Narsismi-ilmiöllä on kielteinen kaiku. Kokemus piirteisen äärellä, ei ole muille niin kiva, eikä piirteeseen liittyvät toimet välttämättä helpotusta piirteisellekään, jos nyt on tarkoitus helpotusta odottaa.
Itse narsismin käsite on vähän niin ja näin. Siinä kun tavan kansa puhuu ilmiöstä, jotain ajatellaan olevan tässä pielessä, ts piirteen käsittelykyky tavan kansaa koskien, ajatellaan heikoksi.
Narsismin voi yleisen tajuttavana piirteenä ajatella olevan puolustamista, eri keinoin.
Millaista puolustusta on valmis toteuttamaan, tässä voi nähdä eroja. Oleellista on kuitenkin puolustus, jota kaikki tekee jollain tapaa.
Jos ajattelee narsismia tosiaan tuolla tavoin puoliaan pitävänä, ja suojaavana, ts rajoista kiinnipitämisenä, kielteistä narsismi on siinä suhteessa, mitä rajoista pidetään huolta yksipuolisesti, ja pahimmassa tapauksessa, tämäkään ei ei ole riittävä, sopivan tilan rakentumiseen.
Ratkaisevaksi tulee tasapuolisuus. Siinä kun narsismista puhutaan sen merkittävästi hiertävänä vaikutuksena, puheiden tulisi olla enemmän tavan puolustuksellisuutta käsittelevä.
Syvälle menevää narsismia ei kannata liikaa vastustaa, koska taisteluhakuisuudelle, ei ole käytännössä helposti rajaa. Puolustavampi hakee aina vahvemmat välineet, ja jalostaa puolen pitämistä, ja tämä menee tosiaan myös ennakoivasti.
Systeemi kokonaisuudessaan vaikuttuu pahimpien mukaisesti, jolloin vastavoimaa jos luo, niin vain riittävän potentiaalisen muuttuviin nähden.
Odotus ja paine jota kohdistetaan, on noinollen aina vääryyttä, tosin jos mahdottomuutta ajattelee, ja sinne suuntaa paukkuja turhaan, epäsuora ongelmavyyhti on lopulta enemmän sen kannettavissa, joka ei ole piirteen suhteen täyteläisintä, laadultaan.
Yhteiskunnat ja kokoonpanot, ovat noinollen pakosti epäoikeudenmukaisia, ja sen paremmalta puolelta hakemaan lähtien. Joka on raskain taakka, siltä voidaan käytännössä vaatia vähiten.
Pragmaattisuus perustuu oikeudenmukaisuudessa, perustuu siihen, mikä on ylipäätään mahdollista, ja mitä voi asettaa riskiksi, mitä seuraumuksiin tulee.
Monipuolinen kokonaisuuden ottaminen on välttämätöntä, tosin haittana tässä on paljon se, että tavoitetta ei voi oikein julkisesti asettaa.
Mitä syvempää narsismi puolustautumistarpeen mukaisena on, sen vähemmän siitä on odottaa toimivuutta. Otsikko narsismin tarpeesta, on kuitenkin siinä mielessä järkevä, että voi herättää ajattelemaan paremmin ihmisyydestä, ja sen merkittävästä piirteestä.
Narsismista puhutaan hyvin heppoiseen sävyyn, aivan kuin se olisi jotain mitättömyyttä, jolla ei pitäisi olla perustetta. Narsismi kuitenkin asettuu sille akselille, joka on ihmiselle tosi merkittävä.
Narsismin nimike ja kertomukset piirteeseen liittyen, tekee ilmiöstä kaukaisen, ja omituisemman kuin mistä tässä on kyse. Pahimpia haasteita, tällä tapaa huonoin lähtövalmiuksin. Sama koskee toisaalta, myös helpompia haasteita.
Narsismin aihe on ollut sellainen, jota en ole toistaiseksi käsitellyt kovin kattavasti, vaikka olen kuunnellut tästä paljon kerrontaa, niin suomeksi, kuin englanniksi.
VastaaPoistaHuono juttu, kun yhtä paljon ole osannut alkaa lomittamaan kerrontaa mielenterveyden alueelta, omiin näkemyksiin.
Ei oikeasti pitäisi kuunnella enempää kerrontoja edes varteenotettavista lähteistä, ellei aihetta käy jossain vaiheessa kunnolla, myös omin valmiuksin, omia näkemyksiä muodostaen.
***
Kun nyt aloitettu tämä aihe, sen johdosta tuli mieleen eräs arvelu siitä, mihin liittyy se narsismitulkinta, jota yleisesti ihmisiin liitetään, ja joka menee vähän pieleen, sitkeämuotoisempien tapausten kanssa.
Suurin osa hierteestä, ja ylikävelystä, taitaa olla kollektiiviperäistä.
Mennään yli, nojaten uskoon, perinteeseen, sääntöihin, käytäntöihin ja normeihin... tavalla, johon liittyy kohtuuton määrä sokeutta, ts soveltamisen yksioikoisuutta.
Eräs ylikävelyn muoto on myös sovittujen ja luotujen rakenteiden rikkominen niin, että tässä on sitä sokeutta, tai välinpitämättömyyttä, vaikkakin toisin perustein.
Kerrottuani äskeistä, törmäsin tähän: https://www.youtube.com/watch?v=VDGkSQOjVgs ((Narcissistic Family During Holidays))
VastaaPoistaVoi olla, jos perinteiden, odotusten ja normien kautta voi käydä kimppuun... tässä on tosiaan paikka, sitä tarvitsevalle.
Kyse ei olisi aidossa tapauksessa siitä, että on sitoutunut noudattamaan jotain mallia, vaan enemmänkin sitä, että asettaa mallin välineeksi, jolla voi huitoa heitä, joita muutenkin kohtelee kaltoin.
Joskus odotukset, ja odotustenmukaisuus aktivoituu tavallista enemmän, esim joukkotilanteissa. Silloin peruste on yleensä jokin tarpeellinen, joskin tämäkin kohta voi päätyä toiseen käyttöön.