Ja milläkäs muulla talvikausi voi alkaa, kuin oikeilla lumitöillä. Eilen satoi jo vähän enemmän, ts kymmenkunta senttiä lunta.
Lumitöitä varten olin hankkinut toisen varalapion. Maksoi pari kymmentä euroa, ja hinnaltaan halvin.
Oston jälkeen tuli samalla testattua, pienen lumikerroksen yhteydessä. Ostosreissulla tuli ostettua kaksi paria luistimia, ja ostokset tuntui sattuvan sen verran yhteen, että paluumatkalla piti kokeilla lumenkolausta, ja toisaan luistimilla.
Järven jäästä jos puhutaan, luistimet kolatessa, vie lumenluonnin aivan toiselle tasolle, jos nyt jäällä tarvitsee lunta alkaa siirrellä.
Jääalue luistelua varten jossain syrjässä, sen verran kiva juttu, että yrittänyt tehdä tällaista paikkaa, useana vuonna, tosin vähän heikonlaisin tuloksin. Aiemmin käyttänyt kolaa, ja lapiota, ja tosiaan jalkineina muita kuin luistimia.
Pahin ongelma luonnon jääalueen ylläpitämisessä on oikukas sää. Periaatteessa jääalue on siitä helppo luonnonvesillä, että jää tulee itsekseen, eikä mitään vesitouhuja tarvitse tehdä.
Viime vuonna jääalueen rakentaminen alkoi liian myöhään. Liikaa lunta. Tässä yhteydessä ei luistia oikeastaan voi käyttääkkään, ellei jatkokertymien poiston yhteydessä.
Tänä vuonna ajattelin olla vähän valmiimpi, luonnon olojen seuraajana.
Eilen kun oli vähän paksumman lumen töitä, mielessä kävi taas sää, ja se, miten voi tehdä stopit rakentelulle, ja ylläpidolle.
Alue, jonka putsasin oli kohtalaisen pieni pinta-alaltaan, mutta lumensiirtoon meni lähes kuusi tuntia matkoineen.
Pitkä aika johtui siitä, että pieni lapio on kyllä hyvä, etenkin paksumman lumen yhteydessä, mutta kun jäällä olevan lumen määrä vähenee, sen noukkiminen kapelalla lapiolla, on todella työlästä ja aikaa vievää.
Pääkerroksen poistamisen jälkeen, lunta vain tuli yhä, vaikkka kerros ei ollut enää paksu. Mielessä kävi, että jos on vähän plussaa, ja vetistelyä, ja ohut lumikerros jää tuohon sohjoksi ja jäätyy, pinnasta tulee käyttökelvoton, luistelua varten.
En halunnut ottaa sitä riskiä, että koko uurastus olisi mennyt hukkaan, ja poistin ohuen vastasataneen uudiskerroksen, vasta-auratulta kohdalta, tosin vain osittaisesti.
Homma vei sen verran energiaa ja kuormitti, etten voinut alkaa olla kovin tarkka, vaikka koko työn hukkaamisen riskin takia, piti mukamas venyä.
Seurauksena ponnisteluista oli tosiaan krampit, ja jonkin sen laatuinen fysiologinen tila, joka oli kohtauksenomainen, ja vaikka kokemuksena osin tuttu, niin pysäyttävä.
Venyttelin hyvin, ja rullailin. Tällä kertaa otin tarkasti tämän kohdan, kun muina aikoina en oikein viitsi aina huoltaa itseäni.
Rentouduin ja lepäilin, Kari Hotakaista kuunnellessa, ja nukahdin hetkeksi. Heräsin oikean sisäreiden vahvaan kramppiin, enkä meinannut päästä lattialta.
Kramppi oli kivulias ja pitkittyi. Pahin vaihe sitä oli tuskatila, jonka vuoksi riisuin kaikki paidat pois, ja asetuin lepäämään eteisaulan vilpoisempaan tilaan niin, että olin oven pönkänä.
