Sisäinen oikaisutyö

Pitää kommenttien sijaan laittaa päätasolle, kun kommenttiosio vähän kökön oleinen...

Elämyksiä tarvitsee ja kannattaa jonkin verran käsitellä, esim tällä tavoin kirjoittaen, ellei voi osallistuvammin.

Mitä havainnut, käsittelyjen jälkeen, voi olla paljon vapaampi havaitsemaan ja kokemaan sitä, mitä ei ole ennen tietoisia käsittelyjä osannut tehdä.

Tietoisissa käsittelyissä voi olla elämysmaailmaan liittyviä riskejä, joista en paljoa tiedä, enkä näitä osaa nyt samalla tapaa aavistella.

Musiikista tulee jonkin verran kerrottua, sen verran kun on sanamaailmaan nähden arvoituksellista, ts jotain kerrottavaa on siten, että tätä tosiaan on jäänyt uupumaan.

Kyse varmaan jostain sillattomuudesta. Liittyisikö persoollisuuspiirteisiin, jos vaikka aistien yhteispeli ei täysin toteudu jouhevasti, jolloin jos toteutuu, kyseessä luokaa synestesia.

Synesteettisiä juttuja ei kokemuksena paljoa, tai miten lienee. Ei ole aihe nyt. Tietty lokeroitumiseen jääminen sitäkin enemmän.

Kyse liittymisen ongelmista, jota edellisessä blogissa päädyin kertomaan. Esteellisyys olisi jotain sisäistä myös.

Asioiden yhdistyäkseen, tarvitsee liittämistyötä tehdä ehkä vähän poikkeavin tavoin, että tulosta syntyy. Voi olla ADHD jonkin asteisena, tai jotain muuta, joka tosiaan keskittymisen häiriöpiirrettä.

Mitä huomannut, tosi helppoa olla siinä, minkä tuntee omaksi. Koskee jopa suoria aistien kautta havainnointia.

Voi olla, että introvertti on tavallista enemmän taipuvainen sisämaailmallisuuteen, joten jos tätä ei voi orjentaa kohden ulkoisempaa maailmaa,... illmenee liittymisen mahdottomuutta, ja sisäiseen kitkaan ja toisinasettumiseen nähden.

Yleisesti... ihminen vapaana on sellainen, joka on sinut itsensä kanssa. Tämän voi käsittää monella tapaa, ja piirre voi olla hyvin moniselitteinen, taustansa puolesta.

Introvertismi olisi enemmän jotain kaavapohjaista, ts rakentumisen painotusta, ja vaikka varmasti ympäristöperusteisesti kuten arvella saattaa... ympäristövaikutteinen osuus rakentumisessa ja vuorovaikutuksessa poikkeaisi henkilöstä, joka on vapaampi sukkuloimaan itsen ja muun maailman maastossa, mutta toisaalta sidotumpi ulkoiseen.

Niitä ja näitä, sekä ADHD-harrasteista

Perjantaina ostin kilon naudan lihaa. Eilen pannuttelin, suppisten ja sipuleitten kanssa, ja ähkäsin vähän enemmänkin, perunoitten ja porkkanoitten kanssa.

Paha olohan siitä seurasi. Ilalla ja aamulla, "aivan kuin" elimistöllinen tulehdustila. Siis oikeasti sen oloinen fiilis.

Kahvit tuli kuitenkin keitettyä, ja vaasan ruispaljoja, heräämisen jälkeen, muttei enää pitkään aikaan, aamukahvien jälkeen, koffarijatkoja.

Toistaiseksi levottomat jalat jääneet pois oireista. Yrittänyt saada rautaa veriletuista, ja lihasta, kun ferritiiniarvot vähän alhaiset. Siinä kai syy, ettei levottomia jalkoja ihan samaan tapaan.

Tänään menin, ja ostin suklaalevyä. Pandan tummaa, 140 grammaa, ja saman tien, mitenkäs muuten, noin klo 19. Saa nähdä, mitä ovat seuraukset.

Ulkoilemassa ainakin kävin, alustavana ensiapuna. Kiva oli pakkastella. Näppisauvat matkassa, tällä kertaa.

Sokeri kohottaa mielialaa, ellei sitten käy väsyttämään. Ei tällä kertaa, ja aika eri tilanteeseen meni, vaikken tiedä, mikä on muuttunut.

Päivällä pientä liikuntaa, metsässä läskäröiden. Kivat maisemat.

Kivojen tienoiden takia, yritin tehdä tänäkin vuonna jäärataa. Satanut niin paljon lunta, että näyttää vaikealta, jääradan ylläpito. Vaikeampi ongelma ovat tosin polvet, joiden kuormitusta pitää yrittää säädellä.

Eilen oli perjantain koristelun jälkeen pientä tahmausta kummassakin polvessa, kun jalka päätyi olemaan tietyssä asennossa kauemmin. Samanlaista tilannetta ei ole ollut, vaikka särystä päätellyt rustokulumaa.

Jäärata järvellä, olisi sen arvoinen.

Viimeksi kun luistimien kanssa kolailin lumia lapiolla, otin vähän tarkemmin, kun ajattelin, että puhdas pinta kun on, ja tulee... menee lumikertymiä vähän muualle, kuin luistelualueelle.

Lumisadetta tuli ja meni, ja jäänyt tarkistamatta, onko sade jakaantunut miten tasaisesti ylläpidettävälle alueelle. Voi olla, että pahimman sateen ajaksi, tuuli on tyyntynyt, ja peite levittäytynyt puhtaammalle pinnalle, ja vaikka tuulisi, kertymää jäisi työstettäväksi.

Toinen lumenluontipäivä jäällä, oli kuitenkin helpompi, koska kerrosta ei ollut paljoa, ensimmäiseen kertaan verrattuna. Hiukan meni sahaamiseksi, kun alue kuitenkin laajahko.

Kuormitti tavallista enemmän se edellinen lumenluontikerta, kun menin suoraan työhön, ja eri luistimilla. Jokin liikkumisen ja tekemisen flow katkesi kuin seinään, enkä tajunnut syytä.

Älysin tilanteen kuormittavuuslisän selkeänä, mutten osannut korjata kuin vasta loppupuolella jääaikaa. Vaihdoin luistimet, ja samalla lämmittelin jäätyneitä varpaita metsän suojassa.

Päivä oli jaloille kuormittava, mutta luistelin kuitenkin hiukan vapaata.

Pimeä ja hämärä on yhtä lepoa. Talvella, pimeys ei kuitenkaan niin totaalista, etteikö jotain näkisi. Jotta voi olla ilman valoja, on tosiaan sen arvoista. Pimeydessä on jotain taikaa, samoin kuin lyhyessä päivässäkin joskus, ja valosta tykkään tietysti paljon.

Väsynyt, ja viimeiset viilettelyt luistimilla, ja taakse päin. Aivan kuin olisi mennyt avaruuden halki. Toiseuteen meni, se luistelun loppuvaiheen liu-ut. Ei voinut liikaa, jalkojen väsymysten takia.

Luistelu on siitä viehättävä harrastus, että siinä on tavallista enemmän jotain ADHDlle ominaista. Tällaisen vuoksi, luistelua on kiva myös katsoa, tosin piirre ilmenee enemmän nopeudessa ja räväkkyydessä, ja mieluusti näkee kunnon sähläämistä.

Eräs hyvä luistelija on Kamila Valiejeva. Sen verran kookastunut, ettei enää yhtä räväkkä.

Eräs esitys oli hauska, kun teki tosi paljon virheitä. Ajattelin lähinnä elävyyden kannalta, vaikka kokemuksena tuollainen voi olla ikävä, jos pakote rutistaa jotain muuta.

Nopeudessa on jotain vievyyttä. Tulee mieleen Nykäsen kommentit, kun lähti hyppyriltä. Ei jää paljoa aikaa ja mahdollisuutta, muun vaihtoehtoisen tutkailuun.

Kyse on vähän kuin heittäytymisellisyydestä, vaikka tilanteessa oltava mukana täysillä. Musiikki voi tilana olla täyttä vietävänä oloa, mutta tavalla, jossa tilan saavuttamiseen ei liity samoja riskejä.

Pimeydessä on samaa kantavuuden varaan jäämistä. Näin kai tämän mystisen puolen voi selittää.

