Ich hatte Pech

Sattui vahinko. Menikö otsikko edes oikein, kun saksaksi piti sanoa. No, kovin väliä.

Eilen oli levottomat jalat, melko pitkään yöhön. En ihmetellyt, ja osasin odottaa. En kuitenkaan saanut itseäni kävelemään, ennen nukkumisen yrittämistä. Liian aloitekyvytön, laiska, jne.

Pienet sisäliikkumisetkin joskus helpottaa. Tällä kertaa piti kuitenkin laittaa erikseen verkkarihousut, pitkien kalsareitten päälle, ja nukahtaa kovalle lattialle.

Levottomat jalat ratkesi, mutta seuraus verkkareista oli, että sain niistä punkin, vieläpä e-nahkaan. Paikalla erityisempää väliä, borrelioosin uusiutumisen tai mahdollisen puutiaisaivokuumeriskin takia.

Sain punkin pois pinseteillä. Pistävän oloinen kipu, kuin ampiaisesta, mutta alkaa lientyä.

Kivussa on jotain samaa kuin levottomissa jaloissa. Nyt sen vasta hoksasin. Kohdentuminen menee sen verran kokonaisvaltaisen oloiseksi, että levotonta jäsentä ei synny, samalla tapaa. Kokemusta nimittäin on, myös koko kropan levottomista jaloista. Hyvä lause, kun oireen nimikkeen dumppaa tuollaisenaan mukaan.

Voisi arvella, että levottomien jalkojen tilanne syntyy ärsykepaljoudesta, eräänlaisesta shokki-tyypin tapahtumasta. Olisi pistoa, mutta sen verran monista kohdista... ja paikallisesti, että hermosto käsittää tilanteen "omituisesti", ts tuntemus assosioituu tavalla, joka liittyy liikkumiseen, ja liikkeen myötä somaattinen dissosiaatio lievittyy, ja seuraa jopa konnotanssia.

Punkista lähtee aika tikarinen pistävä kipu, joka toisaalta menee syvällä. Taajuus ehkä jotain korkeaakin, mikä voi viitata pinnalliseen kipuun. Mitenhän nämä menee.

Levottomiin jalkoihin ei oikein raapiminen auta, ja tilanne vaikuttaa hiukan sisätilaisemmalta. Kutittavuutta aiheuttavat aineet, ja mm itikan pistot ovat aivan toista.

Nykyään huomannut, että levottomien jalkojen (LJ) oireet muuttuneet. Aiemmin LJn liittyi selkeää jalkojen liikuttelutarvetta. Erikoisin havainto oli se, kun yöllä heräsin siihen, että jalat oli täysin automaattisessa liiketilassa, ja olin tätä tekemässä lähinnä havaintona, ts heräsin ja yllätyin jalkojeni liikkeestä.

Nykyään LJ tuntuu menevän syvemmälle, ja on jotain kokonaisemmin reagoitavaa. Tässä mielessä punkin pisto on tosiaan hiukan sitä, mitä ei osaa raapia, mutta joka haastaa.

Punkin (ampiaisen, ..) piston dissonansoivaan tilaan ei ole oikein liikkeellistä ratkaisua. LJ syvempityyppisenä, ratkeaa liikkeeseen lähtemällä.

Eräs versio LJ on lumisateen tapainen ilmiö, joka tekee tosi levottoman olon, mutta on selkeästi epätyypillistä LJlle, eikä tätä oikein voi laskea LJksi. Kokovartaloinen LJ voi olla yhtä selkeä kuin pelkkä LJ, tai LJ käsiin ja jalkoihin ulottuvana.

Neurologisten tuntemusten kirjoa on tosiaan olemassa, vaikka erilaisia kokemuksia kun sattuu... niitä unohtaa helposti sitä mukaa.

Kyse siinä mielessä jänski, että nämä voivat tulla täysin omantapaisena aisteina. Herää kuulemaan, näkemään... ei aivan sitä, mutta vaivaavassa tai merkitystä aiheuttavassa mielessä, menee hyvin paljon samaan.

LJ syvempityyppisenä, on jotain kokonaisvaltaisempaa, jotain kohdentumattomampaa, vaikka alueena on jalat.