Viileys helpotti, samoin vaatteiden vähennys. Seurauksena oli kuitenkin väristyskohtaus, joka tuntui sillä tavalla liskotyyppiseltä, että ns vei, ja vaiheen vaikutuksia saattoi lähinnä olla kokemassa.
Mitään normaalia se väristyskohtaus ei ollut, tosin aiemmasta kerran samanlainen kokemus, ja täyden kesähelteen aikaan, suihkussa.
Liskovilukohtaukseen liittyi käsien kylmeneminen. Tuskatilasta oli jäänyt tuntumus korviin ei soivana, vaan jotenkin lamautuneena. Toisaalta, tuskatilaa muistuttava olo palasi, tosin heikompana viitteenä mukaan.
Menikin yhteen saakka yöllä, tai sen yli, kun nukahdin viimein. Sitä ennen tuli ihmeteltyä tilannetta päivystävän terveyspalvelun kanssa. Ihan asiaa sieltä tuli.
Ohjeena oli suolaa, magnesiumia ja nesteystä. Noita kaikkia olin jo ottanut, tosin ajattelin, että voisiko vielä jotain tehdä, koska unta odotellessa oli fiilis, että tuskakohtaus kramppeineen voisi alkaa, ja olisi entistäkin murskaavampi.
Aiempiin samanlaisiin tuskakohtauksiin ei ole liittynyt liskohytinää, ja toisaalta kohtausten yhteydessä, tuskatila on poistunut kuin paha olo, oksennuksen jälkeen.
Kolme kokemusta näistä, aikuisena. Lapsena saattoi olla, ja kohtauskirjoa paljon erilaisempanakin, aina sekoilemisiin saakka.
Tämänkertaiseen tuskatilakohtaukseen vaikutti todennäköisesti hiukan eilinen reissu Saimaalla.
Tuo jäävaeltelu oli toisaalta sellainen, jota pulahtamisesta huolimatta, otin varovaisen tarkasti. Pulahtamisen laskin todennäköiseksi, ja eniten varmistin sitä, että pärjään siitä huolimatta.
Jäällä vaeltaessa tuli mieleen mm kuormitus, ja sen pitäminen sopivana. Vaeltelelua päädyin pitämään tosi kokonaisvaltaisen kuormittavana. On pyöräilyä, kävelyä, istumista, pyörän pientä työntelyä rehkien, etenkin kun oli kantamuksia tuollakin kertaa.
Kuormituksesta tuli vertailevasti mieleen pelkkä pyöräily, tai luistelu. Luistelukaan ei välttämättä ole suorittajalle niin helposti vastaanotettavaa, kuin mitä on täysmonipuolistettu retkeily.
Kun luistelee, tai pyöräilee, ja kuormitus lähinnä tätä, kuormituksen kohdentuvuudesta tulee ongelmaa. Vaikka jaloissa on isoja lihaksia, toipuminen on aivan erilaista sen jälkeen, jos jokin lihasryhmä joutuu venymään, ja olemaan tosi tiukoilla, ja etenkin pitemmän aikaa.
Pitkäkin retkeily kevyesti, voi oikeastaan lähinnä voimauttaa. Menee varmaan johonkin peruskuntoon, kuin intensiivitoimintaan. Tämä kai se ero, vaikka näiden sanojana, melko vähän on tietämystä.
Mitä eiliseen jääurakointiin tulee, niin arvelu ennakoivasti ja johonkin kokemukseen perustuen, ei tainnut olla täyttä puppua. Enemmänkin tulisi olla huomioitu.
Vinkkeli, jota käytännön kokemuksen jälkeen voi ajatella mahdolliseksi, antaa paremman ja suoramman käytännön tuntuman siihen, että oman terveyden reunaehdoista voi pitää huolta täsmällisemmin, eikä turhaan arvuutellen.
Kuormitusta intensiivisenä, ja kuormitusta kevyenä ja monipuolisena. Sydän kuittaa viimein toki kaiken, mutta kun on toisaalta elin siinä missä muutkin, saattaa voida kevyttoimissa paremmin kuin tavallisesti. Viittaisi johonkin siihen, mitä kuullut kerrottavan peruskunnon hankkimisessa.
