Polkupohjaa jos käy läpi läskärillä, on jonkin verran kuin umpihankitouhua.
Hangen paksuus vaikuttaa tietty. Metsemmässä yleensä vähemmän lunta, ja avomaisemissa enemmän.
Kapea polku käy juoksuun, kävelyyn, koriksen kuljetukseen, jne... mutta leveämpää osuutta jos on, kivempi ja huolettomampaa, vaikka vaikeutusta on aina maastossa.
Mitä tulee talviseen polkuliikkumiseen, lumi tuo pikkasen helpotusta, koska tasoittaa kiviä ja juurakkoja. Toisaalta, jos pohja kävelty, kokkareinen ja jäässä... voi olla vaikea, tai huono liikkumispaikkana.
Umpihankipyörä menee parhaiten suojalumen aikoihin. Pakkasella poljettu lumi asettuu kovaksi uraksi tai jäljeksi, ja sen rikkominen vie energiaa, tosin rikkomista pahempi vaikutus kovilla osuuksilla, esim pyörän jäljen suhteen on vinoon vievä vaikutus, ts ura, ja sen ote.
Pahin ongelma teknisesti umpihankipyöräilyssä on sakkaus.
Ohjauksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Mikä vain puhti jaloissa... loppuu kuin kanan lento, jos ohjauksen kanssa ei ole kärppä, kun toisaalta nopeuden lisäksi reagointiin on joskus laitettava tosi nopeasti paljon voimaa.
Mitä nopeampi ohjauksessa... sen vähemmän ohjaukseen tarvitsee kuluttaa voimaa, ja etenkin polkemiseen.
Kun hanki on urauttava, eikä uralla voi olla, ohjaus tulee haasteelliseksi nopeuden lisäksi sillä, että ohjauksessa ei oikein voi välttää voimaan turvautumista, muttei myöskään tarkkuutta.
Umpihankipyöräily urauttavan polun yhteydessä vaatii, kokonaista talvea ajatellen paitsi jalkojen voimaa jne, myös aidosti ohjaus-voimaa, tarkkuutta, ja nuo yhdistetynä tasapainoon, ja nopeaan havainnointiin.
Homogeeninen hanki on siitä helppo, että kulkeminen on suoraviivaisen voimasuoritus, mikäli metsäpohja kohtuusäännöllistä. Mikäli hanki on paksua... tämä asettaa rajoitusta, vaikka painolla ja rengaspaineilla voi säätää sitä, missä vielä saa mentyä.
Vaikka kyseessä on nopeus ja voimailulaji, etenkin haasteellisissa oloissa... parasta tässä rankkuudessa on kuitenkin levon osuus, ts paikka, jota on pakko hakea, ts elismistön kuormituksen armahtamista, siinä missä vain mahdollista.
Nastarenkaista saattaisi olla hyötyä, mikäli paksua hankea. Toinen on urautumisen rikkominen, joka vähän vaikeaa.
Uratasoituksessa huomasin tänään, että jos sivu-uria ja leveyttä vetää osaksi polun pääkulkukohtaa... vaikea palata keskustaan, mikäli on sitä uraa, mutta myös höttölunta, jos kulkenut aiemmin polulla.
Näyttäs siltä, että kun uraa kovana pakkasella, melkein mentävä vain kertaalleen polkua, jolloin uraa vaikka, niin ei sentään höttöä lisäonglemana, jolloin voimaa vaikka olisi, matka yksinkertaisesti tyssää.
Voimalla voi paikata ylittämättömiä esteitä, mutta mikäli renkaat lipsuvat... vaatisi suoriutuminen aivan omanlaista pyöräilyakrobatiaa.
Yksinkertainen laji, ja vähän kuin suomalaisten tyyppihulluus. Toisaalta, laji kiehtoo, koska on niin haastava, ja monella tapaa. Samaan pakettiin kuuluu levollinen autuus, mikä voi olla omituisen oloinen luonnehdinta lajista.
Kahvivieroitukseen, ja päivän aloittamiseen, umpihankipyöräily on paras, tosin raskaimmat osuudet kannattaa tehdä kun elimistö valmis.
Mikä tosi tärkeää uh-pyöräilyssä, on energian huolellinen purkaminen, ts huolenpito jaksamisesta. On vaiheita, jolloin poljentaosuutta ei kannata ottaa, vaan pelkkää rullausta, mikäli polkua on edes jokseenkin helpolla mentävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti