Mielenrikko

Kun mieli on rikki, on lohdullista tietää, että joku selvisi samasta – siksi Sini Kirvesmäki on kertonut tarinansa jo satoja kertoja ((https://yle.fi/a/74-20005759))

 

Mielen aiheesta kertonut joskus, ihan erikseen. Aikaa tästä on reilut kymmenen vuotta. Otsaketörmäys, samasta aiheesta, ja pitänee taas kelata, uusin valmiuksin...

 

***

 

Aiemmin tostesin, että ajatus ja ilmaisu, johon mielisairaus-sanan käyttö viittaa on outo.

 

Mieli on aina jotain koostetta siitä, mitä on yhteen laittaa. Mieli tekee parahaansa siinä, minkä pohjalta kasattavaa on mahdollisuus tehdä. Mieli toimii aina jotenkin, ja jos tulos näkyy heikosti, rakennusaineita ei ole enempää, tai sopivampana.

NS mielisairaus on enemmän suoraan rakennustekijöihin liittyvää. Mitään mielikuvitusjuttua tästä ei kannata rakentaa, tai sellaista sitkokamaa, joka pitää satimessa, ja parhaimmillaan niin, ettei vankeuttaan edes hoksaa.

Tarkoituksella jätän lukematta sen osuuden, mitä YLE linkin takaa voi välittää. Tsekkaa kontribibuution, oman päivitetyn osuuden jälkeen.

 

Joidenkin voi kannattaa muiden toimisten sovitus, arviointi, vertailu,... tehdä toisessa järjestyksessä. Tätä harrastan itsekkin, mutten kaikkien teemojen yhteydessä.

Sen huomannut, että jos omaa jo tajuamaan ei kokoa tietoisemmaksi näkemykseksi, ja tällaisen vajeen jälkeen rupeaa kaatamaan matskua sen päälle, joka höttöä (itseen nähden höttöasettuvaa)... sitä vaikeammaksi menee eheytys sen vastaanottamiseen, mitä muualla voi ilmetä, ehkä tarkeästkin antavana.

Kyseessä lienee se ilmiö, josta puhutaan usein kielten opiskelun yhteydessä, tai jos täytyy tutustua muihin kulttuureihin.

Jos muuta ottaa vastaan noin vain, ennen omien irronnaisten koontaa,... voi omaan sekajärjestykseen kyllä havahtua, jos alkaa kaatamaan muualtakin lisää sinne, missä menee yli jo valmiiksi.

***

Nykyään päätynyt ajattelemaan rakentumisesta yhä enemmän toisin kuin mitä aiemmin, ja mitä ovat käsitykset yleisesti. Ei tarkoita, etteikö joku olisi oman ajattelutapani liepeillä itseäni edellä, oli omat näkemykset mitä oli, tai muiden vastaavat, tällä linjalla.

Pidän ihmistä täysin ympäristöriippuvaisena, ympäristönsä mukaisesti rakentuvana. Ympäristövaikutus on tosin pitkän ajan ympäristöotannan pohjalta lähtenyt valmistuma, useiden sukupolvien ajalta. Testailua suoritettu, kussakin lenkissä, ja täysin kokonaisvaltaisesti, mitä yksilöihin tulee.

Yksilö (joukko) on täysi ympäristötuote, mutta silti hierrettä käytännössä on, koska on ympäristöä, ja sen kuvaa, vasten sitä ympäristöä, jossa dissonanssia ehkä syntyy, ts tietty ympäristö kohdaten, pitkänkin ajan ympäristökytkentäisyys, voi tuntua hiertävältä.

Oleellista tässä on joka tapauksessa se, mikä määräävyys on ympäristön osuudella. Se vaikuttaa suoraan, vaikutuksenalaiseen. Tämä ja yksin tämä, selittää sen, miten ihminen pärjää, ja miten kokee oloaan tiettynä aikana, kun on jonkinlainen kokijana.

Olotila ja mielentyön käytännön tulosodotus, riippuu aina konkreettisesta ympäristöstä. Näin voi sanoa etenkin sen jälkeen, että lähtee yksilöiden ja toimijajoukkojen plastisuuden mahdollisuudesta.

Että voi muuttaa jotain osaa aiemmin rakentuneessa, tarvitaan aito ympäristönmuutos, mieleen vaikuttavana.

 

Tee muutos ympäristössä, ja ole irti tästä, et voi olla vaikuttavassa yhteydessä siihen ympäristömuutokseen, joka voisi muuttaa jotain sisällä päin, ja mieluiten sopivampaan suuntaan.

Mieleen vaikuttavuus tarkoittaa toki samalla sitäkin, että ihminen voi kasatun, ja jo-koetun ympäristövaikutuksen suhteen, jatkaa duunejaan ilman sitä, että tarvitsee ottaa lisämatskua muualta.

Ihmisen voi ajatella muuttuvan spontaanisti, itse itseään rakentaen, jos muuttumista tarkastelee turhan kapea-aikaisesti.

 

Ne osasat, jotka muodostelmana jo on, aina esi-isien työstämänä ja omien alkuaskeleitten jälkeen,... voivat päätyä tekemään sitä duunia sisäisessä kokonaisuudessa, joka voi ilmetä myös ulkopuolisille, aitona ympäristövalmiusmuutoksena, sopivaan, tai vähemmän sopivaan suuntaan.

