Tähtitieteelliset verenpainelukemat

Piti kirjoittaa aiheesta jo muutama päivä sitten, kun samalla liittyy tuohon läskäröintiinkin.

Mittailin illalla verenpaineita, kylmää kun on, ja talvi, sekä vuodenajanmukaisia lukemaodotuksia.

Lukemia en muista, mutta säikäytti sen verran, että piti lähteä liikkumaan.

Yllätys oli siinä, miten radikaali oli läskäröinnin vaikutus verenpaineisiin. Lukemat meni täysin normaaliin, ja vaikka tuskin tosi pitkäksi aikaa... merkitystä sillä varmaan on.

Umpihankipyöräilyn kautta saatava liikunta tuntuu jossain, jos pitemmän aikaa vetelee.

Eräs ongelma harrastuksessa taitaa olla suolojen pitoisuuksien heikkeminen. Jos verkkovesi tulee järvestä, ts Saimaasta, siinä välttämättä ole niin paljon suoloja, kuin mitä pohjavedessä.

Silmien kuivuminen on toinen juttu. Ei voi pitää laseja, sillä aiheuttavat sen verran ilman pyörteitä ja tippoja, että lasit menevät sumeiksi ja  tipoille.

Mistä kuivat silmät johtuu... syitä varmaan monia. Jo nuorena oli tätä, joskin selkeitä jos laski mäkeä, ja vauhtia oli paljon. Nykyään, vauhtia ja viimaa ei tarvita, että silmiä joutuu pyyhkimään tuon tuosta.

Olisikohan kuivasilmäisyyden takana jotain mineraalivajetta. Toisaalta sydäntuntemusten vuoksi mentävä jonkin verran maltilla. Sekin voi olla mineraaliperäistä, ellei nyt jotain valtimoahtaumaa samalla.

Viime aikoina tullut syötä paljon rasvaa, siis kovia rasvoja, eri muodossa. 

Kaaospyöräilyä

Siis umpihankipyöräilyä (UHP) eilen, ja myös tänään. Siinä on tosiaan eräs huippuharrastus, oman mittapuun mukaan.

UHP haastaa. Siinä yhdistyy samalla voima, refleksit, nopea suunnitelmallisuus, tarkkuus, tasapaino, kestävyys, ja myös levon hakemisen taito.

Eilen meni uusiksi harrastuspäivä siltä osin, että oli pakkasta sen verran, että varpaita nipristeli.

Oli pakko kävellä, ja hyppelehtiä, mikä paitsi auttoi, oli myös avuksi polun tasoittamisessa, sillä vaikka pyörällä saa tasaista, kovemmat polanneurat ja paksu hanki helpottuu huomattavasti, jos käppäilee ennen pyöräilyä.

Aiemmat päivät olleet enemmän uudelleentutustumista talviseen harrastukseen. Nyt vasta älysin, miten hyväksi lumen tamppaamisessa on mahdollista kehittyä, joten se Sepän lumitöinä otettu artikki muistaakseni viime vuodelta, on aika passeli kuvaus tarkkuustyöstä, joka varsin kokonaisvaltaiseen liikkumiseen sidottu, ts muuta kuin pikku näpräämistä, mitä toiminnan tuottamiseen tulee.

Viime vuodesta muistan esimmäisen päivän, kun aloittelu meni myöhässä, ja vastassa oli paksua, mutta läpimentävää hankea. Vaikka taisi olla matkassa eväitä... pitkään aikaan ei ollut verensokeri ja heikotus ollut sillä tasolla, kuin mitä aloitellessa uudelleen harrastusta, siis viime vuonna.

Tänä vuonna ollut aikaisemmin liikkeellä, tosin polannelumi on hankala, ja haastaa. Voinut ottaa kevyemmin, mikä todella tärkeää, ts se, että taitoja kun tulee... näkyy heti jaksamsessa, ja myös tuloksissa.

Tänään oli eväsputeli takana, mikä tuo pitoa työntävään pyörään. Eilen kapsäkit edessä, ja etupaino sitä luokkaa, että puskukyky marginaalista. Tauolla piti heittää etupainot vek, ja harrastaa tyhjäkuormalla.

Kenkävarustus ollut vähän niin ja näin.

Eilen oli ihan kesätossut, päällystettynä neopreeni-suojilla, jotka leikkasin kutistuneesta märkäpuvusta, joka mennyt liian tiukaksi. Materiaalin hyvää hyötykäyttöä.

Neopreenisuojukset pitää tuulta jonkin verran, tosin kärjestä virtausta tulee. Toisaalta tänään kun kastuivat, ja piti hypellä jalkoja lämpimäksi,... lämmittely tosiaan kesti, mitä ihmettelin.

Päättelin jalkoja elvyttäessä, että aivan kuin kengätkin pitäis lämmittää, että jatko toimisi. Päätelmä oli oikea, vaikka vasta jälkikäteen hoksasin, että märkyys kostutti kenkää loppuajasta, ja lämmönhukkaa tuli sitä kautta selkeästi lisää, ja myös lämmitettävää.

Näyttäs siltä, että mikäli neopreenisuojat kastuvat, ja kovempi pakkanen,... voi olla parempi ottaa kokonaan pois.

Sitä en tosiaan osannut hoksata, miten aaltoilevan saa pyörän liikkeestä, ja mistä poikkeaminen on yhtä rasitusta.

Mikäli olosuhteet ovat hyvät, ... et pakotu menemään rajoilla.. etkä löydä sitä, mitä vaikeissa olosuhteissa pakko. Tässä on umpihankipyöräilyn salaisuus, tai jos harrastusta ottaa lumipolun rakentamisena, jolloin on jotain käsityöläisyyden omaista, mutta enemmän.

Vasta tekemisen kaaoshaaste antaa mahdollisuuden selkeään lepoon ja tyyneyteen. Todella outo juttu, ja kokemuksellisesti mahdollista tavoittaa. Kaaoskoriksessa on samaa.

Se mikä on haitta tai puute harrastuksessa.. on yksipyöräisen ajamiskyvyn vaje. Kun menee kaksipyöräisellä, ja olosuhteet oikeasti vaikeat, huomaa kohdat, jotka eivät ns hankelissa.

Tavan pyörällä pääsee... mutta pyöräilijänä ei hoksaa helposti, mitä kaikkea se tekemsen maaima voi olla. Tällaisen suhteen, aika löytävä, mutta tosiaan vanhemmalla puolella ikää. 

Umpihankipyöräily

Polkupohjaa jos käy läpi läskärillä, on jonkin verran kuin umpihankitouhua.

Hangen paksuus vaikuttaa tietty. Metsemmässä yleensä vähemmän lunta, ja avomaisemissa enemmän.

Kapea polku käy juoksuun, kävelyyn, koriksen kuljetukseen, jne... mutta leveämpää osuutta jos on, kivempi ja huolettomampaa, vaikka vaikeutusta on aina maastossa.

Mitä tulee talviseen polkuliikkumiseen, lumi tuo pikkasen helpotusta, koska tasoittaa kiviä ja juurakkoja. Toisaalta, jos pohja kävelty, kokkareinen ja jäässä... voi olla vaikea, tai huono liikkumispaikkana.

Umpihankipyörä menee parhaiten suojalumen aikoihin. Pakkasella poljettu lumi asettuu kovaksi uraksi tai jäljeksi, ja sen rikkominen vie energiaa, tosin rikkomista pahempi vaikutus kovilla osuuksilla, esim pyörän jäljen suhteen on vinoon vievä vaikutus, ts ura, ja sen ote.

Pahin ongelma teknisesti umpihankipyöräilyssä on sakkaus.

Ohjauksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Mikä vain puhti jaloissa... loppuu kuin kanan lento, jos ohjauksen kanssa ei ole kärppä, kun toisaalta nopeuden lisäksi reagointiin on joskus laitettava tosi nopeasti paljon voimaa.

Mitä nopeampi ohjauksessa... sen vähemmän ohjaukseen tarvitsee kuluttaa voimaa, ja etenkin polkemiseen.

Kun hanki on urauttava, eikä uralla voi olla, ohjaus tulee haasteelliseksi nopeuden lisäksi sillä, että ohjauksessa ei oikein voi välttää voimaan turvautumista, muttei myöskään tarkkuutta. 

Umpihankipyöräily urauttavan polun yhteydessä vaatii, kokonaista talvea ajatellen paitsi jalkojen voimaa jne, myös aidosti ohjaus-voimaa, tarkkuutta, ja nuo yhdistetynä tasapainoon, ja nopeaan havainnointiin.

Homogeeninen hanki on siitä helppo, että kulkeminen on suoraviivaisen voimasuoritus, mikäli metsäpohja kohtuusäännöllistä. Mikäli hanki on paksua... tämä asettaa rajoitusta, vaikka painolla ja rengaspaineilla voi säätää sitä, missä vielä saa mentyä.

Vaikka kyseessä on nopeus ja voimailulaji, etenkin haasteellisissa oloissa... parasta tässä rankkuudessa on kuitenkin levon osuus, ts paikka, jota on pakko hakea, ts elismistön kuormituksen armahtamista, siinä missä vain mahdollista.

Nastarenkaista saattaisi olla hyötyä, mikäli paksua hankea. Toinen on urautumisen rikkominen, joka vähän vaikeaa.

Uratasoituksessa huomasin tänään, että jos sivu-uria ja leveyttä vetää osaksi polun pääkulkukohtaa... vaikea palata keskustaan, mikäli on sitä uraa, mutta myös höttölunta, jos kulkenut aiemmin polulla. 

Näyttäs siltä, että kun uraa kovana pakkasella, melkein mentävä vain kertaalleen polkua, jolloin uraa vaikka, niin ei sentään höttöä lisäonglemana, jolloin voimaa vaikka olisi, matka yksinkertaisesti tyssää.

Voimalla voi paikata ylittämättömiä esteitä, mutta mikäli renkaat lipsuvat... vaatisi suoriutuminen aivan omanlaista pyöräilyakrobatiaa.

Yksinkertainen laji, ja vähän kuin suomalaisten tyyppihulluus. Toisaalta, laji kiehtoo, koska on niin haastava, ja monella tapaa. Samaan pakettiin kuuluu levollinen autuus, mikä voi olla omituisen oloinen luonnehdinta lajista.

Kahvivieroitukseen, ja päivän aloittamiseen, umpihankipyöräily on paras, tosin raskaimmat osuudet kannattaa tehdä kun elimistö valmis.

Mikä tosi tärkeää uh-pyöräilyssä, on energian huolellinen purkaminen, ts huolenpito jaksamisesta. On vaiheita, jolloin poljentaosuutta ei kannata ottaa, vaan pelkkää rullausta, mikäli polkua on edes jokseenkin helpolla mentävänä.

Sudet

Susista ollut vähän positiivistakin kerrontaa julkisuudessa, tai tietyiltä tahoilta jatkuvammin.

Voisi veikata, että pitävät yllä ekologista vakautta, ja rikastavat sitä osaltaan. Vaikea ajatella, että hyvinvoiva ympäristö olisi huono juttu pitemmällä aikavälillä.

Susimäärässä voi olla se hyvä puoli, että kun sopeudutaan niihin, ... sopeutumisen ratkaisut tarjoavat paremman jatkon muillakin tavoin.

Susi lienee yhteiskunnan tilanteen mittari. Näitä on.