Koskikarana

Piti kiertää Merenlahti, Saimaan ulkoreunaa pitkin niin, että mannerosa olisi tullut käydyksi läpitte, ja palattua takaisin Skinnarilaan.

Tavoite yritykseksi, ja ehkä hyvä, tai en ainakaan olisi näin pian kotosalla, seikkailun käänteitä kertomassa. Seikkailuhan se oli, vaikka periaatteessa aika rajattu tienoo.

Kotoa lähtiessä, oli tarkoitus luistella, ja ehkä kokeilla jonkin sopivan luistinpaikan auraamista. Mukana oli lumilapio, kahdet luistimet, reilusti evästä, makuualusta ja kirja, mikäli ajanviettotarvetta enemmän.

Ruoholahti tuntui sopivan pieneltä, ja näin loppusyksystä jään puolesta turvallisemmalta. Sitten kävi mielessä, että pieneksi jää piirit, ja vaihdoin pohjoisemmaksi, Saimaan suunnalle.

Kävin palatessa läpi karttaa. Rantaviiva tuntui yllättävän pitkältä, senkin osuuden suhteen, mitä tuli mentyä. Jälkikäteen kun vielä tarkastelin karttaa, aivan toivoton urakka olisi ollut kiertää Merenlahti.

Merenlahti nimenä vähän hassu, sillä kyseessä enemmän sirpaleinen niemi. Merenniemi olisi kuvaavampi nimi.

Mantereen mutkaisen poukkoilevasta ulokkeesta Saimaaseen, päädytty käyttämään nimitystä lahti. No, etymologia taitaa olla jossain, mistä ei tiedä.

Matka Saimaata pitkin joka tapauksessa päättyi jonnekkin Kärmeniemen kohdille. 

Karttatsekkaus jälkikäteen tehtynä, tuntuu vähän vaikealta. Oli jo hämärää, vaikkei pimeää sentään, kun lumi valaisia maastoa.

Tuntematonta rantaviivaa kun seurailee, yksityiskohtia kertyy matkan varrelta niin paljon, ettei niitä osaa kunnolla jälkikäteen palauttaa mieleen.

Reissulla sattui lisäksi vähän pasmoja sekoittava pulahdus, tai oikeastaan kaksi. 

Ensimmäinen oli siitä kesy jäärikko, että vain etupyörä meni jään alle. Vauhtia oli sen verran vähän kaislikossa, etten lentänyt sarvikon yli.

Kaislikon tiesin jäänlaadultaan heikoksi, mutta riski pienestä kastumisesta tuntui paremmalta kuin se, että olisi joutunut kokonaan veden varaan. Matkalla oli hyvin heikkoja jääetappeja, aivan rannan tuntumaan saakka.

Kaislikkoa ja rannan tuntumaa tekee mieli seurata hyvin läheltä, mikäli syvyyttä ajattelee olevan paljon, ja samalla heikon jään mahdollisuutta, kun lisäksi reittiä käy läpi ensimmäistä kertaa.

Hoksasin, että kaislikon heikoimmilla kohdilla, voi painoa jakaa neljään kohtaan. Etupyörä, takapyörä, ja jalat sivuilla. Jos pyörää upottaa, jaloille lisää painoa. 

Painonjakoa opin jo sieniretkillä. Vähän arveluttava ja laho runko, joka oli ylitettävä sieniämpärien kanssa, mieli edetä järkevästi. Ei auta kuin ottaa kaikki tukilaajuus käyttöön, mitä osaa.

Koko reissu alkoi tosi varovaisesti. Jo alkuun ilmeni kohtia, joissa ei ollut lunta. Tsekkasin jään paksuutta, ja heikompaa oli yleensä lumettomilla kohdilla.

Tällä kertaa lumi tosiaan oli yhteydessä jään paksuuden kanssa. Päättelin niin, että kun lunta oli satanut, veteen opotessa se oli sulanut. Kohdat jossa oli jäätä, lumi jäi jään pinnalle, ja ne kohdat jotka jäätyivät myöhemmin, eivät saaneet enää jää ylle lunta, ainakaan niin paljoa.

Harvinaisen hyvät olosuhteet, harjoitella heikon jään vaellusta. Mieleen tuli koskikara, josta oli artikkeli YLEllä, jokunen päivä sitten. Koski kara, jäiset kivet ja jäällä kuorrutettu maasto, missä vain vettä ei sulana.

Reissua helpotti sää, jota ei olisi voinut paremmaksi ajatella. Ei juurikaan tuulta, ja sekin vaimeni kohden loppua. Näkyvyys hyvä, ja lämpötila ei kylmä, mutta toisaalta kulkiessa ei puskenut hikeä.

Olosuhteet parhaat jääretkelle, kun vielä tiesi odottaa tilanteen muuttuvan. Huomenna kun tulee lunta... aika turha enää ottaa selvää suoraan havainnoiden, mikä on jään vahvuustilanne. Menee kulku tosi kokeilevaksi ja arpovaksi, kun kyseessä tosiaan uudehko harrastus.

Naskalit oli mukana, ja sen verran tärkeäksi koin, että piti palata hakemaan, kun unohtuivat. Puukko oli, jään paksuuden tsekkaamiseen, tosin avannosta kömpimiseen, ei ehkä niin hyvä, kuin voi luiskahtaa vaikka pohjaan. Naskalit jää kellumaan, ja helposti kulkee mukana, väljän takin sivutaskussa. Kaulassa en halua niitä pitää, tosin ei oikein kokemusta vielä todemmista tilanteista.

Veden varaan joutumista kuitenkin yritin välttää, sillä tietää kylmyyttä, ja ikävimmillään reissun keskeyttämistä.

Se tuli jo aiemmin laitettua merkille, että vesi jäätyy helposti vyöhykkeitäin. Rannasta alkaa, ja jos ei kasveja, jää on paksuinta matalalla. Syvemmällä vesi liikkuu yleensä enemmän, eikä toisaalta ole niin kylmää, jolloin jäätyminen menee myöhemmäksi.

Rantaa tuli seurailtua tuonkin takia. Pieni syvyys, ja toisaalta paksuin jää, ellei kaislikoja ota mukaan. Kaislikossa virta tosiaan heiluttelee korsia, joten jäätyminen ei suju ihan niin kitkattomasti. Toisaalta, jää tekee kuperan kohdan, kaislojen varen ympärille, jolloin pinta on möykyillä, ja pyöräily otettava varovammin. Möykkyinen jää rikkoutuu myös helpommin.

Alkuun pyöräillessä askarrutti se, miten jää piti ääntä rannan kohdalta, kun otti vastaan painoa. Jään taipumista ei välttämättä muualla huomaakkaan niin.

Kun rannalle tulee paljon ääntä, jää taitaa taipua sitä enemmän, joten jään paksuutta voi vähän päätellä äänestä.

Toinen kastuminen oli varomattomuutta, tosin ei jaksanut enää olla niin tarkka, kun luottamusta tuli etenemiseen.

Vähän kuitenkin yllätti, kun etupyörä meni toistamiseen jään alle, ja tällä kertaa päädyin linkkuun, enkä oikein saanut pyörää takaisin kuiville. Yrittäessäni pois rikkoutumakohdasta, lensin sarvikon yli, ja päädyin nelin kontin veteen.

Kengät siinä meni ihan märäksi, ja kädet ranteita myöten. Etulaukku oli vedessä, ja etutarakalla ollut laukku kastui.

Tavaroiden kastumistumisesta ei ollut isoa haittaa, sillä mukana ei ollut kuin pari otsalamppua, yksi kirja, kaksi paria sukkia, varapipo ja muutama kauluri, sekä varahanskat.

Vain kirja ja sukat säilyi kuivina. Otsalampuista ainakin toinen toimi paluumatkalla, vaikka kumpikin ui laukun sivutaskussa. Onneksi otin lamput pois vedestä välittömästi, samoin kirjan, joka oli erikseen muovikassissa.

Märissä meni kuitenkin loppumatka, ja vaikka alkuun tuntui tie nousevan pystyyn, tilanteeseen tottui, ja koko reissun suhteen tuli enemmän sinuiksi. Sitä se kontakti teettää. Ei ole ensimmäinen kertoa kokea tuota muutosta.

Todellisuudessa, reitin eteläisempi osuus antoi täysin väärää kuvaa siitä, mitä loppuosuus oli. Totuus valkeni melko pian sen jälkeen kun olin pulahtanut.

Kastumisen jälkeen kiertelin märkiä vaatteita kuiviksi, ja sen verran olin liikkumisesta kuumana, ettei tuntunut pahalta olla paljain varpain, tyynessä ja rauhallisessa säässä.

Kuivatellessa tuli samalla tankattua eväitä, ensimmäisen kerran. Korkea aika olikin saada energiaa, sillä loppumatka oli tosiaan aivan toista luokkaa rasitukseltaan.

Päätin mennä ilman sukkia, koska tarkoitus oli vielä pitää yllä sitä mahdollisuutta, että voisi luistella, ja mieluusti kuivin sukin.

Tulomatkalla kylmä nirpisteli ajoittain varpaita, ja etenkin sormia. Kaikki hanskat märkänä, ja hoksasin hyvän hetken sen kokeiluun, kuivaisiko läpimärät hanskat, tuollaisen retken aikana. Kotiin päästyä totesin, että lähes täysin.

Kenkien kuivauksenkin otin mukaan lennossa. Jotain X-tex-materiaalia, joten jätin nauhat sitomatta, että kosteus voi haihtua. Muuten ovat kuin kumikengät.

Pohjoisempi osa kierrosta oli tosiaan hankala, ja kävi lopulta aivan mahdottomaksi. Vesi alkoi jo suoraan rantakallioilta. Alkuun vettä saattoi häämöttää jossain kauempana selällä, tai selkeämmin rannasta erillään.

Liikkujalle jää on tosiaankin helppo, verrattuna maastoon, ja näin erityisesti jos pyöräilee. Aina kun voi olla jäällä, meno tosiaan sujuu, vaikka olisi kaislikkoa. Iso laukku edessä poikittain, ja kaislat eivät tule ollenkaan silmille, vaan taipuvat sopivasti alas.

Erityisen hankalaksi meni jääosuudet silloin, kun veden raja oli lähellä, tai jää tosi heikkoa. Kun voin koukata mantereen kautta, ei ollut iso vaiva.

Jään heikkous rantaviivan tuntumassa oli ongelmallisinta silloin, kun rannasta nousi jyrkempi kallio ylös, tai maastoon ei muuten voinut poiketa helposti.

Muutama osuus meni kallioon ja kiviin nojaten. Piti taluttaa pyörää vasemmalta puolelta, että kalliosta ja isommista lohkareista sai tukea.

Jossain vaiheessa totesin, että menee toivottomaksi. Jäätä ei tosiaan ole alueilla, joissa vesi on paksumpaa, eikä vielä jäädy. Jää on sopivaa kulkemiseen, vain pienemmillä selillä, ja sielläkin olava vähän varovainen.

Pitää käydä välillä lenkkisaunassa, ja tallettaa kerronta, ettei haihdu bittiavaruuteen.

***

Lenkkeilty saunassa. Vuoden vaihteessa tämäkin toiminta loppuu, ja pitää miettiä, mitä tilalle. Mikä voisi korvata saunaa. Hikilenkit, tämänpäiväisenä, tms. To-think-list, täydemmäksi.

Ajatella, sitähän täytyy tehdä, jokaista tietynlaista tapahtumaa koskien, ottamatta kantaa siihen, mitä tietynlaisuus tässä on.

Kai se ajateltava on sitä, mikä luontevasti ajateltavaksi tulee, tietyllä käyntitavalla. Menee kuin nämä kirjoitukset, kun asia vaihtuu toiseksi, ja kirjoitus taas tekemiseksi.

Sitä tosiaan miettinyt, että kun kirjallisuutta on, myös luontokuvauksia, seikkailuja, jne. Aiemmin pidin noita aika tunnelmanomaisina, enkä ottanut miljöötä, luontoa ja siellä olemista ihan niin konkreettisti, kuin mitä oman tekemisen jälkeen vähän odottaa jo.

Voi olla, että moni kaunokirjalliseksi jäävän tuotannon, ei ole tarkoitus kuvata nimenomaisesti luonnossa liikkumista, ja sitä maailmaa, jonka voi löytää täysin erillisenä muusta olemisesta.

Maastokarttaakin kun ajattelee, mielessä näkee historian. Mitä on ollut Etelä-karjalan alue, joskus kivikaudella. Miltä kaikki näyttää muutaman tuhannen vuoden kuluttua, kun ihmisiä ei välttämättä enää ole.

Kartta tuo mieleen hetkellisyyden. Maasto muuttuu, ja ihmisen jälki tiettynä aikana, voi pyyhkiytyä, tai sitä ei ole ollut.

***

Se pyöräreissu jäällä, jonka tänään tein, ei ollut ajaltaan pitkä. Lähdin ennen kahta, ja palasin ennen kuutta takaisin ko... tänne kerrostaloon. Saahan tästä kodinkin ehkä, tosin en tiedä, mitä se tarkoittaisi.

Mitä reissuun tulee, loppua kohden kävi selväksi etenemisen tolkuttomuus. Mietin mitä edellytyksiä tulisi olla, että matkaa tavoitteen mukaisesti voisi jatkaa, jos tavoitteessa haluaisi pysyä. En keksinyt heti.

Jos jotain on tehtävä väistämättä, sitä orjentoituu aika toisin, kuin jos on kaiken aikaa mielessä se, että voi irroittautua siitä, mitä on tavoitteeksi asettanut.

Kun ranta muuttui epäseurattavaksi, ja maastossa oli poukkoiltava, mielessä oli selkeästi vaihtoehto, jonka tiheähkö mökitys tarjosi teineen, kun luntakaan juuri ole esteenä liikkumisessa.