On tilanteita, joissa parasta odotettavaa muutosvalmiuksia ajatellen, voi olla melko suoraan aiemman työstäminen, ilman lisätöryn haalimista.

 

Enemmän kyse olisi ympäristöä koskien, katalysoinnista, jos siitäkään. Ympristöllähän voi olla myös ei-katalysoivaa kontribuutiota, ja jatkuva-aikaisena. Sama koskee sitä työtä, jota itse tekee sen lisäksi, mitä jo valmiiksi on tarjolla, sopivampaa koostamistulosta ajatellen.

 

Myös rakentuma tiettyyn vaiheeseen päätyneenä, johtaa johonkin toiseen, ilman että muuta tarvitaan.

Ihmisen kasvamisen ja rakentumisen tietty peruskuvio on hyvä olla selvä, ja selkeä.

 

***

 

Mitä tulee maailmankatsomukseen ja tietämykseen maailmasta, jotenkin objektiivisesti tai tieteen tapaisesti...

 

Mielessä käynyt tosiaan se kuva, jota tieteellisenä kontribuutiona myydään, ja josta jotain valuu alemmas.

 

Ilmastonmuutos ja sen käsittely, on eräs kokemus, josta piti rakentaa oma kokonaisempi näkemys. Tulos tuntui ihan potentiaaliselta:

 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pekkamansala/co2-ja-porriaiset/#comment-3773876

 

Samaa odottaa muihinkin yhteyksiin.

***

Mielessä käynyt geneettinen rakenneosuus, ja sen vaikutus.

Epigeneetikan tapaisen ilmiön osasi ajatella, ts ne pimeät jaksot DNAssa, joiden kuulin kerrottavan olevan turhaa.

 

Vaikka aiheesta en juuri mitään tajunnut, ja vähän edelleen... jostain kohdista voi tulla helposti mieleen, että kaikki ei välttämättä ilmaistuksi tulleissa kannanotoissa, välttämättä pidä paikkaansa, tai että kerrottu, olisi kovin liityttävä, (kokonaisempaa) sovellettavuutta ja toimivuutta ajatellen.

Mitä epigenetiikkaan tulee, nyttemmin ajatellut, että onpahan omituinen käsite, tai jostain vinkkelistä, näin voi todeta.

 

Jos geenit ilmenevät eri tavoin, eri vaiheissa... jopa kauan aikaa syntymävaiheiden jälkeen... mitäs erityisen oleellista tässä tarvitsee ajatella olevan.

Yksinkertaista on puhua tapahtumista, ja tapahtumaketjuista, joissa vaikuttaa lähtötilanteen jännite jopa yksinomaisemmin tätä alkutilannetta koskevana, sekä toisaalta se paine, joka tuo osuuttaan ympäristöprosessin myöhäisemmissä vaiheissa.

Luvut ja vaikutusosuudet, joita mittaillaan, tuntuvat helppoheikismiltä, ja todellisten tilanteiden sivuuttamiselta.

***

Toinen ajatus itseeni enemmän liittyneenä, ihmis- ja lajiyksilöitä (ja joukkoja) koskien on se, millä tavoin yksilöt tulevat yksilöiksi, isommassa kokonaisuudessa.

Yksilö tiettyrakenteisena, voi päätyä olemaan jotain vasta kun sijoittuu osaksi toisinlähteviä, jolloin erot kallistavat niin, että suuntaa on selkeämpänä determinaationa.

Tarkoittaisi käytännössä sitä, että kun henkilö lähdöllä L1, voi olla osanen O1 ympäristön kokonaisuudessa Y1, niiden osasten joukossa, joita ovat O2, O3, O4, (OR1 (rest1)) ... toteutuneessa kokonaisuudessa K1.

Kun ympäristö onkin Y2, tai olisi sitä, ja siihen liittyvät tekijät samoin (ihmisyksilö/joukko- tapaukset) O2, O3, O4, ... (OR2) O1 voisi olla muuta kokonaisuuteen K2 nähden, sekä OR2n nähden, kuin tapauksessa: Y1, OR1, K1.

Jos toisaalta OR2 olisi koostumukseltaan osajoukko tapauksista OR1, voisi O1 olla aivan jotain muuta tässä tilanteessa OR2.

Kukaan ei näissä ympäristömuutoksissa välttämättä ole niin korvaamaton, ja mahdoton tipahtamaan siihen, mitä on ajateltu enemmän sopivaksi jollakin sille, mikä nähdään tietyssä kuluva vaiheessa tai kulkuversiossa, tietynlaisesti asettautuneena.

Pelkästään yleisesti käytävään asetelmaan esim tuohon tapaan esitettynä, voi skenaroida paljon siitä, mitä mahdollisuuksia todellisuus voi pitää sisällään.

Ihminen on yksilönä että isompana joukkona, hyvin vaihe- ja tiettyasetelma-sentrisesti muita tarkasteleva, ja hahmottava.

 

Mennään yksinkertaistuksilla, yksioikoisilla mieleentulemilla, ja noita painottaen, kuin olisi kyseessä jumalallisempikin lähtötilanne.