Nikamapingotus selässä, on vähän samaan suuntaan. Tuntemus on hyvin pinkeän tiukka, ja pakottaa liikkeelle, eikä anna mahdollisuutta pysyä paikallaan. Parempi kuvata yksinkertaisesti, että asento ei tiettynä käy. Kyseeseen tulee sietämättömyystuntemus, tuntemuksellinen ylikiusaantuminen (TYK).

TYK tuli tutuksi, joskus kymmenisin vuotta sitten. Kyse vähän samasta kuin hiirikädessä, ts kun hiiren liikettä tuottavat kädet alkavat tehdä tenää.

Kerronta diagnostisen oloiselta on osin kehittävää ja kiinnostavaa. Samalla tapaa alkanut suhtautua sairauksiin yleensäkin. Suhde muuttunut yhä enemmän tällaiseksi.

Voisi kuvitella, että kun sairauksista ja fiboista kertoo... jotain tulkinnallisuutta voi mennä toisin... ja tätä myötä siedettävyys somaattisiin ongelmiin parenee. Kyse on selkeästä teoriasta, joka tosin tuntemuksien luonnetta jos ajattelee, vähän mahdollisen oloinen juttu.

On olemassa eräs tuntemus, jota en osaa sanoittaa. Kyse on tuntoaistin kautta tavoittuvasta tilasta, joka kohdentunut reiteen. Fiilis tuntemuksessa on kalmahko, jokin vahvan etäinen, tavan elimistön tuntemuksiin suhteutuen.

Ihmisillä on tunnetusti joitain tiettyjä ja nimettyjä kokemisen tapoja tai oireiluita. Tänään törmäsin tähän:  https://tekniikanmaailma.fi/viisi-harvinaista-ja-epatavallista-psykiatrista-oireyhtymaa-yhdessa-niista-potilas-uskoo-olevansa-kuollut/

Oireet, joita YOssa linkissä estitetään, ovat hyvin epäkehollisen oloisia. Nimikkeenä menee näköjään: psykiatriset oireyhtymät, joten tasoksi ajateltu... vaikka jotain somatiikkaa ylittävä,... vaikka olollisempi tila.

On yksi lähelle Liisa Ihmemaassa -syndroomaa kuvaava tapahtuma, ts depersonalisaatioksi ehkä laskettava, joka tuntemuksen hyvin kiehtova ja positiivissävytteinen, jopa vapautta.

Ne depersnalisaatiot hetkellisinä, joita joskus kokenut... ovat olleet luonteeltaan enemmän ahdistavan paniikinomaisempia, plus yksi erityisen helvetillinen sellainen, joka toisaalta vähän muuta kuin DP.

Kun tarkemmin kokoilee tuntemushetkiä... pahin tavan päivätajunnan aikainen johon edellä viittaan... on sukua sille, että tavan ympäristöä havaitsee ottavan aivan toisin kuin mitä on tapana. Ilmiö on heräämistä, tai jotain uudelleensyntymistä (US)... vaikka ympäristö johon suhde syntyy... on muuten täysin tuttu.

DP ja US ovat jonkin verran samanlaisia konkreettistajunnallisia tapahtumia. DPssä ihminen asettuu ympäristön suhteen kauemmas, kun taas US tuo ympäristön lähelle. Suhde ympäristöön muuttuu, ja oma sijoittuminen. US on sulautumista, DP detach-tyyppistä.

Jossain vaiheessa oli selkeää kasvojen tunnistamisen vaikeutta.

Tarkemmin kun ajattelee, neurologisen puolen kokemuskirjoa kertynyt melko paljon. On pari pamauksen / humauksen kokemusta päässä. Tapauksista tiedetään kirjoittaa jollain tapaa yleisesti.

Nuorena oli jotain distortion-juttuja, ts kehon epäsuhteellisuuden kokemuksia ylirasittuneena, jotka voivat olla luoteeltaan kestämättömiä. Kuumehoureilut menevät tällaisten episodien liepeille.

Selkounia en ole nähnyt pitkään aikaan. Tavan unia ajoittaisesti. Unet ja unennäkö voi voimauttaa, ja niitä voi kaivata, (myös) ilman että tarkoittaisi irtaantumista tästä maailmasta.

Unennäkö tuon tapaisena, voisi olla jotain sukua katarsis-ilmiölle. Kyse uudistumisesta, vähän samaa kuin mihin huojennukseen tunne-elämykset voivat kokijansa siirtää, jotenkin primitiivisen mekanistisesti, tai miten tätä nyt sanookaan.

