Perjantaina ostin kilon naudan lihaa. Eilen pannuttelin, suppisten ja sipuleitten kanssa, ja ähkäsin vähän enemmänkin, perunoitten ja porkkanoitten kanssa.
Paha olohan siitä seurasi. Ilalla ja aamulla, "aivan kuin" elimistöllinen tulehdustila. Siis oikeasti sen oloinen fiilis.
Kahvit tuli kuitenkin keitettyä, ja vaasan ruispaljoja, heräämisen jälkeen, muttei enää pitkään aikaan, aamukahvien jälkeen, koffarijatkoja.
Toistaiseksi levottomat jalat jääneet pois oireista. Yrittänyt saada rautaa veriletuista, ja lihasta, kun ferritiiniarvot vähän alhaiset. Siinä kai syy, ettei levottomia jalkoja ihan samaan tapaan.
Tänään menin, ja ostin suklaalevyä. Pandan tummaa, 140 grammaa, ja saman tien, mitenkäs muuten, noin klo 19. Saa nähdä, mitä ovat seuraukset.
Ulkoilemassa ainakin kävin, alustavana ensiapuna. Kiva oli pakkastella. Näppisauvat matkassa, tällä kertaa.
Sokeri kohottaa mielialaa, ellei sitten käy väsyttämään. Ei tällä kertaa, ja aika eri tilanteeseen meni, vaikken tiedä, mikä on muuttunut.
Päivällä pientä liikuntaa, metsässä läskäröiden. Kivat maisemat.
Kivojen tienoiden takia, yritin tehdä tänäkin vuonna jäärataa. Satanut niin paljon lunta, että näyttää vaikealta, jääradan ylläpito. Vaikeampi ongelma ovat tosin polvet, joiden kuormitusta pitää yrittää säädellä.
Eilen oli perjantain koristelun jälkeen pientä tahmausta kummassakin polvessa, kun jalka päätyi olemaan tietyssä asennossa kauemmin. Samanlaista tilannetta ei ole ollut, vaikka särystä päätellyt rustokulumaa.
Jäärata järvellä, olisi sen arvoinen.
Viimeksi kun luistimien kanssa kolailin lumia lapiolla, otin vähän tarkemmin, kun ajattelin, että puhdas pinta kun on, ja tulee... menee lumikertymiä vähän muualle, kuin luistelualueelle.
Lumisadetta tuli ja meni, ja jäänyt tarkistamatta, onko sade jakaantunut miten tasaisesti ylläpidettävälle alueelle. Voi olla, että pahimman sateen ajaksi, tuuli on tyyntynyt, ja peite levittäytynyt puhtaammalle pinnalle, ja vaikka tuulisi, kertymää jäisi työstettäväksi.
Toinen lumenluontipäivä jäällä, oli kuitenkin helpompi, koska kerrosta ei ollut paljoa, ensimmäiseen kertaan verrattuna. Hiukan meni sahaamiseksi, kun alue kuitenkin laajahko.
Kuormitti tavallista enemmän se edellinen lumenluontikerta, kun menin suoraan työhön, ja eri luistimilla. Jokin liikkumisen ja tekemisen flow katkesi kuin seinään, enkä tajunnut syytä.
Älysin tilanteen kuormittavuuslisän selkeänä, mutten osannut korjata kuin vasta loppupuolella jääaikaa. Vaihdoin luistimet, ja samalla lämmittelin jäätyneitä varpaita metsän suojassa.
Päivä oli jaloille kuormittava, mutta luistelin kuitenkin hiukan vapaata.
Pimeä ja hämärä on yhtä lepoa. Talvella, pimeys ei kuitenkaan niin totaalista, etteikö jotain näkisi. Jotta voi olla ilman valoja, on tosiaan sen arvoista. Pimeydessä on jotain taikaa, samoin kuin lyhyessä päivässäkin joskus, ja valosta tykkään tietysti paljon.
Väsynyt, ja viimeiset viilettelyt luistimilla, ja taakse päin. Aivan kuin olisi mennyt avaruuden halki. Toiseuteen meni, se luistelun loppuvaiheen liu-ut. Ei voinut liikaa, jalkojen väsymysten takia.
Luistelu on siitä viehättävä harrastus, että siinä on tavallista enemmän jotain ADHDlle ominaista. Tällaisen vuoksi, luistelua on kiva myös katsoa, tosin piirre ilmenee enemmän nopeudessa ja räväkkyydessä, ja mieluusti näkee kunnon sähläämistä.
Eräs hyvä luistelija on Kamila Valiejeva. Sen verran kookastunut, ettei enää yhtä räväkkä.
Eräs esitys oli hauska, kun teki tosi paljon virheitä. Ajattelin lähinnä elävyyden kannalta, vaikka kokemuksena tuollainen voi olla ikävä, jos pakote rutistaa jotain muuta.
Nopeudessa on jotain vievyyttä. Tulee mieleen Nykäsen kommentit, kun lähti hyppyriltä. Ei jää paljoa aikaa ja mahdollisuutta, muun vaihtoehtoisen tutkailuun.
Kyse on vähän kuin heittäytymisellisyydestä, vaikka tilanteessa oltava mukana täysillä. Musiikki voi tilana olla täyttä vietävänä oloa, mutta tavalla, jossa tilan saavuttamiseen ei liity samoja riskejä.
Pimeydessä on samaa kantavuuden varaan jäämistä. Näin kai tämän mystisen puolen voi selittää.
Oikeasti usko jälkikäteisselittelyihinkään, kun ovat helposti arvailua. Melkein tulee ajateltua näistä kuin Ruonansuu, joka väittää asioiden tulevan, ihan itsekseen, jos ovat tullakseen.
Eräs vinkkeli on tosiaan ajatella, että kaikki uudet ja löydettävät jotka poikkeavat kirkastumisen kautta tapahtuvissa käänteissä,... ovat huuhaata, ja teennäisen keinotekoisia.
Vain se, mikä välähtää kuin lamppu, tai kasvaa hitaasti kohden tällaista... on jotain todellisuutta, hapatteisesta poikkeavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti