maanantaina, toukokuuta 29, 2023

Ich hatte Pech

Sattui vahinko. Menikö otsikko edes oikein, kun saksaksi piti sanoa. No, kovin väliä.

Eilen oli levottomat jalat, melko pitkään yöhön. En ihmetellyt, ja osasin odottaa. En kuitenkaan saanut itseäni kävelemään, ennen nukkumisen yrittämistä. Liian aloitekyvytön, laiska, jne.

Pienet sisäliikkumisetkin joskus helpottaa. Tällä kertaa piti kuitenkin laittaa erikseen verkkarihousut, pitkien kalsareitten päälle, ja nukahtaa kovalle lattialle.

Levottomat jalat ratkesi, mutta seuraus verkkareista oli, että sain niistä punkin, vieläpä e-nahkaan. Paikalla erityisempää väliä, borrelioosin uusiutumisen tai mahdollisen puutiaisaivokuumeriskin takia.

Sain punkin pois pinseteillä. Pistävän oloinen kipu, kuin ampiaisesta, mutta alkaa lientyä.

Kivussa on jotain samaa kuin levottomissa jaloissa. Nyt sen vasta hoksasin. Kohdentuminen menee sen verran kokonaisvaltaisen oloiseksi, että levotonta jäsentä ei synny, samalla tapaa. Kokemusta nimittäin on, myös koko kropan levottomista jaloista. Hyvä lause, kun oireen nimikkeen dumppaa tuollaisenaan mukaan.

Voisi arvella, että levottomien jalkojen tilanne syntyy ärsykepaljoudesta, eräänlaisesta shokki-tyypin tapahtumasta. Olisi pistoa, mutta sen verran monista kohdista... ja paikallisesti, että hermosto käsittää tilanteen "omituisesti", ts tuntemus assosioituu tavalla, joka liittyy liikkumiseen, ja liikkeen myötä somaattinen dissosiaatio lievittyy, ja seuraa jopa konnotanssia.

Punkista lähtee aika tikarinen pistävä kipu, joka toisaalta menee syvällä. Taajuus ehkä jotain korkeaakin, mikä voi viitata pinnalliseen kipuun. Mitenhän nämä menee.

Levottomiin jalkoihin ei oikein raapiminen auta, ja tilanne vaikuttaa hiukan sisätilaisemmalta. Kutittavuutta aiheuttavat aineet, ja mm itikan pistot ovat aivan toista.

Nykyään huomannut, että levottomien jalkojen (LJ) oireet muuttuneet. Aiemmin LJn liittyi selkeää jalkojen liikuttelutarvetta. Erikoisin havainto oli se, kun yöllä heräsin siihen, että jalat oli täysin automaattisessa liiketilassa, ja olin tätä tekemässä lähinnä havaintona, ts heräsin ja yllätyin jalkojeni liikkeestä.

Nykyään LJ tuntuu menevän syvemmälle, ja on jotain kokonaisemmin reagoitavaa. Tässä mielessä punkin pisto on tosiaan hiukan sitä, mitä ei osaa raapia, mutta joka haastaa.

Punkin (ampiaisen, ..) piston dissonansoivaan tilaan ei ole oikein liikkeellistä ratkaisua. LJ syvempityyppisenä, ratkeaa liikkeeseen lähtemällä.

Eräs versio LJ on lumisateen tapainen ilmiö, joka tekee tosi levottoman olon, mutta on selkeästi epätyypillistä LJlle, eikä tätä oikein voi laskea LJksi. Kokovartaloinen LJ voi olla yhtä selkeä kuin pelkkä LJ, tai LJ käsiin ja jalkoihin ulottuvana.

Neurologisten tuntemusten kirjoa on tosiaan olemassa, vaikka erilaisia kokemuksia kun sattuu... niitä unohtaa helposti sitä mukaa.

Kyse siinä mielessä jänski, että nämä voivat tulla täysin omantapaisena aisteina. Herää kuulemaan, näkemään... ei aivan sitä, mutta vaivaavassa tai merkitystä aiheuttavassa mielessä, menee hyvin paljon samaan.

LJ syvempityyppisenä, on jotain kokonaisvaltaisempaa, jotain kohdentumattomampaa, vaikka alueena on jalat.

Nikamapingotus selässä, on vähän samaan suuntaan. Tuntemus on hyvin pinkeän tiukka, ja pakottaa liikkeelle, eikä anna mahdollisuutta pysyä paikallaan. Parempi kuvata yksinkertaisesti, että asento ei tiettynä käy. Kyseeseen tulee sietämättömyystuntemus, tuntemuksellinen ylikiusaantuminen (TYK).

TYK tuli tutuksi, joskus kymmenisin vuotta sitten. Kyse vähän samasta kuin hiirikädessä, ts kun hiiren liikettä tuottavat kädet alkavat tehdä tenää.

Kerronta diagnostisen oloiselta on osin kehittävää ja kiinnostavaa. Samalla tapaa alkanut suhtautua sairauksiin yleensäkin. Suhde muuttunut yhä enemmän tällaiseksi.

Voisi kuvitella, että kun sairauksista ja fiboista kertoo... jotain tulkinnallisuutta voi mennä toisin... ja tätä myötä siedettävyys somaattisiin ongelmiin parenee. Kyse on selkeästä teoriasta, joka tosin tuntemuksien luonnetta jos ajattelee, vähän mahdollisen oloinen juttu.

On olemassa eräs tuntemus, jota en osaa sanoittaa. Kyse on tuntoaistin kautta tavoittuvasta tilasta, joka kohdentunut reiteen. Fiilis tuntemuksessa on kalmahko, jokin vahvan etäinen, tavan elimistön tuntemuksiin suhteutuen.

Ihmisillä on tunnetusti joitain tiettyjä ja nimettyjä kokemisen tapoja tai oireiluita. Tänään törmäsin tähän:  https://tekniikanmaailma.fi/viisi-harvinaista-ja-epatavallista-psykiatrista-oireyhtymaa-yhdessa-niista-potilas-uskoo-olevansa-kuollut/

Oireet, joita YOssa linkissä estitetään, ovat hyvin epäkehollisen oloisia. Nimikkeenä menee näköjään: psykiatriset oireyhtymät, joten tasoksi ajateltu... vaikka jotain somatiikkaa ylittävä,... vaikka olollisempi tila.

On yksi lähelle Liisa Ihmemaassa -syndroomaa kuvaava tapahtuma, ts depersonalisaatioksi ehkä laskettava, joka tuntemuksen hyvin kiehtova ja positiivissävytteinen, jopa vapautta.

Ne depersnalisaatiot hetkellisinä, joita joskus kokenut... ovat olleet luonteeltaan enemmän ahdistavan paniikinomaisempia, plus yksi erityisen helvetillinen sellainen, joka toisaalta vähän muuta kuin DP.

Kun tarkemmin kokoilee tuntemushetkiä... pahin tavan päivätajunnan aikainen johon edellä viittaan... on sukua sille, että tavan ympäristöä havaitsee ottavan aivan toisin kuin mitä on tapana. Ilmiö on heräämistä, tai jotain uudelleensyntymistä (US)... vaikka ympäristö johon suhde syntyy... on muuten täysin tuttu.

DP ja US ovat jonkin verran samanlaisia konkreettistajunnallisia tapahtumia. DPssä ihminen asettuu ympäristön suhteen kauemmas, kun taas US tuo ympäristön lähelle. Suhde ympäristöön muuttuu, ja oma sijoittuminen. US on sulautumista, DP detach-tyyppistä.

Jossain vaiheessa oli selkeää kasvojen tunnistamisen vaikeutta.

Tarkemmin kun ajattelee, neurologisen puolen kokemuskirjoa kertynyt melko paljon. On pari pamauksen / humauksen kokemusta päässä. Tapauksista tiedetään kirjoittaa jollain tapaa yleisesti.

Nuorena oli jotain distortion-juttuja, ts kehon epäsuhteellisuuden kokemuksia ylirasittuneena, jotka voivat olla luoteeltaan kestämättömiä. Kuumehoureilut menevät tällaisten episodien liepeille.

Selkounia en ole nähnyt pitkään aikaan. Tavan unia ajoittaisesti. Unet ja unennäkö voi voimauttaa, ja niitä voi kaivata, (myös) ilman että tarkoittaisi irtaantumista tästä maailmasta.

