Hajan hujan

Filosofiaa, ja sen perusongelmia. Hitto mitä skekkeä. Aivan kuin olisi juna pysähtynyt, ja toinenkin. Joskus alkaa tökkiä.

Piti kirjoitella omista katkoksista.

Metsiä samoillessa, vuodesta toiseen etenkin syksyllä, aiemmat vuodet muistuvat mieleen, omine tapahtumineen. On kuin palaisi kotiin, jonka unohtanut joksikin aikaa.

Metsiinkin liittyy katkoksia. Muistan paikan, josta löysin ensimmäiset suppilovahverot. Metsätie, pieni nousu, rinteen alapuolella ojaa, ja suppikset vasemmalla puolella. Missä paikka, en tiedä, enkä löytänyt.

Kotona tuli puheeksi sauna, ja se, millainen on hyvä. Sellainen tietysti, jossa kuuma ylhäällä, ja pakkasta alhaalla. Kerran käväsin sellaisessa, tosin en muista, missä sauna on. Olin kuitenkin yli 30 vuotias, enkä saunassa yksin. En muista kunnolla edes seuralaista, siis varmasti ollaankaan, vaikka epäillä voi, kuka mahtoi olla.

Tänä syksynä metsäillessä, kuroutui umpeen alueita, kuin ihmeen kautta. Erehtyi haahuilemaan, ja läikyttämään kulkua yli sen, mihin tottunut.

Metsissä aina jonkin verran soveltaa, reissuilla, ja jokainen keräilyreissu on helposti uniikki. Jos ei, tila on vakavan puudutteinen.

Tienoot vaihtuvat paljon, hakkuiden ja kasvun osalta. Samoin menevät uusiksi apajat, joissa aiemmin on ollut paljon jotain marjaa tai sientä.

Kun keräilyä harrastaa vuosien ketjuna, muutoksissa on mukana.

Suunnistus, paikat ja kulku metsässä tosiaan muuttunut, sitten alkuaikojen. Kotiseudulla maalla vaikka paljon metsää, kaikki oli valmiin tuttua, ja silti oli kaikenlaista ihmettelemistä.

Kun muuttanut muualle, metsiä kohtaa uutena, ja sitten voi palata sen äärelle, mitä on tapahtunut. Assosiaatiot tulee, ihan omituisia polkuja pitkin, metsässä kun liikkuu. Mieleen tulee kaikenlaisia tapahtumia ja yhdistelyjä.

Ihmisen luonnonvaistot on tosiaan juttu, mitä ei sivistyneenä oikein pääse helposti oivaltamaan.

Mitä tulee ehyempiin luontoa koskeviin kuviin, ja karttoihin, joita mielessä rakentaa... tällainen menee tosiaan kulun avuksi, ja hahmottamisen puolelle. Tärkeää sekin, vaikka kartta on kulkijalle turhan reduktiivista.

Miten paikat liittyvät toisiinsa. Näissä kokee joskus yllätystä. Tarkoittaa saapumista jonnekkin, mikä tekee tilanteesta tosi oudon, fiilisten puolesta.

Kun liikkuu pyörällä, voi mennä tosi nopeasti johonkin suuntaan, tai kiemurrellen minne lie, ja kulku-ulottuvuutta ei enää hahmota, ja voi olla äkkiä jossain, mitä ei toisiaan tiedä.

Nopea pyöräily epätarkasti tehtynä, vie tosiaan pois paikkatajun, jos ei ole tarkkana, enkä paikan seuraamiseen ole koskaan kyennyt, kun en älynnyt kiinnittää tällaiseen toisaalta suurta huomiotakaan.

Tie vie jonnekkin, ja tajunta ei voi tätä seurata. Kuro sitten tällaiset yhteen, mutta maaston kautta, ja tietysti kävellen, ja keräillen. Just.