Kuormitusta käytännössä päätynyt kohtuullistamaan, kuorituksen kautta. Lihaskuntoharjoittelu ulkolaitteilla, ja kuntosaleissa, on jonkin verran täsmää, ja tarkoittaa kohdentuvaa intensiivisyyttä, vaikkakin lyhytkestoisesti.
Kun intensiivejä tekee, kannattaa kokonaisuutta kuormittaa hiukan lisää, pitämällä sopivasti liikettä ja virtaa, eikä antaa paikalliskuormittumisen jäädä turhaan vaivaamaan. Helpottuu, kun tekee vaikka jotain kuntopiirin omaista.
Eilen tuskatilan yhteydessä, tuli mieleen kuormituksen jako, vaikka ihan suoraa oloa koskien. Päättelin unta odotellessa ja itseni kuulostellessa viimein, että hyvä etten ollut nukahtanut, vaan jäänyt miettimään vähän ahdistuneena vointia.
Jos elimistö joutuu kokonaisuutena intensiiville, kuten tuskatilan yhteydessä, ei täysi paikallaan oleminen välttämättä aiheuta toipumista niin hyvin kuin pieni kevytmalekseminen.
Huolettomuus kävi mielessä, ts mielenrentoutus. Voi käydä, tosin siitä olisi tullut mieleen vähän se, että päätä olisi pitänyt pensaassa.
Kokonaisvaltaistusta voi tehdä myös toiminnan kautta. Teoria, jota vaistomaisesti olen joskus päätynyt hyödyntämään, tuli tuskakohtauksen takia viimein paremmin tiedostetuksi.
Kokonaisvaltaistuksen puolesta puhuu koko tuskatilan alkaminen. Venyttely ja rullailu oli todennäköisesti jees, ja pieni ruuan pureskelu, mutta makoilu ei ollut sitä enää.
Kun fyysisesti selkeää palautusta vailla, jääminen ilman liikettä on kuin makoilisi tulessa. Seuraukset pitää ennakoida paremmin. Mitä enemmän toipumista, sen tarkempi täytyy olla palautumisessa, ja sen lisäämisessä asteettaisesti.
Toipumisesta ja palautumisesta sen verran kokemusta, että näistä ei enää halua ajatella yksioikoisen kaavamaisesti. On vaarallista, sekä toisaalta vaikka peruslinja ihan sopiva, oltava enemmän tarkka suoran tilanteen suhteen, joka voi aktivoitua vaiheissa, joihin ei ole liittää isoa kuormitusta, ja palautumisen selkeää tarvetta.
Antibioottikuuri varmaan vähän vaikuttaa myös taustalla. Ensi kertaa oli vähän löysällä sen vuoksi, joten vaikutusta lienee, perusfysiologian valmiuksiin jonkin verran.
Lopetettava aiheen pohdiskelu, kun aika painaa päälle. Pitää jatkaa tästä toiste.
Kulkemalla ja vaeltamalla, myös ajatusmaailmaa selkeämmäksi. Ei kai se tiedollisuus itsestään tipahda, kuin Manulle illallinen. Tässä vaellus, tosiaan näppäimistön avulla.
VastaaPoistaUsein sanotaan, että tulisi tehdä asioita ilman, että odottaa fiiliksiä, jotka kantaa. Osin totta, sillä kun tekemiseen saapuu eri tilasta, ts vaikka ilman erityisfiilistä,... kulku voikin saada niitä käänteitä, joita ei ole osannut odottaa.
On toki osin totta sekin, että joskus sopiva vaihe ei ole kirjoittaa, tai tehdä jotain tiettyä. Fiiliksettömyys on oikeasti esteellisyyttä, jota ei tule ylikävellä. Aiettua ei voi toistaa, ainakaan suin päin rynnäten.
***
Eilen tosiaan kirkastui se tekemisen syväoppi, että lepoa parempaa, voi olla se lahnustelu, ja kotiaskareet, joita lääkäri voi suositella, kuten tavallisesti tulisi tehtyä.
Lääkärin kehoituksella on jokin tausta, mutta opastuksen voi tulkita väärin, kielteisesti.
Yleensäkin ohje, tai neuvo, jota ei osaa liittää kunnolla toimivuuteen, tai tärkeyteen, jää helposti turhan irralliseksi, ja siinä kun irrallisuutta toistaa kuten tulee,... ei toiminnassa ole välttämättä oikeasti mukana.
Miksi olla kovin isosti, jos ei oikein tiedä syytä. Jos oppii tekemään asioita tärkeinä ilman syytä, tuskin ihan hyvään johtaa, pitemmän päälle. Katoaa merkitys, ja suhtauttamisen taju, sekä käsitys itsestä viimein.
Vaaransa perinteissä, ja niiden noudattamisessakin, vaikka olisivat muuten ihan sopivia. Missä mielessä tehdään... ratkaisee jonkin verran, mitä toimi tarkoittaa, ts mitkä ovat kokonaisemmat vaikutukset.
Oma juurettuneisuus vaikuttaa, ts tekemisen on liityttävä jossain vaiheessa siihen, mikä on todellista.
Samaa aitouden ja autenttisuuden odotusta osataan liittää kulttuuriin, ja kulttuurin tuottamiseen. Henkilö ja lähtöpohja, josta jotain toteutetaan, merkitsee, ja varmaan juuri ankkuroivalla tavalla.
Taideväärennöksiä ja kopioita voidaan tehdä, mutta jotain niistä katoaa.
Sama koskee toimitapoja, joita omaksutaan muilta. Jotta jotain juuria välittyy, keltä tahansa ei kannata omaksua, mitä tahansa. Yleisyys on sitä, jota ei ole välttämättä kontekstuoida, juurettavassa mielessä.
Yleisyys viittaa jaettavampaan, ja sen mukaiseen linjaan liittyy omanlaisia vahvuuksia.
Eilinen työrupeama jäällä, ja seuraukset ihmetyttävät sen vuoksi, että en todennäköisesti kärsinyt nestehukasta. Virtsa ei mitenkään tummaa, vaan vaaleaa.
VastaaPoistaJotain suolojen epätasopainoa siinä oli. Se ei ihmetytä, sillä luistelu oli uutta, ja tulla tavoin täysin uutena lajina. Tietyt lihakset joutui koville, ja nimenomaan käytännössä tottumattomana.
Mitä levottomiin jalkoihin tulee, niitä en lähtenyt odottamaan. Jos kuormittuu kunnolla, ja venyttelee, ei voisi levottomat jalat olla jotain teoreettisempaa.
Puolen yön jälkeen tulikin syötyä ruispaloja, suolan takia, ja muutenkin vähän vaistomaisesti. Eikä tosiaan ollut levottomia jalkoja, koko yössä.
Aamulla väsytti tosi kovin, ja ajattelen, että voiko nousta näin aikaisin. Sitten päivä alkoi valjeta, väsymyksen tilalle. Ei tosi paha päivä, vaikka unet jäi vähän vähemmälle.
Sunnuntai, neljäs päivä. Neljä päivää myös lumenluomitöitä takana.
VastaaPoistaEilen tuli otettua myös rankasti. Lähdin joskus kahden aikoihin, ja palasin vasta yhdeksältä.
Vaikka lumityökaluihin saanut yhden kolalapion, ja kapeus on hyvä paksussa lumessa, lumen käydessä vähäisemmäksi, puhdistus on yhtä sahaamista, edes takaisin. Tarkoitta kuluttavuutta, työmatkan takia.
Erään tolkullisen oloisen jääalueen malli hahmottui samalla. Se sai tekemään toteutusta enemmän loppuun. Lopputuloksena ympyrän mallinen alue, jossa keskellä lunta, ja reunoilla.
