Vaapukat uutena

Päivä se meni, tämäkin. Marjastaessa, tällä kertaa, vaikka sunnuntai.

Varauduin hyvin päivään eväillä, ja ajattelin olla pitkään. Kohtalaisen pitkään olinkin.

Uutta oli keräillä myös vaapukoita. Toinen kerta tänään, sitten maaseutuelämisten.

Vaapukat on hidasta kerätä. Aivan toinen laji, kuin mustikoitten poimiminen. 

Vaapukat marjana, on sen todella erikoisen makuisia. Kun käsin poimii, tulee helpommin popsittua, suoraan jo pensaasta.

Polvea kolotellut, vasenta. Teki jo ennen marjastuksia. Koronan jälkeen jäi liike vähemmälle, ja nivelissä alkoi tuntua.

Vaikka marjavermeet painaa, ja pyörällä liikkuu, en ihan varma siitä, että menee nivelien kannalta huonommin.

***

Tänään mietin kahta sanaa: arvo ja anteeksianto.

Ensimmäistä kertaa ajattelin, etten ymmärrä arvoista mitään. Mitähän mahtavat olla. Jos jokin tuntuu hyvältä, tai pahalta, jne... eiköhän se ole siinä.

Mitäs toimenpidettä taas anteeksianto mahtaa olla. Miten se liittyy siihen, että on sujut menneisyyden ja nykyisyyden kanssa? Mitä sujuvaoloisuus tarkoittaa, jotenkin konkreettisemmin.

Nykyään ei enää osaa ottaa perussanastoa ja erilaista kerrontaa samalla tavoin, kuin mitä aiemmin tuli tehtyä. Maailmaa rakentaa paljon tarkemmin,... siinä kun kykenee.

Marjastuksesta oppinut ainakin sen, ja fyysisestä työläydestä, että turhemmat ajattelut joutaa olla sopivilla tauoilla, eikä tee ollenkaan pahaa.

Kaikkea sitä tulee toki ajateltua, mutta kun tekee perusasioita, mukaan tulee paljon uuttakin, uusia vinkkeleitä.

Uustraumalaiset

Jatkan edellistä postausta, laittamalla sen jälkeen uutta, kommentteina. Pysyy tietty aihe näin paremmin nippuna. Nyt toisella aiheella...

***

Kuuntelin tänään Kirsti Kärjen kerrontaa, SOME-kokemuksista: https://www.youtube.com/watch?v=-V6r4vf8dto

Kun jokainen kokee asioita omissa ympyröissään, ja ne aina vaihtelevat, kokija mukaanlukien... aika selvää, että tapahtumista jää eri käsitykset.

Alkaisipa ihmettelemettelemään, miten sitä on joskus voinutkin ottaa asiat niin, ja jatkossa samat vastaantulevana, tuntuvat aivan toisin. No, joskus tätäkin ihmettelee.

Ajattelin yleistystä, joka on eräs oma lemppparitoimeni.

Vaikka ihmisenä olemisen vaikeudesta tietää paljon, aika helppo yleistää ihmistä kokonaisuutena, samantapaisesti. Seurauksena persoonia, jotka toimivat käytännössä hyvin monella eri tavalla.

Vaikka on paljon yhteistä, ovat tietyt piirteet ihmisiä erottavan niin sitkeässä, ettei niitä välttämättä voida muuttaa. Tähän liittyy tietysti paljon erilaisia lainalaisuuksia, ja paljon pohdittavaa. Ei tästä nyt.

***

Tänään kun aamulla näin joitain artikkeleita SOMEssa, eräs oli sellainen, jossa mainittiin koronan, eristyksen, Venäjän... uhkat, ja traumaantumiset melko tavallisillakin ihmisillä. Sen suuntaisia siis.

Osa voi liittää tuollaista muutosta, pullamössötapauksiin. Eikö mitään tapahtuvaa voi kestää, kun kanveessa pienistä viitteistä jo.

Todellisuushan menee ihmisellä niin, että sitä reagoi, kun sen paikkaa on, ts vähän edeltävästi. Kun ei voi, asioita kanavoituu... miten tekeekin. Vaikutukset lyö hiljalleen läpitte.

