Ei tyytyväisyyden mahdollisuutta muista riippuen, ellei ajattele feikisti tyytyväisyydestään

Omalla blogisaitilla eniten tilaa, vaikka yhteyksiä ulkomaailmaan ei niin paljoa.

Monenlaista hajanaista käynyt mielessä, tämänkin päivän aikana. Sen verran ajatukset siellä täällä, että tiivistettävää ei ole, jos ylipäätään mieleentulemat edes muistaisi.

Piti kirjoittaa välittömästi kaksi ajatusta ranskalaisilla, joita voi käsitellä, tällä kertaa.

Muutama sana molemmasta kohdasta, ja selkeästi ovat osa samantapaista sisältöä. Ei olisi voinut tajuta, ellei olisi kirjoittanut, unohtamisvaaran takia.

Ajatukset erillään, saman ajattelin päässä, eikä näe yhtenäisyyttä niissä.

Outoa?

Ei kai välttämättä, mutta yhdistävänä tekijänä on enemmän kokemukset, mitä päivän aikana sattunut.

1.

Mitä extrovertit ja laumasieluisemmat ajattelevat siitä, joka naureskelee itsekseen, ja seikkailee havaittavasti omissa maailmoissaan? Millä tavalla tämä toisaalta rikkoo niitä odotuksia, joita yleensä ihmisiin helposti liitetään.

2.

Kun ajattelee pysähtymättömiä, kyltymättömän näköisiä, tiedonjanoisia, selvää ottavia, täydellisyyteen pyrkiviä, rajattoman oloisia, perusteluja uskomattomia, jotain sääntöjä noudattamattomia, vapaata tilaa kaipaavia, mihinkään tyytymättömiä etteikö voisi hakea muuta, ...

Mitä ajatellaan siitä, mikä tällaista ihmistä viimein tyydyttäisi, mikä olisi se, milloin kaikki olisi hyvin?

*

2-kohta olemassaolevana tuli mieleen, siinä kun noin 50.7 vuotta elämistä harrastellut.

Vastaus on, että ei välttämättä mikään, mikä on sitä tavanomaista, mikä tavalliselle riittää.

Kaikkien kyltymättömältä näyttävien puolesta, vaikea puhua. Kyse ei ole siitä, että voisi edes ajatella sitä, että jollain olisi suoraan antaa sitä, mitä kaipaa.

Vaikka monenlaista haluaa, monenlaiseen pyrkii, mitä muutkin, tyytymisen asiat tietää suoraan sellaisiksi, mitä muilla ei ole antaa, missään tapauksessa. Ideaa tällaisesta ei ole tullut mieleen, tosin ei kysymystäkään suoraan.

Mistä sitten kertoo se, että kysymystä ei osaa ajatella, ja vaikka kyssäri esitetään, niin ei välttämättä tiedollishakuisesti, vaan tuntemuksellisena ihmettelynä siitä, miksi maailma tai joku ei ole kuten itse, tai oletuksellisemmat.

Hankalaa aiheen läpikäymisessä on se, että itsekkin voi päätyä kuvittelmaan, että olisi jotain, joka ratkeaisi muiden panoksella.

Ratkaisevan oloiset tavoitteet, vaikka voivat liittyä kaikkien rakentamaan maailmaan, ja siten riippua muiden tekemisistä, ... eivät ole muiden annettavissa, tai kontribuoitavissa.

Keskeneräisyyttä näkevä, ja väliinpitämättömyyttä osoittamaton, pyrkii kyseenalaisten kautta jollekin kärryille. Ei savua, ilman tulta.

Näitä sitten käydään ja tahkotaan, ja tuskin on ainoa, kun maailmasta samalla voi vaikuttua, hyvinkin paljon. Viimein päättäriaineksena näitä ei voi olla aavistamatta.

Voi olla tosi hyvin päässyt sinuiksi itsensä ja maailman kanssa, ja tästä tilasta lähtevän, paljon helpompi vaikuttaa maailmaan omalta osaltaan.

Mikä on kollektiivinen osuus, tällaisen ilmiön edessä. Tämä voi olla seikka, mikä sekoittaa. Analyysi kattavana vaikean oloinen, eikä enää tämän kirjoituksen tarkoitus.