Mökit laitureineen oli muuten vähän ongelma, sillä niitä kun kiersi, kiertäminen vei syvemmälle, ja heikommille jäille. Laiturin kohdilla lumikerros muutenkin vähäisempi, ja vaikutti siltä että myös ohuempi, vaikka syytä tälle en osaa järkeillä. 

Hyvällä omalla tunnolla, otin kuitenkin laitureista toisella jalalla kannatusta, kun esteeksi viritelty. Osa piti kiertää maaston kautta.

Reissun vaiheen este oli kuitenkin rannan se osuus, jossa jää näytti ultraohuelta, ja ranta nousi suoraan ylös.

Meni kiertämiseksi, tosin sen verran oli nousua, että vaikka kyseessä ei ollut vuorikiipeily, niin rankka ponnistus, koska pyörän etuosa painoi, ja vikuroi myös. Painon jako eteen tuolla tavoin, kokonaisuutena hyvä, etenkin heikoilla jäillä.

***

Matkat ja reissut herättävät miettimään kokonaisempaa elämää ja sen kulkua. Sama koskee sitä kirjoittelua, jota kuulee muiden tekevän, kirjallisuutena.

Syvempi motivaatio reissujen läpikäymiseen kirjoittamalla, taitaa liittyä koko elämään. Moni tarina tulee kerrottua, siinä sivussa, kun matka on kuvauksena, tai jokin suunta ja tavoite etenemisessä.

Saunassa tuli mieleen ajatuksia, joihin reissu jollain syvemmällä tasolla liittyy. Ajatuksen sen verran vapaita, ettei niitä voi enää toistaa, koska pääsyä mielenmaisemiin ei enää ole.

Jos on jostain reissusta vaikea palauttaa yksityiskohtia ja kulun kokonaisuutta... sama koskee sitäkin enemmän niitä reissuja, joissa menee vähemmin konkretioin, ts esim mietteissä, puhumattakaan unista.

Unissa ihminen on oikeasti psykoosissa, vaikka tätä ei näin ole tapana sanoa. Psykoosi unen aikaa koskien on sitä, että tietyt pidäkkeet puuttuu ja jotkin asiat painottuvat liiaksikin.

Elämä voi olla eripainomaailmaa, jossain vaiheessa, ja saa aikaan rakennetta siinä missä se todellisuus, joka on laajemmin ihmisten kesken jaettavissa.

***

Kun ajattelee tällaista haahuilua kirjoitellen, ja toimien, on etsimistä ja kulkua, missä reittejä vain ilmenee, kuljettavina.

Ei oikeastaan niinkään se, mitä reittejä ilmenee, ja miltä sektorilta. Yhtä matkaa voi tehdä, jollain tapaa.

Todellisuus tieteellisempänä, faktisempana ja hallittavampana, voi samalla tapaa olla tuki ja noja sille, mistä erottuu suuntaa, ja kulun paikkaa, tai sen mahdottomuutta.

Todellisuus on ja pysyy, ja siinä kun sitä tietää ja tuntee, sitä selvemmäksi käy se, mitä kulku voi olla. Jotain on selkeää, vaikka itsellä muuten olisi tavoitteet hukassa, tai niitä ei olisi koskaan ollut itselle asettaa.

Todellisuus on helppo, tuossa järjestystä takaavassa mielessä. Toisaalta, vaikka puitteet tietynlaisena rajoittaa, monenlaista pientä irtiottoakin voi kokeilla, kun vain paikkaa hoksaa.

Mitä on se kulku, jossa kaiken tulisi voida määräytyä itsestä lähtien. Etenkin, jos mitään erityisempää ei itsellä ole koskaan mieleen syntynyt pyrkimyksen arvoisista.

Tuuliajolla, mutta valintana, ja myös tietyn perusturvallisuuden vuoksi. Lähtökohta tällaisena, hiukan eroaa siitä sosiaalisuudesta, mikä usein painottuu enemmän päätelmissä.

Sosiaalinen sektori on voimaa ja momenttia, ja määrää monia asioita riippumatta siitä, miten kulku sos-peräisenä voi oikeasti asettua muuhun luontoon nähden, tai onko ylipäätäään mahdollista.

Nyt se saunassa mietitty ui mukaan mieleen!

***

Kun ajatellaan retkeilyä, ja luontoa maailmana, joka samanaikaisesti voi olla niin erillisen koettavana... mieleen tulee tosiaan ne kerronnat ihmisen voimavaroista, ja terveyden ylläpitämisen piirteistä.

Sosiaalisuus ja ihmiskontaktit pitää yllä mielenvireyttä, ts mm muistin ja hermoston toimintaa. Ihminen yksinäisenä, toisissa maailmoissa, voisi ajatella olevan alttiimpi sairastumaan esim alzheimeriin.

Päätelmästä heräsi epäilys, siis siitä, mitä tieteen suulla on tapana jo kertoa, ihmisen voimavaroista.

Jos yksinäisyyteen ja toisenlaiseen maailmaan tottunut ihminen viedään sosiaalisuuteen, hän voi kadottaa sen, mikä on häntä aiemmin kantanut.

Jos sosiaalisuus ei tuo vastaavasti tilalle uutta, tai polkua uuteen ei ole, sosiaalisuus voi tuoda mukanaan irroittaumista siitä, mikä on ollut kantavaa. Näin sosiaalisuuden voi arvella olevan yhteydessä siihen alzheimeriin, ja rappeutumiseen yleisemmin.

Tiede ja sen tulokset, taitavat usein olla varsin kontekstisidonnaisia. Mikä on se ympäristö, jossa tietty päätelmä pitää paikkansa, missä ei, ja missä asia on jopa päinvastoin.

Tiedettä ja vakavahenkisempää päättelyä jos ajattelee, mitä elämää tukevia tutkailijat löytäneet... eräs mielestäni hyvä löydös on muutokset.

Muutokset haastaa, ja jos niitä on paljon, koktailina. Muutokset voi tarkoittaa uutta, jossa jotain vanhasta säilyy, tai jos jotain jää pois, osuus on vähäistä.

Muutos voi olla toisaalta myös sitä, että aiempi vahvistuu, kaikkinensa, tai sitten aiemman osuus ei oikeastaan erityisemmin muutu, uuden takia, vaan vanha pyörii, osana uudempaa.

Mikäli uusi tarkoittaa aiemmin kantaneiden irroittumista... sitä vähemmällä mentävä, ja käytännössä uuden suhteen voi olla vahvassa toimintavalmiusvajeessa. Aiempaa vaikutusta jää pois, ja tekemistä suunnalla, mistä samaan ei välttämättä valmiuksia, olettaen että tietyt asiat tosiaan tarpeita ajatellen perustavia.

Ihmiset ympäristöä luodessaan, ja muihin vaikuttaessaan, voivat olla irroittamassa, tai rakentamassa sitä, minkä varassa asiat menee sopivasti.

***

Ulottuvuus, johon kerronta reissusta päätyi, on kantavuutta siitä, mitä on päivän aikana tullut tehtyä. Kantovoima vaeltamiseen, näin näppäimen kautta toteutettuna, luontavasti saanut ajatuksia aikaan, ja menee kohden loppua.

Paljon jäi yksityiskohtia mainitsematta, ennen näitä päätymiä. Riittävästi yksityiskohtaa pohjaksi, ja lähtee jotain ulottuvuutta, reissuun nähden.

Missäs se konreettisempi päivän reissu on, josta piti palata jatkamaan.

Onnistunut oli, kun jälkikäteen toteaa. Vähän kuin edellinen yökeikka, Ylämaan suuntaan. Oli myös seikkailu sillä tapaa, että täysin uusia seutuja, tuntemattomammassa kokonaisuudessa.

Seikkailun henkeen sopi kuunneltavaksi se kirja, jota kuuntelin äänitteenä. Taru Sormusten herrasta. Mielessä pyöri nimi Frodo Rankkibuk, jne. Hämympi juttu

Kun oikeasti menee täysin muihin maisemiin, täysin toisenlaiseen arkeen, mitä on retkeily syyssateella ja pimeällä... maailmoja voi sanoa olevan, oleskeltavaksi.

Tämänpäiväinen keikka tosiaan lyhyt. Vasta usean päivän keikkoihin tulee mukaan se fiiliskirjo, jota elämässä muuten käy läpi. Loma työelämästä, lienee parhaassa tarkoituksessa tätä, mikä käytänössä harvemmin toteutuu.

A. Kun sanotaan, että jokin uusi muutos on aidosti uusi vain silloin, kun uuden tuo jokaiseen siihen yhteyteen, jossa aiemminkin ollut... seuralaisen, tai sen poissaolon voi kokea aidoksi.

B. Tuotakin isompi asia on se, jos kaikki ne ilmenevät syklisyydet, joita on päätynyt pyörittämään, käy läpi eri tilanteessa... tietyllä tapaa tässä menee jotain aivan toiselle tasolle.

Jälkikäteen tuntemuksia voi rationalisoida, ja sitä, miksi näitä kokee näin, tai mitä ylipäätään on onnistunut saamaan koetuksi.

Omassa yksityisyydessä itselle tosiaan jää tilaa, sekä ajatuksille.

Elämää voi rakentua sen ympärille, mitä ovat omat tarpeet. Vaikka paljon voi olla tekemistä, voi vaihdella paljon, mihin tarkoitukseen nämä menevät, vai menevätkö mihinkään.

Kun ihminen on viisikymmentä, alkaa löytää omaa elämää. Onhan tämä sentään jotain. Metsä on täynnä takaumia. Oma elämä on enemmän paluuta. Mitä palaaminen toiselle, vaikea tästä on sanoa.

Kun joskus korostetaan sitä, miten tulisi mennä ilman järkeilyjä, päätelmiä ja tulkintoja, ... eikä pähkäillä turhia, tai keskittyä toisarvoisiin....

Mieleen tulee se, millä tavoin varmuus varmuutena voi ilmetä.

Kun jotain omaksuu sillä perinpohjaisuudella, jota luotettavalta toimijalta odotetaan... kyseessä on tietyn asian omaksuminen sillaista kattavuutta vasten, että kysymyksille ei jää sijaa.

Voi olla kohtalaisen helppoa todeta, että jos on jokin piirre tai avu jonkinlaisen kypsymiskokemuksen kautta saavutettu, tämän olemassaolo ilmenee tajuavalle siten, että voi arvioida esiintyykö jollain samaa, vai ei.

Luottamus toiseen, voi kohdistua tiettyä asiaa koskevasti, ja todettavasti. Tai mukaan on liittää enemmänkin. Tässä mielessä kypsyydet joihin ylletään, on luonteeltaan kirjoa, jota jaamme jokun kanssa enemmän tai vähemmän.

Mitä on pysyväluonteinen kypsyminen jonkin asian suhteen siten, että tällainen viestii saavuttajalleen sitä, että tietty vaihe pyrkimyksineen, on ns finaalissa, ja mission completed.

Ihminen hakevana, voi aavistella tietyn täyttymyksen mahdollisuudesta, ja vaikkei reaaliperuistein... kuitenkin jollain tapaa niin, että aavistelulla on tosiaan sitä pohjaa.

Miten paljon meillä voi olla keskeneräisyyttä, jota emme tajua, ja jonka suhteen emme ole niin kypsyä, kuin mitä kuvittelemme.

Sateenkaaren etsijät (elämäntarkoitus, mieli, onni,...)

Linkittämiset bloggaamisessa vähän miten sattu. Usariin tuli laitettua ihan vakavatarkoituksinen aihe:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/juutalaiset-tukholman-syndrooman-vinkkelista/

Tuohon maininta tietoisuudesta, ja linkki myös konbuuttorin blogialustalle, ja terapiapöydän kirjoitukseen. Mahtaa jollakin mennä kahvit väärään kurkkuun, jos linkkiä seuraillut.

Näitä sattuu joskus. En muistanut enää tarkalleen, mitä siihen terapiapöytäketjuun olin laittanut. Olkoon, ei vakavaa.

***

Tarkoituksesta piti kirjoittaa. Lack of meaning, jollain y-kanavalla. Oli Jungia kaiken lisäksi.

Onneksi noita alkaa jo ajatella niin, että kannattaakohan ensin yrittää selkeytellä omia käsitysmantuja, ennenkuin alkaa taas kaataa jotain, mikä ehkä ei ihan sitä, joissa ei sittenkään välttämättä oikein asiat kohdillaan.

Tarkoitus syntyy tilanteesta. Jos tilanteisiin ei liity erityisempää tarkoitusta, silloin voi olla ilman että tarkoitusta alkaa päkistää, seurattavaksi.

Todellisuudessa, ihminen on sen verran fiksu, että voi kaivata hyvin perustein sitä, että toiminnassa ja elämässä on tarkoitus. Jos sitä ei jostain syystä löydä, ja tähän tilanteeseen havahtuu, kyseessä on fiksuus.

Tarkoituksen nostaminen ongelmaksi, vaatii täsmennystä.

Jos tarkoitusta ei ole, voi tosiaan miettiä, mikä saa aikaan sen, että tarkoitus ei enää voi kirkastua mieleen, ja olla johtotähtenä. Jotain on esteenä, tällaisen koentaa. Tarkoitus on jonkin varjossa. Minkä.

Tarkoituksen etsintä ja kaipaus, taitaa noinollen tarkoittaa suomeksi sitä, että jotain hankalaa on mukana, polku väärä, jne. Missä menty metsään.

Kun pahasti missä sattu, varmasti on hukassa muukin helposti. Sama koskee onnea, jota kun uupuu, voi ottaa veturiksi, kun muu elämä ei enää ilmennä onnea.

Ota onni johtajaksesi, ja liitä onneen kuuluvat asiat tähän valintaan, ... olet ennenpitkää entistä pahemmin ja sitkeämmin sieltä, miltä tienoilta onni rakentuu.

Mielenterveydestä kirjoittelin samaan tapaan. Käsite itsessään johtaa tavoittelemaan jotain parempaa, kun tulisi enemmän esim debugata, koska kyseessä on jo fibatila, ts aineskato.

Tietoinen terapiapöytä

Kirjoitellut, mm tätä pöytäalustaa koskevasti, bloggaustyyliin. Joku päättynyt varmaan kuin vahingossa irvailla sitä, miten näyttäs tekemiset toimivan, tämän olion kohdalla.

Jos ajattelee, tarvitsee siihen apupyörää, ts (esim) näppistä, ja missäkäs muualla on, kuin pyödällä, useimmiten. Monitori samoin, tarvitsee jotain tasoa, tai ripustinta.

Ei niin, että tämä olisi mitenkään ainoa toteutus, jolla kirjoittaminen, ts näppituntuma säilyy.

Kokemukseni on, että kun sormet lakkasi toimimasta, menin aika lailla halvaustilaan, myös toimintavalmiutta koskevasti. Syytä en tiedä, hyvä kun edes hoksasin.

***

Mitä tapahtuu, ja mihin reagoi siten uudella tavalla, ettei edes itse tajua jotain soveltaneensa... näitä on, ja tosiaan enemmän siten, kuin mitä on itsellä suoraan kaivaa muistista.

Ei sitä tietoista ulottuvuutta siihen, vaikka kyseessä olisi onnistuminen. Päinvastaiset voi jäädä mieleen.

Miten paljon onnistuneita sitten hoksaa, ja millä tavoin tuo esiin... mitenhän menee, ja miten tulkinnat.

***

Viimeisin hoksaus EM kaltaisesta, ns automaattiratkaisuista on polkupyörään liittyvä. Kuljen pikku-otsolla, mikä toimii kohtalaisesti, vaikka odotukseen nähden on selkeä vajakki.

Perusjutut kuitenkin kohtuukunnossa. Takajarrukin ihan hyvä, polkimilla toteutettuna, vaikka vapaa poljinten käätyminen taakse, jääkin pois toiminnallisuudesta, mihin poljinpiirteeseen, olen aiemmin tottunut nojaamaan.

Takajarru polkimien kautta, piti todella pahaa ääntä. Pahempaa kuin varis, tai korppi kiroillessaan. Ja se, mitä tuollainen muuten aiheuttaa ympäristöön, ja sitä kautta takaisin lisänä.

Nyt vasta älysin, että olen käyttänyt lähes vuoden pysäytystapaa, joissa jarruna ovat suoraan jalat. En käytä jarruja polkimien kautta, enkä sarvikon kahvoista. 

Pidän ihan kivana toimintatapana, kun nyt jo tuntuu luontevana. Miksi olen päätynyt tähän, sen tajuan vasta nyt.

***

Käsittämättömän toimimaton pyörä, jarrutusta ajatellen, siis pelkän jarrutusäänen takia. Äänen korjaaminen... mitähän olisi vaatinut.

Ei ole toisaalta jaksanut paneutua ääniongelmaan, tosin miksihän näin. Remontoiminen on samaa, oli kyseessä iso tai pieni juttu, kerrostalossa.

Kaikki tarvittava jää joskus, ja kun on ulkoistusten varassa, ei voi havaita usein käytänössä kuin toimimatonta.

Tuo summaus kokemuksista, voi yllättää useimmat. Voiko Suomi olla niin heikosti toimiva jonkun mielestä, että vertautuu itäblokin maihin. Ei monelle, oikeasti, joillekin kyllä.

***

Kun ostaa hyvää laatua kulkuun, ja tukee sen investointia, rahoittaa käytännössä huumebisnestä.

Jos ostaa halpaa, tulee ajastaan törkyä ja sekundaa, joista periaatteessa kasata jotain, jos taitoa, ja opetteluun haluaa panostaa.

Omaverstaspainotus vaatii paljon omistautumista. Jos toimintatapa tällaisena muuten mahdoton... menee tosiaan siihen, mihin viittaan toimivuuden kokemuksesta.

Ei voisi helposti ajatella niin, että joku sanoisi avunpyytämisestä sitä, että jos pyydät apua tai tukea arkeen, itse vastaat seurauksista. Näin voi olla perustellusti joskus, tosin tuntuma tällaisena, voi olla tosiaan läpilyövää. Taustaan on jonkin verran kirjoa.

Minua on sanottu vaikeaksi ja hankalaksi tapaukseksi, jopa narsistiksi. Itsekkin ajattelin näin joskus, tosin narsistinen ote epäsopivaan, tuntuu joskus aika passelilta. Siitä paljon kyse, joka tietysti käy aika jokaiselle, hankaluuksistaan kun syventyy kertomaan.

On tosiaan niitä traumoja oletuksena, ja ainakin mielenterveysongelmaa, todetusti. Lääkkeitä jne.

***

Viime aikoina ottanut kantaa myös terapiaan, ts käsitellyt sitä suoremmin. On kokemusta tuostakin tukimuodosta.

Alkuun oli kuuntelevaa, ja hyvä. Aktiivisempaa otetta kaipaisi, ja sitä oli taas, yksipuolisen oloisena. Ei molempia, samassa paketissa.

Se, että terapiaa olisi voinut lähteä arvostelemaan yleisemmin, ei ole missään tapauksessa tullut mieleen, siis omia kokemuksia koskien.

***

Facessa tuli eilen kirjoiteltua siitä, miten terapiatoimintaan osaa liittää sen painavuuden ja yksipuolisuuden voiman, joka on tosiaan vajaata, ja suuntautuneena voimakkaasti koettavaa, mutta tosiaan yksipuolisena.

Sanouduin jossain vaiheessa irti, tuosta tuesta, samoin lääkkeistä. Joku kertoi, että selville ei traumoista läpi tulla, ellei niitä käsittele.

Käsittely on käytännössä lääkkeitä, ja sitä terapiaa, johon siihenkään ei ole oppinut luottamaan, koska tähän ei ole kokenut voivansa vaikuttaa, käytännössä. Valitse mahdottomien väliltä.

Parempi varmaan, että molemmat jäi pois. Uhriutumisen tajuaa jälkikäteen, ts sen jatkumisen, johon toisaalta terapiassa tulisi myös vaikuttaa.

Mieleen tulee oma viestintä, jossa on paljon tulkintaa. Eräs terapeutti odotti enemmän puhtaita havaintoja, vailla omaa tulkintaani tapahtumista ja kerronnasta. Helpompaa lähteä aineistosta, ja kerronasta, joka on suoremmin havaintoihin ja kokemuksiin liittyvää.

Jos maailmaa voi ottaa suoraan sellaisenaan, ei olisi sitä vajetta, joka näkyy terapiassa, kerrontatavan epäsuoruuden ongelmana.

Kun potilaana (=vajakki) joutuu arvuuttelemaan todellisuudesta paljon, ja rakentaa selviytymismalleja, miten niiden voi ajatella olevan ilmenemättä, etenkin jos puhuu pärjäämiseen liittyvistä.

Ei osannut selvittää itselleni dilemmaa. Enemmän se häkellytti.

***

Nykyään ottanut monesta selvää itse. Sama koskee toimintaa, ja hakemista. Omilla toimeentulevampi ote painottuu, oli tulosta odottaa tai ei.

Selviytymista ajatellen, apua on ollut kokemuksista, joita tuo esiin autistit, narsistit, epäsosiaaliset tapaukset, addiktit, hitlerit, tiedemiehet, taiteilijat, poliitikot ... ihan kaikki kelpaa, kun vain seuraamisen paikkaa on, koska sopivaa ainesta on kustakin löytää, ottamatta kantaa siihen, mihin diagnoosiryhmään itse eniten kuuluu.

Parhaiten voi ammentaa niistä kertojatapauksista, joissa näkyy jotain erikoistumisen linjaa selkeiten.

Siinä kun erilaista taidokkuutta ja valmiutta on tietynalaisena erityisen paljon jollakin yksilöllä, ihan kokonaisuuteen liittyvästi... aika turhaa ottaa seurattavaksi lähinnä niitä, jotka arvuuttelevat siitä, mitä jollakin voisi olla "kutsumusreitilleen siunaantuneena".

Tuon takia, kannattaa käytännössä valita seurattavaksi klassikoita (yleisesti tunnistettuja tai vähemmän), joilla on aitoa (tai itselle kolahtavaa) liittymää siihen, mistä puhuvat, ja mitä suoraan olemuksellaan ilmentävät, halusivat tätä tai eivät. 

Vähemmäksi jäävät kontribuuttorit, voi sanoa olevan tuubaa, tosin keskeneräisyys ja valmiusvaje tiettyjä linjoja koskien, muuten ihan sopivaa sekin, seurattavaksi.

Avaruus tässä ihmisten viestinnän vastaanottamisessa isohko suhtautumiselle, ja osallistujalle. Osa tietyn alueiden spesialisteista kauttaaltaan aitoina, voi jäädä tunnistamatta, jolloin ei kannata kiinnittyä enempää kuin arvailijoihin.

Siinä kun sioille ei kannata antaa turhaan helmiä, ei sikana kannata turhaan yrittää nauttia helmistä, joita millään ei voisi ajatella vielä voivan sulattaa.

Kaikki aikanaan, ja jos ei... asialle ei ole voinut käytännässä mitään. Johonkin kaikki aina jää, kai, ja ehkä syytäkin, ja joillain reiteillä, kaikille ei.

***

Koska kirjoitan paljon löytämällä, ja reagoimalla, joudun käytännössä arvioimaan paljon jälkikäteen sitä, mitä on tullut läpikäydyksi. Jos kirjoitan täysin automaatilla, en välttämättä tajua, mitä olen tuottanut.

Miten paljon tämä liittyy itseeni, ja miten paljon kaikki tarvitsevat tällaista... tästä en tiedä, tosin oletan, että painotusta on käytännössä, tai tulisi olla, eri yksilöitä koskien, aika eri lailla.

Kirjoitustapani voi joskus olla aika tietoista, ja toisinaan melko kaukaista, vaikka näissä kuluissa on sanallistetun havaittavaa jälkeä esillä, kenen tahansa luettavaksi, joskaan ei (suoraan, tai simppelisti) ehkä ymmärrettäväksi.

Sama koskee iteäni, jotain kirjoitusajateltuja kulkuja koskien, ja että piirrettä on tällaisena, ei oikeastaan pitäisi (tarvitsisi) yllättää ketään.

Jos piirrettä tällaisena ei ilmene, voi kysyä, mistä silloin on kyse. Ei paljoa kerrottavaa, tältä alueelta.

PS

Ei kannata debugata ja selventää tuotettua tekstiä tässä lomakkeessa, vaan liittyä aimmin tuotettuun, jo toisen liittymän kautta, kun kerran tämä blogi-alusta sitäkin tarjoaa.

Mitäs sitä olemaan suotta kalojen ja vain kalojen maailmassa, jos on, tai voi olla myös maaeläin, ja jonkin verran myös ilmatilastakin elävä.

Saalistaa voi monipuolisesti, eikä saalistusreviirin aina tarvitse olla iso, kunhan on lähteä retkelle, paremmista saalistajan maailmoista.

Tyhjästä tuskin voi paljoa nyhjästä, mutta vähästä paljonkin, tai ehkä jopa tyhjästä. Ei ole täysin puppua, vaikka toisin kerrotaan ehdottomampana kansanviisautena. 

Viimeisin lause ei täyskattava, koska vaatii sopivan kontekstituksen.

Mielenrikko

Kun mieli on rikki, on lohdullista tietää, että joku selvisi samasta – siksi Sini Kirvesmäki on kertonut tarinansa jo satoja kertoja ((https://yle.fi/a/74-20005759))

 

Mielen aiheesta kertonut joskus, ihan erikseen. Aikaa tästä on reilut kymmenen vuotta. Otsaketörmäys, samasta aiheesta, ja pitänee taas kelata, uusin valmiuksin...

 

***

 

Aiemmin tostesin, että ajatus ja ilmaisu, johon mielisairaus-sanan käyttö viittaa on outo.

 

Mieli on aina jotain koostetta siitä, mitä on yhteen laittaa. Mieli tekee parahaansa siinä, minkä pohjalta kasattavaa on mahdollisuus tehdä. Mieli toimii aina jotenkin, ja jos tulos näkyy heikosti, rakennusaineita ei ole enempää, tai sopivampana.

NS mielisairaus on enemmän suoraan rakennustekijöihin liittyvää. Mitään mielikuvitusjuttua tästä ei kannata rakentaa, tai sellaista sitkokamaa, joka pitää satimessa, ja parhaimmillaan niin, ettei vankeuttaan edes hoksaa.

Tarkoituksella jätän lukematta sen osuuden, mitä YLE linkin takaa voi välittää. Tsekkaa kontribibuution, oman päivitetyn osuuden jälkeen.

 

Joidenkin voi kannattaa muiden toimisten sovitus, arviointi, vertailu,... tehdä toisessa järjestyksessä. Tätä harrastan itsekkin, mutten kaikkien teemojen yhteydessä.

Sen huomannut, että jos omaa jo tajuamaan ei kokoa tietoisemmaksi näkemykseksi, ja tällaisen vajeen jälkeen rupeaa kaatamaan matskua sen päälle, joka höttöä (itseen nähden höttöasettuvaa)... sitä vaikeammaksi menee eheytys sen vastaanottamiseen, mitä muualla voi ilmetä, ehkä tarkeästkin antavana.

Kyseessä lienee se ilmiö, josta puhutaan usein kielten opiskelun yhteydessä, tai jos täytyy tutustua muihin kulttuureihin.

Jos muuta ottaa vastaan noin vain, ennen omien irronnaisten koontaa,... voi omaan sekajärjestykseen kyllä havahtua, jos alkaa kaatamaan muualtakin lisää sinne, missä menee yli jo valmiiksi.

***

Nykyään päätynyt ajattelemaan rakentumisesta yhä enemmän toisin kuin mitä aiemmin, ja mitä ovat käsitykset yleisesti. Ei tarkoita, etteikö joku olisi oman ajattelutapani liepeillä itseäni edellä, oli omat näkemykset mitä oli, tai muiden vastaavat, tällä linjalla.

Pidän ihmistä täysin ympäristöriippuvaisena, ympäristönsä mukaisesti rakentuvana. Ympäristövaikutus on tosin pitkän ajan ympäristöotannan pohjalta lähtenyt valmistuma, useiden sukupolvien ajalta. Testailua suoritettu, kussakin lenkissä, ja täysin kokonaisvaltaisesti, mitä yksilöihin tulee.

Yksilö (joukko) on täysi ympäristötuote, mutta silti hierrettä käytännössä on, koska on ympäristöä, ja sen kuvaa, vasten sitä ympäristöä, jossa dissonanssia ehkä syntyy, ts tietty ympäristö kohdaten, pitkänkin ajan ympäristökytkentäisyys, voi tuntua hiertävältä.

Oleellista tässä on joka tapauksessa se, mikä määräävyys on ympäristön osuudella. Se vaikuttaa suoraan, vaikutuksenalaiseen. Tämä ja yksin tämä, selittää sen, miten ihminen pärjää, ja miten kokee oloaan tiettynä aikana, kun on jonkinlainen kokijana.

Olotila ja mielentyön käytännön tulosodotus, riippuu aina konkreettisesta ympäristöstä. Näin voi sanoa etenkin sen jälkeen, että lähtee yksilöiden ja toimijajoukkojen plastisuuden mahdollisuudesta.

Että voi muuttaa jotain osaa aiemmin rakentuneessa, tarvitaan aito ympäristönmuutos, mieleen vaikuttavana.

 

Tee muutos ympäristössä, ja ole irti tästä, et voi olla vaikuttavassa yhteydessä siihen ympäristömuutokseen, joka voisi muuttaa jotain sisällä päin, ja mieluiten sopivampaan suuntaan.

Mieleen vaikuttavuus tarkoittaa toki samalla sitäkin, että ihminen voi kasatun, ja jo-koetun ympäristövaikutuksen suhteen, jatkaa duunejaan ilman sitä, että tarvitsee ottaa lisämatskua muualta.

Ihmisen voi ajatella muuttuvan spontaanisti, itse itseään rakentaen, jos muuttumista tarkastelee turhan kapea-aikaisesti.

 

Ne osasat, jotka muodostelmana jo on, aina esi-isien työstämänä ja omien alkuaskeleitten jälkeen,... voivat päätyä tekemään sitä duunia sisäisessä kokonaisuudessa, joka voi ilmetä myös ulkopuolisille, aitona ympäristövalmiusmuutoksena, sopivaan, tai vähemmän sopivaan suuntaan.

On tilanteita, joissa parasta odotettavaa muutosvalmiuksia ajatellen, voi olla melko suoraan aiemman työstäminen, ilman lisätöryn haalimista.

 

Enemmän kyse olisi ympäristöä koskien, katalysoinnista, jos siitäkään. Ympristöllähän voi olla myös ei-katalysoivaa kontribuutiota, ja jatkuva-aikaisena. Sama koskee sitä työtä, jota itse tekee sen lisäksi, mitä jo valmiiksi on tarjolla, sopivampaa koostamistulosta ajatellen.

 

Myös rakentuma tiettyyn vaiheeseen päätyneenä, johtaa johonkin toiseen, ilman että muuta tarvitaan.

Ihmisen kasvamisen ja rakentumisen tietty peruskuvio on hyvä olla selvä, ja selkeä.

 

***

 

Mitä tulee maailmankatsomukseen ja tietämykseen maailmasta, jotenkin objektiivisesti tai tieteen tapaisesti...

 

Mielessä käynyt tosiaan se kuva, jota tieteellisenä kontribuutiona myydään, ja josta jotain valuu alemmas.

 

Ilmastonmuutos ja sen käsittely, on eräs kokemus, josta piti rakentaa oma kokonaisempi näkemys. Tulos tuntui ihan potentiaaliselta:

 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pekkamansala/co2-ja-porriaiset/#comment-3773876

 

Samaa odottaa muihinkin yhteyksiin.

***

Mielessä käynyt geneettinen rakenneosuus, ja sen vaikutus.

Epigeneetikan tapaisen ilmiön osasi ajatella, ts ne pimeät jaksot DNAssa, joiden kuulin kerrottavan olevan turhaa.

 

Vaikka aiheesta en juuri mitään tajunnut, ja vähän edelleen... jostain kohdista voi tulla helposti mieleen, että kaikki ei välttämättä ilmaistuksi tulleissa kannanotoissa, välttämättä pidä paikkaansa, tai että kerrottu, olisi kovin liityttävä, (kokonaisempaa) sovellettavuutta ja toimivuutta ajatellen.

Mitä epigenetiikkaan tulee, nyttemmin ajatellut, että onpahan omituinen käsite, tai jostain vinkkelistä, näin voi todeta.

 

Jos geenit ilmenevät eri tavoin, eri vaiheissa... jopa kauan aikaa syntymävaiheiden jälkeen... mitäs erityisen oleellista tässä tarvitsee ajatella olevan.

Yksinkertaista on puhua tapahtumista, ja tapahtumaketjuista, joissa vaikuttaa lähtötilanteen jännite jopa yksinomaisemmin tätä alkutilannetta koskevana, sekä toisaalta se paine, joka tuo osuuttaan ympäristöprosessin myöhäisemmissä vaiheissa.

Luvut ja vaikutusosuudet, joita mittaillaan, tuntuvat helppoheikismiltä, ja todellisten tilanteiden sivuuttamiselta.

***

Toinen ajatus itseeni enemmän liittyneenä, ihmis- ja lajiyksilöitä (ja joukkoja) koskien on se, millä tavoin yksilöt tulevat yksilöiksi, isommassa kokonaisuudessa.

Yksilö tiettyrakenteisena, voi päätyä olemaan jotain vasta kun sijoittuu osaksi toisinlähteviä, jolloin erot kallistavat niin, että suuntaa on selkeämpänä determinaationa.

Tarkoittaisi käytännössä sitä, että kun henkilö lähdöllä L1, voi olla osanen O1 ympäristön kokonaisuudessa Y1, niiden osasten joukossa, joita ovat O2, O3, O4, (OR1 (rest1)) ... toteutuneessa kokonaisuudessa K1.

Kun ympäristö onkin Y2, tai olisi sitä, ja siihen liittyvät tekijät samoin (ihmisyksilö/joukko- tapaukset) O2, O3, O4, ... (OR2) O1 voisi olla muuta kokonaisuuteen K2 nähden, sekä OR2n nähden, kuin tapauksessa: Y1, OR1, K1.

Jos toisaalta OR2 olisi koostumukseltaan osajoukko tapauksista OR1, voisi O1 olla aivan jotain muuta tässä tilanteessa OR2.

Kukaan ei näissä ympäristömuutoksissa välttämättä ole niin korvaamaton, ja mahdoton tipahtamaan siihen, mitä on ajateltu enemmän sopivaksi jollakin sille, mikä nähdään tietyssä kuluva vaiheessa tai kulkuversiossa, tietynlaisesti asettautuneena.

Pelkästään yleisesti käytävään asetelmaan esim tuohon tapaan esitettynä, voi skenaroida paljon siitä, mitä mahdollisuuksia todellisuus voi pitää sisällään.

Ihminen on yksilönä että isompana joukkona, hyvin vaihe- ja tiettyasetelma-sentrisesti muita tarkasteleva, ja hahmottava.

 

Mennään yksinkertaistuksilla, yksioikoisilla mieleentulemilla, ja noita painottaen, kuin olisi kyseessä jumalallisempikin lähtötilanne.

Borrelioosi ja muuta mahdolliset

Diagnosoitu borelioosi. Liittyykö oireisiin, ehkä, tai sitten jotain muuta myös mukana.

Antibioottikuurin joutuu käymään. Samalla sai yrittää jotain inventaari tilasta, potilaana. Miten järkevä kirjoitella näistä, ehkä ei, tosin ei oikein muista jälkikäteen näistä, eikä osaa havahtua, jos ei kirjoita jotain muistiin.

Alkuun tein joitain havaintoja, ranskalaisilla. Huomasin, että vähän heikonlaista kartoitusta, jossa tavan potilaskin voisi yrittää olla tarkempana.

Kyse tosiaan infektiosta, joka näkyi selkeiten vasemassa reidessä, joskus pari kuukautta sitten. Edelleen oli kuvio havaittavissa.

Luulin punaista alueen johtuvan psoriaksesta. Muutenkin kun tuli epäiltyä autoimmuunisairauksia, kuten kronin tautia, keliakiaa, tmvaa.

Terveyskirjaston sivulla oleva kuva borrelia-alueesta reidellä, oli saman näköistä, tosin kuvio itselläni aika V-mäinen, kirjainmuotoa ajatellen. V-mäistä kyllä muulla tapaa on ollut, tosin ole ajatellut tästä niin, että jotain killeriä teettäisi. Ei mahdotonta sekään.

Borrelioosia todetaan eniten juuri elo-syys-kuun vaihteessa. Vaikka punkkeja saanut kiinni vaatteista, ja pari kertaa iholtakin, pitkään aikaan en ole joutunut punkkeja irroittamaan iholta.

Punkki on voinut yksinkertaisesti jäädä huomaamatta. Jos punkissa nimittäin on borrelia-bakteeria, tartuntariski ihmiseen on 80%, tosin jos punkki on ollut iholla vuorokauden. Jos jäänyt huomaamatta, on punkki voinut viipyä iholla tuon ajan, tai kauemmin.

Mitä pitempiaikaisiin oireisiin tulee, borrelioosia on voinut olla jo vuosia.

Joskus aiemmin vasemmassa sääressä oli jokin psoria tai ruusua muisuttava ihottuma, joka lähti voiteella. Ei välttämättä borreliatapaus, mutta tuli mieleen.

Borrelibakteereja, voi saada useamman kerran, ja jossain vaiheessa voi ehkä näkyä ihomuodostumana. Kaikki borreliatarunnat kun eivät johda näkyviin oireisiin.

Oireilun tunnistettavuus tietyiltä osin on ollut tosiaan selkeää.

Hirvikärpäset eivät välttämättä liity tähän, tai sitten jotenkin. Ainakin niitten puremia kohtaan, tosi ärhäkkää reaktiota.

Nivelkipuja ollut pitemmän aikaa, ja vähän turhan nopeasti alkuun lähtevinä, selässä, sormissa, ranteissa, polvissa, muttei kuitenkaan lonkassa.

Pieni havainto, jota älysin myös tuoda esiin, oli jokin kasvaimen oloinen ilmaantuminen oikean keskisormen toiseksi äärimmäiseen niveleen, ja peukalon kohdalla sama, ensimmäistä niveltä koskevasti.

Terveyskirjaston kuvan mukaan, kyseessä voi olla lymfasytooma, jota ilmenee borreliooseissa joskus, ja tyypillisinä kohtina korvanipukka, kivespussi tai nännin seutu. Keskimmäinen noista oireilee, ja voi tulla kyseeseen.

Terveyskirjasto: "Toinen, huomattavasti harvinaisempi borrelioosin varhaisvaiheen iho-oire on sinervä, aristamaton, sileäpintainen, pehmeä kyhmy, borrelia-lymfosytooma."

Ehdot täyttyvät, tosin aristamattomuuden osalta ei. Kosketettaessa, arkuutta oli, ja sen perusteella tein havainnon.

Borrelioosi voi olla selkeä tapauksena, ja se pitempiaikaisena. Lisäksi muutakin voi olla, ja ikää kun tulee lisää, melkein tavanomaistakin helposti.

Sokeriarvot kohdillaan, ja sen osalta tilanne parempi, kuin lihavina vuosina, jolloin arvot oli kuudessa ja vähän yli mitatusti.

Sokeriarvojen heittelehtiminen on minusta kokemuksen tasolla havaittavissa. Voi väsyttää helposti syömisen jälkeen, ja toisaalta, etenkin nopeitten hiilareitten jälkeen, menee jojo-tilaan. Näin nuorenakin. Ei vaadi kuin sopivaa toimintaa.

Simissä ollut samentumaa, silmäpohjakuvausten yhteydessä, tosin tilanne ei muuttunut. Suonten sykkyräisyyttä myös, ja tilanne siinäkin samaa. Keratoconus todettu, muttei vaikuta paljoa. Sykkyräisyydestä voisi ehkä uteliaisuuden takia ottaa selvää.

Sarveiskalvo voi tosiaan liikkua ihmisellä, kun ikää tulee lisää. Ei vaarallista, vaikka kuulemma voi olla kiusallista. Joissain tapauksissa, voi repeytymä syntyä verkkokalvoon, mihin pitää reagoida.

Viikko sitten kun kävin uimassa, sen jälkeen oli roskan tuntua oikeassa silmässä. Kesti muutaman tunnin. Selkeä havainto on ollut, että likinäköisyys uinnin jälkeen kasvaa, ja teho kaukolaseissa ei riitä, samaan näöntarkkuuteen.

Silmäpussit voi olla silmien kuivuuden seurausta, ja hieromisesta johtuvaa.

Merkittävimpänä ajatellut suolen toimintaa. Mustikoilla sain löysät pois, enkä löydöksen jälkeen ole mustikoitta ollut. Muutakin x-pään juttua on, mutta pitää jättää tästä kartoituksesta.

Flunssat tuntuu aika helposti alkuunlähteviltä. Vyöruusu varmaan samaan immunologisen tilan heikentymään kuuluvaa.

Psyykkisiä ongelmia, ja somatisointia. Nenä vuotaa herkästi, ja kylmällä. Aina ollut näin. Ääni menee herkästi pois, ja näin oli jo nuorena. Kaula suojattava, mieli puhua järkevästi. Puheyskä tehnyt useina talvina puhumisesta jopa mahdotonta.

Paitsi että räkänokka, niin myös traumapotilas, mitä henkisempiin rasitteisiin tulee. Traumat muuten tavallisempia, kuin mitä näistä ajatellaan.

Taudit ja vaivat ovat jonkin verran kiehtovia. Näitä voi tutkailla uteliaasti, vaikka suoranaista hyötyä ei olisi, tai tätä ei odottaisi.

Jotta terveydestä ja sen vaiheesta saa jotain kuvaa, melkein osattava kertoa kokonaisuudesta. Ilman tarinaa, jää tarkastelusta vähän hajanainen kuva.

Osalle yksittäisyydet voi riittää, ja osa tykkää näistä. Itse jos ottaisin esiin jotain sieltä täältä, havaintoja voisin ajoittain tehdä jostain, mutta mitään en osaisi jälkikäteen kertoa havaituista.

Verikoe, joka tehtiin viikko sitten perusasioiden osalta, oli ookoo, ellei jopa hyvä. Odotin jotain, esim pienen pahoinvointitaipumuksen takia, jota etenkin aamuisin.

Lääkäri ehdotti fysioterapiaa. Osuva ohje, tosin tämä tulee laittaa itse kuntoon. Ajatellut tätä sektoria pitempiaikaisesti otettavana. Suunta hyvä, mitä voi todeta.

Kaasun muodostumiseen voi kiinnittää enemmän huomiota. Syytä.

Kahviherkkyyttä on paljon, tosin viime keväänä tein sen kokeilun, että en jätä kahvia pois, vaikka kahvi etenkin keväällä kuormittaa paljon. Päätös oli intuitiivinen, tosin todennäköisesti vain vaihesopiva juttu. Koin onnistuneeni.

Unettomuuksiin joskus suhtauduin niin, että so what. Nukkuu sen, mitä nukuttaa, ja unet tuli kuntoon.

Sama toimivuus painonhallinnassa. Ei mitään väkinäistä. Lukemat mittaukseen, mukavaa liikkumista mukaan, ja jotain sopivampaa, suuhun laitettavaksi. Nauttimalla asioista, ja huolia vähentämällä, turha painokin jää, eikä minun tapauksessani olisi muuten tehnyt niin.

Osa tapahtumista on korvien välissä, eikä tämä mitenkään huono löydös ole.

You, You, ... in tube, and elsewhere

Ihminen, joka kertoo syntipukeista: https://www.youtube.com/watch?v=_QbX81ij7fo. Törmäys uutena, tutun oloinen tapaukseltaan, mutta mitä se osuus on? En tajua.

Sitten uutena Daniel Mackler ja aiheena ennestään tuttu, Jordan Peterson: https://www.youtube.com/watch?v=GtwP6AbbAUc

Macklerin kerronta on ollut asialtaan pätevää, mitä pari aiempaa katsonut. Petersonia koskeva osuus kesken. Välilehtiä avoimena, enemmän kuin laki sallii.

Oma arvioni Petersonista jäänyt myös vähän askarruttamaan. Jostain paikoillaanpolkemisesta bloggasin aiemmin, vaikutelmana.

Suorempi ja välitön vaikutus miehestä on kuintenkin överikiivaus ja kiihotus, mihin itsensä kertomuksillaan saattaa. Ei voi olla huomaamatta.

Petersonissa on hyvää se, että osaa debatoida, ja viedä juonta eteenpäin. Melkoinen taito sekin.

Maclerin kerronta on analyyttisempaa, joskin siihen tuskin voi olla yhdistymättä muuta. Fiilispohjalta voi tosiaan suoraankin arvioida paljon, ja merkittävää, tosin sisältöä kun tarkastelee samalla, saa kokonaisempaa kuvaa, jos osaa laittaa asioita yhteen.

Jotkut ihmiset ovat kiinnostuneita tapahtumista, historiasta, tarinoista, mysteereistä, kauhutarinoista, skifistä,... joitakin voi kiinnostaa suoraan henkilöt, tai henkilöihin läheisesti liittyvät, tai joukot, ja niiden kulut.

Kuunnellut parin viime vuoden aikana useamman kauhukertomuksen, tyyliin Natascha Kampusch. Osa tositapahtumallisia, ja viimeinen fiktiota.

Viimeisin kauhutarina oli jännitysjuttu, ja murhatutkinta samalla. Stieg Larsson, Miehet, jotka vihaavat naisia.

Kirjan otsikko vähän epäkattava, kun siinä esiintyi myös naisia, joilla samaa suhdetta miehiin. Ruotsi tapahtumapaikkana, ja feminismi on se, mitä tuohon maahan on tosiaan liittää.

Larssonin kirja oli tehty vetävästi, suorastaan koukuttavaotteiseksi, ainakin tuohon tapaan kuultuna.

Pahin tilanne, johon kirjan päähenkilö Mikael Blonkvist tutkiessaan joutui, oli kellari. Kuuntelin osuutta niin intensiivisesti, etten meinannut pysyä nahoissani.

Muuten murhamysteerit ja ratkaisemattomat arvoitukset auenneet aivan toisella tapaa. Vaikka kyse on joidenkin elämässä suuresta, laajemmin ottaen, paneutumiset pitkällisenä, voi ajatella vähemmän tärkeäksi.

Kuunnellessani Larssonin kerrontaa, ajattelin, että on kerrontaa ja erikoistilanteisiin syventymistä sen verran arvokkaana, että pieni voi olla hyvin suurta, ja joihinkin syventymisessä on arvoa.

Kirja fiktiivisenä, on itsessään syventymistä, täydellisyyttä hakien, monella tapaa. 

Harvinaisen hyvää kerrontaa. Samalla muistui mieleen se, että näitä tosiaan on ollut, ihan elävässä elämässäkin. On Ukrainaa, Venäjää, ja kidutusta. Samoin on tosi rankkoja tapahtumia, joista Alibi kirjoittaa, mutta joista joskus päätyy tavan lehtiinkin.

Tänään kommentoinut taas jonkin verran Usarin blogi-sivustolle. Aika moneen aiheeseen voi kirjoittaa jotain, vaikka rajoitan kommentointia tietoisesti.

Tuli mieleen se, että mikä on siinä, jos kaikkeen ei osaa ottaa kantaa. On ulostuloja, joihin ei osaa liittyä, eikä löydä niistä mitään merkittävän omakohtaista tai yleisen kiinnostavaa. Miksi?

Astetta vaikeampi kysymys on, miksi joitain ihmisiä ei tunne suoraan, millaisia ovat, ja mitä voi ihmisenä oleminen olla.

Siinä kun jotain oivaltavan uutta tajuaa, huomaa helposti sen, että liikaa ei voi ottaa vastaan mitä sattu kerrontaa ja vaikutusta.

Tänään meni vastaanottaminen överiksi, ja pakko nollata tilanne, tähän kirjoittamiseen ryhtymällä.

Koripalloliikunta oli eilen jees, mutta tänään menin toistamaan, kun mitään en muuta keksinyt breikiksi. Täydellinen floppi. Sen niistä toistajaisista saa.

Korjaus.. Floppi, ja täydellinen.

Ei nyt ihan sentään. Jos tuon tapainen f-kokemus, niin oli se jotain, minkä arvo tuli kyllä saman tien todettua. Ei paha.

Sentrifugi, Kiinan malliin

Artikkeli lampaista, Kiinan alueella: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c3c2a601-be6b-4005-8cfd-a21ed50997ba

Vaikea sanoa, miten poikkeuksellinen ilmiö, missä ja milloin ilmenee, tai mitä artikkeli muuten viestii. Ettei vaan olisi sitä samasta pyörimistä, mitä lampaat omissa piireissään tekee.

Joka tapauksessa, kun aiemmin oli tästä jo mainintaa, ja uudestaan katsoin videota, ajattelin ratkaista jo, että mistä kyse, ilman että katsoisin kerronnallisia vihjeitä.

Arvotuksella: oma löytö ja löydös, paras sellainen.

Mieleen tuli koira, jahtaamassa häntää. Näitä toimia on, jos jonkinlaisena. Pyrkimys on mielestäni sitä paitsi sen verran tärkeä, että tuollaisia tulisi oikeammin tavoitella.

Minkä suhteen sitten tarvitsee jäädä pyörivään tilaan, tai tietylle kehällä... eiköhän ole vähän eri asia.

Jos paikallisuus on Kiinassa jotain, ja lampaatkin alkavat osata jo erikoistumisen meininkejä... aika pitkällä saattaa sen alueen erikoistumat mennä.

Miten täällä, ei välttämättä ihan samaa, tosin erikoistumista tuskin päästään, jos näitä tavanomaisesta poikkeavina haluaa tarkastella, ts sitä osuutta, joka vähän kauempana.

Avantoenergiaa

Avantotyyppistä harrastusta ylläpidetty, mikä oli tarkoitus, talvea lähestyttäessä. Vähemmälle jääneet kerrat, tosin hyvää tässä on ollut se oivallus, että kylmässä vedessä ei tarvitse käydä aivan säännöllisesti, eikä välttämättä usein.

Kylmän veden käyntejä, ei tosiaan vielä montaa. Jokainen kerta kirpaissut, tosin tämänpäiväisestä tarttui kylmettymää sormiin ja varpaisiin, vaikka muuten peruskeho oli selkeästi toisella puolella rajaa.

Tuuli melko kovin rannalla, ja pakkasta. Onneksi sentään oli neopreenitossut, ja kahdetkin hankittu, tosin vasta nyt kokeilin ensi kertaa. Marjassa saattoi olla, en ihan varma.

Reissu oli siitä hyvä, että pasmat meni sekaisin, ts ne mahdolliset rutiinit, joita tuollaiseen reissuun on liittää. Koko pulahdus tuntui arveluttavalta, ja ajattelin, että sen takia saattas olla ihan kokemus. Joskus näinkin.

Yleisempää on se, että lähtee tekemään jotain itselle tavanomaisen oloista, ja jokin sitten vie rajoille samaan tapaan, mutta tuolloinkin vastaantulevat ottaa vähän samalla kaavalla, ts yllätyksetkin asiaankuuluvina.

Varpaiden elvytys tavanomaiskuntoon, kesti kaeummin. Alkuun sentään älysin steppailla, vaikka pyörän kanssa kun on, polkeminen on se etenemismuoto. 

Pikkuhypellen, päädyin pyöräilemään, mutta toinen herääminen meni niin, ettei tavanomaisesta tulisi mitään. Joskus näihin älyää havahtua, eikä paina tavalla, johon tottunut, ja miten tietyt asiat tulisi mennä.

Erikoista ollut jo parina päivänä kylmän tuntemukset, perifeerisemmissä osissa. Uidessa koko reisien tuntovaje (tönkötti) akuutisti, tuntui tosi omituiselta, vaikka avannossa se on normaalihkoa.

Virtaa kylmästä sai, eikä ollut pulahduksella tosi paljon pituutta. Ei tarvinnutkaan. Koristellessa oli helpompi saada lämmöt periferiaankin.

Hyvä fiilis liikkua, tosin se onnettomuus kävi, että lasit meni rikki, ihan alussa. Edellisen kerran olin korista ilman laseja, eikä siitä meinannut tulla mitään. Ei ollut kiva yllätys.

Pyöräillessä en yleensä halua pitää laseja, enkä lenkkeillessä, ellei tosiaan ole koripalloa. Koris vaatii jostain syystä tarkempaa näkemistä laseilla, vaikka ajoittain sopii mennä lasittomastikin.

Muuten kaksi kertaa uinut sisällä. Omituista, että kun aiemmin oli uintiliikkeissä eniten ongelmaa oikeassa olassa, nyt vasen olkapää on se, joka vihottelee enemmän, siis uidessa.

Muuten esim nukkuessa, oikeaa kylkeä varottava enemmän, vaikka kummassakin kädessä liikelaajuutta kohtalaisesti, ja jopa voimaa. Tämäkin tilanne, vaatii jatkuvasti jotain liikettä, ettei tilanne taannu enempää.

Halliuinnissa käyttänyt räppänöitä. On ostosellaiset, ja omia tekeleitäkin jokunen. Viimeksi meni eri kokoisilla. Yleensä isompaa pitänyt vasemmassa kädessä, ja pienempää oikessa. Kesti jonkin aikaa, että älysin vaihtaa toisin, kuin mitä tavallisesti on täytynyt ehdottomasti tehdä.

Jäätä ei ollut kuin rannassa kivillä. Veden pinta tavallista matalempana. Tulevan talven jään laatua jos ajattelee, parempi varmaan, että järvi jäätyy mahdollisimman myöhään, ts aallokkoa on riittävästi, että jossain vaiheessa menee kerralla se jääpeite, laadukkaampaan kuntoon.

Saas nähdä, voiko tänä vuonna luistella luonnonjäillä, ilman erillisiä retkiluistinhankintoja. Ei viitti ruveta ostamaan.

Missä ei aallokkoa, ja vettä matalempana, siellä näyttäs olevan jo jäätä. Mennessä arvelutti, onnistuuko pulahtaminen ollenkaan.

