Kirjoitellut, mm tätä pöytäalustaa koskevasti, bloggaustyyliin. Joku päättynyt varmaan kuin vahingossa irvailla sitä, miten näyttäs tekemiset toimivan, tämän olion kohdalla.
Jos ajattelee, tarvitsee siihen apupyörää, ts (esim) näppistä, ja missäkäs muualla on, kuin pyödällä, useimmiten. Monitori samoin, tarvitsee jotain tasoa, tai ripustinta.
Ei niin, että tämä olisi mitenkään ainoa toteutus, jolla kirjoittaminen, ts näppituntuma säilyy.
Kokemukseni on, että kun sormet lakkasi toimimasta, menin aika lailla halvaustilaan, myös toimintavalmiutta koskevasti. Syytä en tiedä, hyvä kun edes hoksasin.
***
Mitä tapahtuu, ja mihin reagoi siten uudella tavalla, ettei edes itse tajua jotain soveltaneensa... näitä on, ja tosiaan enemmän siten, kuin mitä on itsellä suoraan kaivaa muistista.
Ei sitä tietoista ulottuvuutta siihen, vaikka kyseessä olisi onnistuminen. Päinvastaiset voi jäädä mieleen.
Miten paljon onnistuneita sitten hoksaa, ja millä tavoin tuo esiin... mitenhän menee, ja miten tulkinnat.
***
Viimeisin hoksaus EM kaltaisesta, ns automaattiratkaisuista on polkupyörään liittyvä. Kuljen pikku-otsolla, mikä toimii kohtalaisesti, vaikka odotukseen nähden on selkeä vajakki.
Perusjutut kuitenkin kohtuukunnossa. Takajarrukin ihan hyvä, polkimilla toteutettuna, vaikka vapaa poljinten käätyminen taakse, jääkin pois toiminnallisuudesta, mihin poljinpiirteeseen, olen aiemmin tottunut nojaamaan.
Takajarru polkimien kautta, piti todella pahaa ääntä. Pahempaa kuin varis, tai korppi kiroillessaan. Ja se, mitä tuollainen muuten aiheuttaa ympäristöön, ja sitä kautta takaisin lisänä.
Nyt vasta älysin, että olen käyttänyt lähes vuoden pysäytystapaa, joissa jarruna ovat suoraan jalat. En käytä jarruja polkimien kautta, enkä sarvikon kahvoista.
Pidän ihan kivana toimintatapana, kun nyt jo tuntuu luontevana. Miksi olen päätynyt tähän, sen tajuan vasta nyt.
***
Käsittämättömän toimimaton pyörä, jarrutusta ajatellen, siis pelkän jarrutusäänen takia. Äänen korjaaminen... mitähän olisi vaatinut.
Ei ole toisaalta jaksanut paneutua ääniongelmaan, tosin miksihän näin. Remontoiminen on samaa, oli kyseessä iso tai pieni juttu, kerrostalossa.
Kaikki tarvittava jää joskus, ja kun on ulkoistusten varassa, ei voi havaita usein käytänössä kuin toimimatonta.
Tuo summaus kokemuksista, voi yllättää useimmat. Voiko Suomi olla niin heikosti toimiva jonkun mielestä, että vertautuu itäblokin maihin. Ei monelle, oikeasti, joillekin kyllä.
***
Kun ostaa hyvää laatua kulkuun, ja tukee sen investointia, rahoittaa käytännössä huumebisnestä.
Jos ostaa halpaa, tulee ajastaan törkyä ja sekundaa, joista periaatteessa kasata jotain, jos taitoa, ja opetteluun haluaa panostaa.
Omaverstaspainotus vaatii paljon omistautumista. Jos toimintatapa tällaisena muuten mahdoton... menee tosiaan siihen, mihin viittaan toimivuuden kokemuksesta.
Ei voisi helposti ajatella niin, että joku sanoisi avunpyytämisestä sitä, että jos pyydät apua tai tukea arkeen, itse vastaat seurauksista. Näin voi olla perustellusti joskus, tosin tuntuma tällaisena, voi olla tosiaan läpilyövää. Taustaan on jonkin verran kirjoa.
Minua on sanottu vaikeaksi ja hankalaksi tapaukseksi, jopa narsistiksi. Itsekkin ajattelin näin joskus, tosin narsistinen ote epäsopivaan, tuntuu joskus aika passelilta. Siitä paljon kyse, joka tietysti käy aika jokaiselle, hankaluuksistaan kun syventyy kertomaan.
On tosiaan niitä traumoja oletuksena, ja ainakin mielenterveysongelmaa, todetusti. Lääkkeitä jne.
***
Viime aikoina ottanut kantaa myös terapiaan, ts käsitellyt sitä suoremmin. On kokemusta tuostakin tukimuodosta.
Alkuun oli kuuntelevaa, ja hyvä. Aktiivisempaa otetta kaipaisi, ja sitä oli taas, yksipuolisen oloisena. Ei molempia, samassa paketissa.
Se, että terapiaa olisi voinut lähteä arvostelemaan yleisemmin, ei ole missään tapauksessa tullut mieleen, siis omia kokemuksia koskien.
***
Facessa tuli eilen kirjoiteltua siitä, miten terapiatoimintaan osaa liittää sen painavuuden ja yksipuolisuuden voiman, joka on tosiaan vajaata, ja suuntautuneena voimakkaasti koettavaa, mutta tosiaan yksipuolisena.
Sanouduin jossain vaiheessa irti, tuosta tuesta, samoin lääkkeistä. Joku kertoi, että selville ei traumoista läpi tulla, ellei niitä käsittele.
Käsittely on käytännössä lääkkeitä, ja sitä terapiaa, johon siihenkään ei ole oppinut luottamaan, koska tähän ei ole kokenut voivansa vaikuttaa, käytännössä. Valitse mahdottomien väliltä.
Parempi varmaan, että molemmat jäi pois. Uhriutumisen tajuaa jälkikäteen, ts sen jatkumisen, johon toisaalta terapiassa tulisi myös vaikuttaa.
Mieleen tulee oma viestintä, jossa on paljon tulkintaa. Eräs terapeutti odotti enemmän puhtaita havaintoja, vailla omaa tulkintaani tapahtumista ja kerronnasta. Helpompaa lähteä aineistosta, ja kerronasta, joka on suoremmin havaintoihin ja kokemuksiin liittyvää.
Jos maailmaa voi ottaa suoraan sellaisenaan, ei olisi sitä vajetta, joka näkyy terapiassa, kerrontatavan epäsuoruuden ongelmana.
Kun potilaana (=vajakki) joutuu arvuuttelemaan todellisuudesta paljon, ja rakentaa selviytymismalleja, miten niiden voi ajatella olevan ilmenemättä, etenkin jos puhuu pärjäämiseen liittyvistä.
Ei osannut selvittää itselleni dilemmaa. Enemmän se häkellytti.
***
Nykyään ottanut monesta selvää itse. Sama koskee toimintaa, ja hakemista. Omilla toimeentulevampi ote painottuu, oli tulosta odottaa tai ei.
Selviytymista ajatellen, apua on ollut kokemuksista, joita tuo esiin autistit, narsistit, epäsosiaaliset tapaukset, addiktit, hitlerit, tiedemiehet, taiteilijat, poliitikot ... ihan kaikki kelpaa, kun vain seuraamisen paikkaa on, koska sopivaa ainesta on kustakin löytää, ottamatta kantaa siihen, mihin diagnoosiryhmään itse eniten kuuluu.
Parhaiten voi ammentaa niistä kertojatapauksista, joissa näkyy jotain erikoistumisen linjaa selkeiten.
Siinä kun erilaista taidokkuutta ja valmiutta on tietynalaisena erityisen paljon jollakin yksilöllä, ihan kokonaisuuteen liittyvästi... aika turhaa ottaa seurattavaksi lähinnä niitä, jotka arvuuttelevat siitä, mitä jollakin voisi olla "kutsumusreitilleen siunaantuneena".
Tuon takia, kannattaa käytännössä valita seurattavaksi klassikoita (yleisesti tunnistettuja tai vähemmän), joilla on aitoa (tai itselle kolahtavaa) liittymää siihen, mistä puhuvat, ja mitä suoraan olemuksellaan ilmentävät, halusivat tätä tai eivät.
Vähemmäksi jäävät kontribuuttorit, voi sanoa olevan tuubaa, tosin keskeneräisyys ja valmiusvaje tiettyjä linjoja koskien, muuten ihan sopivaa sekin, seurattavaksi.
Avaruus tässä ihmisten viestinnän vastaanottamisessa isohko suhtautumiselle, ja osallistujalle. Osa tietyn alueiden spesialisteista kauttaaltaan aitoina, voi jäädä tunnistamatta, jolloin ei kannata kiinnittyä enempää kuin arvailijoihin.
Siinä kun sioille ei kannata antaa turhaan helmiä, ei sikana kannata turhaan yrittää nauttia helmistä, joita millään ei voisi ajatella vielä voivan sulattaa.
Kaikki aikanaan, ja jos ei... asialle ei ole voinut käytännässä mitään. Johonkin kaikki aina jää, kai, ja ehkä syytäkin, ja joillain reiteillä, kaikille ei.
***
Koska kirjoitan paljon löytämällä, ja reagoimalla, joudun käytännössä arvioimaan paljon jälkikäteen sitä, mitä on tullut läpikäydyksi. Jos kirjoitan täysin automaatilla, en välttämättä tajua, mitä olen tuottanut.
Miten paljon tämä liittyy itseeni, ja miten paljon kaikki tarvitsevat tällaista... tästä en tiedä, tosin oletan, että painotusta on käytännössä, tai tulisi olla, eri yksilöitä koskien, aika eri lailla.
Kirjoitustapani voi joskus olla aika tietoista, ja toisinaan melko kaukaista, vaikka näissä kuluissa on sanallistetun havaittavaa jälkeä esillä, kenen tahansa luettavaksi, joskaan ei (suoraan, tai simppelisti) ehkä ymmärrettäväksi.
Sama koskee iteäni, jotain kirjoitusajateltuja kulkuja koskien, ja että piirrettä on tällaisena, ei oikeastaan pitäisi (tarvitsisi) yllättää ketään.
Jos piirrettä tällaisena ei ilmene, voi kysyä, mistä silloin on kyse. Ei paljoa kerrottavaa, tältä alueelta.
PS
Ei kannata debugata ja selventää tuotettua tekstiä tässä lomakkeessa, vaan liittyä aimmin tuotettuun, jo toisen liittymän kautta, kun kerran tämä blogi-alusta sitäkin tarjoaa.
Mitäs sitä olemaan suotta kalojen ja vain kalojen maailmassa, jos on, tai voi olla myös maaeläin, ja jonkin verran myös ilmatilastakin elävä.
Saalistaa voi monipuolisesti, eikä saalistusreviirin aina tarvitse olla iso, kunhan on lähteä retkelle, paremmista saalistajan maailmoista.
Tyhjästä tuskin voi paljoa nyhjästä, mutta vähästä paljonkin, tai ehkä jopa tyhjästä. Ei ole täysin puppua, vaikka toisin kerrotaan ehdottomampana kansanviisautena.
Viimeisin lause ei täyskattava, koska vaatii sopivan kontekstituksen.
Toinen rundi ajatelureitillä tehty. Polku kuljettu uudesti, vähän toisaalta koukkaillen, jotain jälkiä siivoillen.
VastaaPoistaMitä itse tuottamiseen tuli, tuosta omasta kulkutavasta löysin erään piirteen vähän uutena... ts tietoistumaa kasvoi, kirjoitustapani osalta.
Sopivassa aiheessa ollaan, tätä kommenttia kirjoittaessa. Hyvä näin, ehkä.
Sain kerrottua, että kirjoittaessa painottuu löytäminen ja reaktiivisuus. Että tätä on, vaatii tosiaan toisen kierroksen, kuten tekee kääntät usein, lähdekoodia toimivaksi konekoodiksi kääntäessään.
Hyvin menee, edelleen, ja tästä on hyvä jatkaa...
Tarvitaan sitä vauhtia ja nopeutta, jotta syntyy kulkua sinne, mitä tietoisuus ei hallitse.
Uusi ei välttä siunaannu itsekseen, ja vanhalla, vaan vaatii poikkeusta, johon ei ole liittää tottumusta.
Vaihti, jota oman itsensä runtelemiseen on pakko liittää, ts tietoisuuden ohittamiseen ja yliajoon... voi toteutua nopeuden kautta.
En tarkoita, että tällainen törmäylyvalmius liittyisi vain nopeuteen, ja sen nostamiseen tavanomaista isommalle.
Paljon puhunut ylipäätään harhailusta, jopa eksymisestä.
Kiteyttänyt sen niin, että aina kun voi eksyä, tosiaan kannattaa myös eksyä, ts saattaa itsensä tilaan, jossa on enemmän tai vähemmän pihalla.