Oikeasti usko jälkikäteisselittelyihinkään, kun ovat helposti arvailua. Melkein tulee ajateltua näistä kuin Ruonansuu, joka väittää asioiden tulevan, ihan itsekseen, jos ovat tullakseen.

Eräs vinkkeli on tosiaan ajatella, että kaikki uudet ja löydettävät jotka poikkeavat kirkastumisen kautta tapahtuvissa käänteissä,... ovat huuhaata, ja teennäisen keinotekoisia.

Vain se, mikä välähtää kuin lamppu, tai kasvaa hitaasti kohden tällaista... on jotain todellisuutta, hapatteisesta poikkeavaa.

Hajan hujan

Filosofiaa, ja sen perusongelmia. Hitto mitä skekkeä. Aivan kuin olisi juna pysähtynyt, ja toinenkin. Joskus alkaa tökkiä.

Piti kirjoitella omista katkoksista.

Metsiä samoillessa, vuodesta toiseen etenkin syksyllä, aiemmat vuodet muistuvat mieleen, omine tapahtumineen. On kuin palaisi kotiin, jonka unohtanut joksikin aikaa.

Metsiinkin liittyy katkoksia. Muistan paikan, josta löysin ensimmäiset suppilovahverot. Metsätie, pieni nousu, rinteen alapuolella ojaa, ja suppikset vasemmalla puolella. Missä paikka, en tiedä, enkä löytänyt.

Kotona tuli puheeksi sauna, ja se, millainen on hyvä. Sellainen tietysti, jossa kuuma ylhäällä, ja pakkasta alhaalla. Kerran käväsin sellaisessa, tosin en muista, missä sauna on. Olin kuitenkin yli 30 vuotias, enkä saunassa yksin. En muista kunnolla edes seuralaista, siis varmasti ollaankaan, vaikka epäillä voi, kuka mahtoi olla.

Tänä syksynä metsäillessä, kuroutui umpeen alueita, kuin ihmeen kautta. Erehtyi haahuilemaan, ja läikyttämään kulkua yli sen, mihin tottunut.

Metsissä aina jonkin verran soveltaa, reissuilla, ja jokainen keräilyreissu on helposti uniikki. Jos ei, tila on vakavan puudutteinen.

Tienoot vaihtuvat paljon, hakkuiden ja kasvun osalta. Samoin menevät uusiksi apajat, joissa aiemmin on ollut paljon jotain marjaa tai sientä.

Kun keräilyä harrastaa vuosien ketjuna, muutoksissa on mukana.

Suunnistus, paikat ja kulku metsässä tosiaan muuttunut, sitten alkuaikojen. Kotiseudulla maalla vaikka paljon metsää, kaikki oli valmiin tuttua, ja silti oli kaikenlaista ihmettelemistä.

Kun muuttanut muualle, metsiä kohtaa uutena, ja sitten voi palata sen äärelle, mitä on tapahtunut. Assosiaatiot tulee, ihan omituisia polkuja pitkin, metsässä kun liikkuu. Mieleen tulee kaikenlaisia tapahtumia ja yhdistelyjä.

Ihmisen luonnonvaistot on tosiaan juttu, mitä ei sivistyneenä oikein pääse helposti oivaltamaan.

Mitä tulee ehyempiin luontoa koskeviin kuviin, ja karttoihin, joita mielessä rakentaa... tällainen menee tosiaan kulun avuksi, ja hahmottamisen puolelle. Tärkeää sekin, vaikka kartta on kulkijalle turhan reduktiivista.

Miten paikat liittyvät toisiinsa. Näissä kokee joskus yllätystä. Tarkoittaa saapumista jonnekkin, mikä tekee tilanteesta tosi oudon, fiilisten puolesta.

Kun liikkuu pyörällä, voi mennä tosi nopeasti johonkin suuntaan, tai kiemurrellen minne lie, ja kulku-ulottuvuutta ei enää hahmota, ja voi olla äkkiä jossain, mitä ei toisiaan tiedä.

Nopea pyöräily epätarkasti tehtynä, vie tosiaan pois paikkatajun, jos ei ole tarkkana, enkä paikan seuraamiseen ole koskaan kyennyt, kun en älynnyt kiinnittää tällaiseen toisaalta suurta huomiotakaan.