Jääalueen hahmotteluun en alkuun osannut paljoa laittaa. Tekeminen on näissä se työläin juttu, ja ylläpito, joten paljon ei käy ottaa mallia jostain, mikä ei lopulta osu yksiin käytännön lumitöiden sujuvuuden kanssa.
Avoimesti tuli otettua alkua. Levitin kenttää turhankin paljon, vaikka toisaalta tässä selviää omia työntekoon liittyviä rajoja, ja toisaalta mahdollinen idea, joka on sopiva.
Ongelma avoimessa hakemisen tilanteessa, lumenluonnin yhteydessä on se, että kun lumensiirto tosiaan vaatii voimia ja energiaa, hakeminen laajasti kuluttaa voimia.
Kun kunnon malli luistelualueen perkaamisesta syntyy, voi odottaa jotain rutiininomaisempaa ennakoista sille, miten hyvä järjestää jaksaminen.
Eilinen päivä oli tosiaan jo tönkistelyä, kropan osalta. Ehdoton lepopopäivä, ja jos jatkopäivä huomenna, niin kevyenä, kokeilevasti ja itseä kuulostellen.
Lumenluontia mitä netistä lukenut, duunia pidetään vaarallisena, jos yhtään on esim sydänongelmia.
Alun vaikeudet jos välttää, ja keho tottuu pikkuhiljaa johonkin sopivaan, tilanne helpottuu ja vakioituu.
Uutta oli eilen se, että sain mukaan neopreenisuojat polviin. Jäällä on usein viima, ja polvet on vähän kovilla luistellessa, jos huolto ei pelaa. Talvi tässä suhteessa erilainen, kuin kesä.
Kevättä ajatellen, raskaasta lumenluontiepisodista tuli mieleen se, millä tavoin kuomittuneisuuteen yleensäkin suhtauduttava, esim unen ja flunssien takia.
Vaikka kahvi osin sopivaa, isomman ja luonnollisemman oloisen kuormituksen yhteydessä, kahvi tarkoittaa övereitä. Ei mitään syytä tällaiseen.
Tänään aamulla join kupposen, ja vähän kupin pohjalle lisää, mutta pannuun jätin loput. Ei iso kuppi. Jäännökset huomenna, ehkä.
Kahvi kannattaa jättää pois, tosin valmistautuduttava päänsärkyyn. Pikkuinen hidastus lienee sopiva, siirtymässä, ja tarkoittaa sen aamuttaisenkin kahvin lopettamista.
Elokuvissa käyty, tosin mitäpäs siitä uutta aihetta aloittamaan, kesken epsodin, joka joulukuussa pyrähtänyt käyntiin.
VastaaPoistaOli tosiaan se mielensä pahoittaja, ja numerona jo kolmas.
Reissun aika paljastui se köppänyys, joka aiheuttanut pieniä liikerajoitteita.
Sattumalta testasin kyykkyä, bussia odotellessa. Ei oikein tuntunut sopivalta, koska polvet kiristi.
On ollut vaiheita, jolloin en ole päässyt syväkyykkyyn, mutta harvinaisempia ovat olleet.
Löydös oli yllättävä, vaikka reisillä tosiaan puskenut niitä lumia. Kolalapion käyttö luistimilla tarkoittaa tätä.
Nyt ei ihmetytä se, että polven alue vähässä hapessa, kun toisaalta kylmempää tuultakin, ja vasta eilen älysin suojata polvia.
Etureidet eivät ole olleet aiemmin koskaan näin jäykässä kunnossa. Koska yleensä päinvastoin, ei niitä tule juuri venytettyä.
Hyvin lähti aamu käyntiin, ilman kahvia.
VastaaPoistaLisäbuustia antoi lumityöt, joita saattoi tällä kertaa tehdä kevyenä. Hyvä juttu, sillä jotain flunssan tapaista on, ja alkoi oikeastaan viimeisellä jääkeikalla. Ei oikein tervettä kylmämistä, ja terveitä vilun väreitä.