Kyseessä on varmasti jokin suojamekanimismi, coping-toiminto. Toisaalta, tällainen korostuu jollakin, ja siinä kun yhtä arvostelee sopivana... voi mennä turhan omahyväiseksi.
Kun puhutaan terapiasta, esim traumapiirteisyyden osalta, tai vaikka tiettyjen p-häiriöiden yhteydessä... ajatellaan tosi vastuulliseksi sitä, että näitä tosiaan käytäisiin läpi siten, kuin mihin nykyaika antaa valmiuksia.
Olla jossain erityisroolissa, joka vaatii vahvoja selviytystaitoja, on hyveeksi sanottu, mutta hankalasellaiseksi erityisesti.
Jos hyveellistäisin tiettyjä omia omaksumiani selviytysmekanismejä, tai eri tavoin painotettuja valmiuksia... joku voisi pitää tätä turhana oman toimitavan korostamisena etenkin, kun toisten hyvä, ja etenkin yleinen hyvä, vaatii aivan toista.
Se sosialisaatio, jota näihin on liittää, odotetusti ja vaaditusta, ei ole terveenä sitä, mitä tällä hetkellä ilmenee.
Niin paljon kuin esim tätä ihmistä ja hänen lausuntojaan arvostan, päädyin eilen ottamaan tätä kommenttiani kyseenalaistavasti:
DoctorRamani: https://www.youtube.com/watch?v=GjWR5WlYWVM :: What happens to the scapegoat in adulthood?
Yllätyin siitä, että en lähtenyt ottamaan kerrontaa siten, kuin olisin tavallisesti voinut tehdä, ja itseltäni odottaa.
Minusta kyse oli aidosta uskalluksesta, ja sen toteutumisesta, sekä toisaalta havahtumisesta tähän.
Tosi mehevää ja lupaavaa kuunneltavaa, jos ajattelee olleensa syntipukkina. Hyviä puolia, kiistatta. Huonoja puoli samoin, tosin tulin ajatelleeksi vähän jatkoa, mikä varmaan vähän poikkiteloisemmin tulkittavissa odotettavaa.
No, tiedä oikeasti missä kukakin menee, tai yleisesti. Aiemmasta sitä vastoin on paljon tietoa, ja kokemusta, eri ihmisillä, jopa kerrottavaksi asti.
Äskeinen debuggaus meni väärin. Oikeasti piti korjata sitä selittelyä, jonka liitin toistavien käyntien tarpeellisuuteen. Lähtisi ns lonkalta laskemisen priorisoinnista ja reagoinnista.
VastaaPoistaOikeasti, että voi tuottaa tuolla tavoin irrallisen oloista... vaatii tosiaan itseni tapauksessa joskus nopeutta, kerronnnan nopeuttamista.
Jälkiä tarvitsee siivoilla, ja aikaansaatua tutkailla, tosin sen takia, että tarkoitusella oikaisee tuottamistavassa, jonka ajattelee sillä tavoin tarpeelliseksi, että sisällöllisyyttä on liittää enemmän mukaan.
Kyseessä on substanssipainotteinen kirjoitusajattelutapa, johon liittyy ainakin itselläni väistämättä siivoilua, ja täydennyksen tarvetta.
Mitä toimintaani tulee, kirjoituspyötäprosessien ulkopuolella... menetelmää on samalla tapaa käytössä, nopeuden kautta todellisuuteen antautuvana.
Nopeus voi tarkoittaa jokus eksymistä, mutta toisaalta nimenomaisesti myös juonessa pysymistä.
Eksyneenäkin voi helposti olla paremmin todellisuuskytkentäinen. Miten eksytyksensä toteuttaakin.
Tähän on liittää se löydös, jota en ole osannut aiemmin tulkita kunnolla, vaikka olen ilmaisun tuottanut, jo vuosia sitten:
Jos haluat löytää, sammuta valot.
Onpa nerokkaan oloista paradoksiikkaa. Äijähän on varmasti taiteilija, tai mikähän nero. Ai että kun on.
Joku toinen sanoo, että sen verran tyhmä, ettei tiedä edes sitä, mitä kirjoittaa ja ajattelee.
Kolmas ihmettelee sitä, että vielä jaksaa yrittää vaivata päätään sillä, mitä on itse mennyt sekoiluissaan tekemään.