Myös tavan yöunet ovat samaa, tosin havaintoa ei ole välttämättä kovin selkeä tunnistaa, vaikka järjellisesti asioita voi kyetä arvailemaan näin. Teoreettisen arvailun huono puoli on se, että se pitää sisällään tuntumakatoa, ts katkoksellista.

Ihminen voi ilmentää jonkin verran voi ilmetä teoreettisen oloisia pähkäilyjä, ilman että ne oikeasti ovat päättelyä, ja katkoksellisuuteen liittyvää. Kyse tuntumallisuudesta, joka jollain tasolla on, mutta heikkona.

Tajuamisessa on asteisuutta, ja joidenkin kulkujen / episodien tajuaminen ja selkeä liittämisvalmius vaihtelee. Aihe on vaikeahko käsiteltäväksi, ihan noin vain, tai sitten juuri noin vain, tai ei ollenkaan.

Tällaisia kun jonkin verran tajuaa... ei ihmettele sitä, että jotkin harjautuneet joogit voivat vaikuttaa sydämensä toimintaan. Jooga-harrastus silti ei ole ainoa reitti, näille laitumille.

Kerronta tässä on jotain, mihin yhteyteen on liittää tosiaan yliluonnollisena otettuja... ja tosiaan ihan turhan takia.

Kyse on elämyksellisyydestä, tai se suhde, joka eri tavoin ilmenevään todellisuuteen, ja sitä myötä itseenkin.... on olemista maailman ja itsensä kanssa. Että tapahtumia näistä vähemmän, ja käytännössä harvemmilla paljon... tienoot suhtauduttavina, jäävät rääpäleisen oloisin valmiuksin kohdattaviksi.

Selvänäköisyys on eräs tähän liitettävä. Samoin horrospuheet, kanavoinnit... mitä nimitystä näistä onkin tapana käyttää. Hypnoosi on jotain tällaisen alueen soveltamista, eikä flow ole kovin kaukana, vaikka kokemuksellisesti on tosiaan hyvin kantavan positiivinen, ilman kyseenalaisuuksia.

Rustovaurion korjailua, uiden, rullaillen,..

Rustovaurio se mitä todennäköisemmin on, jota reilut kuukauden potenut. Alkaa lientyä, tosin rankkoja ei tule mieleen tehdä.

Eilen kävin rullaluistelemassa, ja pehmeillä pyörillä. Kun toisaalta satoi, ja tien pinta märkää, sen vähemmän ongelmaa polvelle. Toivottavasti luistimet kuivuu riittävästi, katon rajassa, eikä laakerit kärsi liikaa.

Luistinten käytön jälkeen, piti suikuttaa laakerit, jotta kertynyt hiekka lähtisi paremmin narisemasta ja hankaamasta. Öljyä varmaan tarttis lisätä, jos ehtis. Kengät meni märällä pinnalla sukkia myöten märiksi, ja kuraa lensi kintuille.

Rustovaurioon taitaa liittyä aina turvotusta. Turvotus ei selkeä näkyvää, mutta kyykätessä kudosnesteen paine selvä, samoin pullistumat. Ei tehnyt luistelu pahempaa, mikä aina riski, jos rajoja ylittyy. Kuntoutumisaskel siten ok.

Yhdistänyt rullailuun uimista, jos sopivaa mahdollisuutta on. Muutama paikka, jossa voi käydä uimassa, jos ajattelee eri reittejä. Paikat muuten melko vähissä.

Pääpaikka jota tulee käytettyä... oli viimeisen vuoden osalta kokenut muutosta, ja muutos näkyi jo tässä vaiheessa kesäkautta.

Siellä missä aiemmin ollut lähinnä lumpeita hiukan... kasvoi nyt melko kattavasti jotain (mahdollisesti alkukesän) uposkasvia.

Merenlahdelle kun mennään, ja avautuu mantereen puoleinen lahti järvee... eteläpuolelle jäävä osuus järvestä näyttäs ainakin jatkavan rehevöitymistä, vaikka ympärillä hyvin paljon harjualuetta.

Hajakuormitusta tulee jostain, ja varmaan pääosin metsäojista. Vaikka metsää olisi rannassa... ei tämä suojaa, jos ojat puskevat läpi.

