Metsän kanssa tahdon olla

Viimeinen puolukkareissu perjantaina. Toin marjoja kotiin reilut 70 litraa. 

Puolukkasato paikoitellen tosi hyvä, toisin kuin vuodesta olin ajatellut. Yhdistänyt puolukkavuoden samaan, pihlajanmarjojen satoisuuden kanssa. Pihlajanmarjoja ei ole, ainakaan ihan missä vain. Aika vähän kai yleisestikin.

Viimeisin puolukkareissu oli samalla parhaimpaan satoaikaan tehty. Aiemmat keikat, vaati sopivan paikan, jotta kypsiä olisi saanut sopivasti. Sen vuoksi paljoa en voinut ottaa.

Kaksi edellistä reissua, joka tapauksessa täysimittaisempia, ja puolukkaa ihan riittävän oloisesti jo säilössä, vuotta varten. Voisi ajatella, ettei enempää kannata ehkä kerätä. Toisaalta kun marjoja löytyy paljon, ja duunit muuten vähissä, marjastamisessa on jotain järkeä, kunhan säilönnän ja tulevan kulutuksen huomioi.

Viime kerralla meni poimuri rikki. Kahva irtosi, ja viimeiset kolme ämpäriä, täyttyi vähän hitaammin, ja ennenkaikkea... suuremmalla vaivalla. Ristiselässä tuntui, kuten marjastusharrastuksia aloitellessa, vuosia sitten.

Mitä kipuihin tulee... marjametsä vei joskus alaselän siihen kuntoo, että hyvä kun sängystä pääsin ylös. Seurauksena oli pitempi jakso, alaselkäkroonikkona, kiitos venyttelyjen, joilla lisäsin ja ylläpidin saatua ongelmaa.

Mistä kipu, sieltä myös parannus. Kipu ohjaa, ja opettaa. Siinä kai periaate, joka toteutui, kun ajattelin, että parempi kuitenkin jatkaa sitä, mistä ongelmia alkoi.

Kivun suhteen erikoista on se, että niihin olen keksinyt toiminnallisia keinoja, joilla on lievittäviä vaikutuksia muutenkin. Täsmähoitoja ja kuntoutusta, fysioterapeuttisemmin,... en ole soveltanut, koska osaamista uupunut.

Kehohuoltoon ja terveyteen ei suoranaisesti ole ollut soveltaa hierojakoulun oppeja kovinkaan tehokkaasti, vaikka fysioterapeuttista näkökulmaakin oli mukana. Enemmän toiminut tavan mutuilu, ja eri toiminnoissa pyöriminen, ja vaikutusarviointi.

Se mikä on hyvää kehon epäsuorassa kuntoon saattamisessa ja ylläpidossa, täsmätoimituksellisen sijaan... on mielekkyys, jonka voi liittää helpommin siihen, missä toiminta on tarkoituksellista, jotenkin kokonaisempana.

Tee toimia tarveys-edellä. Laihduta vaikka sopivan painoiseksi. Kohta toimit motiivista, joka on hyvin välillinen, ja aikasi ammennettuasi tästä... et enää jaksa, joten tavoitteeksi asettuu pakosti toinen, eikä edes päätöksen jälkeen... vaan lipsumisena, jota on vaikea todeta ja myöntää toteutuneeksi. TS epäonnistuminen, ja toivon menetys. Tavoitteesta ja sen saavutuksesta ehkä luovuttava, jne.

Todellisuudessa, mitä kropan oppeihin tulee, täsmätoimet ovat hyviä, ja etenkin ymmärrys siitä, miten keho toimii. Pikkuhiljaa tällaista osannee soveltaa tavan arkeen. Nopeasti ei ole tästä tehdä napakkaa koontaa, tai esimerkillistää täsmäannin onnistumisia.

Koska holismi on tärkeää joka tapauksessa, ja tarkentamiset myös terveystoimissa... hyvä toisaalta, että näissä on voinut mennä kaksilla rattailla. Siinähän pusertuu välissä jotain, kohden sopivampaa suuntaa.

Mitä tulee marjastusharrastukseen, tai sienestämiseen... uskomatonta miten paljon voi yksinkertainen harrastus opettaa tekijäänsä. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä saa saaliiksi siinä, mitä on lähtenyt tavoittelemaan syötäväksi.

No, nyt sitten löytyi sopiva otsikkokin, tälle kulkemiselle: Metsän kanssa tahdon olla... ja laulun jatko: ... sankar jylhän vuoriston. Tapiolan vainiolla, karhun kanssa painii lyö...

Tuo perinnelaulu, on sanoitukseltaan melkoisen teemaan kuuluvaa DG-kamaa. Kulkua kun jälkikäteen tarkastelee... kai pientä tolkkuuntumistakin voi havaita toteutuneeksi. Arkea on enemmän jo muu, kuin se mahtipontisuus, joka aiemmin elämää kantoi, tai joka aiemmasta elämisestä oli mahdollista ja hyödyllisen sopivaa luoda, ihmispäädyn toimintaa koskevasti.

Kai se on niin, että karhut kaadettava, ja ihminen tosiaan edelleen vielä pelkää noita luonnon suurjättejä, joihin itsekkin kuuluu. Jospa se vielä tästä ... ja realistisemmin mahdollisuuksin myös.