Tie vie jonnekkin, ja tajunta ei voi tätä seurata. Kuro sitten tällaiset yhteen, mutta maaston kautta, ja tietysti kävellen, ja keräillen. Just.

Luistelukauden alku

Sen verran oli jäätä, että käväsin eilen jo kokeilemassa luistelua, järven jäällä. 

Teräsjäätä jotain 5 senttiä. Ei kovin paljoa, ja lumikate kun päällä, voi olla, että ohenee sekin, etenkin jos menee plussalle.

No, kyseessä vasta alkutalvea, ja olosuhteet voi muuttua paljon. Joka tapauksessa, kävin tänään kolailemassa pois, pientä lumikerrosta, jotta jää voisi jäätyä paremmin.

Kun pientä lumisateen tihkua, lämpötila meni vähän plussan suuntaan, joten saa nähdä, mitä aloitusalueesta tulee. Sen verran isoksi laitoin, että aluetta voi jälkikäteen tiivistää, sopivaan kohtaan.

Kolmisen tuntia, parhaasta päivän ajan valosta jäällä. Ei paha, tosin kevyehkösti otettu luistelu ja työskentelykin, vähän kuormitti, koska liike taas vähän uusi elimistölle.

Onneksi eilen kävin vähän totuttelemassa luisteluun. Tuntui, ettäsen jälkeen, jalat löytyivät alle. Parasta fysioterapiaa, tosin voi olla, että liikaa on tässäkin liikaa.

Pitää ottaa tosiaan toipumisen kannalta, tässä vaiheessa. Pientä venyttelyä, ja ruokaa vasta sen jälkeen. Ei pitkäksi aikaa samaan paikkaan lattialle, tai tuoliin, tai kramppeja voi tulla, etenkin sisäreisiin.

Kaikki aiemman talven virheet syytä yrittää välttää, myös alueen ylläpidossa, eikä välttämättä sään takia riitä, jos menee vaikeaksi.

Älysin kolailla lumia penkan oloisiin kohtiin, ts mättäille. Lumikerros kun painaa, alkaa jään läpi tihkua vettä, ja kun sekoittuu lumeen,... pinta menee rakeiseksi.

Luistelualueen sijaan, lumet rannan tuntumaan, ja jos alta tihkuu vettä, ei luistelualueelle niin paljoa.

Tuli ajateltua kyllä penkoista sitä, että kantaisivat paremmin. Pieleen meni. Jää huterinta kohdissa, jossa kasvillisuutta, etenkin penkkoina. Maasta saa lumekerrokselle ollankaan tukea.

Penkat alkoi vuotaa, jo putsailun yhteydessä, mikä yllätti, kun niin vähän oli lumikertymää.

Voi olla, että kun penkat saavat vettä, ja jäätyvät, tulee alusta sitä myötä tukevammaksi, ja kestää paremmin lunta, kun kärryttykin lumi sulaa ja jäätyy. Saa nähdä.

Lumityöt luistimilla siitä hyvä juttu, että vaikka menisi pieleen, liikunta ja jalkojen vahvistus jää, joten kaikki saatavat ovat extraa, jos kenttää jää luistelukuntoon, rehkimisen vuoksi.

Joskus voi mennä niin, että kun lunta poistelee, tekee alueesta käyttökelvottoman, jolloin paikkaa jos haluaa aurailla, siirryttävä neitseellisille tienoille, jota ei ole mennyt muokkailemaan.

Säätä on vaikea täysin ennakoida, tosin pitää vetäytyä luistinalueen ylläpitotoimista pienellä kynnyksellä, jos yhtään menee vaikeammaksi.

Ja nyt pois tuolilta!

Uintiharrastus

Parina edeltävänä viikkona uinut tavallista useammin hallissa. Tämä viikko altaalla teki erityisen hyvää, koska SI-nivel oireillut melko paljon. Vesi helpottaa.

Uintia harrastanut vanhemmiten enemmän tekniikkaa hakien. Tarkoittaa käytännössä viihtyvyyttä vedessä, ja vesiliikkeessä.

Jonkin verran viihtyvyyttä lisää pienet välineet, tosin tekniikka tulee niissäkin vastaan, ts välinekäyttö.