Oli laitettava peruskuvio kuntoon, tosin jos olisi älynnyt kaventaa työskentelykenttää, olisi voinut olla kokonaan vilustumatta.
Flunssaa jonkinmoisena, tosin toisaalta tuo tuliainen oli ehkä erityisen tärkeää, koska rajaa löytyi selkeänä toimintaan, sekä erityisesti sitä, mikä on perusorjentaatio, suhteessa sopivuuden löytäimiseen, omassa tapauksessani.
Jännitin vähän, voiko ylipäätään aamulla lähteä ulos, lumitöihin. Olin varautunut jäämään kotiin lepäilemään, vaikka kenttä tallattuna, voi tarkoittaa isoa lisätyötä, tai tiettyjen alueiden ylläpidon lopettamista, jo heti alkutalvesta.
Hyvin meni, ja osoittautui todeksi se väite, että lumi tosiaan on helpompi työntää, kuin lapioida. Kunnon työntöväline, ja kevyt lapio sopivan kokoisena,... ja kolaa ei välttämättä tarvita.
Isomman lumikolan vieminen pyörällä, on vähän hankalaa, joskin mahdollista. Vetäminen pyörän mukana ei tosin käy, jos teille on laitettu soraa, sillä kolan pohja vaurioituu.
Noin muuten, lumikola on kohtalaisen kökkö juttu, ja turhan kuormittava usein. Käyttöä sille löytyy työkalupaletissa, jos muuten voi pitää mukana.
Join viimeisen pienen kahvikupin, joka eilisaamulta oli jäänyt keittimeen. Lämmitin microssa. Mitähän kuohukermalle tekee, jota reilut pari desiä jääkaapissa, kahvia varten.
Kun kahvin juonnin lopettaa, tai tauottaa, odottaa voi muutoksia ainakin siinä, mitä tulee syömään.
Itselläni kahvi liittyy selkeiten leipään, ja koska en syö kuin ruisleipää, tarkoittaa kahvi ruisleipää. Kauraleipä olisi parempi ainakin osana, tosin kalliimpaa, ja niissä on useammin höttöhiilareita mukana. Jäänyt pois kokonaan.
Pitää katsoa, onko tänään mahdollista lähteä jäälle. Ehkä ei, eikä ainakaan ilman taukoa. Jos lähtee, touhu otettava aika toisin, kuin tähän saakka.
Jääprojektissa muuten se hyvä vaihe, että kokonaisemman kentän geometria selkeytynyt. Mielessä oleva tavoite jännittää, ja saako sen oikeasti toteutettua.
Vaikka jääprojekti menisi "jäihin", plussalla ollaan, pelkästään yrityksen takia, joka tuonut paljon uutta, josta vähän kertonutkin jo.
Työ jäällä on paitsi fyysistä, mutta pitää sisällään paljon erilaisia yksityiskohtia, ja niiden löytämistä jatkossakin.
Tämä viikko lumentulon osalta, näyttää aika rankalta, tosin hyvää taitaa olla se, että nuoskalle ei mennä. Oletus ennusteiden tukemana, ei taida olla satavarma, sillä lumen sataessa, lämpötiloissa mennään usein ylöspäin.
Nuoskalumi vaikka painavaa, siitä kivaa, että kerrostumat eivät usein ole niin paksuja. Millit tarkoittavat ohuempaa lumipatjaa, ja jos tällainen satelee jäälle, joka on valmiiksi saatu sileäksi, nuoskalumi voi olla erityisen helppoa operoida pois.
Nuoskalumessa on se iso riski, että jos jäätyy pintaan ennen poistoa, jääalue on mitä todennäköisimmine talven osalta menetetty.
Sää on kuitenkin siitä erikoinen ilmiö, ja seurattava, että voi yllättää. Pitempää suojajaksoa jos pukkaa, lumi jään päällä voi sulaa, ja pakkasjakson aikaan, jään uudistuminen tulee kuin ilmaiseksi.