Unennäkö tuon tapaisena, voisi olla jotain sukua katarsis-ilmiölle. Kyse uudistumisesta, vähän samaa kuin mihin huojennukseen tunne-elämykset voivat kokijansa siirtää, jotenkin primitiivisen mekanistisesti, tai miten tätä nyt sanookaan.

Myös tavan yöunet ovat samaa, tosin havaintoa ei ole välttämättä kovin selkeä tunnistaa, vaikka järjellisesti asioita voi kyetä arvailemaan näin. Teoreettisen arvailun huono puoli on se, että se pitää sisällään tuntumakatoa, ts katkoksellista.

Ihminen voi ilmentää jonkin verran voi ilmetä teoreettisen oloisia pähkäilyjä, ilman että ne oikeasti ovat päättelyä, ja katkoksellisuuteen liittyvää. Kyse tuntumallisuudesta, joka jollain tasolla on, mutta heikkona.

Tajuamisessa on asteisuutta, ja joidenkin kulkujen / episodien tajuaminen ja selkeä liittämisvalmius vaihtelee. Aihe on vaikeahko käsiteltäväksi, ihan noin vain, tai sitten juuri noin vain, tai ei ollenkaan.

Tällaisia kun jonkin verran tajuaa... ei ihmettele sitä, että jotkin harjautuneet joogit voivat vaikuttaa sydämensä toimintaan. Jooga-harrastus silti ei ole ainoa reitti, näille laitumille.

Kerronta tässä on jotain, mihin yhteyteen on liittää tosiaan yliluonnollisena otettuja... ja tosiaan ihan turhan takia.

Kyse on elämyksellisyydestä, tai se suhde, joka eri tavoin ilmenevään todellisuuteen, ja sitä myötä itseenkin.... on olemista maailman ja itsensä kanssa. Että tapahtumia näistä vähemmän, ja käytännössä harvemmilla paljon... tienoot suhtauduttavina, jäävät rääpäleisen oloisin valmiuksin kohdattaviksi.

Selvänäköisyys on eräs tähän liitettävä. Samoin horrospuheet, kanavoinnit... mitä nimitystä näistä onkin tapana käyttää. Hypnoosi on jotain tällaisen alueen soveltamista, eikä flow ole kovin kaukana, vaikka kokemuksellisesti on tosiaan hyvin kantavan positiivinen, ilman kyseenalaisuuksia.

1 kommentti:

  1. Joskus suomalaisten sanojen sijaan, käyttää esim englantilaista vastinetta. Tulee pääosin ehkä ohjelmoinnista, tai siitä, että on eniten näkyvä vieras kieli, ja joskus lyhytkirjaiminen, jolloin tilankäytöllisesti järkevän kompakti, ja tosiaan erityisesti koodatessa.

    Se että kokonaisempi otsikko, ja saksalaisittain... näissäkin jotain kuvaavuutta, siis subjektiivisesti ottaen, enkä muuhun edes edes ottamaan kantaa.

    Vieraissa kielissä on hyvää myös tuoreusvaikutelma. Kyse ei ole vain hienostelusta ja turhamaisuudesta, vaan esim reperutuaarisesta. Vähän kuin mitä on liikkuminen maastossa. Tuttua... ja joskus muutakin.

    Joskus suomalainen sana kuvaa jotain tosi hyvin, mutta on sen verran banaalia, että tällainen ei oikein tunnu tarjoavan sitä, mitä ilmaisuksi on laittaa.

    Lyhyt lause, kuten että: Ich hatte Pech. Tällä tavoin oppii ainakin jotain pienimuotoisesti.

    Saksaa tosiaan luin lukiossa, ihan jotenkin. Kun nyt selailee vanhoja oppikirjoja, ihan jänski vaikutelma jää kielestä, ja taas vähän eri tavalla vyöryy.

    Mitä loppujen lopuksi tarjoaa... ja osaako näistä miten oppia... tajuaako maailmaa paremmin muiden kielten kautta... riippunee.

    Sellaiset kielet, joihin joskus joutunut satsamaan aikaa... helpointa herätellä henkiin. Uusi kieli tässä miessä ehkä pitempi projekti.

    VastaaPoista

Neuroerilaisista

Aika suosittu aihe, tämä neuroerilaisuus. Mitä ajatellaan parhaillaan, tästä tiedä. Tyypittelyä on: autismi, ADHD, HSP,... Jokin aika sitten...