Viime kerralla luistelin noin viikko sitten. Vesi oli paljon lämpimämpää.

Paras mittari veden lämpöä seuratessa on se, miten pitkään tuntuu sopivalta olla vedessä. Nyt saattoi olla selkeän paljon pidempään, kuin edellisellä kerralla, vaikka veden lämpötila tuskin edelleenkään ihan tavan kesän tietämissä.

Tällä kertaa ei näkynyt joutsenpariskuntaa rannalla. Viimeksi ottivat tuloni vähän varovasti, joten päädyin siedättämään niitä läsnäolooni.

Siedätys onnistui, ja viimein toinenkin vahtiroolin ottanut päätyi jatkamaan aterioita, kumppaninsa rinnalle. Toinen otti rannallaoloni lunkimmin.

Alkuun näytti, että tarkkailevan joutsenen suuhun olisi jäänyt siimaa. Kun tarkemmin seurailin,.. jotain kasvin jäännöksiähän se oli. Taisivat olla juuri niitä uposkasvea venyttelemässä, kitaansa.

Syksyllä joutsenet ovat paljon arempia. Muuttomatkalla kun ottavat välietapikseen jonkin lammen... aika nopeasti lähtevät lentoon, jos ihminen saapuu paikalle.

Kevät voi olla vähän eri aikaa joutsenille. Kun rakennettava pesä... melkein yritettävä ajatella olemista pitempään samalla seudulla.

Lopulta menin pulikoimaan, joutsenten maille. En osannut ajatella etukäteen, miten reagoisivat. Alkuun uin pois päin, ja palatessani oli vilua sen verran, että puuskuttelin hengityksen kanssa. Mitähän mahtoi olla, suhtautumisellisesti. Eivät säikkyneet.

Lähtiessäni,.. eivät havaittavasti kiinnittäneet enää mitään huomiota kävijään.

Eilinen pulahdus oli virkistävä, ja pientä kynnystä kylmä vesi edelleen tarkoittaa. Huomaa miten nopeasti tottuu olemaan kuin kissa kuumalla pankolla. Karttaa ja reagoi herkästi turhan kylmään,... josta voi oppia sietämisen kautta pitämään ja nauttimaankin.

Uinnin yhteydessä hoksannut aina, että pää kannattaa kastaa veteen... toisin kuin mitä ohjeistuksissa on tapana mainita. Koskee myös kylmää aikaa, esim avantouintia.

Pään kastamista veteen... ei välttämättä voi noin vain suosia, vaikka näyttäs toimivan itselläni, ainakin useimmiten tämän ikäisenä vielä.

Oma kokemus vs ohje tai käsitys paremmasta... ei oikein mene aina yksiin. Tällä kertaa löysin erään perusteen sille, miksi pää voi olla hyvä kastaa veteen.

Lukasin erään pikku kirjasen uinnista, ja siinä aiheena oli ihminen vesioloissa. Vanhastaan tiedetään sukellusrefleksi, joka toimii erityisen hyvin vastasyntyneillä... ja joka valmius katoaa, tai poistuu ainakin yhtä vahvana,.. ikää kun tulee lisää.

Sukellusrefleksin saisi kirjoittajan mukaan se, että naama laitetaan veteen. Tätä on käytännön kokemus itselleni kertonut, ts jotain sopivaa siinä toteutuu edelleen, ts kokemuksellani voi olla jotain objektiivisiakin perusteita.

Vastaavanlaisia havaintoja on jonkin verran. Osaa luontaisen oloisista toimivuuksista... ei voi aina seurailla, siten kuin itsellä näyttävät ilmenevän.

Alue sillä tavoin merkittävä... että näissä tosiaan voi toteutua extremäkin. Pahin yllätys kuin kulman takaa oli tärinäkohtaus eräänä hellekesänä... ja pelkän tavan suihkun yhteydessä. Miksi toteutui... en tajua.

Rajoille kun menee... elimistöön liittyvät ilmiöt voi olla tosi rankkoja. Esim sydämen rasitustilat voivat olla tosi kompleksisesti muodostuvia. Sama koskee tietysti levollisuutta... jos tätä puolta ajattelee tavoitteen arvoisena.

Osa fysiologisten rajatilojen olemassaoloista voi olla sellaisia... ettei niiden olemassaolosta tiedä, ilman erillisempää koettelemusta.

Objektiivisuus

Kävin eilen uimassa, ja sitä ennen hiukan ulkopunttisalilla. Pitkästä aikaa kiva pyöräillä, kun pyörä kohtuukunnossa, vaikka paljon pitäs tehdä viihtyvyyttä ajatellen, lisäparannuksia.

Sain kuitenkin neljä mielenkiintoisen tai luettavan oloista kirjaa lainattua. Saa nähdä, miksi osoittautuvat. Ensimmäisen, pienimmän ja lyhyimmän aiheena objektiivisuus.

Bussissa aloitin kuitenkin ensin lukea kirjaa retkiuinnista, koska tuntui helpoimmalta keskittymistä ajatellen. Objektiivisuuden kirjaa kun aloittelin, törmäsin heti epistemologiaan, ja tuli mieleen, että melkein syytä ottaa selville, mitä käsite tarkoittaa, ennekuin jatkaa enemmän eteenpäin.

On kirjoja ja materiaaleja, joissa kannattaa tietää jokainen tuntematon kohta, jota voidaan olettaa jatkossa tarvittavan. Matematiikka kumulatiivisena on tämän tyyppistä läpikäytävää.

Kirjan tarkempi nimi: Objektiivisuus tieteenä. Kirjoittanut Stephen John.

***

Ulkona sain katottua hiukan Wikkaria, koskien epistemologia-sanaa. On jotain tietoon liittyvää. Logos tarkoittaa järkeä, perustelua... Gnosis tietoa. Episte... lainataan Wikkarista:

Sana epistemologia juontuu kreikan sanasta epistēmē, joka merkitsee sekä käsitteellistä tietoa että käytännön taitoa.

Toinen lainaus Wikkarista: Tietoteoriaan liittyviä suuntauksia ovat muun muassa rationalismi, empirismi, skeptisismi, pragmatismi ja agnostismi.

Okei.

Sen verran oli pakokaasua pihalla, että piti tehdä paluu sisälle. Autojen melukaan ei tuntunut ihan tolkulliselta, kun muuten kesäpäivä tyyni ja leuto. Miten on mahdollista, että voi tuprutella tuolla tavoin ilmaan aineksia ja mekkalaa.

***

Lukiessa hoksaa joskus, että mitta voi tulla yllättävänkin nopeasti täyteen. Hyvä tajuta mitä on kaataminen... ja vielä se, että tähän voi syyllistyä myös itse, itseään koskien.

Usarissa joku nosti puheenaiheeksi juuri sen, miten vanhemmiten plastisuus katoaa. Jos jotain uutta opettelee... ei mene puhtaan pöydän helppoudella. Onpahan vahinko, voi että.

 

Työstämistä toki tarvitsee tilanteessa, jossa suoristauduttava sen suhteen, mitä uusi on, vasten vanhaa. Tuo tehdäkseen... otettava myös selvää, mikä sitä uutta itselle on. Työlästä, mutta varmasti tähän ikävaiheen tilanteeseen jotain etujakin liittyy, ihan omaksumistakin os ajatelee.

Käynyt mielessä se, miksi en ole kovin valmis omaksumaan mitä sattu. Aika kranttu, tai torjuva helposti sen suhteen... mikä tuntuu olevan epäliitettävän oloiselta. Onkohan jotain tervettä, tai missä määrin epäsellaista.

Jos ajattelee aiemman tärkeyttä yksilöä, saavutettua, ja ihmistä koskien, aiempiaineksinen on jollain tapaa käytännössä testattua, tosin joskus tai usein lähinnä niin, ettei se vanha ole ehtinyt aiheuttaa sen verran pahaa tuhoa, että pärjäilty on, tänne saakka.

Joka tapauksessa, juuret kun on, lähtöä ja sen mukaista... jotain uskollisuutta tähän suuntaan oltava. Miten syytä ilmetä... vähän isompi kysymys, ajatella enemmän kauttaaltaan.

Joka tapauksessa, se omatoiminen selvänotto ja rakentelu maailmasta ja käsityksistä... on tähän saakka tuntunut ihan passelilta, kun samalla saanut kypsyteltyä itseä siihen kuntoon, että jotain muittenkin ajatuksia hyvä tietää siitä, mitä on ottanut penkoakseen.

Kirjan alkuvaiheessa, heräsi eräs täysin uusi, tai ainakin spontaanisti soveltuva idea omasta tilanteesta suhteessa yleisemmin ilmenevään kerrontaan maailmasta. En varmasti mitenkään ainutlaatuinen tapaus, löydöstä tai arvelua koskevassa mielessä.

Arvelu syntyi siitä vaikutelmasta, jota sanasekamelska paikallesaapuvalle herättää. Monenlaista, ja eräs on hölynpölyvaikutelma... kaikesta tärkeän, osuvan ja tavoittavan tärkeysarvelun lisäksi.

Mistä ajatus omasta suuremmasta autenttisuudesta, joka voi tulla tällä tavoin omahyväisen oloisesti vertailuun sellaisen tuottajan kanssa, joka todennäköisesti tässä aiheessa vakuuttavampi, ja paitsi yleisellä tasolla, niin varmasti vertaisarvioidusti, mikä on isompi juttu, koska tarkoittaa paneutuneita ihmisiä.

Heränneessä mielikuvassani molempiin suuntiin... välttämättä mitään väärää ole. Ilmiön selittäminen voi olla vaikeaa. Tuntemus on jotain... ja sitä voidaan funtsailla, mitä voisi olla perusteiltaan.

Alkuidea objektiivisuudesta voi olla ihan automaattisen oloisesti trigsahtava. Kyse jostain suuntaa-antavasta ja tarkasta, jota voi lähestyä, josta voi ottaa selvää... ja tällaisten suhteen perustajuaminen ollut lähinnä se, että objektiivisuus on hankittavissa, ts käsitykset, joissa voi täyttyä jokin objektiivisuuden kriteeri.

Objektiivisuuttahan ei voi sanoa tarkasti, mitä on, mitäkin koskien. Joten miksi alkaa täsmentää ihanteellisen varmaa, jossa ole paljon väljyyttä tulkinnoille, kun sitä kohden enempi mennään.

Matemaattisen oloisesti arvellen, objektiivisuus on jotain normaliteettia maailmasta, mutta jota ehtoa on käytännön kuvaus huomioiden vaikea saavuttaa, tosin tämä ole edes ongelma, vaan perustilanne sekin.

Usarissa paljon keskustellut viime aikoina. Ajatellut oman perehtymisen kautta, kun sitä toisaalta ohjaa jokin yhteisempi juoni, ja mahdollinen anti. Jonkin verran ehkä voi toteutua, jollain tapaa.

AI-aihe, eli tekoäly oli viimeinen, josta menin kirjoittelemaan: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/ai/

Tekoälyn kirjoitus, on tosiaan sisällöltään liitettävissä objektiivisuuden aiheeseen. Aiheen liepeiltä voi käydä monenlaista. Sama koskee tietysti käsitettä objektiivisuus.

Se mikä filosofiassa tosiaan ei kiehdo, on irrallisen oloinen vaikutelma. Samaa on jonkin verran sanottu omista kirjoituksistani, joita kaikkia ei kaikille sopivaan ankkuroitumiseen saakka viritetty.

Filosofiasta tulee mieleen kerronta kerronnasta. Menee kuin liturgia uskovaisilla, johon ulkopuolinen oikein pääse sisään, ja voi epäillä, tokko sisällöllisesti olisi kasassa kummoistakaan.

Uskon, että tökkivä vaikutelma totta, ja paljon totena otettavaa.

 

Kokonaisarvo liirumlaarum-tulkintaiselta ei kuitenkaan voi olla nolla, sillä kirjoittajan osuudeksi voi jäädä jotain kokoavaa, vaikka epäsuorasti rakentuen itseen, jolloin jos koko tekemistä ajattelee.... ne mahdolliset helmet ja puhuttelevuudet muille voisi jäädä pois... ellei tosiaan sitä omaehtoisempaa kerrontatekemistä, vaikkei niin jaettavaa ja seurattavaa olisikaan.

Talven jäiltä, kesän lämpöön

Itseä lähelle meneviä paljoa käynytkään, kirjoitellen. Viime syksyllä tuli tätä tehtyä, ja hiukan talvella.

Krempoilla jatkuu... ja näihin tuntuu tarvitsevan etäisyyttä, että näkee lähelle.