Luonto voi yllättää paitsi hankalasti, myös kivasti, ja mahdollisuuksia herättäen. Vaatii tarkkuutta ja valppautta, etenkin tottumattomalta, mikä koskee paljon myös itseäni.
Olinkos jo eilen ilman kahvia, kuten edellisessä kuplassa totesin. Aamusta taisin olla, ja sen jälkeen pikku kupponen, kuten oli suunnitelma.
VastaaPoistaTänään ollut kahviton päivä, ja se kyllä tuntuu, mm päänsäryssä. Otin pitkästä aikaa särkylääkettä, kun särkyjä muutenkin toisaalta. Ehkä saa paremmin nukuttua, en tiedä.
Aamulla jotain naamaan, eväät mukaan, ja jäälle. Palasin viiden aikoihin. Jäällä meni lähes kymmenen tuntia.
Eväät loppui, termari meni tyhjiin, ja vissykin melkein loppui, ja tilkka tuli takaisin, jäähileinä. Aiemmasta reissusta opin, että ruoka jäätyy ja juoma, ja tästä voi tulla paha ongelma.
Jäällä ei olisi tarvinnut olla niin kauan, ja varsinaisen tavoitteen jälkeen jäin fiilistelemään, vaikka kroppa oli aika kaputt, ja fiilistely luistellen, enemmän tönkistelyä, edelleen.
Fiilistely rasittuneenakin, tuo väljyyden tunnetta. Kun niinkin rankka ja etenkin epävarma projekti kuin jään pitäminen luisteltavana luonnon järvessä, sitä on pientä tekemisen pakkodarraa, tuleeko jututusta mitään, vai ei.
Oli hyvä veto, että eilen ei käynyt jäällä, vaan putsaili lumia vain koriskentältä, ja ulkotreenipaikalta. Kevytjuttu, ja enemmän otti koville isohko tiski. Ihmettelin.
Ajattelin, että ehkä tiskatessa rasitti se, että päivä oli jo pitemmällä, ja tosiaan käyty myös lumitöissä, ja vaikka varovasti ja kevytlunta, ... sellainenkin vähän merkitsee.
Jokaisen reissun jälkeen olen huolellisesti laittanut lumiset varusteet valumaan veskiin, ja kuivannut vaatteet, sekä luistimet hyvin. Samoin olen heti jälkikäteen venytellyt, ja rullaillat myös useasti.
Venyttelyt tuollaisten jälkeen heti, on must. Sama kuin jos juoksee, tms. Saunassakin saattoi käydä, ja sitä vähän odotin, sillä vilun väristyksiä ollut tavallista enemmän, viime aikoina.
Saunassa tuntui, että hiki ei nouse millään. Kun alkoi olla tukala olo, huomasin olevani hikoilusta ihan märkä.
Vilutuksen tapainen lähti siitä liskovaiheen alkamisesta. Kylmyys jota tuona päinvänä koin, oli tyypiltään poikkeavaa. Kyseessä ei välttämättä tavan flunssa.
Tuntemuksissa on eroa, esim siinä, miten kylmää kokee. Liskopäivän kylmyys oli laadultaan kovaa, jossa ei ollut sävyjä. Tuntemus oli kuin jostain esineestä.
Hyvää kylmyyden täysin uudessa kokemuksessa oli se, että nyt vasta osaan sanallistaa sen, mikä jäi joskus tuntemuksena ihmetyttämään.
Reisi ollut joskus lähes kymmenisen vuotta sitten kipeä, ja kipu samalla tapaa kovaa, jotain mitä aiemmin en ole koskaan kokenut. Eniten ihmetytti se, miksi en osaa sanallistaa sitä, mikä tuo tuntemus oli reidessä.
Kun nyt koin kylmyyden kovalaatuisena, reiteen sijoitttuva kipualu oli helppo nimetä. Kaksi saman tyypin tuntemusta, vaikka toinen kipua, ja toinen kylmää. Kumpaakin tuntemusta yhdisti se, että jotain tapahtuu vaihtoehdottomasti, ja hyvin yksitotisesti. Ei kovin tarve tuntemus, tosin näitä joskus on.
Jäällä aloittelin tosi varovasti, ja vältin itseni kuormittamista. Asennoiduin niin, että lähtisin pois heti, jos jotain kielteistä ilmenisi. Kokeilisin kuitenkin tehdä sen, mihin kykenisin.
Alun jälkeen kesti kauan, ennen kuin uskalsin ottaa itsestäni enemmän irti. Päivä silti sitä, että vältin suuria kuormituspiikkejä. Taitoa tähän säätämiseen on, sillä jääduuni alkaa tulla enemmän rutiiniksi, ainakin tehon säätämisen osalta.
(Pilkon jatkon seuraavaan kommenttiin, koska kirjoitetun tekstin pituus ylittää asetukset)
(Edellisen kommentin jatko-osa)
VastaaPoistaJännittävin paikka päivästä oli onneksi vasta loppuajasta, jolloin melkein kaikki oleellinen oli tehty.
Kasa, jota alkuun olin laittanut centeriksi, oli lumen paljouden takia sen verran painavaa, että huomasin jään pinnan vähän kaareutuvan. Jään paksuus sitä luokkaa, ettei massiivikinokset mene vielä ihan noin vain.
Eräälle jääseikkailijalle tuli mainittua ilmiöstä, ja tauon jälkeen kun tarkemmin kaselin, huomasin että centeriä alkoi puskea vettä.
Aiemmin oli parina päivänä jää paukkunut etenkin centerin tienoilla, mutta en antanut sen häiritä. Nyt railoista tihkui vettä, mikä vähän huolestutti. Pilaako kenttää, ja miten laajasti.
Idän ja koillisen puoleinen kohta centerin ympäriltä, oli osin putsaamatta uudesta lumesta, ja veden yltäessä irtolumeen, pinta menisi kokkareille lumesta ja vedestä, kun jäätyy.
Uhkasta huolimatta, en reagoinut kokonaiseen työjärjestykseen, joka oli tehokas, ja mahdollisti livahtamisen paikalta mahdollisimman nopeasti, jos vain tarvetta. Laajenevaa vettä kuitenkin seurailin huolestuneena.
Veden pursuaminen isohkon lumikasan alta sai lumen sulamaan, ja kolattu kinos hupeni silmissä. Kävi mielessä toive, että kaikki lumi sulaisi, ja jääkentästä tulisi isompi, ja tosiaan uuden jään laatua samalla mukaan.
Toiveissani oli myös se, että vesi valtaisi enemmänkin koko jääaluetta, ja kun irtolumet olisi pois, jäätyisi vesi tasaiseksi.
Purkausprosessi kuitenkin lakkasi jossain vaiheessa, ja se olisi pitänyt arvata. Kun lumet sulaa kinoksista ja vedet painuvat osin myös jään alle, paino jään pinnalla pienenee, jolloin vettä jää vähemmän, ja sekin jäätyy.
Jo aamu alkoi takaiskuilla, samanlaisen jäänpintamuutosilmiön takia. Ei ollut enää suoraa pääsyä lapiokolallla rannan läheisemmille kasoille, ja lumet jätettävä kohtaan, jota olin ajatellut pitää luistelualueena.
Jäänpintamuutoksia oli etenkin kävelykohdissa, kun aluetta oli ylitetty. Huomasin, että pintamuutokset olisi saatttaneet ilmetä, myös ilman ulkopuolisten kävelyä alueella.
Eräs ongelma jääalueen ylläpidossa on kuitenkin ulkopuoliset kävelijät, tietyissä ratkaisevissa vaiheissa. Mikäli märkää tai kosteaa lunta tallaa, se voi jäätyä pintaa niin, ettei tilanne voi muuttaa kolailemalla ja lapioimalla. Työstä ei tule mitään.
Suojasään jälkeiset pakastumiset, ovat selkeä ongelma, joka tapauksessa, mikäli kosteaa lunta jäätyy pintaan.