Uinnista oppii tekemällä, ja videoita tullut katottua, y-tubesta. Ei kovin erikoinen pohja harrastaa, mutta itse kun keksii ja hoksaa asioita, on eräänlaista löytämistä.

Vaikka polskuttelu näyttää helpolta, pitää sisällään kaikenlaista löydettävää, ja helpottavaa.

Tosi elimistönläheinen harrastus.

Tänään kokeilin perhosta, mutta olkapäiden liikkuvuus ei oikein riitä. Viime aikoina palannut harjoittamaan liikkuvuutta enemmän, ihan uinnin paremman onnistumisen takia.

Käytännössä, aika paljon soveltaa  eri etenemistapoja, ts selkäuintia, vapaauintia, sammakkoa, jne.

Hyvää soveltamisessa ja uintityylien vapaassa vaihtamisessa on kehonmukaisten olojen huomioiminen.

Toisaalta, menosta tulee helposti epärytmillistä, kun sovituskokonaisuus haasteellisempi, kuin jos menisi yhtäjaksoisesti samalla u-tyylillä.

Käytännössä pitänyt omaa uintitapaani vesijuoksuna, vaikka menisin vaakatasossa. Vesi tekee asennosta aika saman, että onko juoksu pystyssä vai vaaka-suunnassa. Raajaliikkeiden kannalta yhtä soutamista ja huopaamista.

Kun olkapäät oli tosi huonossa kunnossa, yritin vapaauintia liikaa, ja sain uinnista aina ongelmia. Nykyään ongelmia ei tule olkapäihin, koska tyyliä osaa vaihtaa. Kuormitusta ilmenee toki.

 Uintiin kun saa hyvää sujuvuutta, on yhtä rentoilua samalla. Eräänlainen olotila.

Kaukovaikutukset, siis lainausmerkeissä

Luin trauman aihetta käsittelevää kirjaa. Alkuun yleistä tietoa, sitten sen verran soveltaviin yksityiskohtiin menevää läppää, että vähän ohi oman tilanteen.

Kirjan lukemisen kautta todentui se ilmiö, josta kerrotaan keksimisten ja uusien ilmiöitten ilmaantumisen yhteydessä samanaikaisesti tai ajallisen läheisesti, ja tosiaan siten, että ilmiöitä syntyy kaukana toisestaan, ts ohi arveltavan vaikutusyhteyden.

Kirjaa kun olin aloitellut, Facessa joku avasi autismin aihetta, jota enemmän itse liittänyt erilaisuuteen... mitä kaikkinensa onkaan.

Erilaisista käyttänyt erilaisia sanoja, mm laitalaisuutta. Vähän vaihtelee, missä yhteydessä erilaisuuden aihetta tulee käsiteltyä.

Viimeisin itse toteuttamani sanavalinta tuli suoraan ihmisen fysiologiasta, tai anatomiasta, tai molemmista.

Autismi on sijoittumisensa puolesta jotain perifeeristä, tavallisemman ollessa proximaalista.

Kuinkas ollakkaan, trauman yhteydessä ensi kertaa törmäsin sanaan, jota oli ylikäytetty, mikä englanniksi kerrotaan sanalla overload, ainakin tietotekniikan yhteydessä.

Havainto oli yllättävä, ts traumakirjan jokin valmistava osuus, joka katalysoi kielenkäyttöä sille tasolle, että saatoin keksiä polkupyörän, ihan omin päin.

Oikeasti, ilmiöstä kertonut paljon vähemmin perustein.

Sanonut muutamaan kertaan, että kun lainaa kirjan, ja jättää sitä lukematta, kohta ei tarvitse enää lukea sisältöä, kun asia on kunnossa.

Ajatus on överiä, mutta vähän suuntaa antavaa, enkä usko, että täyspuppua, vaikka lähtee tyhjän oloisesta, ja ehdottomasti vain siitä.

Kansan tasolla joskus kerrottu, että tyynyn alle kun sijoittaa jotain,... jotain voi odottaa tapahtuvaksi.

Miten sattu toteutettuna... tällaiset ei tosiaan toimi. Kyse varmaan samasta kuin mitä on toivominen, haaveileminen, tai vaikka rukoileminen.