Reilu kuukausi sitten tuli aloiteltua lenkkeilyä, ja tosiaan hidasta sellaista, yhdistettynä kävelyyn, venyttelyyn ja lihaskäsittelyyn. Pohkeet olleet tosi paljon jumissa, ja polvet samoin mitä lie, siis ajoittaista kipua, säännöllisesti, ja etenkin istumisen tai pitempien kävelyitten jälkeen.

Kävely ei tosiaan tee polville hyvää, kovin pitkänä. Seikan huomannut jo syksyisin marjastaessa, tosin metsässä on se hyvä puoli, että voi ajoittain pyöräillä uusiin maisemiin, ja toisaalta elbata puun rungoilla, pulahtaa välillä, tmvaa.

Aloitteleva juoksu, kesäkauteen valmistavana, tuntui oikein hyvältä, ja myös pääkohdetta ajatellen, ts jalat tuntui paremmilta. Parisen kertaa tein, ja jotain tuntematonta varmaa päälle, ja sain kivun oikeaan polveen tavalla, jota en ole aiemmin kokenut samalla puolella.

Kyykkyyn ei ole päässyt millään, ja vasemman varassa laskeuduttava, joka narahtelee melko kuuluvasti, etenkin noustessa.

Koska lenkkeily kuitenkin paransi tilannetta, ja nimenomaisesti paljasjalkalenkkeily... päädyin koriskentälle, jonkin verran oikean polven toivuttua.

Se sunnuntai oli koriksen osalta virhe, tai siis koko päivää jos arvioi takapakkeineen. Kuminen kenttä kuin sidekudosta, jolle mitenkään voi pärjätä, talven aikaisille pehmoliikunnoilla.

Yhtäkkisyys alustan repivyydessä, ei heti tuntunut. Jatkoin jäiseen veteen, ja tuntemukset hävisi loputkin, minkä jälkeen paluumatkalla jumppailin telineillä, mm jalkakyykkyä.

Se siitä paranemisen edistämisestä. Täysin väärää toimintaa.

Koris siitä hyvä, että jos pitemmän aikaa ilman sitä lajia... olkapäiden liikkuvuus tuntuu menevän turhan alas. Pitempi tauko koriksesta... ja kentälle päätyminen varmaan pitkälle vanhasta muistista... heti kun vain edellytyksiä.

Jotain tuli ajateltua terveydestä yliodotuksellisesti. Kun kylmää vettä vielä tuollaisen jälkeen, ja kivut pois... usko terveyteen ei oikein tullut horjutetuksi.

Varmaan välttämätön kokemus. On tuttua kirjoitusten perusteella, että keski-ikäiset kun ryhtyvät johonkin reutoamista vaativaan peliin, jossa hyppyjä ja pomppuja... jotain voi mennä hassusti. Esim jänteitä ja rustoja voi paukkua.

Tuli sitten todettua kokemustietous, omakohtaisemmin todeksi. Kestänyt melko tovin, saada oikea polvi edes tähän kuntoon. Paljon uintia, jonkin verran rullaluistelua, siis maltilla ja kuulostellen, sekä lihashierontaa ja venyttelyä. Fysioterapiaosuutta kohdennettuna, voisi petrata lisää.

Tänään päädyin taas vaihteeksi polkujuoksuun ja kävelyyn... eikä ainakaan tilanne taaksepäin mennyt. Päkiäjuoksu tekee liikkeestä hyvin pehmeää, tosin haastaa pohkeita ja varmaan jänteitä.

Voi jälkikäteen todeta, että nilkan rollaus 2001, sen jälkeinen ylipaino muutaman vuoden päästä, ja kävely ylipainoisna... ja etenkin kengät... ja tilanne polvien osalta huono, samoin muun kropan kohdalla.

Kengät voi tietyssä tilanteessa olla viimein niitti polvien arkussa. Näin voi paljasjalkailun vaikutuksia kokeneena arvella.

Historian muistaminen, historialla osoittaminen

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/alporusi2014/kremlin-jalanjaljet-toi-esille-zavidovo-tietovuodon-taustat-jo-syksylla-2017/

Miten sisäsiistiksi tällaista keissiä voi ajatella päätyväksi? Miten paljon tilanteeseen on selkeitä osanottajia?

