaisempaa hiukan etäämmällä, ja tienoolla ensikertalaisena, ... muutaman maastokuvion takia, meni kompassilla ihan riittävän hyvin. Perussuunnat oltava tiedossa, vaikka pyöräilisi tavan tietä pitkin. En poikennut perusteiltä ollenkaan, isompia osuuksia liikkuessa, ja tiesin kaiken aikaa, missä olin.

Suunnistaminen nuorena ollut sillä tasolla... että melko varmaa eksymistä olisi siitä seurannut.

Jos ei tietäisi sijaintia, ja joutuisi itseään kartalta hakemaan, tai sen varassa menemään... sekoittaisi viimeistään siinä vaiheessa sen verran... että ei voisi olla kuin kateissa.

Perussuunnistaminen vaatii opettelua, siis kartan käyttö, jos liikkuu tuntemattomimilla aluilla, jossain kauempana.

Aika hitaasti näitä uusia, muuten perusvälineitä oppii käyttämään, kuten karttaa ja kompassia.

Kompassin käyttöä opin ensimmäisen kerran, mutta täysin pakosta, ja muun kuin suunnistamisen yhteydessä. Raivasin aikoinaan vähän isompaa aukkoa, ja raivatessa voi suunnat sekoittaa täysin, jos Aurinkoa ei näy.

Raivausta tehtävä aina sopivasta suunnasta, jolloin huomio on lähinnä työssä,.. ei suunnissa. Tämän vuoksi, että pääsin taukopaikalle järkevästi... kompassi oli otettava mukaan.

Kompassin uudelleenkäyttöä opin lisää, vasta reilun 15 vuoden jälkeen, ja tällä kertaa oikeasti kulkiessa. Auttoi viime reissulla sen verran, että pimeän tullessa selvisin pyörälle, vaikka maasto oli kuvioltaan pienikuvioinen, mutta täyspimeässä sekin osoittautui vaikeaksi ja epäselväksi.

Tuo oli reissu nro 1. Pieniä hätäännyksiä sattunut pari kertaa tänä syksynä päiväretkillä. Toinen oli ennen ukkosen ilmaantumista, kanttarellireissulla. Vähän tuli mentyä pitemmälti, kuin mitä piti.

Toinen suuntahapuilu vähän yllättävämpänä, oli sitä, etten tajunnut, miten nopeasti pimeä tuli, koska edellisistä päiväreissuista oli niin paljon aikaa.

Kanttarelleilin pieniä harjuja, ja ne vei ihan odotettuun suuntaan, mutta yllätyin teistöä kohdatessa, josta en oikeasti tiennyt mitään, koska alue oli tuntematonta. Suuntien puolesta olin ihan sujut, mutta annoin uuden tuntemattoman tiekuvion sotkea sijainnin hahmottamista.

Yritin ottaa kulkusekoiluni rauhallisemmin, mutta oli pakko laittaa vähän hölkäksi, ettei olisi pimentynyt liikaa. Se olikin hyvä, vaikka sille ajatukselle laitoinkin arvoa, että jos en suuntaa täysin vieraalla alueella tietäisi, voisin jäädä tilaan, jossa en paljoa etenisi minnekkään.

Hankalin hetki pimeyden yllättäessä oli kuitenkin luonteeltaan sitä, että matkaa pyörältä, ei ollut tosi paljon. Olin kyllä lähellä lähtöäni, mutta sen verran kaukana, että riskillä lisäetäisyyden ottaminen, voisi viedä tilannetta huonoon suuntaan. Onneksi kerran koin tämän,.. enkä enää ryntää samalla tavoin, kovin vähäisin vihjein maastosta, jonka kanssa en voi olla uutena sinut.

Aina kannattaa eksyä, jos voi.

Siinä eräs ajatelmani. Todellisuudessa, kannattaa olla varovainen jonkin verran. Ekysyä voi tai ei, mutta siihenkin liittyy sitä, minkä verran voi olla hukassa. Vierailla paikoille jos eksyy, mukana voi olla rotkoja, ja maastoa... jossa voi loukata äkkiä itseä. Tällaisella alueella jos selkeästi tietää olevansa... estää alue suoraan sitä, ettei ala kovin huolettomasti edetä.

Kerran keräilin suppisapajalla ihan innoissani, aamuhämärissä. Säikähdin, kun huomasin, että aika vieressä oli pudotusta nelisen metriä, kallioharjanteelta. Se oli aikaa, jolloin malttia ei ollut ihan niin paljoa.

Metsä opettaa... ainakin omalta osaltaan, ja eteenpäin huomaa menneensä, ainakin jollain tapaa, mitä mielenrauhan ylläpitämiseen tulee. Yksinolemiset retkeillessä, on sopivan haastavia, sillä syksylläkin on mm pimeyttä, yllätyksellisiä sateita. Retkillä sattuu lisäksi, mitä erikoisempia pieniä haasteita.

Yksinollessa, haasteet ovat paljon helpompia, ja vaikka retken onnistumisesta ja ongelmien ratkaisusta vastaa täysin itse, ratkaisujen löytäminen on paljon selkeämpää.

Asioiden tietää olevan ratkaistavissa, tai sitten tietää, mitä ei ole ratkaistavissa, tai mihin ei todennäköisesti yllä. Ratkaisuvalmiudesta on mahdollisuus saada jokin tuntuma, mikä auttaa suhtautumiseen.

Sekuntiautismi, vaiheautismi,... autistiikka

Tällä autistityypillä, ollut kivan oloista kerrontaa. Jonkin verran seuraillut, pitkin aikoja:  https://www.youtube.com/watch?v=xSkjOd8yuoQ

Kertoi taustaa sille, miksi pompottelee palloa, tarinaa kehitellessään. Ei kovin paljon yllätä, mutta selitystä en ole osannut aiemmin sanallistaa.

Kun teet välillä liikettä, vaikka tuolla tavoin... voit palata aika toisella tapaa siihen, mitä olet tavoitteeksesi asettanut. Kertojaa koskien, kyseessä juttelu aiheesta autismi.

Tarvitaan pikku hetki lomaa, jotta jaksaa palata jotain antavana kentälle, jolla ottanut urakoitavaa.

Sekuntiautismin ilmiö. Tavan ihmiset ovat enemmän vaihe-autisteja, tosin eivät lomita loma-vaiheita tuolla tavoin, osaksi tekemisen tukea.

Vaiheautismi on sekuntiautismia pitempiversioisempi muoto. Sekuntiautisti on kuin hengittelijä, vaikka midfullnessvalmiuksin, jos tällaista tarvitsee soveltaa.

Kaikki hengittelyhelpotus, ei kuitenkaan ole jatkuvatankkauksellista päinvastoin. Siten itsensä rauhoittelijat ja yllättäen resetointia tarvitsevat, sen osaajat ja tuohon käytännössä kykenevät... eivät oikeastaan kuulu autistisen tapaisiin toimijoihin.

Teoriasta en tiedä varmuutta. Tuli mieleen, mahdollisena.

Autismi aika-vaiheisempana, on vähän kuin tavan hengitys, jota joutuu tosiaa jatkuvasti vetämään rinnalla. Sama koskee sydämen lyöntejä, vaikka sydämen toiminta on yleensä hyvin kaukana tahdonalaisemmasta.

Autismi ajan suhteen... yleisempi nimike voisi olla jokin käsite, jossa tulee selväksi käynti autismin puolella, ja toisaalta paluu muille tavallisempaan.

Vaikka kyseessä näyttää olevan rinnakkaisuus... enemmän luokittelisin rinnan vedettyjä sivutoimia toiseen toimintatapaan kuuluvana. Näissä ei mennä muualle, ja tehdä paluuta, ts harrasteta trafiikkia, vaan kaikki menee enemmän samassa paketissa, joka koostettu sellaisin höystein,... että...

Vaikea suoraan ajatella tuosta toisesta toimitavasta. Ehkä tosiaan eri asia. Jotain kuuluu tavoitteen arvoiseen toimintaan tiukemmin.

Kerronnasta tuli mieleen itse koko autismin ilmiö.

Autismia voisi verrata aidossa viidakossa kulkemiseen, siinä kun kulkimista ajattelee hermostollisen rakenteen puolelle kuuluvaksi.

Ympäristöstä vaikuttuu, ja jotain vaikuttuminen saa aikaan, hermostollisella puolella. Kovin kaksisiin oloihin ei välttämättä ylletä, mitä NT-tapaukseen tulee, tai sitten ylletään jonnekkin selkeän merkitsevään, joka kuitenkin harvinaisempaa yhteysrakennetta, N-tyypilliselle.

Autismin hermostoa voi ajatella enemmän siten, kuin ajatellaan eri yksilöiden sijoittumisesta maailman kokonaisuuteen, aika omanlaisia kokemuspolkuja kulkevina.

Eri poluista huolimatta, N-tyypilliset, voivat ajatella yhtenäisen oloisesti kuluista, joita muut vastaavat ovat käyneet. Vaikka tarkalleen ottaen hyvin eri kulkuja... sen verran yhteistä niistä on tajuttavissa, että merkittävyyttä ajatellen... tarkempi kulku on enemmän epäoleellista.

Pitäisi löytää sanalle "oleellinen" sellainen muoto, jota on esim sanoissa: matematiikka, logiikka, heuristiikka, kinematiikka, stokastiikka, taktiikka, hektiikka, mystiikka, intuitiikka, juristiikka, tekniikka, ...

Ei oikein väänny sointuvaa -iikka-muotoa, sanalle oleellinen.

Relevantista saa helposti tuon: relevantiikka. Sana oleellistiikka... vaikka muodollisesti kökkö, merkityksen puolesta sana on avaavampi jopa kököttäjänä, ts ymmärryspotentiaalia voi olla enemmän.

Autismista voi ainakin muotoilla sen kulun mukaista menoa, kun viittaa sanaan autistiikka.

Tulee mieleen out-is-t... Oh,... sanoisi englantilainen, kun yllättyy jostain poikkeavasta. Au, sanoisi suomalainen, kun jotain odottamattoman kipeää tuntuisi kehossa.

Autistiikalle vastakkaista ideologioitten tasolla olisi ismi, siinä kun ismille vastakkaista olisi ismittömyys. Mitähän se oikein tarkoittaisi. Ei helppoa hetisilleen ajatella, tai etenkään kuvata kielellisesti.

Autistiikka sanana ei kuulosta oikein vastakkaiselta, suhteessa sanaan ismi. Autistiikka on enemmän säntäilevämpää, ja vaikka jotain räpiköivempää. Tästä ei välttämättä oikein ylletä sellaisiin asti, mikä antaisi sellaista tukevuutta, mitä ismit parhaimmillaan voivat kantajalleen tuoda.

Autistiikka ei ole samaa kuin reaktiikka. Autistiikka on toimintalogiikkaa, siinä missä N-tyypillisellä on vastaavia. N-tyypillisen ilmentämä reaktiivisuustila autistilla, voisi olla ... vaikka tourettea, epilepsiaa,...

Hermostollisesti jos ajattelee, siis hermostorakenteellisesti, peruslinjoihin liittyen... autismi tulee selkeän omanlaisena, isona piirremahdollisuutena.

Koska autismi taitaa olla jonkin verran jatkuva-asteista, ts jatkumoa on, välillä selkeä autismi ja N-tyypillisyys... autismin suuntaan kun mennään... sitä enemmän voi ajatella olevan spesiaalisuutta.

Voi ehkä väittää, että autistinen piirteen lisääntyessä, samassa suhteessa rakentuu neurologista erikoistumaa. Vain osaa neurologisen erikoistumisen muodoista voidaan luokitella erikoistumina, jotka erottuvat tavan arvottavasta maailmasta lähtien merkittävemmin.

Autismi savant-erikoistumana, voi tarkoittaa sellaista,... minkä N-tyypillinen voi tunnistaa selkeäksi erikoistumaksi.

Savant-erikoistuman harvinaisuus (%-osuus autisteista) kertoo kuitenkin enemmän siitä kirjosta, mitä erikoistuma kokonaisuudessaan voi päätyä olemaan. 

Erikoistuneisuuden laajuutta autismin puolelle jäävissä, savant-ilmiön esiintyvyyden vähäisyys ei kerro. Toisaalta, jos erikoistuminen on lähempänä keskivertoa... mennään ehkä N-tyypilliseen suuntaan.

Voisi myös ajatella, että jos savantismi on vahvamuotoista autismia, ja vaikka näkyy poikkeuskynä... erikoistuneilla rakenteilla tuskin tehdään sujuvasti sitä, missä ihminen yleisemmin eliönä on vahvimmillaan.

Liittänyt aina älykkyyden enemmän eläimiin, kuin ihmisiin. Älykkyys on mielestäni jotain teräväluontoista, vaikka mukaan on otettu yleisälykkyys-piirre, ja puhutaan jostain G-faktorista.

Autistiikan vastakohtaa voisi liittää sanaan mielekkyys, mielekkyydenmukaisuus, jokin täydempi yhteys maailman kanssa. Autisteista tuskin on kovin isoihin joukkotempauksiin. Populismi ei välttämättä myisi, ja jos jossain tyyppimuodossa, ostajien lukumäärä olisi vähäisemmäksi jäävä.

Tuosta pääsee johonkin introvertimpaan olemisen tapaan, vaikka kunnon autistilla tuskin on paikka mielen puolelle syntyvissäkään sopukoissa. Autistiikka on enemmän kulkijuutta, ja siinä kun olemista on, vaikuttaa enemmän kulkemisen toistamiselta.

Introvertikko voi päätyä havainnoimaan sisäistä maailmaa vapaammin pysähtyen, siinä missä autistille pysähdys on enemmän liiketyypin vähälaajuisuutta. Extrovertikkoa (introvertti extorverttivaiheisena), taas pyörittää enemmän kokemus ympäristöstä, jota valmis tutkailevasti ottamaan vastaan.

Yhtnäisiä käsitteitä jossain mielessä olisi: autistikko, introvertikko, extrovertikko, skitsovertikko, ...

Peruskulultaan autistikko ei kykene sellaisiin ristikkäisyyksiin, kuin mihin skitsovertikko on sidottu.

Voisi ajatella, että tajunnantilallisesti ottaen,... tällaiset maailmat ovat kiehtovia. Esim psykoosit voisi nähdä erilaisten tilojen samanaikaisuutena. Toteutuu jotain holismille (myös hajoamalle) tyypillistä... mutta paljon perustavampia rakenteita koskien, kuin mitä on holismi ihmisten kesken, tavallisen jaetusti.

Iso avaruus, spekuloitavaksi.

Muuten kun ajattelee psykologisia teorioita, vaikka mitattavuutta ja sen odotusta liittyisi tähän alueeseen, siinä kun tieteestä puhutaan... kokonaisempi ja ehyempi kuva ihmistä (tai eliöstä) toimijana ja olijana... ei oikein tunnu tavoittuvan.

Ei kunnon sovellettavuutta sillä, mitä psykologia tarjoaa, jos ajattelee... millä selkeyden tasolla sektori voisi olla, ja millaista sovellettavuutta tarjota, esim ymmärryksen puolen liittymistä jos ajattelee... ei niinkään konetoteutuksia, mikä tulee mukaan enemmän tieteen hyödyntämisessä perinteistä tekniikkaa koskien.

Muuttoavustusta, retkeilyä,... metsää

Kolme päivää meni muutossa. Kiva keikka, ja kun paljon roudattavaa,... saattoi toimia, ja kokea suorastaan sen välttämättömyyttä.

Vaihtelua oli edellinen viikonloppu myös sen puoleen, että pitkästä aikaa oli matkustusta, ja tosiaan vähän kauemmas, ts pääkaupunkiseudulle.

Heti alkuun taas sen verran uuno, etten tajunnut edes paikallisliikenteen käytäntöjä. Lippujen osto muualta, mikä on toisaalta tosi hyvä, käytäntönä, jos ajattelee matkustamisen yleistä sujuvuutta. HSL kännykkäsovelluksena toimi hyvin, ja onneksi tuli asennettua.

Sunnuntaina takas, ja maanantaina metsään, kun oli kolme perättäistä vapaapäivää viikon alussa. Oli tarkoitus olla yötä, mikäli mahdollista. Kännykkä mukaan, mutta pois päältä, ja infoa siitä, etten välttämättä ollut tavoitettavissa.

Olin valmistunut palaamaan, jos vain tilanne siltä näyttäisi. Lupaili mm rankempia sateita, mikä myös toteutui, vaikka ensimmäinen päivä olikin kuiva, samoin kuin eilinen paluupäivä.

Pari yötä kuitenkin meni metsässä, ja olosuhteet huomioiden, koin onnistumista. Paljon oppimista leirielämässä, joka poikkeaa tosi paljon siitä, mitä lämpimissä taloissa on mahdollista.

