Aika tiiviisti kirjoitellut viime päiväni Usariin. Tänään jopa oman blogikirjoituksen voimalla.
Halla-ahoa tuli juuri kommentoitua, ja räväkän kriittisesti, tällä kertaa.
Kipakkuutta, ja pienestä. Vähän hämmästyin omaa reaktiota, joka kuitenkin aidosta pohjasta.
Jälkikäteen omasta reaktiosta tuli mieleen jyrkkyys, jonka voi liittää ankaruuteen, ja liialliseen kyseenalaistamiseen, jolloin kritiikki voi epäsuorasti vaimentaa tai antaa väärää signaalia siitä, että ei voisi ajatella hassuja.
Sitten ajattelin sitä rikkautta, mihin rikkauteen spontaanin reagoimisen toimi voi yllättäen saattaa.
Räväkkäpalautteellisen voi ajatella reaktiivisuutena tai jonain epävakaana. Toisaalta, kun elämän koko kirjoa ajattelee, oikeastaan rikkautta, että arviointeja ja lähtöjä voi tehdä tosi eri tilasta käsin.
Tuliset kommentit asiamuotoisinakin, ovat tulkinnallisesti helposti tulisia. Miten suhtautua. Miten uskaltautua mukaan keskusteluun, tältä pohjalta.
Mieleen tulee antikontribuutio, kommunikaation suhteen.
Vähän kuin joukkoryöpsähtely, joka pääsee irralleen, ja vastaanottajan puolesta tuntuu sen verran rajulta, että mieleen tulee lähinnä voimankäyttö.
Kun harrastanut paljon juttelua kirjallisesti, toiminta tällaisena tuntuu vahvalta, ts mikäli jossain ei niin paljoa itsevarmuutta, niin helpommin muilla alueilla.
Kun ajattelee niitä havaintoja, löydöksiä, ja oivalluksia sopivasta keskustelusta... maltilliseen aikaan on tosiaan tuottanut sellaista matskua ja ohjeeksi vääntyvää, jota voi itse tarvita, tällaisten episodien arviointiin.
Tosi outo käänne, ei uskois, että omaa ohjetta joutuu noudattamaan, että voi perustella sitä, mitä muille on suomassa.
Ohje menee vähän niin, että kun on jotain räväkkää, ja epätasapainoista, ts painotettua tavalla, joka vahvan kontekstisidonnaista... tietyissä tilanteissa tuo mieleen kohtuuttomuuden ja överiksimenon, ... mikä on oikein, ja tähän on oikeus vaatia tastapainotusta, tuli itseltä jälkitasoitteluna, tai jonkun toisen tasapainottavan toimesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti