Koskikarana

Piti kiertää Merenlahti, Saimaan ulkoreunaa pitkin niin, että mannerosa olisi tullut käydyksi läpitte, ja palattua takaisin Skinnarilaan.

Tavoite yritykseksi, ja ehkä hyvä, tai en ainakaan olisi näin pian kotosalla, seikkailun käänteitä kertomassa. Seikkailuhan se oli, vaikka periaatteessa aika rajattu tienoo.

Kotoa lähtiessä, oli tarkoitus luistella, ja ehkä kokeilla jonkin sopivan luistinpaikan auraamista. Mukana oli lumilapio, kahdet luistimet, reilusti evästä, makuualusta ja kirja, mikäli ajanviettotarvetta enemmän.

Ruoholahti tuntui sopivan pieneltä, ja näin loppusyksystä jään puolesta turvallisemmalta. Sitten kävi mielessä, että pieneksi jää piirit, ja vaihdoin pohjoisemmaksi, Saimaan suunnalle.

Kävin palatessa läpi karttaa. Rantaviiva tuntui yllättävän pitkältä, senkin osuuden suhteen, mitä tuli mentyä. Jälkikäteen kun vielä tarkastelin karttaa, aivan toivoton urakka olisi ollut kiertää Merenlahti.

Merenlahti nimenä vähän hassu, sillä kyseessä enemmän sirpaleinen niemi. Merenniemi olisi kuvaavampi nimi.

Mantereen mutkaisen poukkoilevasta ulokkeesta Saimaaseen, päädytty käyttämään nimitystä lahti. No, etymologia taitaa olla jossain, mistä ei tiedä.

Matka Saimaata pitkin joka tapauksessa päättyi jonnekkin Kärmeniemen kohdille. 

Karttatsekkaus jälkikäteen tehtynä, tuntuu vähän vaikealta. Oli jo hämärää, vaikkei pimeää sentään, kun lumi valaisia maastoa.

Tuntematonta rantaviivaa kun seurailee, yksityiskohtia kertyy matkan varrelta niin paljon, ettei niitä osaa kunnolla jälkikäteen palauttaa mieleen.

Reissulla sattui lisäksi vähän pasmoja sekoittava pulahdus, tai oikeastaan kaksi. 

Ensimmäinen oli siitä kesy jäärikko, että vain etupyörä meni jään alle. Vauhtia oli sen verran vähän kaislikossa, etten lentänyt sarvikon yli.

Kaislikon tiesin jäänlaadultaan heikoksi, mutta riski pienestä kastumisesta tuntui paremmalta kuin se, että olisi joutunut kokonaan veden varaan. Matkalla oli hyvin heikkoja jääetappeja, aivan rannan tuntumaan saakka.

Kaislikkoa ja rannan tuntumaa tekee mieli seurata hyvin läheltä, mikäli syvyyttä ajattelee olevan paljon, ja samalla heikon jään mahdollisuutta, kun lisäksi reittiä käy läpi ensimmäistä kertaa.

Hoksasin, että kaislikon heikoimmilla kohdilla, voi painoa jakaa neljään kohtaan. Etupyörä, takapyörä, ja jalat sivuilla. Jos pyörää upottaa, jaloille lisää painoa. 

Painonjakoa opin jo sieniretkillä. Vähän arveluttava ja laho runko, joka oli ylitettävä sieniämpärien kanssa, mieli edetä järkevästi. Ei auta kuin ottaa kaikki tukilaajuus käyttöön, mitä osaa.

Koko reissu alkoi tosi varovaisesti. Jo alkuun ilmeni kohtia, joissa ei ollut lunta. Tsekkasin jään paksuutta, ja heikompaa oli yleensä lumettomilla kohdilla.

Tällä kertaa lumi tosiaan oli yhteydessä jään paksuuden kanssa. Päättelin niin, että kun lunta oli satanut, veteen opotessa se oli sulanut. Kohdat jossa oli jäätä, lumi jäi jään pinnalle, ja ne kohdat jotka jäätyivät myöhemmin, eivät saaneet enää jää ylle lunta, ainakaan niin paljoa.

Harvinaisen hyvät olosuhteet, harjoitella heikon jään vaellusta. Mieleen tuli koskikara, josta oli artikkeli YLEllä, jokunen päivä sitten. Koski kara, jäiset kivet ja jäällä kuorrutettu maasto, missä vain vettä ei sulana.

Reissua helpotti sää, jota ei olisi voinut paremmaksi ajatella. Ei juurikaan tuulta, ja sekin vaimeni kohden loppua. Näkyvyys hyvä, ja lämpötila ei kylmä, mutta toisaalta kulkiessa ei puskenut hikeä.

Olosuhteet parhaat jääretkelle, kun vielä tiesi odottaa tilanteen muuttuvan. Huomenna kun tulee lunta... aika turha enää ottaa selvää suoraan havainnoiden, mikä on jään vahvuustilanne. Menee kulku tosi kokeilevaksi ja arpovaksi, kun kyseessä tosiaan uudehko harrastus.

Naskalit oli mukana, ja sen verran tärkeäksi koin, että piti palata hakemaan, kun unohtuivat. Puukko oli, jään paksuuden tsekkaamiseen, tosin avannosta kömpimiseen, ei ehkä niin hyvä, kuin voi luiskahtaa vaikka pohjaan. Naskalit jää kellumaan, ja helposti kulkee mukana, väljän takin sivutaskussa. Kaulassa en halua niitä pitää, tosin ei oikein kokemusta vielä todemmista tilanteista.

Veden varaan joutumista kuitenkin yritin välttää, sillä tietää kylmyyttä, ja ikävimmillään reissun keskeyttämistä.

Se tuli jo aiemmin laitettua merkille, että vesi jäätyy helposti vyöhykkeitäin. Rannasta alkaa, ja jos ei kasveja, jää on paksuinta matalalla. Syvemmällä vesi liikkuu yleensä enemmän, eikä toisaalta ole niin kylmää, jolloin jäätyminen menee myöhemmäksi.

Rantaa tuli seurailtua tuonkin takia. Pieni syvyys, ja toisaalta paksuin jää, ellei kaislikoja ota mukaan. Kaislikossa virta tosiaan heiluttelee korsia, joten jäätyminen ei suju ihan niin kitkattomasti. Toisaalta, jää tekee kuperan kohdan, kaislojen varen ympärille, jolloin pinta on möykyillä, ja pyöräily otettava varovammin. Möykkyinen jää rikkoutuu myös helpommin.

Alkuun pyöräillessä askarrutti se, miten jää piti ääntä rannan kohdalta, kun otti vastaan painoa. Jään taipumista ei välttämättä muualla huomaakkaan niin.

Kun rannalle tulee paljon ääntä, jää taitaa taipua sitä enemmän, joten jään paksuutta voi vähän päätellä äänestä.

Toinen kastuminen oli varomattomuutta, tosin ei jaksanut enää olla niin tarkka, kun luottamusta tuli etenemiseen.

Vähän kuitenkin yllätti, kun etupyörä meni toistamiseen jään alle, ja tällä kertaa päädyin linkkuun, enkä oikein saanut pyörää takaisin kuiville. Yrittäessäni pois rikkoutumakohdasta, lensin sarvikon yli, ja päädyin nelin kontin veteen.

Kengät siinä meni ihan märäksi, ja kädet ranteita myöten. Etulaukku oli vedessä, ja etutarakalla ollut laukku kastui.

Tavaroiden kastumistumisesta ei ollut isoa haittaa, sillä mukana ei ollut kuin pari otsalamppua, yksi kirja, kaksi paria sukkia, varapipo ja muutama kauluri, sekä varahanskat.

Vain kirja ja sukat säilyi kuivina. Otsalampuista ainakin toinen toimi paluumatkalla, vaikka kumpikin ui laukun sivutaskussa. Onneksi otin lamput pois vedestä välittömästi, samoin kirjan, joka oli erikseen muovikassissa.

Märissä meni kuitenkin loppumatka, ja vaikka alkuun tuntui tie nousevan pystyyn, tilanteeseen tottui, ja koko reissun suhteen tuli enemmän sinuiksi. Sitä se kontakti teettää. Ei ole ensimmäinen kertoa kokea tuota muutosta.

Todellisuudessa, reitin eteläisempi osuus antoi täysin väärää kuvaa siitä, mitä loppuosuus oli. Totuus valkeni melko pian sen jälkeen kun olin pulahtanut.

Kastumisen jälkeen kiertelin märkiä vaatteita kuiviksi, ja sen verran olin liikkumisesta kuumana, ettei tuntunut pahalta olla paljain varpain, tyynessä ja rauhallisessa säässä.

Kuivatellessa tuli samalla tankattua eväitä, ensimmäisen kerran. Korkea aika olikin saada energiaa, sillä loppumatka oli tosiaan aivan toista luokkaa rasitukseltaan.

Päätin mennä ilman sukkia, koska tarkoitus oli vielä pitää yllä sitä mahdollisuutta, että voisi luistella, ja mieluusti kuivin sukin.

Tulomatkalla kylmä nirpisteli ajoittain varpaita, ja etenkin sormia. Kaikki hanskat märkänä, ja hoksasin hyvän hetken sen kokeiluun, kuivaisiko läpimärät hanskat, tuollaisen retken aikana. Kotiin päästyä totesin, että lähes täysin.

Kenkien kuivauksenkin otin mukaan lennossa. Jotain X-tex-materiaalia, joten jätin nauhat sitomatta, että kosteus voi haihtua. Muuten ovat kuin kumikengät.

Pohjoisempi osa kierrosta oli tosiaan hankala, ja kävi lopulta aivan mahdottomaksi. Vesi alkoi jo suoraan rantakallioilta. Alkuun vettä saattoi häämöttää jossain kauempana selällä, tai selkeämmin rannasta erillään.

Liikkujalle jää on tosiaankin helppo, verrattuna maastoon, ja näin erityisesti jos pyöräilee. Aina kun voi olla jäällä, meno tosiaan sujuu, vaikka olisi kaislikkoa. Iso laukku edessä poikittain, ja kaislat eivät tule ollenkaan silmille, vaan taipuvat sopivasti alas.

Erityisen hankalaksi meni jääosuudet silloin, kun veden raja oli lähellä, tai jää tosi heikkoa. Kun voin koukata mantereen kautta, ei ollut iso vaiva.

Jään heikkous rantaviivan tuntumassa oli ongelmallisinta silloin, kun rannasta nousi jyrkempi kallio ylös, tai maastoon ei muuten voinut poiketa helposti.

Muutama osuus meni kallioon ja kiviin nojaten. Piti taluttaa pyörää vasemmalta puolelta, että kalliosta ja isommista lohkareista sai tukea.

Jossain vaiheessa totesin, että menee toivottomaksi. Jäätä ei tosiaan ole alueilla, joissa vesi on paksumpaa, eikä vielä jäädy. Jää on sopivaa kulkemiseen, vain pienemmillä selillä, ja sielläkin olava vähän varovainen.

Pitää käydä välillä lenkkisaunassa, ja tallettaa kerronta, ettei haihdu bittiavaruuteen.

***

Lenkkeilty saunassa. Vuoden vaihteessa tämäkin toiminta loppuu, ja pitää miettiä, mitä tilalle. Mikä voisi korvata saunaa. Hikilenkit, tämänpäiväisenä, tms. To-think-list, täydemmäksi.

Ajatella, sitähän täytyy tehdä, jokaista tietynlaista tapahtumaa koskien, ottamatta kantaa siihen, mitä tietynlaisuus tässä on.

Kai se ajateltava on sitä, mikä luontevasti ajateltavaksi tulee, tietyllä käyntitavalla. Menee kuin nämä kirjoitukset, kun asia vaihtuu toiseksi, ja kirjoitus taas tekemiseksi.

Sitä tosiaan miettinyt, että kun kirjallisuutta on, myös luontokuvauksia, seikkailuja, jne. Aiemmin pidin noita aika tunnelmanomaisina, enkä ottanut miljöötä, luontoa ja siellä olemista ihan niin konkreettisti, kuin mitä oman tekemisen jälkeen vähän odottaa jo.

Voi olla, että moni kaunokirjalliseksi jäävän tuotannon, ei ole tarkoitus kuvata nimenomaisesti luonnossa liikkumista, ja sitä maailmaa, jonka voi löytää täysin erillisenä muusta olemisesta.

Maastokarttaakin kun ajattelee, mielessä näkee historian. Mitä on ollut Etelä-karjalan alue, joskus kivikaudella. Miltä kaikki näyttää muutaman tuhannen vuoden kuluttua, kun ihmisiä ei välttämättä enää ole.

Kartta tuo mieleen hetkellisyyden. Maasto muuttuu, ja ihmisen jälki tiettynä aikana, voi pyyhkiytyä, tai sitä ei ole ollut.

***

Se pyöräreissu jäällä, jonka tänään tein, ei ollut ajaltaan pitkä. Lähdin ennen kahta, ja palasin ennen kuutta takaisin ko... tänne kerrostaloon. Saahan tästä kodinkin ehkä, tosin en tiedä, mitä se tarkoittaisi.

Mitä reissuun tulee, loppua kohden kävi selväksi etenemisen tolkuttomuus. Mietin mitä edellytyksiä tulisi olla, että matkaa tavoitteen mukaisesti voisi jatkaa, jos tavoitteessa haluaisi pysyä. En keksinyt heti.

Jos jotain on tehtävä väistämättä, sitä orjentoituu aika toisin, kuin jos on kaiken aikaa mielessä se, että voi irroittautua siitä, mitä on tavoitteeksi asettanut.

Kun ranta muuttui epäseurattavaksi, ja maastossa oli poukkoiltava, mielessä oli selkeästi vaihtoehto, jonka tiheähkö mökitys tarjosi teineen, kun luntakaan juuri ole esteenä liikkumisessa.

Mökit laitureineen oli muuten vähän ongelma, sillä niitä kun kiersi, kiertäminen vei syvemmälle, ja heikommille jäille. Laiturin kohdilla lumikerros muutenkin vähäisempi, ja vaikutti siltä että myös ohuempi, vaikka syytä tälle en osaa järkeillä. 

Hyvällä omalla tunnolla, otin kuitenkin laitureista toisella jalalla kannatusta, kun esteeksi viritelty. Osa piti kiertää maaston kautta.

Reissun vaiheen este oli kuitenkin rannan se osuus, jossa jää näytti ultraohuelta, ja ranta nousi suoraan ylös.

Meni kiertämiseksi, tosin sen verran oli nousua, että vaikka kyseessä ei ollut vuorikiipeily, niin rankka ponnistus, koska pyörän etuosa painoi, ja vikuroi myös. Painon jako eteen tuolla tavoin, kokonaisuutena hyvä, etenkin heikoilla jäillä.

***

Matkat ja reissut herättävät miettimään kokonaisempaa elämää ja sen kulkua. Sama koskee sitä kirjoittelua, jota kuulee muiden tekevän, kirjallisuutena.

Syvempi motivaatio reissujen läpikäymiseen kirjoittamalla, taitaa liittyä koko elämään. Moni tarina tulee kerrottua, siinä sivussa, kun matka on kuvauksena, tai jokin suunta ja tavoite etenemisessä.

Saunassa tuli mieleen ajatuksia, joihin reissu jollain syvemmällä tasolla liittyy. Ajatuksen sen verran vapaita, ettei niitä voi enää toistaa, koska pääsyä mielenmaisemiin ei enää ole.

Jos on jostain reissusta vaikea palauttaa yksityiskohtia ja kulun kokonaisuutta... sama koskee sitäkin enemmän niitä reissuja, joissa menee vähemmin konkretioin, ts esim mietteissä, puhumattakaan unista.

Unissa ihminen on oikeasti psykoosissa, vaikka tätä ei näin ole tapana sanoa. Psykoosi unen aikaa koskien on sitä, että tietyt pidäkkeet puuttuu ja jotkin asiat painottuvat liiaksikin.

Elämä voi olla eripainomaailmaa, jossain vaiheessa, ja saa aikaan rakennetta siinä missä se todellisuus, joka on laajemmin ihmisten kesken jaettavissa.

***

Kun ajattelee tällaista haahuilua kirjoitellen, ja toimien, on etsimistä ja kulkua, missä reittejä vain ilmenee, kuljettavina.

Ei oikeastaan niinkään se, mitä reittejä ilmenee, ja miltä sektorilta. Yhtä matkaa voi tehdä, jollain tapaa.

Todellisuus tieteellisempänä, faktisempana ja hallittavampana, voi samalla tapaa olla tuki ja noja sille, mistä erottuu suuntaa, ja kulun paikkaa, tai sen mahdottomuutta.

Todellisuus on ja pysyy, ja siinä kun sitä tietää ja tuntee, sitä selvemmäksi käy se, mitä kulku voi olla. Jotain on selkeää, vaikka itsellä muuten olisi tavoitteet hukassa, tai niitä ei olisi koskaan ollut itselle asettaa.

Todellisuus on helppo, tuossa järjestystä takaavassa mielessä. Toisaalta, vaikka puitteet tietynlaisena rajoittaa, monenlaista pientä irtiottoakin voi kokeilla, kun vain paikkaa hoksaa.

Mitä on se kulku, jossa kaiken tulisi voida määräytyä itsestä lähtien. Etenkin, jos mitään erityisempää ei itsellä ole koskaan mieleen syntynyt pyrkimyksen arvoisista.

Tuuliajolla, mutta valintana, ja myös tietyn perusturvallisuuden vuoksi. Lähtökohta tällaisena, hiukan eroaa siitä sosiaalisuudesta, mikä usein painottuu enemmän päätelmissä.

Sosiaalinen sektori on voimaa ja momenttia, ja määrää monia asioita riippumatta siitä, miten kulku sos-peräisenä voi oikeasti asettua muuhun luontoon nähden, tai onko ylipäätäään mahdollista.

Nyt se saunassa mietitty ui mukaan mieleen!

***

Kun ajatellaan retkeilyä, ja luontoa maailmana, joka samanaikaisesti voi olla niin erillisen koettavana... mieleen tulee tosiaan ne kerronnat ihmisen voimavaroista, ja terveyden ylläpitämisen piirteistä.

Sosiaalisuus ja ihmiskontaktit pitää yllä mielenvireyttä, ts mm muistin ja hermoston toimintaa. Ihminen yksinäisenä, toisissa maailmoissa, voisi ajatella olevan alttiimpi sairastumaan esim alzheimeriin.

Päätelmästä heräsi epäilys, siis siitä, mitä tieteen suulla on tapana jo kertoa, ihmisen voimavaroista.

Jos yksinäisyyteen ja toisenlaiseen maailmaan tottunut ihminen viedään sosiaalisuuteen, hän voi kadottaa sen, mikä on häntä aiemmin kantanut.

Jos sosiaalisuus ei tuo vastaavasti tilalle uutta, tai polkua uuteen ei ole, sosiaalisuus voi tuoda mukanaan irroittaumista siitä, mikä on ollut kantavaa. Näin sosiaalisuuden voi arvella olevan yhteydessä siihen alzheimeriin, ja rappeutumiseen yleisemmin.

Tiede ja sen tulokset, taitavat usein olla varsin kontekstisidonnaisia. Mikä on se ympäristö, jossa tietty päätelmä pitää paikkansa, missä ei, ja missä asia on jopa päinvastoin.

Tiedettä ja vakavahenkisempää päättelyä jos ajattelee, mitä elämää tukevia tutkailijat löytäneet... eräs mielestäni hyvä löydös on muutokset.

Muutokset haastaa, ja jos niitä on paljon, koktailina. Muutokset voi tarkoittaa uutta, jossa jotain vanhasta säilyy, tai jos jotain jää pois, osuus on vähäistä.

Muutos voi olla toisaalta myös sitä, että aiempi vahvistuu, kaikkinensa, tai sitten aiemman osuus ei oikeastaan erityisemmin muutu, uuden takia, vaan vanha pyörii, osana uudempaa.

Mikäli uusi tarkoittaa aiemmin kantaneiden irroittumista... sitä vähemmällä mentävä, ja käytännössä uuden suhteen voi olla vahvassa toimintavalmiusvajeessa. Aiempaa vaikutusta jää pois, ja tekemistä suunnalla, mistä samaan ei välttämättä valmiuksia, olettaen että tietyt asiat tosiaan tarpeita ajatellen perustavia.

Ihmiset ympäristöä luodessaan, ja muihin vaikuttaessaan, voivat olla irroittamassa, tai rakentamassa sitä, minkä varassa asiat menee sopivasti.

***

Ulottuvuus, johon kerronta reissusta päätyi, on kantavuutta siitä, mitä on päivän aikana tullut tehtyä. Kantovoima vaeltamiseen, näin näppäimen kautta toteutettuna, luontavasti saanut ajatuksia aikaan, ja menee kohden loppua.

Paljon jäi yksityiskohtia mainitsematta, ennen näitä päätymiä. Riittävästi yksityiskohtaa pohjaksi, ja lähtee jotain ulottuvuutta, reissuun nähden.

Missäs se konreettisempi päivän reissu on, josta piti palata jatkamaan.

Onnistunut oli, kun jälkikäteen toteaa. Vähän kuin edellinen yökeikka, Ylämaan suuntaan. Oli myös seikkailu sillä tapaa, että täysin uusia seutuja, tuntemattomammassa kokonaisuudessa.

Seikkailun henkeen sopi kuunneltavaksi se kirja, jota kuuntelin äänitteenä. Taru Sormusten herrasta. Mielessä pyöri nimi Frodo Rankkibuk, jne. Hämympi juttu

Kun oikeasti menee täysin muihin maisemiin, täysin toisenlaiseen arkeen, mitä on retkeily syyssateella ja pimeällä... maailmoja voi sanoa olevan, oleskeltavaksi.

Tämänpäiväinen keikka tosiaan lyhyt. Vasta usean päivän keikkoihin tulee mukaan se fiiliskirjo, jota elämässä muuten käy läpi. Loma työelämästä, lienee parhaassa tarkoituksessa tätä, mikä käytänössä harvemmin toteutuu.

A. Kun sanotaan, että jokin uusi muutos on aidosti uusi vain silloin, kun uuden tuo jokaiseen siihen yhteyteen, jossa aiemminkin ollut... seuralaisen, tai sen poissaolon voi kokea aidoksi.

B. Tuotakin isompi asia on se, jos kaikki ne ilmenevät syklisyydet, joita on päätynyt pyörittämään, käy läpi eri tilanteessa... tietyllä tapaa tässä menee jotain aivan toiselle tasolle.

Jälkikäteen tuntemuksia voi rationalisoida, ja sitä, miksi näitä kokee näin, tai mitä ylipäätään on onnistunut saamaan koetuksi.

Omassa yksityisyydessä itselle tosiaan jää tilaa, sekä ajatuksille.

Elämää voi rakentua sen ympärille, mitä ovat omat tarpeet. Vaikka paljon voi olla tekemistä, voi vaihdella paljon, mihin tarkoitukseen nämä menevät, vai menevätkö mihinkään.

Kun ihminen on viisikymmentä, alkaa löytää omaa elämää. Onhan tämä sentään jotain. Metsä on täynnä takaumia. Oma elämä on enemmän paluuta. Mitä palaaminen toiselle, vaikea tästä on sanoa.

Kun joskus korostetaan sitä, miten tulisi mennä ilman järkeilyjä, päätelmiä ja tulkintoja, ... eikä pähkäillä turhia, tai keskittyä toisarvoisiin....

Mieleen tulee se, millä tavoin varmuus varmuutena voi ilmetä.

Kun jotain omaksuu sillä perinpohjaisuudella, jota luotettavalta toimijalta odotetaan... kyseessä on tietyn asian omaksuminen sillaista kattavuutta vasten, että kysymyksille ei jää sijaa.

Voi olla kohtalaisen helppoa todeta, että jos on jokin piirre tai avu jonkinlaisen kypsymiskokemuksen kautta saavutettu, tämän olemassaolo ilmenee tajuavalle siten, että voi arvioida esiintyykö jollain samaa, vai ei.

Luottamus toiseen, voi kohdistua tiettyä asiaa koskevasti, ja todettavasti. Tai mukaan on liittää enemmänkin. Tässä mielessä kypsyydet joihin ylletään, on luonteeltaan kirjoa, jota jaamme jokun kanssa enemmän tai vähemmän.

Mitä on pysyväluonteinen kypsyminen jonkin asian suhteen siten, että tällainen viestii saavuttajalleen sitä, että tietty vaihe pyrkimyksineen, on ns finaalissa, ja mission completed.

Ihminen hakevana, voi aavistella tietyn täyttymyksen mahdollisuudesta, ja vaikkei reaaliperuistein... kuitenkin jollain tapaa niin, että aavistelulla on tosiaan sitä pohjaa.

Miten paljon meillä voi olla keskeneräisyyttä, jota emme tajua, ja jonka suhteen emme ole niin kypsyä, kuin mitä kuvittelemme.