Tarmo Kunnas: Nietzsche ajattelijana

Edelleen menossa tuo opus, Nstä, Tarmo Kunnaksen kertomana. Mikä heppu, tuo kertoja, enpä tiedä. Jonkun Kallen kanssa oli, Areenan haastattelussa, samaisen kirjan tiimoilta. Kirja parempi, ja laadukkaampi, avaavana. Joskus voi olla päinvastoin. Riippunee erittäin monesta tekijästä.

N kuulemma ei oikein digannut esim Kanttia, ja systeemikkoja. Oli enemmän luovuutta mukana, taiteilua ja epäsovinnollisempaa, ainakin muiden tulkinnan perusteella.

Itse luin Kanttia vähän, ja jäi kesken, koska vähän vaikeaselkoista matskua. Tavoite tuntui hyvältä, siis näkemyksen tarjoaminen. Tuli mieleen, että jotain tuotavaa oli, Klla, ja se minusta näissä riittää.

Voi toki arvioida, jos tuntee enemmän, mitä K on, tosin ei se niin tärkeää, kunhan voi sijoittaa tuon aikalaisen, esim kerronnan arvioinnin takia.

Ihmisten kokonaisuus merkitsee, tosin mitäpäs tuosta, jos jotain uutta tarjoaa. Peruste tällaisena, täysin riittävä.

Jokaisella kuitenkin aika omanlainen kokonaispaketti, ja syytä olla myös, että niitä irtojuttuina otettujakin on löytää, kun kokonaisuutta muutenkin täytyy jokaisen itsensä sovitella, omaan tilanteeseen.

Puhe tuolla tapaa sopivimmista ja seurattavimmista, tms... tuntuu noin kokien, vähän omituiselta. Ketä voi ajatella vähiten seuraavansa, sen vähemmän on riskiä siinä, että ottaa jotain turhan kokonaista mallia, vaikka onhan kokonaisemman luikautuksessa se puoli, että voi kriisiytyä ja törmätä rajummin.

***

Toinen minkä otan suoraan tosi toisella tapaa, on moraali. Käsitän sen yksioikoisesti ihmisten yleiseen käsitykseen siitä, mikä on hyvä, ja etenkin, miten on hyvä ja sopiva toimia.

Toiminan hyvyydelle ja sopivuudelle, on varmasti jakaumaa, miten kukin toiminto käy, tavan elämässä. Poikkeamat joistain jutuista, ovat tosi erikoisia, ja erikoisina välittömästi otettavia.

Mitä moraalin noudattaminen muuten on, eri tilanteita koskien... aika älytöntä omituisuutta eletään kaavana, mikäli tällaisen pukee itselleen kaavuksi, ja jonka antaa tehdä päätökset omasta puolesta.

Moraali noin kertoen, liittyy omissa assosiaatioissa ongelmiin, hyvin monella tapaa.

Eettisyys suoraan sanana on jotain, mikä ei töksähdä. Harvoin on tällaisia sanoja, jotka itsessään suoraan viittaa kyseenalaiseen.

Eri ihmisillä voi olla näitä suoraan toisin suhtauduttuja sanoa, hiukan toisin valinnoin. Nimikettä en tälle tiedä, ja millä tavoin piirre on tunnistettu olemassaolevaksi.

Moraali tällaisena, ei tosiaan ole sitä, josta en aiemmin olisi kertonut.

Kuin kaksi marjaa

1.

6 Signs of High Functioning Depression | Persistent Depressive Disorder |

https://www.youtube.com/watch?v=uJlUkGvXil4

2.

Living Well with Schizophrenia

https://www.youtube.com/LivingWellwithSchizophrenia

– – –

1-tapaukseen törmäsin juuri. Kertoja yhdistyi väistämättä tapaukseen 2, jota kuunnellut joskus.

2-tapauksen linkki vie kokonaisempaan tuotantoon, jonka jokainen osa todennäköisesti mahdollistaa saman olemuspiirteen havaitsemisen.

Sopivimpaa pläjäystä kohdasta 2, ei ole suoraan esittää ilman tarkempaa valintaa, jonka perusteella yhdistäminen olisi helpointa tehdä, tapaukseen 1 nähden.

Assosiaatio voi olla tosiaan tulkitsijariippuvainen, ja vaikea arvioida sitä, kuka sattuisi kokemaan näistä, jotain samaa.

1-tapaus on kuintenkin osa tapausta 2, joten tuotantoa ajattelee, sen voisi liittää osaksi 2-tapausta.

– – –

Tällaiset yhdistämiset on minusta kiinnostavia, ja näitä toisaalta riittää.

Piirre, jota tässä itse ilmennän,... voi ajatella liittyvän ihmisten ja maailmatapausten murjomisena tiettyyn pakettiin, mitä tulee itse arvoijan toimiin.

Riski olemassa, tosin varmaan vääjäämätön osa, tällaista toimijuutta.

Perusfysikaalista ajattelua, arkimaailmaan tuotuna

Kotikonnuille ja paikoilleen jäävät, ottavat asiat annettuina, ja sopeutuvat perinteisiin, eivätkä osoita omaa tahtoaan, suhteessa annettuun.

Ihmisiä on, tuolla tavoin tyytyväisyyttä pusertavina ja tahdottomina, ja korrelaatiota on varmasti siihen nähden, löytyykö heitä jostain, osoitettua paikkaa kauempaa.

Ilmiö ei ole vain maantieteellinen. Jämähtää voi ideologisesti, ja päätyä olemaan miettimättä perusteita, ja näkemyksiä, joita muu ympäristö on tarjonnut.

Perinteet, usko ja näkemykset automaationa, on noinollen lammasmaisuutta, ja todennäköisesti kytkeytyvät vahvasti vastuuttomuuteen, siinä kun yksilön omakohtaista tuovuutta kokonaisuuteen nähden, ajatellaan velvollisuutena paikassa, joka erilaisena tarkoittaa väistämättä potentiaalia, jota muut eivät voi käyttää, ja joka jää tosiaan käyttämättä, olemalla jeesjees.

Koti, uskonto ja isänmaa, ovat näin kertoen yhteydessä ongelmaan, tai vielä pahempaa, noiden ylläpitämiseen.

Havaittavimman arvoinen muutoksettomuus vain kaikkia koskevasti, ei välttämättä aina tarkoita vapaamatkustajuutta siinä osuudessa, josta jokainen ainoastaan itse voi vastata, itseä ja muita hyödyttävästi.

Voi olla vaikka niitä paikkalintuja, jotka tuovat osuutensa ilman, että siitä jää samalla tapaa havaittavaa.

Mitä vähemmin havaittavin elkein omaa osuuttaan koskevaa potentiaalia voi käyttää, ts elää solmukohtansa mukaisia valmiuksia käyttäen, sen tehokkaampi voi olla sen tuomisessa, jolla on tarvetta.

Vastaavasti, mitä enemmän tarvitsee välineistöä sopiviin muutoksiin, sen rankempia toimia voi tarvita siihen, että edes jotain pientä, omiin valmiuksiin nähden saa ajoiksi.

Kyse on hyötysuhteesta ja ekonomiasta. Jos saa aikaan paljon vähästä... kuormittavuutta jää vähemmän pyörimään, ja päinvastoin.

Tehoa vaikka yleensä tapana arvioida kielteisesti, tarkoittaa tässä tosiaan osuvuutta, ja myös kielteisten seurausten ja kuormitustaakkojen minimoimista, vähempipäästöisyyttä, jos tätä kääntää vihreyden näkemys-alustalle.

Noin muuten, isot ja isoeleiset siirrot voi olla sitä, mitä tehokaskin paikkansa hyödyntäjä voi joskus tarvita. Paukut kunnolla otettuna, voi olla tervettä.

Toisaalta, toimijuutta ja sen eroa on jonkin verran, ja ristelevämmillä lienee oma osuutensa kokonaisuudessa, vaikka tekisivät askareitaan pienemmällä hyötysuhteella.

Perusfysikaalisesti olisi tosiaan parempi puhua hyötysuhteesta, tosin teho ihmisen perusodotuksia koskien, voi ajatella suoraan osuvuutena.

Teho ei olisi sitä, että jotain energiaa sinkoilee paljon, muttei oikein mitään sinne, mikä tarkoitus.

Ihmisen mielekkyyttä, ja hänen olemassaolon edellytyksiä jos ajattelee, teho on enemmänkin tekemisen ja energiakäytön osuvuutta, ei purkautumispaljoutta.

Pohdinta lähti tämänaamuisesta, KKn kerronnasta: https://www.youtube.com/watch?v=dsv9T0r4UxI 

Hyvää tarinaa, suoraan elävältä, tästä elämästä.

Tehoa kun vielä ajattelee, parempaa olisi jakaa se lähtötehoon, ja osuvuustehoon. 

Hyötysuhde käsitteenä, on enemmän sitä, millä tavoin osuvuustehoa voi sanoa kohdentuneen sopivasti, ts miten paljon energiaa on käytännössä suuntautunut, tai miten paljon sitä voi odottaa suuntautuvan, tietynlaisesti kanavoituneena.

Hyötysuhdettakin voi käyttää ennakoivasti, ei vain toteutuneesti, mutta mielikuvissa, käsite tarkoittaa enemmän toteutunutta, ja teho tosiaan paraikaikaa tapahtuvaa.

Toteutuneen työn tapauksessa (työ suureena), käsite tarkoittaa vieläkin assosioidummin toteutunutta, ei niinkään sitä, millaista työpanosta ennakoidaan tarvittavan.

Narsismin tarve maailmassa

Narsismi-ilmiöllä on kielteinen kaiku. Kokemus piirteisen äärellä, ei ole muille niin kiva, eikä piirteeseen liittyvät toimet välttämättä helpotusta piirteisellekään, jos nyt on tarkoitus helpotusta odottaa.

Itse narsismin käsite on vähän niin ja näin. Siinä kun tavan kansa puhuu ilmiöstä, jotain ajatellaan olevan tässä pielessä, ts piirteen käsittelykyky tavan kansaa koskien, ajatellaan heikoksi.

Narsismin voi yleisen tajuttavana piirteenä ajatella olevan puolustamista, eri keinoin.

Millaista puolustusta on valmis toteuttamaan, tässä voi nähdä eroja. Oleellista on kuitenkin puolustus, jota kaikki tekee jollain tapaa.

Jos ajattelee narsismia tosiaan tuolla tavoin puoliaan pitävänä, ja suojaavana, ts rajoista kiinnipitämisenä, kielteistä narsismi on siinä suhteessa, mitä rajoista pidetään huolta yksipuolisesti, ja pahimmassa tapauksessa, tämäkään ei ei ole riittävä, sopivan tilan rakentumiseen.

Ratkaisevaksi tulee tasapuolisuus. Siinä kun narsismista puhutaan sen merkittävästi hiertävänä vaikutuksena, puheiden tulisi olla enemmän tavan puolustuksellisuutta käsittelevä.

Syvälle menevää narsismia ei kannata liikaa vastustaa, koska taisteluhakuisuudelle, ei ole käytännössä helposti rajaa. Puolustavampi hakee aina vahvemmat välineet, ja jalostaa puolen pitämistä, ja tämä menee tosiaan myös ennakoivasti.

Systeemi kokonaisuudessaan vaikuttuu pahimpien mukaisesti, jolloin vastavoimaa jos luo, niin vain riittävän potentiaalisen muuttuviin nähden.

Odotus ja paine jota kohdistetaan, on noinollen aina vääryyttä, tosin jos mahdottomuutta ajattelee, ja sinne suuntaa paukkuja turhaan, epäsuora ongelmavyyhti on lopulta enemmän sen kannettavissa, joka ei ole piirteen suhteen täyteläisintä, laadultaan.

Yhteiskunnat ja kokoonpanot, ovat noinollen pakosti epäoikeudenmukaisia, ja sen paremmalta puolelta hakemaan lähtien. Joka on raskain taakka, siltä voidaan käytännössä vaatia vähiten.

Pragmaattisuus perustuu oikeudenmukaisuudessa, perustuu siihen, mikä on ylipäätään mahdollista, ja mitä voi asettaa riskiksi, mitä seuraumuksiin tulee.

Monipuolinen kokonaisuuden ottaminen on välttämätöntä, tosin haittana tässä on paljon se, että tavoitetta ei voi oikein julkisesti asettaa.

Mitä syvempää narsismi puolustautumistarpeen mukaisena on, sen vähemmän siitä on odottaa toimivuutta. Otsikko narsismin tarpeesta, on kuitenkin siinä mielessä järkevä, että voi herättää ajattelemaan paremmin ihmisyydestä, ja sen merkittävästä piirteestä.

Narsismista puhutaan hyvin heppoiseen sävyyn, aivan kuin se olisi jotain mitättömyyttä, jolla ei pitäisi olla perustetta. Narsismi kuitenkin asettuu sille akselille, joka on ihmiselle tosi merkittävä.

Narsismin nimike ja kertomukset piirteeseen liittyen, tekee ilmiöstä kaukaisen, ja omituisemman kuin mistä tässä on kyse. Pahimpia haasteita, tällä tapaa huonoin lähtövalmiuksin. Sama koskee toisaalta, myös helpompia haasteita.

Kolmas yöreissu

Kaksi viikkoa siitä, kun kävin metsäilemässä, yötä myöten. Pitänyt kirjoittaa reissusta, jo aikoja sitten, tosin heti en halunnut.

Kun metsäilee, ja se fiilis, muuta ei niin paljoa elämään jaksa ottaa. Myös kirjoittelu reissuista, kuuluu asiaan, tai näin koen, ainakin joiltain osin.

Kun tekee tavan touhuja kaupunkioloissa, metsämeininkejä vaikea yleensä yhdistää, edes kertoilevasti. Jossain määrin kaksijakoista.

Sama koskee tätä omaa blogia verrattuna siihen, kun osallistuu johonkin julkisemmin Somessa. Lomittaminen hiukan helpompaa, koska täällä voi pohdiskella myös yleisiä asioita, itsekseen.

***

Käväsin korista parisen tuntia, iltahämyn aikaan. Nyt älysin sentään venytellä suoraan paikan päällä, mitä en normaalisti tee. Ei juurikaan nivelongelmia, tai oikeastaan ollenkaan. Selkä ajoittain menee jumiin, ja pallohieronta avaa.

Kädet pysyy kuitenkin paremmassa kunnossa, kun niitä käyttää eri suuntiin, ja selkä voi kokonaisuutena paremmin, tosin alaselkä vaatii vielä jotain liikkeiden oikeellisuutta.

***

Eilen vähästä aikaa taas sieniä, ihan päiväreissuna. Syksy kun on, aika omituista on käyttää ruuaksi säilöttyjä sieniä, edellisiltä vuosilta, kun tuorettakin vielä riittää, vaikka huono on sienivuosi.

Sain viitisen litraa suppiksia, vähän vaaleaorakasta, hallavahakkaita, ja jotain pieniä vahakkaita, joita en aiemmin kerännyt. Laji suurin piirtein tunnistettu, mutten vielä ole syönyt. X-vahakkaita sain reilun ämpärillisen.

Metsään oli hyvä mennä, sillä alkaa kylmempi jakso, ja voi tulla jopa lunta. Ehkä viimeinen sienireissu, toivottavasti ei.

Lähdin metsään lyhyiden unien jälkeen, väsyneenä, sekä paljolti energian puolesta ehtyneenä. Edellisenä päivänä (lauantai) olin käynyt rullaluistelemassa, pimeän aikaan.

Rullaluistellessa kylmetyin hiukan, vaikka ajattelin ottaneeni liikaa vaatteita päälle, kun oli lämmintä.

Tuuli yllätti, ja se vaikutti lähes koko menomatkan, ja tyventä oli vain kohdassa, jossa yleensä pulahdan. Nyt jäi tekemättä, ja hyvä olikin.

Kun tauottaa retkeillessä, tai liikkuessa, tärkeää löytää tuuleton paikka. Joskus se voi olla tosi vaikeaa, mutta jostain löytyä. Tuulen suvantoja vaikea aina ennakoida.

Päättärillä meni tiukkaillessa vasenta luistinta. Samalla kävi selväksi, että oikea vaati samaa, vaikka ilman vasemman tiukkausta, oikean kiristystarvetta ei olisi mitenkään osannut arvata.

Oli aivan toista mennä sopivan kireillä luistimilla. Kannatti, vaikka oli näpit vähän kylmänä, suvantopaikan löytymisestä huolimatta.

Sama näppien lämpöongelma ilmenee myös retkeillessä. Kolmas yöreissu, josta en vielä kirjoittanut, oli viimeisen päivän osalta hyvin tuulinen, ja myös kylmä, mutta yllättävintä oli kuivuus, jota tuuli toi tullessa.

Kun karpaloita oli 50 litraa, ja heräsin aamulla kovaan puhuriin, päätin purkaa leirin ts laavun, ja lähteä takaisin jo varhain aamusta.

Leirin purku kovassa tuulessa ja kohtuukylmässä, oli aika toista. Kun pressuun tarttui paljain käsin, kosketusta kesti parisen minuuttia, ja näppejä oli lämmiteltävä kehoa vasten. Muuten ei pakkaamisesta olisi tullut mitään.

Olen kuitenkin päättänyt kirjoittaa kolmannesta yöreissusta, mutta sitä ennen vielä eilisestä päivätapauksesta...

Metsään lähdin tosiaan väsyneessä ja uupuneessa olotilassa. Metsää ei voinut ajatella ottavansa tuorein voimin. Metsään vein lähinnä väsymykseni, ja paras on paikka, väsymystä ja kuluneisuutta viettää, vaikka pieni kävely ja pyöräily voikin kuormittaa hiukan lisää.

Väsymys metsässä muuttuu jollain tapaa normaaliksi. On jotain täydenpää ja terveempää.

Päiväreissukin vaatii omanlaisia mukaanotettavia. Toinen satulalaukku unohtui. Meni tosiaan olotilan piikkiin, tosin ei täysin.

Metsässäkin oli suurpiirteisempi, ja sattui eräs lapsus, kun hanskat jäi kannon päähän, ruokaillessa. Hoksasin onneksi heti, mutta huomasin, että ihan virkku en ollut.

Onneksi mitää erityisen pahaa ei oikein pysty tekemään, kun tutuissa paikoissa pyörii, joten aika turvallista, mennä vähillä. En halunnut ottaa riesaksi edes kännykkää.

Sieniä menikin käsitellessä, sillä X-vahakkaat olivat pieniä, ja olin kerännyt ne multaisine juurineen, koska halusin viedä itselleni uudet sienet kokonaisena, tunnistamista varten. Järjetön valinta, siivoustyömäärän takia. No, jättää ensi kerralla tekemättä, noin vaivalloiset.

Myöhäiseksi meni, ja nukuin taas tavallista hiukan vähemmän, vaikka heräsin tänään spontaanisti puoli tuntia ennen herätyskellon soittoa.

Se mikä kolmanteen yöreissuun tulee merkittävänä tapahtumana, on juuri väsymys, ja nukkuminen.

Ensimmäinen päivä oli yhtä seikkailua, uusilla tienoilla. Melko rohkeita tutustumisreissuja tienooseen tein, päivän lyhyehkön suoreissun jälkeen, ennen pimeän tuloa.

Leirille saavuin reilusti hämärän aikaan, ja iltatouhut kun sain tehtyä, ja kuupeuduttua kahteen kesää varten tarkoitettuun makuupussiin, nukahdin ihan saman tien. En muista, milloin näin olisi käynyt.

Ei mitään valveen viivettä sen välillä, kun sain painettua pääni tyynylle, jonka olin tehnyt varavaatteista. Seuraava suopäivä alkoi toisin, ja se yö oli tosiaan leuto, ja pohja päivään, aika toista.

Mitä siis tapahtui parisen viikkoa sitten. Kun metsään menee, paikat herättävät paljon takaumia. Sen verran eri maisemissa keräillyt, että kaikkia tienoita ei osaa liittää koherentisti kartalle, jota mielessä kantaa.

On tapahtumia ja episodeja maastoineen, joita en tietäisi tarkallee mistä hakea, jos nyt joutuisin niitä etsimään. Esimmäinen suppilovahveropaikka itse tehtynä, on eräs tällainen. Muistan siitä vain maastomerkkejä, mutten osaa sijoittaa, missä tuo tienoo on.

Kun liikkunut etupäässä keräillen, tiettyjä maastomerkkejä ja maaston yhtenäisyyttä, ei välttämättä osaa tarkata niin vahvasti. Tämä koski etenkin alkua, sillä vaikka metsässä on tullut oltua, niin kotiseudun tienoilla, jossa uuteen ei niin paljon törmännyt.

Liikkuminen ja olinpaikan sijoittaminen kokonaisuuteen, voi tuoda edelleen yllätyksiä.

Vaikka kompassia käytän, ja karttojakin ollut matkassa, karttoihin en vieläkään osaa paljoa perustaa. Typistää paljon, sillä tienoo on rikkaampi ja tärkeämpi tietää muin perustein, kuin suunnistus ja paikannusmielessä.

Erityisen jännää yllättyä aina siihen, miten tietyt maisemat liittyvät osaksi muuta. Millä tavoin jokin tuttu alue, jota käykin ääriä myöten läpitte, sijoittuu sen suhteen, missä alkaa jokin toinen vyöhyke, jonka tuntee samalla tapaa.

Eilen päädyin erään alueen äärikulussa paikkaan, jonne en osannut ajatella joutuneeni. Maaston mittasuhteita ja pituuksia, ei välttämättä osaa suhteuttaa, etenkin jos osa pituudesta tulee käytyä rutiininomaisesti jotain valtaväylää tai metsäauto reittiä pitkin.

Seuraus vaeltelussa on, että tuttua ei aina tajua tutuksi, koska se aiempi tulee niin yllätyksenä, jos ei ole osannut odottaa. Tilanne vie tosi hämilleen.

Kolmannen yöreissun alku olikin melkoista sekaannusta, ja tuolla tavoin toteutuneena. Edellisenä päivänä kiersin erään järven, joka oli laajuudeltaan paljon odottamaani suurempi, ja reitiltään huono kulkea, pyörän kanssa.

Keskiviikko oli se sumuinen hämypäivä, sillä kolmannelle yöreissulle lähdin torstaina. Sain järveä kiertäessä vasemman polven kipeäksi, kun vielä kolhasin sitä pyörällä.

Yllätyksellisintä järvenkiertoreissussa oli tosiaan odotus, joka ei täyttynyt, vaan sai pahasti hämilleen. En säikähtänyt, tosin polven takia vähän huolestutti, etten ollut ihan ajan tasalla.

Kolmas yöreissu alkoi vähän arveluttavalla lähdöllä. Oli muistaakseni alla heikon polven lisäksi pientä flunssan tynkää. Pelkäsin hiukan, mutta samalla koin, että oli erityisen hyvä ajankohta testata, miten tulee menemään, ja paremmin meni, kuin jos kotiin olisin jäänyt.

Kirjoitan jatkot kommentteihin, sillä kerronta reissun osalta, sopivan oloisesti pohjustettu. Uppoudun kertomaan lisää, tosin mitään varmuutta ei ole, että kovin kaikkea muistaisin.

Eilen päiväreissulla mietinkin, että mitä hittoa oikein tapahtui, sillä kolmannella reissulla, joka alkoi torstaina, ja päättyi sunnuntaina (3 yötä).

Tietoisuuden (käytön) perustelu

Mitä osallistunut kuvioiden käsittelyyn ja arvointiin, tulee mieleen pari ajatusta:

1. Kaikki mitä ei voi sanoa iskevästi, on turhaa kidutusta ja mahdollisten osallistujen rääkkäämistä.

2. Kaikki asiat, joita ei lähde käsittelemään perusteellisesti (ehkä pitkästikin), on oikeasti tilan ja resurssien rohmuamista, sekä vankeusajan pidentämistä niin, että jokainen tekee kohta osuutensa tässä (yleisriski).

Koska kokonaisuutta tulee arvioitua 2-tavalla, ts vähän sinne tänne katsetta luoden, ... havainnointi asiaan perehtyjillä, voi tosiaan olla käytännössä helposti luokkaa 2. Mitä tarkoittaisi se, että mukana olisi jotain oleellisempaa otetta.

Ei käsitystä tuosta.

***

Mieleen tulee tosiaan aistielimet, ja etenkin silmät, joissa ilmenee sakkadi-piirteisyys, jota voi sanoa katseen poikkoiluksi. Silmän liikkeet ovat paljon, ellei täysin joskus täysin tahdonalaisuuden tuolle puolen menevää.

Silmien toiminnassa toteutuu varmasti jokin fiksuus tai nerokkuus, mitä havainnointiin tulee. Silmät toteutuneena apparaattina, voi ehkä antaa suuntaa siitä, mitä toiminta voi muutenkin olla.

Eilen tuli mieleen se kysymys, millä tavoin ihminen voi luottaa siihen automaattisempaan toimintatapaan, joka liittyy ihmisen perustoimien varmistumiseen.

***

Perustoimintaa on suoraan fysiologisena, tai vaistoina, joita käytetty ainakin joskus eläinten käyttäytymisen kuvaamisena. Jos eläimet ovat "vaistokoneita", toimivat kuin ihmiset siinä, mitä silmien käytön perusmekanismeihin tulee.

Tietty toiminnallisuus peritään vaihtelevan vahvana, ja se asettautuu (+asetetaan) vaihtelevan helposti, osaksi muuta kokonaisempaa toimintaa.

Mikä tarvitsee enemmän aikaa ja tekemistä, paikoilleenloksahtamista ajatellen... eläinlajit eroavat paljon, tällaisten kypsymiseen liittyvissä kuluissa.

Kun ihminen tekee jotain vaistolla, mikä on tällaisen perustoimintoja varmistavan toiminnallisuuden luotettavuus?

Kaikki ei ihmisen tapauksessa mene enää siten, että automaatiotuki riittäisi kovin pitkälle. On eläimiä, joiden alut lasketaan ympäristöön niin, että ympäristö hoitaa loput, ja aikaansaannos on ympäristöönsä nähden,.. varsin hyvin toimeentuleva.

Ihminen ei ympäristöön kytkeytyvänä, ole yhtä helpon hoitamisen varaan jätettävä. Ilman jotain meille tyypillistä saattelua,... olemme kyllä saatettuja, mutta takaisin "lähtöruutuun" (maa).

Kun puhutaan joskus siitä, miksi ihmisenä oleminen vaatii ihmisen mittaisten valmiuksien käyttämistä... oletuksessa on perää, tosin perusteita tälle ei ole varteenotettavana esitetty.

Mitä on ihmisen tiedollinen vastuu, ja mitä on peruste tälle?

***

Mielestäni tietoisuuden ja sen käyttämisen perustelu voi lähteä suoraan darwinin ajattelutavasta.

Ihminen automaattitoimijana on varmasti jotain, ts perusasioita toteutuu siten, kuin meihin on aikojen saatossa rakentunut käyttöönotettaviksi.

Jos kulut (elämänpolut) kohtuusuotuisat, ihmiseen latautuu se toimintojen perusvalmiuspaketti, joka lajina säilymisen kannalta kriittistä ja välttämätöntä.

Tee vastoin todellisuutta valmiuksin, joista ei ole ammentaa muuta kulkua... tarkoittaa samaa, mitä hyönteisillä ja linnuilla se, että törmäävät tietyissä oloissa jatkuvasti, mutta väistämättömästi ikkunaan, jonka olemassaolo ei ole ehtinyt päivittyä nykyhetken tasalle.