Mieleen tulee historiapopulismin mahdollisuus, niin tarkkoja kuin tietyissä selvityksissä voidaankin olla. Joskus merkitsee, joskus ei, ja ei-merkitsevyys voi olla jopa tärkeää osoitettavaksi.

Epäkokonaisen oloiset tavoitteet näissä ensin tulee mieleen. Sama koskien myös neutraalista pohjasta lähtevää työtä, ja työn tulosta, ja ihan yleisesti näin.

Ei viitti kommentoida paikan päällä, sillä tällaisia kenttiä voi olla hyväkin käydä läpi painavasti, ilman yleisempää lievittelyä, ja näkemyserojen ja suhtautumisten tasoittelua.

Järjestäytynyt petoviha

 

https://yle.fi/a/74-20032978 :: Ylä-Savon laajassa salametsästysvyyhdessä jo nelisenkymmentä epäiltyä – Ruokavirasto löysi hauleja ilveksistä ja susista

Ilmiön olemassaolo itsessään, kertoo myös paljon, ts ilman näitä ulkoisvaikutuksia, joita eläimet kohtaa.

Näen maailmaa paljon tällaisen kautta, ts vinkkeliä on vaikea olla hoksaamatta.

Ihminen tuossa mielessä vietävänä kuin luonnoneläimet, vaikka jotain parempaa on tapana odottaa. Milloin oikeasti on, ja mitä odotusten perusteista tiedetään? Voiko näihin löytää jotain faktista, ja minkä perinteiskäytännön sijaan?

Arvelisin, että näissä voi olla suhtautumisen paikkaa, ja jos ei ihan joka rintamakohdassa... niin ainakin jossain vähän enemmän, ts vaihtelua tällaisen väljyyden suhteen varmasti olemassa.

***

Törmäsin artikkeliin Facessa. Joskus ei kannata kommentoida julkisesti, vaan kevyemmin. Ajatuksia ja ilmeneviä muuten voi käydä läpitte, ja joskus muutenkin kuin lukemalla.

Kun ilmiölle päätyi antamaan tuon otsikon (Järjestäytyny petoviha), mukana voi lähteä ajattelemaan spontaanimmin jotain asetelmallisuutta, jopa poliittisen toiminnan kenttää.

Luonteeltaan nämä tuntuvat olevan usein jotain lukkotilallisuuden ilmenemiä, siis koko poliittinen areena. Ei ole kovin tavatonta havaita ihmettelyä, tämän tason ongelmista.

Millä tavoin tulee tarkemmin ottaen kuvattavan ilmiön ja työn alle otetuksia... ei välttämättä ihan automaattisesti. Oletussuhtautumiset määräävät paljon.

Tänään tuli töissä mietittyä sitä, mitä tietyt toiminnat voivat eri konteksteissa olla. Yksilötarkoitus yleisessä konteksteissa on yleismääräytyvä riippumatta siitä, mitä yksilön tarkoitus taustalla on.

Kun tullaan yksilön ja yleisen rajapinnalle... ja yleisti paikkaan, jossa tulkinta-avaruus lähtee helposti eriytymään... voimasuhteet määräväät päätymiä, varovaisuus, ja selviytymisellisyys.

Tabut ovat luonteeltaan sellaisia, että sijoittuvat kentän rintamaosuuksille tavalla sillä tavoin, että äärimmäisyyttä tavoittavat asiat tajutaan hankaluutta helposti tuottaviksi.

Kovin paljon vastakkaista tai toismerkityksellisyyttä jos pyrkii ilmenemään jossain toimessa, jota syytä ilmentää kuten kuuluu... tällainen voidaan tulkita tai varmistaa eri kontestien rajapinnoilla esim voima/turvallisuus-perusteisesti.

Jotkin asiat eivät ole yksiselitteisesti otettavia, kaikkiin ympäristöihin päädyttäessä. Missä jokin asia on oma... tällainen vaihtuu jossain kohden yhteiseksi, tai useampaa kytkeytyjää koskevaksi.

Toimintaesteellisyys esim kollektiivisuuden tilanteissa, on helpompi tajuta estyväksi, tällaisen kerronnan jälkeen. Sama koskee toiminnan suojauksen tarvetta, jolloin jonkin asian avoimeksi saattaminen, voi käytännössä tarkoittaa lähinnä ikävyyksiä, ilman käytännön odotusta toisinkääntyvästä.