Tarkoitus oli opetella erikseen retkeilyä, ja pyörä kun oli matkassa, saattoi mukaan ottaa paljon tavaraa. En säästänyt siinä, mitä otin mukaan, ja painoa kertyi, tosin ajomatka ei ollut kovin pitkä, jos ajattelee muutenkin sitä, että painoa tarvitsi siirtää vain mennessä ja tullessa.

Paljon tuli otettua turhaa, mikä ei toiminut. Olin valmistautunut tähän, tosin yllätti vähän. Ensi kerran, on varmasti tarkoituksenmukaisempi. MM valmisruokaa tuli takaisin purkeissa, vaikka trangiakin mukana, ts spriikeitin.

Muutosta muuttoon, metsikön puolelle. Mikäli syksymmällä retkeilee... päivät alkaa mennä tosi lyhyeksi. Sen puoleen hyvä, jos on paikalla ilman, että tarvitsee pyöräillä erikseen suuntaan ja takaisin, saman päivän aikana.

Matkan aikana sain tuntumaa ulkoelämään, aika toisella tapaa kuin jos olisi päiväreissulla. Yöt metsässä, tekee reissusta aivan toisenlaisen, vaihtelevalla tavalla, ja päiväreissujen lisänä, must, jos vain kiinnostaa.

Yllätyksiä tulee, ja ratkaisuja niihin. Ennen reissua tuli kuunneltua Areenasta jostain jyrkänneretkeilystä vuoriston alueella. Extremeltä vaikutti, mikä varmaan totta. Samoin kuin kerronta retkiluistelusta.

Ensimmäisen päivän yllätys oli se, kun päivästä loppui valo. Leiripaikan olin valinnut, tosin leirin tekeminen vaihtui hämärähommiin. Ei haitannut oikeastaan. Valmista tuli yhdeksänä tienoilla. Kellon aikaa varten piti avata erikseen kännykkä. Tavan kello olisi parempi, vuorokaudenajan tarkistamisessa.

Ensimmäisenä yönä oli kylmää, ja ilman kylmyys tuntui hegityksessä. Nukuin heikohkosti, kääntelin kupea ja yö meni hitaasti.

Tilannetta ei helpottanut se, että satoi melko paljon, ja pressu ropisi. Tuulikin puuskitteli, ja vähän pelkäsin puiden kaatumista päälle.

Kaatuvien puiden takia, olin vaihtanut nukkumapaikkaa aukon läheisyydestä syvemmälle metsää. Aukon reuna vaikka tuo valoa, tarkoittaa enemmän tuulta, ja tämän voi todeta kaatuneita puista, joita ei ole enää keskemmällä metsää.

Toinen yö tuntui suorastaan lämpimältä. Oli kaksi makuupussia päällekkäin, nukuin hyvin, ja heräsin aamukuudelta kellon soittoon. Ajattelin, etten jaksaisi ylös, mutta pikku tovi kun meni, ei viitsinyt jäädä makoilemaan pitemmäksi aikaa, kun virkisti liikaa.

Tänään kerrostalo-oloissa, heräsin jo neljältä, mikä on poikkeusta tavanomaiseen. Kun luonnossa menee rytmeissä, ... jotain on fysiologian tasollakin tapahtunut, kun eilisen jälkeen nukkui vähemmän.

Syytä aimminherääämiselle tänä aamuna, en tarkemmin tiedä, tosin voi vaikuttaa edelliset hyvät pohjaunet metsässä, ja toisaalta vähän rankempi paluukin, vaikka matka tuntui oikeastaan pikkujutulta. Piti palata filosofian kahvilan tapahtumaan illemmalla, ja torstain (tämä päivä) töiden vuoksi. Söin tavallista myöhemmin, kun käväsin kylässä, tapahtuman jälkeen.

Kun pyöräilin metsästä kotiin, alkumatka meni kaksilla pitkillä kalsareilla. Kun päällä oli tuulta pitävää kangasta... matkasta tuli hiostavan oloinen. Toisaalta yläkroppa meni lämmön suhteen vajaalla, ts ristivetoa oli, ja väärään suuntaan. 

Nyt vasta osaan selittää sen, mikä paluumatkassa meni pieleen,... vatetuksen osalta. Matka vaikkei pitkä, maltoin sentään vaihtaa vaatetuksen täysin toiseen, mikä toi pyöräilyviihtyvyyteen täyskäännöksen.

Onnittelut itselleni, paluumatkan taukomaltista. Ainoat kuivat housut jouti pois, ja vähän kosteammat tilalle, ei märimmät.

Metsässä oli malttia, ja aikaa tehdä hyviä ratkaisuja, jos jotain ilmeni. Toista oli kun lähti matkalle. Heti meni pieleen jo vaatetuksesta lähtien, vaikka tähän sainkin muutoksen aikaan myöhemmin.

Paluumatkan ensimmäinen osuus takkusi. Epävarmuutta ei vähentänyt se, kun pysähdyin eräälle mäelle säätämään paitoja vähemmälle, ja onnistuin pudottamaan vyölaukun.

Laskettelin hyvää vauhtia isomman mäen alas, ja vauhdilla meni toinen pienempi mäki. Samalla huomasin, että vyölaukku kateissa ja tein U-käännöksen. Luojan lykky, että totesin haverin heti, etenkin kun palatessani mäen päälle, huomasin vyölaukun tippuneen keskelle tietä.

Vyölaukussa oli kännykkä ja avaimet. Ketään ei ollut ajanut sen yli, vaikka maitoauto sivuutti paikan, kun olin paitoja mäen päällä vaihtamassa. Vaikka pidin hyvänä muistutuksena riskeistä... mieleni ei heti tyyntynyt.

Pääkaupunkiseudun muutossa tuli nuhaa. Nenää vuoti ja aivastutteli. En antanut sen estää metsään lähtöä. Flunssan aikanakin tehnyt reissuja, tosin minimoinut sitä, millä tavoin kuormittuu. Niin tein myös tämän matkan alussa, jne.

Kun palasin metsästä... nuhaa ei juuri ollut. Nuha saattoi olla osin allergista, sillä muuttotalossa oli kissa, isompien pölyjen lisänä. Siivotessa reagoin herkästi pölyyn, teen sitä missä vain enemmän, joten ilmiö tavan elämää.

Nyt aamulla paluureissu tuntuu vieneen vähän taakse, sillä limaa tullut vähän myös keuhkoputkiin. Saas nähdä,... tuleeko enemmän toivuttavaa. Paluumatka oli moka, ja osa tällaisista,.. voi tarkoittaa pitempää toipumista. Seurailtavaa jää... mikä toisaalta ihan hyvä, kun toimiessa pakko oppia tiettyjä perusasioita, ja rajallisuuksia, ikääkin kun jo kertynyt.

Mikä yllättävää, mittasin tällä kertaa painon, ja vaaka näytti alle 80 kiloa, aamutamineissa. Mittaus tällä kertaa, alipainon takia.

Vaikka söin mielestäni reissun aikana ruhtinaallisesti... suuri yllätys oli se, mitä painovaaka kertoi. Mukana oli hernekeittoa, muna-kana-sieni-muhennosta, kaurapuuroa, marjoja... ja kahvin ja ruuan lämmityksen yhteydessä käytin vielä rasvaista kuohukermaa.

Niin vain paino oli tullut alas päin, kuohukermasta ja muusta huolimatta. Paluumatkan jälkeen söin paljon, ja ihmettelin syömistarvetta. Ehkä se oli luonnollista. Voi olla, että kylmempi arki vuorokauden ympäri, vaikuttaa pakosti ravintoa kuluttavasti.

Mukana oli nestettä, vähän turhankin paljon mukaan kannettuna. Se painoi, tosin oli osa suunnitelmaakin. Nestevajeesta en tosiaan alkanut ottamaan kärsimystä.

Matkan jälkeen tunsin oikeassa sisäreidessä kutitusta ja kirvelyä. Reidessä oli paukama, aivan kuin siitä olisi punkki irroitettu. Mitään punkkia en kuitenkaan ollut havainnut, missään vaiheessa. Aivan kuin pahkuran huipulla olisi ollut osa sen jäännöksistä, ja alue punoitti.

Illan tilaisuuden jälkeen, oli pahkuran väri asettunut, ja aamulla pahkuran aukkoa peitti yllättävän nopeasti kasvanut, tukeva rupi.

Ihon nopea toipuminen, ei välttämättä säästä puutiaiasaivokuumeelta jne,... tosin kertoo elimistön fysiologisen tason muutoksesta. Samansuuntaista arvelin siitä muutoksesta, joka toteutui iholäikkään, kaulan alle.

Keskellä rintaa, kaulan alla, hiukan vasemmalla puolella, on jälki Auringon tuottamasta palovammasta. Vuosia vamma näkyi muutaman sentin laajuisena, joka kutistui myöhemmin alle senttiin.

Kun metsästä saapuessani tein punkkitarkistusta, rapsutin pysyväluonteisemman ihovamman päältä pois turhia kuoriaineksia,... ja huomasin alta löytyvän tavan ihoa, tosin pieninä punaisina pikkutäplinä.

Mitähän mahtaa tarkoittaa, nuo täplät, ja toisaalta muutos. Onko toipumista. Iho on tärkeä indikaattori terveydestä, oli mies tai nainen.

Mitä terveyteen tulee, ja metsäreissuun... polvea tuli kuulosteltua, hyvin aktiivisesti. Kun metsässä, paljon aikaa... voi tehdä kaikenlaista, tutkailevassa ja oppivassa mielessä.

Ensimmäinen yö metsässä meni niin ja näin, unen osalta. Myös jäsenissä tuntui, raihnaisuutena. Toista oli raihnaisuus, toisen yön jälkeen.

Kun tavallisesti niveliä kolottaa enemmän tai vähemmän... paluumatkan yhteydessä huomasin muutosta nivelissä toteutuneen, tosin hyvässä mielessä. Ei käynyt rantaisiin, ei oikein polviinkaan (vasen). Voimankäyttöä en vetänyt kelatessa täysillä, mutta kuormitus ihan kohtalaista... eikä ongelmaa ilmennyt.

Nivelten toimintakunnon parantumisen taustaa vaikea keksiä.

Yhtään ei ollut leipää, edes ruissellaista. Toisaalta oli liikkumista, itseä huomioiden,... kylmemmälle altistumista... jne. Vaikea sanoa, mistä selkeä terveystason muutos nivelissä, saattoi johtua. Liian monta tekijää, jotta päätelmää osaisi tehdä.

Ennen pääkaupunkiseudun muutto-urakkaa, piti nimenomaisesti valmistautua polven osalta, vaivaan tarkemmin tutustuen. Tästä vähän kirjoittelinkin, edellisessä blogi-viestissä.

Liikkumisen kyky, ja sen vaje,.. muuttaa elämää varmaan tosi radikaalisti.

Kun tämä tilanne... syytä elää sen mukaisesti, ettei lisäongelmia kartu, tai ilmenee mahdollisimman vähän. Aktiivisemman tutustumisen, ajatellut kuitenkin tärkeäksi.

Kuin bonuksena metsäilystä... vaikka sieniin tuli lähinnä kontaktia tutustumisen mielessä... karpaloita sain sentään melkein pari ämpäriä. Ei paha. Karpaloita tulikin popsittua jo metsässä. Liekkö niissä jotain taikaa. Uusi marja.

Sieniä vaikka houkutti syödä, päätin olla ottamatta riskiä. Koivunkantosienetkin voi yhdistää johonkin tappavan myrkylliseen lajiin. Jätin metsään. Samoin erään toisen, kudoksekkaan houkuttelevan tapauksen.

Mustaa sientä löytyi karpaloiselta sammalikolta. Otin mukaan, mutten saanut lajia tunnistettua, edes netin avulla. Melko vähäpätöisen oloisia sieniä.

Mustavahakaslöytö ulkoillessa

Tänään varmaan sain niitä sieniä, jotka eivät ole nuijamalikoita, joita viimeksi keräilin, ja joita luulin niiksi, joita pidetty herkullisena. Kyseessä taisi olla mustavahakas, tai sellainen, jota kirjasta katsoin, mutta jota saatoin saada mukaan. Pitää tarkistaa.

Sieniä oli reilut kymmenen, joten käsissä ei mennyt. Sen verran lämmin, että takissa sai hyvin tuotua, eikä maastotakissa ylimääräinen sienen haju, paljoa haittaa.

Tein reissun ulkoiluna, ja törmäsin sieniin sattumalta, vähän uudella alueella. Viimeisin tarkoituksellisemman keräilyreissu metsään, oli maanantaina.

Viimeisin metsäreissu oli enemmän vaeltamista, joskin hyvin märässä maastossa, kengät jatkuvasti läpimärkinä. Ei viitti erikseen hankkia jotain kemikaalia, joka tekisi drymax-kankaan vedenpitäväksi. Pitikin mennä ostamaan.

Marjoja näki, mutta lähinnä joi janoon. Yllätyin, että löysin vielä tähän aikaan hyvin napakoita mustikoita, maukkaita. Karpalojakin vähän popsin, puolukkaa ja juolukkaa. Ei kulu niin paljon vettä.

Sienten osalta mennyt hyvin epätyypillisesti. Kanttarellejä piti saada, retkeilemisen lomassa. Päädyin keräämään sieniä, jotka helposti sekoittaa kanttarelleihin. Kyseessä valevahvero, joita ensimmäistä kertaa keräsin. Tarkistin kirjasta, että voi kerätä, joskaan eivät ole hyvä ruokasieni. Lällörakenteiselta tuntui.

Samalla kertaa, tuli useampaakin tuntematonta sienilajia kerättyä.

Eräs oli vähän kuin puuvarren näköinen, pitkähkö sieni, jolla oli violetinsininen lakin alaosa. Arvelin joksikin seitikiksi, mutten saanut tunnistettua, kirjallisuuden, enkä netin avulla. Suurin osa seitikeistä ei kuulemma ole syöntisieniä, ja ainakin yksi, tappavan myrkyllinen.

Voitattia oli vähän enemmän polulla. Ihmettelin sienen harsomaista peitettä lakin alla, nuoremmilla sienillä. Ajattelin, että olisi hyväkin sieni, vaikka limaiselta tuntui. Kai se menee jotenkin. Kyseessä voitatti, jota en ole käyttänyt. Taitaa olla satoisa.

***

Ei ollut näköjään vahakas, mustavahakkaita ainakaan, lenkillä saamani sienet. Tein liian hätäisen päätelmän. Aimmin keräilin nuijamalikoita yksittäisinä, ja pienempinä. Nyt oli rykelmä, ja isompiakin mukana. Harmi, että tyvi jäi tarkistamatta, oliko nuijamainen, mistä nuijamalikkaa voi tunnistaa.

Nuijamalikkaa ei kuulemma saa syödä alkoholin käytön yhteydessä. Aiheuttaa myrkytyksen, muttei välttämättä vammauta pahasti.

Luontoportin kuvausta kun lukee,... nuijamalikan sanotaan olevan yksittäinen, mitä tosiaan huomasin sienireissulla. Nyt mukaan tulevat sienet ulkoilureissulla, olivat muuta kuin yksittäisiä, kookkaampia, ja hyvin sammalekkaan kostealla alustalla.

Sammalpohja käy myös nuijamalikalle näköjään, ja vahvan vetisyys viittaa samaan, sekä se, että haju ei ainakaan ole parfyymin omainen (korjaus myöhemmin), mitä liitetty mustavahakkaaseen.

Lakin värin puolesta, nuijamalikkaa enmmän muistuttava, vaaleudeltaan. Joskus tummuus tosin vaihtelee.

Kai se on mustavahakas, kun kerran hyvin parfyymin tuoksuinen, ja vaikka vetinen, niin sateista ollut koko päiväkin. Ja toisaalta se rykelmäkasvusto, yksittäisten sijaan.

Ihan hyviä sieniä olivat. Maistoin jo. Parfyymin kaltainen tuoksu selkeä vaikka alkuun yhdistin toisin, kun tuntui niin tunkealta, siis vahvalta, että en osannut liittää oikein kuin ...

***

Sienireissun jälkeen, myös valevahveroita tuli maistettua. Kai ne menee, vaikka tuskin kannattaa alkaa säilömään, kuten ei uusia muutenkaan, kun tutustuu eri lajeihin.

Yksi varsinaisen sienireissun uutuus oli kai nummitatti. Pillistöt oli, pieniä, joukossa isojakin, ja kasvoivat rykelmänomaisesti, ojan pientareella, melko pienellä alueella.

***

Kun tänään tosiaan se ulkoilureissu, niin samalla tuli testailtua vasenta polvea. Ei ole kovin vaikeaa saattaa siihen kipua, jos kävelee jonkin matkaa. Testausta verten, kivun tuotto ja rajan löytäminen onkin tärkeää, koska silloin voi kokeilla myös sitä, mikä voi poistaa kipua.

Kipua alkoi selvempänä kun olin ulkoilualueen ääripäädyssä. Sittemmin mietin, miten voisi liikkua, että kipuvaikutus vasemman polven sivulla vähenisi.