Ei tiedä enää, mitä näistä sotkuista ja sen mahdollisista, voisi vielä todeta. Eiköhän tämä jotain suuntaa anna.
Muilta saa, ja muihin kannattaa luottaa. Milloin ei, ja milloin mahdollista, sekä mahdotonta olla poikkeamatta tästä.
VastaaPoistaVoiko kysymyksen edes esittää?
Toissapäivänä kuuntelin Sam Vaknin kerrontaa narsismista. Hyvä pläjäys: https://www.youtube.com/watch?v=iFUuaw8Pf1M ((Body Language of Narcissistic and Psychopathic Abuser))
VastaaPoistaNarsisti haluaa loistaa, ja kukapas ei tavallisistakaan, jossain määrin.
Loistokuva ja vaikutelma voi kuitenkin olla vähän eri tavoin se juttu, mitä ihmiset odottaa, tavanomaisena tapauksena, tai narsistisempana.
Sitten tuo shokeeraavuus, ja tuhkimotarinallisempi maininta. Menee teeveetuotannossa eräänä koukuttavana esitysmenestyksenä.
On ihmisiä, jotka näyttävät osaavan ja kykenevän paljon, aivan kuin muka tyhjästä. Tällainen shokeraa vaikuttavimmin.
Mitä huomannut, tarvitsee joskus olettaa paljon siitä, mihin ehkä voi kyetä, erilaista saavuttamaan ryhtyessä, vaikkei välttämättä tavoitteita paljoa mielessä.
Samaa tulosodotusta on siinä, että osaa käyttää sitä helppoutta, jota on mahdollista tekemiseen liittää, omia valmiuksia ajatellen.
Hyvän aforismi (ajatelma) tästä teemasta, vuosia sitten: "Hyvä helpolla tulee, vaikeasti susi." Jotain tuollaista.
Jotta uudesta voi ajatella mahdollisesti, jotenkin luotava realistinen oletus ja tila siitä, että jotain voi tosiaan tulla saavutetuksi.
Kannattaa ajatella todellisuus vaikeana, ja olla sen tietämättömyyden äärellä, jossa oikeastaan aina on, vähäkin autenttisempina olohetkinä.
Epävarmuuden täydelliseen, tai edes riittävään poistamiseen, ei auta vain se, miten paljon tietää, miten paljon on kokemusta, ja menestystä.
Aidosti uusi tilanne haastaa aina, vaikka uuden osuutta ei olisi joskus liittää siihen tekemiseen, jossa olettaa itsensä olevan vahvoilla, tai jossa muutkin arvioivat jotain tällä tapaa.
Se, että nämä tulkitsee toisin, kuin mitä tekijä... on ymmärrettävää, ja tavallista. Esimerkkejä tästä voi moni tuntea.
Uskovaisissa piireissä on joskus todistajia, ja elämästä kokeineita puhujina tavalla, jota kunnioitetaan, mutta elämän vaikeus mitä tarinoihin liitetään myös, ei tule nähtyä osana pakettia.
Vain menestyväksi koettava osuus kertojasta ja häen kokemuksistaan on se, mitä tulee helposti vastaanotetuksi.
Mahdolliseen kunnioitukseen, ja menestyskuvaan ei ole liittää työtä, joka tällaisen eteen on täytynyt tehdä. Menestynyttä ei osata ajatella samalta pohjalta, mitä on itse lähtijänä.
Tasavertaisuuden ja tiettyjen samojen lähtökohtien näkemättömyys, korostuu usein turhan takia, ja ihmisten loisteliaiksi sanotut, ja toisaalta korostetuksi tulkitut tarinat,... kääntyvät olemaan jotain... mitä vastaanottaja näistä haluaa ajatella.
Että jotain saavuttaa, yleensä näkyy, etenkin sillä, joka muuten menee vähillä. Tätä vielä erikseen tulkitsemaan isoksi, vaikka iloita voi pienestäkin, tai isommasti koetusta saavutuksesta.
Ilmiö ja sotkut tällaisina, on liittää kuiluihin, ja erimaailmallisuuteen. Tekijyytensä puolesta vaikea, sidonnaisuuksien takia.
Kyse on vastakkainasettelun teemasta, ja osa näihin liitetyistä oletuksesta, ei ole olemassa, mutta jotka tulkinta voi joskus nostaa juoneksi.