Ihmisessä on rakentuneina, ja selkäen rakentumavalmiina, paljon mahdollisuuksia toimintaan, jolla pärjää. Paketti on iso, ja koottu pitkän ajan kuluessa.

Peruspärjäämisen lähtökohdat, pitemmällä ajalla rakentunut, joten hyvin testatun oloisella on mahdollista mennä.

Tietty konservatiivisuus on helppoa perustella, sopivan olemassaolon rakentumisen kautta.

Jos kuitenkin jotain ei hoitaudu kuten perusvalmiutemme antavat, ... jäljelle jää hierre, johon ei aiemmin tuoduilla kontribuutioilla, ole kyetty vaikuttamaan. 

Tietoisuus tulee näin kuvaan, tosin voisi sanoa, että tietoisuutta tuskin edes tarvitsee, ellei hierre jonkinsorttisesti ilmenvänä, tosiaan herättele.

***

Yksinkertainen päätelmä voi tosiaan olla se, että siinä kun tietoisuutta on, jotain tekemisen paikkaa sammalla, tuota tietoisuutta käyttäen.

Tietoisuus ei ole ongelma, vaan merkki todellisuudesta, jolloin perustava ongelma on enemmän siinä, että tietoisuutta ei käytä.

Mahdollisuuskin tietoisuusblokki on, tosin toimena rajuvaikutteinen. Liekkö ihan jatkuvakäyttöisen passeli, tai jos, niin millaisin jaksoin.

Miten kukakin tietoisuuttaan (potkuenergia) käyttää,... tämä voidaan kokea myös tietoisena (ongelma, haaste). Tuleeko edes omat asiat kuntoon, pakollisemmaksi arvellun ajattelutyön tuloksena? Hittoonko, vai jäähyllekö koko avu.

***

Kun tosiaan elämisen kysymyksiä miettii perusteita koskevasti, tässä yhteydessä ajatellut pääasiallista energialähdettämme, Aurinkoa. Varmasti on hankalasorttinen säteilijä. Rapaessa roiskuu, ja varmasti tuntuu ympäristössä.

Kun ihminen kuitenkin tottunut Aurinkoon, jonka vaikutuksia voi varmasti ajatella myös vaaralliseksi... sen aiheuttamien seurausten matkassa aletaan kuitenkin olla, ja Auringottomasti tuskin nyt haluttaisiin mennä, ainakaan tässä vaiheessa.

Eksoottinen esimerkki rakentumisesta, ja mukaanlähdöstä, vaikkakin varsin perustavan tekijän kautta.

***

Pitkästi menee hahmottelut, ja varsin paljon omaa tilannetta priorisoiden. Ei kovin liityttävää.

Jos jotain osaa kuvata oikaisevammin... ehkä näitä ajastaan ylettyy kuvaamaan myös siten, että vastaanottajakin voi ajatella siivittyvänsä kerronnasta.

Kaunokirjallisuus ja taide, ovat tällä tavoin yksityisyyttä priorisoivia, ts yleistä enemmän huomiottajättävää.

Jotain voi joku seikkailija löytää, ja sen jonkin kanssa ehkä elettävä itse (ja muiden), halusi tätä tai ei.

***

Löytäminen merkitsee aina muutosta, jos jotain oleellista on tosiaan raahautunut poisheittämättömänä tarrajaisena, otti taktista tai automaattisempaa tietoisuusblokkia, tai ei.

Tietoisuus ja sen käyttö yksilönä, voi olla joskus enemmän vapauksia mahdollistava niiden välineiden käytölle, joita kattavampi ympäristö mahdollistanut, ja mitä työtä yksilönä voi olla motivoituneempi ottamaan vastaan, jos tätä edes kysytään.

Kun tietoisuus on tosiaan hierrettä, se voimaperäistä osuutta koskien, antaa suuntaa ja (etenkin) potkua, jolloin tietoisuusvalmiuksien käyttö on perusteltua. Eri asia, minne dissonanssityyppisin valmiuksin yltää.

Riskit huomioitava, mitä tietoisuuteen tulee. Tätä korostetaan paljon.

Ehkä näissä perustavissa suhtautumapäätymissä on joskus pientä päivittämisen tarvetta. Mitä tarkoittaa... ei tajua, etenkään tällaisia kulkuja kapeasti käyden, kun muu tosiaan ole mahdollista, nykyvalmiuksin.

***

Kun soveltavien johtopäätösten aika oletusti lähenee, kerronnan loppua kohden... sitä kokee pohtivana olevan tilanteessa, jossa jotain konkreettisempaa tulisi olla jo tarjota. Samalla näkee hajaannusta siinä, miten on asiaa kyennyt kokoamaan.

Kerronnan haasteeseen, edellistä tulosodotusta koskien... mieleen tuli eilen sieniretkeiijänä mieleen se, miten tietoisuus ja reaktiot tosiaan voi saada aikaan ongelmaa toisaalla, jolloin viesti muuten sopivalähtöisiin kulkuihin, voi päätyä aina kyseenalaisempaan boksiin.

Voitaisiin puhua jumeista ja estymistä, joita isommissa kokoonapanoissa tuppaa toteutumaan, kun kollektiivisemmat otettava myös jotenkin huomioon. Aikaan sopiva teema, jos ajattelee yksityisyyttä ja paikallisuutta, ... johonkin yhtenäisempään nähden.

***

Paras esimerkki voi olla jakaa vaikuttimet jossain vaiheessa todellisuuteen, ja viestintään. Mitä on otettava todellisuutena, ja mitä on otettava viestintänä.

Radikaalia olisi se, että viestiin vastaisi viestintänä, ei tosiasioita koskevasti. Jos viestintä on aina jotain omaa... so what, vaikka sen olisi tarkoitus pelastaa päälle kaatuvalta ajoneuvoyhdistelmältä.

Yleisestä rakenteiden tarkastelusta, voi johtaa tähän tyyliin varsin puhuttelevan oloisia tapahtumia.

***

Eräs tutkijaotteisesti mielenkiintoinen sovelluskohde on se, miten valoja käytetään liikenteessä. Voiko, ja tarvitseeko tällaisia lähteä tavallisesti ajattelemaan, vaikutuksiltaan. Eikö edes tällaisia, voisi ottaa annettuina.

Näissä voi yllättyä siitä, mitä ei ole oppinut hoksaamaan. Tällaisia on tosi paljon, ja mitä arkisemmin otettuja, sen vaikeampia ovat arvioitavaksi. Tarvitaan... mitä tarvitaan, olettaen että jotain on syytä tarkistaa.

ADH-aamu, AD-haamu, dementikko... vai mikä?

Heräsin kuudelta kellon soittoon. Tilli oli tallin, ja kunnes vähän aikaa sai tankata Nietzeä, että alkoi hereillä. Kahvit päälle, niin olkin jo valmista, tämän päivän alkupuristukseen:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/toivoa-pimeydesta-jota-pidettiin-ja-elettiin-valona-siunaantunut-hulluuntuma/

Kiirettä piti, töihin ehtiäkseni, tosin otin ihan loivasti. Loivuutta oli myös vertikaalisti, kun jo pihan liikennympyrän kiveyksellä pyörimien, vaihtui pyörintään, entistäkin kokonaisvaltaisemmin.

Taitolaji, hitto vieköön. Eikä ensimmäinen kerta, tosin sellainen pahana, olisi varmaan pysäyttävämpi juttu.

Kerran kopisuttanut aikuisena kupolia asfaltilla, tosin onneksi oli kypärä sattunut jäämään, päätäparkaa suojaamaan.

Jälkikäteen kun tuota ajattelee, fiiliksiä koskien, aivan kuin vetäisi Bidenisti, karattuaan kotoisasta hoitokodista.

Onnettomuutta pystyy jonkin verran ennakoimaan sillä, miten on valveutunut sen suhteen, mitä voi tapahtua. Voiko jotain tulla, täysin kulman takaa.

Kun rullaluistellessa kolhaisin takakupolia asfalttiin, olin vähän liian tuudittunut siihen, että todellisuus voisi tuoda tullessaan jotain erikoista. Yksinkertaisesti, liian turvallinen ja välinpitämätön olo. Mistä lie jääänyt päälle.

Se oli ihan jänski tälli, ja meinasin lopettaa saman tien, kun ajattelin, että jos aivovammaa, pahentaisi kaikki isompi ponnistelu tilannetta lisää. Kuulostellen ja maltilla, jatkoin kelailua, luistellessani.

Muistui mieleen aivan toisenlaiset, ja tosiaan toiseuteen viittaavat. Olin sen tasalla, mitä yöllä oli tapahtunut, mutta mielessäni. Vasta tällin jälkeen, resonoi enemmän se tila, jossa olisi pitänyt olla, jo luistelemaan lähtiessä.

Samaa paradoksaalisuutta oli tässäkin aamussa. Eilen kävin polkukorista, ja uuvutin itseni, tosin överipalautusyrityksellä, hiilareita popsimalla.

Nuukahdin, kuin eno-veikko, eikä auttanut edes se, että kuuntelin kaiken aikaa sitä, miten Saatana saapuu Moskovaan.

Mietin kuumeisesti, mutta sivuajona sitä, miten tilanteesta voisi toipua. En keksinyt kuin pienen kävelylenkin, joka toi ehkä tarvittavaa ensiapua, ja ennenkaikkea, sai venyttelemään, ja rullailemaan lihaksia ja kalvostoa.

Sen verran laiska oman kehon huollossa, että ei voisi ajatella, että liikkumisesta kuitenkin niin paljon pidän, tai se toimii, vaikkei aina niin pitäisikään.

Onko ADHD piirteenä sitä, että paljon ja helposti tipahtaa pois niitä rutiineita joihin ei ole selkeää yhteyttä, mitkä eivät ole tuon piirteen mukaisia.

Joka tapauksessa, rutiinia kun sai laitettua pohjille, aivan toisenlainen kehofiilis, lähteä pyöräilemään töihin.

Mitä kaatumiseen tulee, ihan loistosuoritus, enkä näitä ole alkanut paljoa katumaan. Pysyy jotenkin ajan ja tilanteen tasalla, kun sekoilee, etenkin jos tajuaa, että siihen on niitä valmiuksia, toisin kuin Biden-lähtöisesti.

Se vielä, että ADHD, ja päälle dementia.

Käytännössä, vaikka dementiaa ei olisi, voi nämä erityispiirteet hetkittäisenä kokea samalla tavoin, mitä on suuremmin valtaa ottanut piirre esim varsinaisilla dementikoilla, joilla aivot eivät toimi enää normaalisti.

Näitä kannattaa ajatella jotenkin yhtenäisesti, sillä kirjoa on liikkeellä, jos minkinlaisena. Eilen kuuntelin pläjäystä, jossa ihmisiä verrattiin eläimiin, siis eri eläinlajiin, saman ihmis-lajin puitteissa.

Alkukansat ovatkin nimenneet ihmisiä eläiminä, jne. Todellisuuskytkentä näkyy, ihan verbaalitasolla. Mitä merkitsee lukitsevasti, ja hankalan lukitsevasti, tai muuten ... tähän on vaikea ottaa kantaa.

Joka tapauksessa, erilaisuutta ja kirjoa jos ajattelee, itse on varmasti jotenkin painotetusti jotain siitä haitarista, joka auki on lävähtänyt.

Hetkittäisesti, ja vaiheittaisesti, vaikka olisi jotain tiettyä noin yleisesti, yleisemmän valmisrakenteen puolesta johon syntynyt, tämä pohja ei aina resonoi kaikissa tilanteissa yhtä vahvana.

Tuohon varmaan perustuu se, että ihmistä jos ajattelee erityisesti tiettyyn kategoriaan selkeästikin kuuluvana, samainen ihminen ei välttämättä ilmene ihan samana, joka tilanteessa.

Ainakaan sisäinen tunne omaan itseen nähden olevia poikkeuksia kohden, ei aina ole sitä, mitä perusluonnosta voisi päätellä. Käytännössä perusluontoisesti voi ottaa monia, joiden yhteydessä aistii paljon muuta, mutta jota ei ole tottunut vahvistamaan tavalla, jota muuten tekisi.

Noin kun kertoo kohtaamisista, voi samalla ajatella myös siitä, millä tavoin ylipäätään vahvistaa sitä perusolemusta, johon alkuperäisesti ja ratkaisevimmat vaiheet läpikäyneenä, on eniten kallallaan.

Keltikangas lähtee perustavista, joiden pohjalta muuhun liitytään. Jos tuota ei ole, liittyykö sitten... oikein minkään kautta.

Ellei äidinkieltä osaa, voiko millä tavoin oppia vieraita kieliä.

Mitä ovat sitten ne opit ja kasvamiset, jotka ovat vähän perustavampia, kuin mitä kielistä voidaan ajatella, jotka tosiaan sidottu sen verran tanakasti muihin, että tuskin ihan kaikkea sitä ympäristöä tavoittavat perusteiltaan, jota yksittäinen ihminen juurettuneena tarvitsee.

Näistä puhutaan paljon, ja näitä sovelletaan paljon. Mitään kokonaisempaa en noista ole koskaan osannut muodostaa, mitä omiin näkemyksiin tulee. Tämä tosiaan, jo ihan suoraa tiedostamista koskien.

Olisikin kiva olla, vähän enemmän heitto-pussina/jussina. Minnehän sitä voisikin lentää ja antaa itseään lennättää?

Kannatas ehkä ottaa jotain todesta. Etenkin ne epäilyt, ja sitä mukaa kun jotain seurailee. Samassa suhteessa, ja niin pois päin, tai ainakin jotain, jotta voi senkin turhan heitellä menemään. Mistä näitä aina tietää.