Mäen nousut ja laskut, poikkeavat tavan kulkemisesta.

Eräs tällä kertaa kokeilemani kivunlievitystesti ole kävellä päkiöillä, ja sehän auttoi. Liekkö syynä se, että jalan linjat menee väistämättä toisin, jos ei käytä kantapäätä, vaan linjaus toimineen, poikkeaa selvästi normaalista, ainakin minun tapauksessani.

Istuessa kipua taas palaa, ja pitää tauotella.

Shoputtelukeikkalaisena

Shoppailua, yli 300 euron arvosta, yhtenä päivänä. Edellisellä kerralla yritin startata, mutta tuntui niin tylsältä ja työläältä, että oli keskeytettävä haalinta. Ei yksinkertaisesti jaksanut.

Tänään olikin toista, ja tulos näkyy hinnassa. Tuli otettua kunnon pohjat alle, mm energiosoiden koripallon avulla, ja onnistuihan shoppailu paremmin eväin. Edellisellä kerralla tuli uitua ja saunottua tunti, mikä väsytti totaalisesti, vaikka oli paljon kevyempää. Ihme juttu.

Isälläni oli ajastaan kova shoppailuinto, ts haali vähän sitä sun tätä, taloudesta niin paljoa välittämättä. Vaikka maniaa oli, taloudenhoitoa hän ei olisi muutenkaan osannut.

Mitä omaan shoppailuuni tulee, en oikeastaan ole katunut näitä. Huteja tulee, etenkin vaatteita ostaessa, koska toden käytännöstä osaa sanoa, vasta kokeilujen jälkeen. Isommat hutiostot harmeineen, on enemmän oppia.

Tilitys ja yhteenveto lieneekin tarpeen, ja selitykset, joita tietysti odotetaan, jos ostostoimiini joku sattuisi kiinnittämään huomiota. Ja miksipäs ei mahdollista, kun täysin kassein kaupalta kiikuttaa tavaraa.

No, aihe se on tämäkin, ja yleisen sijaan, enemmän omaa elämää, vaikka nettiin menee. Sen verran tottunut tietokoneen käyttäjä, etten tykkäisi kirjoittaa paperille, ellei kyse jostain muusta kuin päiväkirjasta, tai selkeämmästä kerronnata.

Yksinäinen ihminen noin muuten, ei voi peilata toimiaan muita vasten, oli ne mitä vain, ja silloinkin kun toteutuu, kaikki menee varmasta niin, että on hyvä, ja etenkin sopivaa.

Lisäravinteita luontaistuotekapusta, retkeilyyn liittyviä varusteita, ruuanlaittotuotteita... siinähän ne taisi ollakkin.

Luontaistuotekaupoissa en ole aiemmin jaksanut käydä. Ajatellut, että on humpuukkia. Kun itse keräillyt marjoja, ja yrttejäkin... ja toisaalta tietää tarveyden perusteiden tekijöistä sen, että merkittävää voi olla... avostus kasvanut sen suhteen, mitä suuhun laittaa.

Terveyshavaintoja (itsestäni)

Viime viikolla söin paketin lenkkiä, ja sain ajoksen sisäreiden ylempään osaan. Mielessäni ainakin yhdistin tuon ilmiön, lenkkimakkaraan.

Ei oikeastaan ihmetytä. Sianliha muutenkin tuntuu nykyään ällöttävältä, tai olisiko jopa punainen liha, jos enemmän syö. Tiedä ihan.

Samaan oirekuvaston muutokseen kuului se, millä tavoin näköaisti meni. Kun pämppäilin metsäpolulla, aivan kuin filmi olisi katkonaista, tavan jouhevuuden ja jatkuvuuden sijaan.

***

Nykyään yrittää kiinnittää huomiota myös ruokaan, ja ravintoon,... missä edelleen pahimmat puutteet, koskien myös tietoa.

Nivelongelmia sen verran kroonisena, vähän joka puolella, että enemmän ollut elimistön tilanteen dissaamista, kuin huomioimista. 

Paljon on varmaan löydettävää.

Tänään kokeilin msm-jauhetta, jota joskus päätynyt hankkimaan, mutten alun jälkeen jatkamaan. Edistää kuulemma glukosamiinin imeytymistä. Glukosamiinia tulikin jokin aika sitten ostettua, nivelten takia.

Luin, että auttaa tosiaan nivelvaivoissa, luissa, hiusten ja kynsienkin kasvussa.

***

Joskus aikoinaan, kynteni oli tosi vahvat. Tässä suhteessa olin tullut isäni äitiin. 

Sitten seurasi muutos, ja kynnet ohenivat ja rispaantuivat, eivätkä meinanneet kasvaa. Samoin haavat eivät meinanneet parantua jaloista, ja iho oheni. Mukaan kuului pohkeiden jäykkyys, sekä myös käsivarren lihasten tukkoisuus.

Edelleen monet EM mainitut muutokset päällä, joten muutos voi olla peruuttamaton. Aivan kuin diabetesta. Painoa olikin parhaillaan 120 ja risat, tosin keventäminen normipainoon vaikka onnistui, ja kilot säilyneet... tilanne ei ole kaikilta osin palautunut.

Metsän kanssa tahdon olla

Viimeinen puolukkareissu perjantaina. Toin marjoja kotiin reilut 70 litraa. 

Puolukkasato paikoitellen tosi hyvä, toisin kuin vuodesta olin ajatellut. Yhdistänyt puolukkavuoden samaan, pihlajanmarjojen satoisuuden kanssa. Pihlajanmarjoja ei ole, ainakaan ihan missä vain. Aika vähän kai yleisestikin.

Viimeisin puolukkareissu oli samalla parhaimpaan satoaikaan tehty. Aiemmat keikat, vaati sopivan paikan, jotta kypsiä olisi saanut sopivasti. Sen vuoksi paljoa en voinut ottaa.

Kaksi edellistä reissua, joka tapauksessa täysimittaisempia, ja puolukkaa ihan riittävän oloisesti jo säilössä, vuotta varten. Voisi ajatella, ettei enempää kannata ehkä kerätä. Toisaalta kun marjoja löytyy paljon, ja duunit muuten vähissä, marjastamisessa on jotain järkeä, kunhan säilönnän ja tulevan kulutuksen huomioi.

Viime kerralla meni poimuri rikki. Kahva irtosi, ja viimeiset kolme ämpäriä, täyttyi vähän hitaammin, ja ennenkaikkea... suuremmalla vaivalla. Ristiselässä tuntui, kuten marjastusharrastuksia aloitellessa, vuosia sitten.

Mitä kipuihin tulee... marjametsä vei joskus alaselän siihen kuntoo, että hyvä kun sängystä pääsin ylös. Seurauksena oli pitempi jakso, alaselkäkroonikkona, kiitos venyttelyjen, joilla lisäsin ja ylläpidin saatua ongelmaa.

Mistä kipu, sieltä myös parannus. Kipu ohjaa, ja opettaa. Siinä kai periaate, joka toteutui, kun ajattelin, että parempi kuitenkin jatkaa sitä, mistä ongelmia alkoi.

Kivun suhteen erikoista on se, että niihin olen keksinyt toiminnallisia keinoja, joilla on lievittäviä vaikutuksia muutenkin. Täsmähoitoja ja kuntoutusta, fysioterapeuttisemmin,... en ole soveltanut, koska osaamista uupunut.

Kehohuoltoon ja terveyteen ei suoranaisesti ole ollut soveltaa hierojakoulun oppeja kovinkaan tehokkaasti, vaikka fysioterapeuttista näkökulmaakin oli mukana. Enemmän toiminut tavan mutuilu, ja eri toiminnoissa pyöriminen, ja vaikutusarviointi.

Se mikä on hyvää kehon epäsuorassa kuntoon saattamisessa ja ylläpidossa, täsmätoimituksellisen sijaan... on mielekkyys, jonka voi liittää helpommin siihen, missä toiminta on tarkoituksellista, jotenkin kokonaisempana.

Tee toimia tarveys-edellä. Laihduta vaikka sopivan painoiseksi. Kohta toimit motiivista, joka on hyvin välillinen, ja aikasi ammennettuasi tästä... et enää jaksa, joten tavoitteeksi asettuu pakosti toinen, eikä edes päätöksen jälkeen... vaan lipsumisena, jota on vaikea todeta ja myöntää toteutuneeksi. TS epäonnistuminen, ja toivon menetys. Tavoitteesta ja sen saavutuksesta ehkä luovuttava, jne.

Todellisuudessa, mitä kropan oppeihin tulee, täsmätoimet ovat hyviä, ja etenkin ymmärrys siitä, miten keho toimii. Pikkuhiljaa tällaista osannee soveltaa tavan arkeen. Nopeasti ei ole tästä tehdä napakkaa koontaa, tai esimerkillistää täsmäannin onnistumisia.

Koska holismi on tärkeää joka tapauksessa, ja tarkentamiset myös terveystoimissa... hyvä toisaalta, että näissä on voinut mennä kaksilla rattailla. Siinähän pusertuu välissä jotain, kohden sopivampaa suuntaa.

Mitä tulee marjastusharrastukseen, tai sienestämiseen... uskomatonta miten paljon voi yksinkertainen harrastus opettaa tekijäänsä. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä saa saaliiksi siinä, mitä on lähtenyt tavoittelemaan syötäväksi.

No, nyt sitten löytyi sopiva otsikkokin, tälle kulkemiselle: Metsän kanssa tahdon olla... ja laulun jatko: ... sankar jylhän vuoriston. Tapiolan vainiolla, karhun kanssa painii lyö...

Tuo perinnelaulu, on sanoitukseltaan melkoisen teemaan kuuluvaa DG-kamaa. Kulkua kun jälkikäteen tarkastelee... kai pientä tolkkuuntumistakin voi havaita toteutuneeksi. Arkea on enemmän jo muu, kuin se mahtipontisuus, joka aiemmin elämää kantoi, tai joka aiemmasta elämisestä oli mahdollista ja hyödyllisen sopivaa luoda, ihmispäädyn toimintaa koskevasti.

Kai se on niin, että karhut kaadettava, ja ihminen tosiaan edelleen vielä pelkää noita luonnon suurjättejä, joihin itsekkin kuuluu. Jospa se vielä tästä ... ja realistisemmin mahdollisuuksin myös.

Luominen, rakentaminen,... ajautuminen, rakentuminen

Piti kirjoittaa Usariin kirjasta Da Vinci -koodi. Uutuusjuttu, ja kulttuurillista hypeä sen verran, että karttanut tällaista. Nyt kuitenkin sain kuunneltua kirjan.

Piti kirjoittaa jotain nasevaa ja herättävää ajasta, kirjan ja muiden ajatusten tiimoilta. Koska sanottava ei ollut noin vain laukaistavissa, meni enemmän pohdiskeluksi, ja niiden osasten tarkentavaksi seurailuksi, joita en osaisi välttämättä liittää noin vain, kerrontaani.

Hyvä, ettei yritä liian suurta, liian höttöistä ja epämääräistä. Joskus menee, tosin oltava vähän varovaisempi siinä, ettei ajattelejana tylsytä itseään suotta, kun terävyys on tosiaan tärkeää. Tekee sitä, mikä pitää samalla sopivassa terässä.

Räväyttävyys ja herättävyys, ei suoranaisesti ole itseisavoista, yleisessä kerronnassa. Jos se kuitenkin puuttuu, voi omaa kerrontaa arvioida, millä tavoin on jostain ongelmallisesta kertova, jämähtänyt, jne.

Selkeän avaavuus-ominaisuuden kun voi liittää myös kerrontaan, jota ei ole esittelmässä muille, vaan tekee tällaisen itsensä tähden.

Luovuudesta piti käydä jotain perusteita, mutulähdöllä. Laitan alle jotain siitä, mitä tuli aiheesta eilen ajateltua, pöytälaatikkokontekstissa...

*** Luovuudesta ***

Luovuus on uutta, uuden luomista vanhasta (räsähdykset).

Uudessa omat arvaamattomuutensa, riskinsä ja duuninsa, joten monipuolinen juttu, kokonaisuutena alkaa tällaista tarkastelemaan. Ja mistä löytää edes oleelliset, joilla tämä menisi.

Luovuus(paine) lisääntymisellisenä, vaikkakin suorastaan pakonomaista (determinismi), tai reaalisesti ottaen hyvin vetävää,... ei jää vain yksilö-lisääntymiseen, vaikka luovuuden konkreettista puolta esittääkin se, mitä jälkeläiset ja uusi sukupolvi (vertaislajin jäsenet) on, tai voivat olla.

Mitä jää suhteeksi luovuuden odotettaviin ja mahdollisiin vaikutuksiin ja varautumiseen, suhteessa siihen, mikä on jo koeteltua, ja noinollen paikkansa ansainnutta, kulkuaikaansa koskevasti. Millaista reagointia, ja ihmisen tapauksessa suunnittelua, sekä järjestelyjä.

***

Luovuuden voi yleisesti ajatella simppelisti pakkona, ja toisaalta pakkona ottaa huomioon tuo pakko. Luovuuden toteutumia (toisinotettavan arvoista/luiskahtavaa) esiintyy kaikkialla rakentamisessa (r1) ja rakentumisessa (r2), joka on ei-toistavaa (antisylisyys).

Luovuus pakon ja erilaisten deterministisen oloisten linjojen mukaisena... on käsitteenä turha, tai ainakin sellainen, jota ei välttämättä kannata mainita joka yhteydessä, mitäänsanomattommammaksi tekevän kontribuution vuoksi. Menee, jos käsitteen (välineen) hallitsee, muuten ei, tai käy ongelmaksi (yleispiirre).

Kun luovuuden poistaa kerronnasta, ehkä parempi mahdollisuus ymmärryksellisesti yltää siihen, miten perustavan oloinen jännite uuden ja vanhan välillä muodostuu, ja mitä voi saada aikaan.

Yksinkertaisinta on puhua elämässä pärjäämisestä, ympäristön haasteista ja vaikutusimpulsseista ja niiden kumuloitumista,... (koettelemukset) joihin voidaan päätyä vastaamaan tavalla, jota ihminen voi tulkita mm luovuuden osoituksena, uuden rakentamisessa.

***

On sitä tekemistä, jonka ihminen tunnistaa luovaksi ja ihmiselle ominaiseksi taituruudeksi.

Osa rakennetaan, tosin tätäkin suurempi osa,.. yksinkertaisesti rakentuu tai kasautuu, koska jää aina olematta osa tietoisempaa rakentamista. Jotain tapahtuu siellä, minne ei huomiointia enää voi ulottaa.

Ihmistä voi jännitevastaanoton suhteen ajatella mittarina, joka reagoi jännitekenttissä niin, että dynaaminen alue on samantapaisesti rajautunut,.. mikä näkyy esim sähkömagneettisten aaltojen vastaanottokyvyssä. Tai kojeissa, joiden dynaaminen alue ulottuu tietylle kaistalle. Jne.

Luovuusrakentamisen lisänä, on näin olemassa vaikuttumaa ja matskukasaantumaa, ilman sen tietoista kanavoimista tietoisemman rakentelun alueelle.

Asiat joita ympäristössä tapahtuu, voi toisaalta toteutua ihmisen (eliön) päädyssä järjestelyillä, joita aiemmin jo rakennettu, tai rakentautunut automaattisemmin.

Vaikuttumaksi jää mahdollisen luovuuden lisäksi myös vaikuttuminen, joka vankistaa (tai hajoittaa) aiemmin luotua tai rakentunutta.

 

*** Eliö pämppäilijänä ***

Siinä kun ihminen tai eliö pärjäilee olintienoillaan, vain uuteen tarvitsee reagoida ja pysähtyä, mikäli kynnyksiä riittävästi ylittyy, herättävänä.

Toteutumaksi uudenlaisten ympäristöhaasteiden yhteydessä, jää liittyvän ja koettavissaolevan kontrolloimattoman osuuden pitämistä siedettävänä, mitä tarkoittaakin.

Jos asiat voidaan ottaa vanhoina... menee usein helposti samaan, ja sen kautta voi tukevammin, myös jatkossa. Konservatiivisuus rulettaa, etenkin jos sen osuus luotettavaksi osoittautunut. Troijalaiset toki mahdollisia.

Jos jotain uutta ilmenee, joka ei sovitu aiemmin koettuun nähden huomaamattoman helposti, seurauksena on dissonanssi. Voi näkyä hyvänä mahdollisuutena (uteliaisuus...), tai varovaisuutena(pelokkuus...).

Noin tapahtumallisesti kerrottuna, voi paremmin ymmärtää sen, mihin väistämättä perustuu se, että maailmassa on heikompaa ja vahvempaa aluetta, ja miksi tähän liittyy niin paljon oleennaista.

Kyseessä on jotain massiivista takana (toimijuuskärki huippuineen), ja siinä kun uusi on merkityksellistä,... se tosiaan haastaa, joko hyvässä tai pahassa mielessä.

Vastassa on yleensä tavan elämisen touhu (perusduuni), ja merkittävästi ajatellen, David-Goljat -tilanne, tai selkeämpi kuntokuuri.

Tavan touhua on kaiket päivät, joka ihmisellä. DG-juttu on myös jokapäiväistä, tosin yksilöitä tämä haaste yllättää harvemmin.

Kokonaisemmassa systeemissä, sen merkittävimmillä rintamilla, DG-meininkin pyörii enemmän nonstoppina, jossa toki osallisuutensa kaikilla jotain kautta. Siinä missä pienempiin osuuksiin ei herätä, isompaan ajetulla alueella, mennään touhukkaammin, tai tilannetta vastaavalla tavalla, mikä on tosiaan järkeleempää.

Jos todellisuutta ei kerro heikommuuden ja vahvemmuuden kautta, ei oikeastaan ole ihan tässä maailmassa,... tai voi nimenomaisesti olla ja myös pysyä, koska puhe (tiedostavasuuntaisempi) on jäänyt huomiomatta. Tämän voi ymmärrettävyyden vuoksi yhdistää tulipalossa makoiluun, ihmisen tapauksessa.

Isojen ja huomioitavien yhteydessä, pienemmät jää jälkoihin. Toisaalta, yhteenotoissa näkyy vain huiput, ei niinkään se, mikä on suoremman havaittavuuden tuolla puolen.

*** Eliö ennakoijana ***

Jakolinja uutta ja vanhaa koskien, on perustava, samoin mitä tähän on ehkä yllätyksellisesti, mutta erinomaisen selkein perustein liitettävissä.

Ihmisen käsittelyllisellä alueella, erääksi perusrintamaksi asettuu se, johon ihmisillä on tapana viitata totuus-käsitteen kautta.

Totuuden suuntainen helposti jakaa. Ei ihme, koska ihmisen ja eliön osalta, jakava vaikutus on tosiaan se, mitä perustavan (P) ympärille kehkeytyy, on havaittavaa, ja merkityksellistä.

Luovuuden toteutumat erilaisena rakentaina, turva, jne, ts reagoimiset ja toimet yleisesti, näin kumuloitunein rakentein on se, jolla on saatu pärjäiltyä erilaisissa voimaprosesseissa. On jotain perustavaa (P), ainakin vaiheittaisesti, jonka vaikutuksesta rakentumista ja organisoitumista ilmenee siinä, mikä ei ole linjassa tuon kanssa.

Kaikkeutta ajatellen , Pn olemuksesta voidaan spekuloida, ja oikeastaan perusjuttuna tällainen ohjaa, spekuloinneista huolimatta, vaikka P muuten voisi olla luonteeltaan kiistanalainen, esim vaihtuvaluonteinen.

Voikin ihmistä tuntevana ehkä sovittaa P-suhtautumisen vaikutuksellisuutta siihen, mitä tiedetään epäsuorista vaikutuksista, ja sen huomioimisesta, mitä ei oikein osata tunnistaa, ja tuoda työpöydälle.

Perustavimmat tekijät, ei noinolllen ole kovin kaukana tunnottomuudesta, ja sitä koskevista ilmiöistä, joista kaukaisinta on kontrollointi, tai hallinta.

Tarkkoja jos ollaan, tässä muuten laajassa avausoperaatiossa,.. kontrollia kyllä ihmiseltä löytyy, ja sen tarvetta.

Mukaan ei tosin päädy niinkään hallinta tai jokin tasapainokykyyn liittyvä valmius, eheydellisessä mielessä, mihin hallinta ja varmuus muuten voi viitata, ihan terveenä piirteenä / ominaisuutena.

 

*** Lopuksi ***

Eilinen tarina juuttui tosiaan lumeen. Puhku loppui. Ei toisaalta ollut alkuun tarkoitus lähteä harhailemaan, kerrantaan ryhdyttyäni, ja siinä kun sisältöä alkoi ilmetä, en malttanut olla syventymättä.

Todellisuudessa se syventyminen, jota tuossa yllä esitelty luovuuteen liittyen jne... oli lähtönä ja sisääntulona sen verran eksoottinen, että tienoo jonne päädytty, tuntui vaativan ihan kokonaisempaa näkemistä siitä, mikä oleellista.

Sotaan mentiin, ts vähän hankalaan, ja soitellen. Sitä saa, tosin varmaan myös ilman soittelua olisi takkiin tullut, joten turha tässä on epäonnistumisia alkaa surkuttelemaan.

Mitään kunnon rakentamista mistään, en tosiaan saanut aikaan. Yleensä sitä ajattelee, että kun jotain rakentaa, edes jotain pysyvää saisi läjään, johon nojata jatkossa.

Mieleen tulee kerronta matematiikasta, ja toisaalta koodikirjastosta, ohjelmoinnin yhteydessä. Eilen tuli kuunneltua Aatos Lahtista, matematiikan osalta: https://www.youtube.com/watch?v=dnFjfcAI9YM

Ajatukseni rakentelusta on ollut jotain samaa hakeva, jo aikoja sitten, eikä Lahtisen kerronta ollut kovin yllättävä.

Äskeistä ajatellen voi ehkä arvella varmemmaksi sitä, miksi tykkää tietystä monumentaalisuudesta, ihan perusrakentamista myöten. Aatos mainitsi muinaiset Rooman tiet, jotka kestävät aikaa, jne. Kiinan muurinkin voi liittää ehkä tähän.

Aatos Lahtinen, Erkki Pehkonen... melkein kuin Ahto Apajahti ja Pasi Palmulehto. Loppuun sopinee hyvin tuo nimikeleikittely.

Elämisen rakenteet

 

Tuli tunne siltä, että sotien syissä on tapahtunut muutosta, kun katsoin toista Areenan ohjelmaa Natsi-Saksan ajoilta. Yleistä sodissa silti on...

A. Sodat ovat isompien ihmis-kokoonpanojen aikaansaannosta.

B1. Sota pitää yllä sitä, mitä on saatu kasaan (1), ja jota koetaan tärkeäksi, ja mahdolliseksi suojata.

B2. Toinen syy on se, että rakentunutta ja aikaansaatua kokonaisuutta (1), voidaan sodan kautta vankistaa entistä kestävämmäksi, ja vahvistusaskel on tärkeä, tai mahdollinen ilman isompia vastustuksia.

Tuosta voi erottaa toimijuutta, ja sen eri kerroksia.

Ydin-tahto/pohja voi olla kapea, mutta käsittää silti yhdenmukaisuutta kauttaaltaan, etenkin puolustavin perustein koetussa sodassa (Talvi-sota?). Toisaalta, sotaa voi joutua rakentamaan vastustuksesta huolimatta, eri perustein, ja eri tavoin motivoiden (palkka-armeija, diktatuuri).

Valtarakenne jonka alaisuudessa toimitaan, on suojelevana ja suojeltavana perustavaa laatua, joskin sen takana voidaan olla vaihtelevasti. Elinkaarista voitaneen tietää jotain, historian perusteella.

***

Aiemmin yhtenäisyyttä toi paljon erityisesti uskonnot, joilla oli riittävän kokoavaa voimaa, mikä toi suojaa muista ryhmittymistä, ja mahdollisti muuta tarvittavaa yhteistoimintaa.

Kulullisesti ajatellen... elämässä toteutuu aina jotain yhtenäistä, tarpeelliseen pyrkiessä.

Tuo saa sanallisemmat ilmaisunsa, jotain havaittavan arvoista, ja jotain välitettävää. On jumalia, joista veistelty kuvia, tehty sanallisia selostuksia, vähän kaukaisempaa, jne (yhteistärkeys ja siihen vietävä).

Myöhemmin, yhteenliittävistä jumalista tuli enemmän välineitä, ja niiden olemus painottui enemmän ilmaistuna, kuin että ne olisivat jäsentäneet enää niin vahvasti olemassaolon perustekijöitä todellisuudesta.

Yhteisempi kuva, joka oli jaettu ja jäsentävä, päätyy ennenpitkää osaksi todellisuutta eri tavoin, eri ihmisiä koskien, ts ydistävä kuva (väline, tarina) jakaa ihmisiä.

Joskus nuo jaot luovat sisäistä jännitettä, jolloin syntyy jakaantumista, ehkä seesteisestikin. Mahdollisuutta on toisaalta myös parempaan näkemysten jalostamiseen, kokemuspuolta paremmin mätsääväksi.

Sotaa ajatellen, sisäisempi sota on välineen kääntymistä sisäisen hankalasti, jolloin rauhanomaisen jakaantumisen sijaan, jännite ja viimein taistelu kohdistuu erimielisiin. Tässä tilanteessa, voi jumalat ja yhdistävät tekijät olla pienessä ja epähavaittavassa roolissa, koska pääjuttu on enemmän keskinäisyydessä, jota ratkaistaan voimakeinoin.

Ulkoisempi sota on taas isompien valmiiden kokoonpanojen välisiä yhteenottoja. Jännite voi kanavoitua konfliktiin, tai kirvoittumiseen, samalla tapaa kuin sisäisemmissä yhteisemmässä prosessissa.

Rakennekulun voi nähdä hyvin myös yksilöä koskevasti, vaikka yksilön todellisuustuntumaa, ei tarvitse yleensä jakaa samalla tapaa yhteisyyden pohjaksi.

***

Nykyisyyttä jos ajatelee, ja sen kulkuja, edellinen kuvaus kokoonpanoista ja niiden rakentemisista, pätee edelleen.

Uskonnonvapaus julistuksena ei paljoa merkitse, jos yhdistävän arvoiset tekijät ovat muuta, kuin perinteisen oloiset irrationaalisemmat uskonnot, joita suojelee papisto, ja suuri tietämättömyyden ja mystisyyden verho.

Jos yhteisempi kantavuus loppuu joltain luotettavaksi ajatellulta yhteisvälineeltä,... seurauksena voi olla uususkonnoituminen, tai siitä haikailu.

Oleellisempaa taitaa kuitenkin olla päivittyminen johonkin konkreettisempaan, joka toisaalta on enemmän myös ihmiseen sijoittuvaa. Näin päästään johonkin entistäkin välineellisempään, ja vaihdostahti yhteisyyden takaajana kiihtyy, koska käy pysyväluonteisesti otettavana, mahdottomammaksi.

Yhdistävänä tekijänä voi olla vaikka valtio, tai jokin suurempi toimija, tai väline. Valuuttojen kohdalla voidaan ehkä jo sotia, tai maa-alueet voivat edelleen olla tai palata olemaan jotain. Sama koskee liittoutumia, ja samanmielisten valintaa, kunhan edes jotain saadaan taakse, pysymään takana, ja vahvistavana.

***

Kokonaisuutena ottaen, mennään enemmän ihmisellä, ja häneen läheisemmin kuuluvilla rakenteilla, ja niiden mukaisin valinnoin, kuin että olemassaolo itse, loisi tarvitseville kuvan yhteisestä.

Jos näitä ajattelee pitemmälle, tai aavistelee,.. voi intuitiivisesti päätyä olemaan pessimistinen. Joskus ajattelin, että ydinsota voisi olla sellainen, joka luo riittävästi uhkaa ja rajoja ihmiselle. Oikeasti, tällaisten suhteen ei osaa kuin arvailla.

Se, että joku ei ihan satasella lähde mihin vain... ei minusta ole ihme, jos maailmaa näkee tällä tavoin. Mieluummin on jopa kaikkea vastaan, mikäli esiinnoston kantavuuteen ei luota, siten kuin on tarkoitusta arveltavissa.

Vastarannan kiiskeys... voi olla perustellun osuvaa, usein jopa yleisenä.

Kun joku kertoo erikseen jostain hankalasta, hyvästä tai merkittävästä, ja yrittää saattaa yhteyteen yksipuolisen oloisesti jotain,... täydentävät arvioinnit voi nähdä kiusana, ja dissaamisena, vaikka ilman noita, eheysvaje olisi ongelma, ja hajoittaisi liikaa.

Tietyt toimet yleisempää asuun pyrkiessään, voi kuitenkin korreloida aina sen kanssa, ... että jotain on suoraan pielessä, ja ongelmallisesti koettu. Miksi muuten niihin tulisikaan herätä, kuten aloittaja toisaalta on toivomassa.

***

Yhteispohjallisuuteen liittyy paljon saatavaa, ja nykyään yhä konkreettisemminkin.

On näitä yhteenliittäjiä, vaikka valtioiden, yritysten, taloussysteemien, ... mukaisina. Välineitä kun ovat, ja niillä saa luotua auki kanavia,... näitä voidaan myös sulkea.

Tulee mieleen se, mistä käytetään sanaa rosvous. Mukana, kunnes vientivaihe on parempi, ja seurata kannattaakin muuta välinettä, ja haudata ehtyneet lähteet.

Se jako ja ottaminen, joka tapahtuu yhteisempien kulkujen kautta, ja niitä sulkemalla,... ei ole jotain rikoslaissa suoraan määriteltyä. Todellista se kuitenkin voi olla, tavan rikollista ryöstämistä enemmän.

***

Kulkua on, taivaanrannan tyhjyyksistä, konkreettisempaan ja todellisempaan lähestymiseen, ... aina irrallisuuteen saakka. Ei isoja sotia, mutta ei myöskään yhteyttä boksin ulkopuollelle.

Vaihtoehdot ei tietysti jää noihin. Vaikea ennustaa.

Jos yhteisyyttä tarvitaan puolten pitämiseen, on se ehkä valta, mitä yhteisemmän välineen takaa aina on löytynyt, tai sen läheisemmän mielitietyn, joka parhaimmassa tapauksessa sopivasti yhteistäkin tavoittava.

Syyslieheet

Taas syksy, ja syksyn lieneet. Tarkoittaa marjastusta, ja sienestystäkin vähän.

Hyvä mustikkavuosi. Eilen meni iltaan asti, ja tämä päivä siivoillessa. Valmista tuli.

Muina vuosina, on valmistautunut paremmin kauteen. Nyt tuntuu, että on talouskin epävalmis, syksyn toimintaan.

Hankalaa, kun tähän aikaan on paljon muutakin tapahtumaa. Kesä muuten hiljaista, eikä tapahdu mitään.

Metsässä oppii, joka vuosi. Jo pelkästään se, kun kasaa itseään marjastukseen. Saa ihan eri tavoin ryhtiä, koska toimi vaatii sen verran monen asian huomioimista.

***

Suurin yllätys eilisessä retkessä oli kuumuus, ja se, miten hyvin siitä huolimatta pärjäsin.

Vaapukkatienoolla oli järvi, jossa käväsin vähän väliä, sillä vaapukkapensaiden takia, pukeuduttavat täysin suojaavasti, piikkejä ja punkkeja vastaan.

Tasaisempi ja selkeä metsäkangas kun eilen oli, shorseissa pärjäsi. Ei vaan käynyt paljasjalkailu, sillä niin on jalat hajalla.

Lisää meni jalkoja hierteelle, kun käytin ensimmäistä kertaa Rapalan kumikenkiä. Ei paha, mutta vasemman ukkovarpaan tilanne vaikka paranee kaiken aikaa, on hyvin arka, ja sattuu aina, jos johonkin kolhaisee.

***

Oli taas kautta ennen marjastusta, että lähti nivelet vähän kipuilemaan. Vasen polvi on sitkeästi itsestään muistuttava, ja tuntuu tosiaan myös istuessa, ja etenkin siinä.

Erikoisinta vasemman polven kanssa oli metsäretki, jossa sain päivän aikana tuntemuksen pois kokonaan.

Ristiseläkivun olen selättänyt marjastuksella, mutta polven kuntoutukseen en olisi uskonut.

Polvea en osannutkaan lähteä kuntouttamaan, etenkään kokonaisemman päivän oloisella reissulla. Toisin kävi, sillä käytin istuinta, johon toisaalta saattoi nojaillakkin.

Vaikka vähän kömpelö matkassa, sen verran liikkeisiin tuli vaihtelua, että polvi tokeni. Uskomaton löydös.

Ruisleivästä ei osaa luopua, mutta muista viljoista tulee, samoin sokerista. Sokeria en tosin käytä missään, enkä juuri herkuttele.

Ruisleipääkin tulisi muistaa syödä vain muutama viipale päivässä. Varmaan jokin keliakia, tmva.

***

Kun tulin marjasta, vähän painavine kantamuksineen, älysin sentään pyöräillä eri tavoin. Normaalisti polkimille asetan päkiät ja varpaat, ts jalkaterän kärjet. Kivin vaihtoehto.

Isommin kun väänsin ylämäkiin, käytin voimantuottoon pelkästään kantapään kautta linjautuvaa voimaa, ja annoin varpaiden tippua rennoksi.

Tänään onkin sitten polvililumpion yli tulevan jännealueen kiinnityskohta vähän kipeä. Mitähän näistä oikein tulisi tietää, että vaivan saisi vähemmälle.