Kun ikäviä tapahtuu, eikä niille voi mitään, kyse on lähinnä vastaanotosta. No, oma juttunsa sekin, ja pitänee paljon sisällä myös.

Pointti:

Mitä ei käsittele, sen joutuvat sivulliset kohtaamaan. Mitä ei käsittele, se tulee uudestaan, vaivaksi itselle. Yksinkertainen huolenpito-ohje, ja vastuunosoitus. Ei tarvita suurempaa manipulaatiota ja suostuttelua. Totuus on smpl.

Jotkin asiat voi tosiaan kuitata lyhyesti, ja napakasti, ilman että jää sijaa vaihtoehtoiselle.

***

Vielä palatakseni ajan ongelmoiviin, uustraumalaisiin, tavan maailman tilanteista ottavina... tuli hoksattua sekin, että ...

Jos ihminen on kokenut maailmassa kaikenlaista,.. ei hänen reagointinsa vähyys yleisiin ahdistuksiin ja ongelmiin ole välttämättä pahantahtoista.

Sitä ei jaksa kiinnittää huomiota sellaisiin, mikä muutenkin on värittänyt elämää. Mitä sitä normaaleja asioita päivittelemään. Hankalat asiat ottaa asiana, joita ei välttämättä kykene hoitamaan, ja sekin aika tavallista.

Ehkä uustraumalaisilla on paluu tavan suojatusta, kohden normaalimpaa.

***

Mitä linkattuun kertojaan tulee,.. osa ihmisistä käy läpi tapahtuneita. On kuin tutkija, tiedetyössä. Välineitä on,... mitä kelläkin.

Tavan teoreettinen näkemys, tieteen puolelta, ja tällaisen edustus, ei ole paha, vaikka joskus viittaa enemmän erilliseen, kuin mitä tavan elämä muttereineen kaikkineen on, ja miten sen ottaa, vailla erikoisempia tieteen tarjoamia todellisuusliittymiä.

Kokemustuntijuudesta toki puhutaan. Samoin oli traumaa koskevassa artikkelissa, jotain yleissivistykseen jo yltävää mainittuna. Että jopa näin.

Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty

Menossa otsikossa nimetty kirja. Kirjoittajana Pertti Koskela. Kannessa on viitteistävä maininta: "Ehdotus ihmiskunan uudeksi historiaksi, osa 1".

Vihdoin kirja, joka on ns kokonaispaketillisuutta tavoittava.

Keskustelupalstoja ja niiden osallistumisen historiaa kun ajattelee, niin omat mieltymykset siinäkin toiminnassa, samalla tapaa kokonaisemman oloista meininkiä arvostava, mitä itseeni tulee.

Sain kirjan lähetyksenä, pari päivää sitten. Nyt on luettu 30 sivua alusta, ts alkuun päästy. Ajatellut silti samantapaisia, hyvin pitkään, ja osannut kaivata koontaa, tähän tapaan.

Saas nähdä... mitä kaikkea kirjaan saatu kasattua, ja ennenkaikkea, millä tavoin, millaisin sidoksin. Jälkimmäinen mielestäni tärkeää, kun on tosiaan sitä matkua ja materiaa,.. muttei oikein enää ideaa, joka kantaisi kaikkea tuota törkyä.

Roska on roskaa, vain kun on väärässä paikassa. Jos on läjäpäittäin kaikenlaista, eikä oikein sijoitu, ... voi sanoa, että on hautautunut roskavuoren sekaan.

Muuten hyvä ja potentiaalinenkin, voi olla tuolla tavoin saastaa, ellei saa osakseen sopivaa kytkentää sille, jonka täytyy kuitenkin kahlata näitten olioiden parissa.

***

Jatkan mahdollista jatkotarinaa kommenteissa.

Tulee sopivaa jäsentelyä samalla. Luettava ei järkälemäisty, ja toisaalta, vaivattomampi tuottaa, kun vähän askeltaa, eikä ota liian isoina hyppy-yrityksinä, tai ähkäämisenä.

Suuret tuotantopaketit kaatuvat  helposti omaan mahdottomuuteensa. Paljon saa varmasti kasattua, jos vaan juoni selvä, ts määränpää, ja sen kannalta välttämättömät.

Koska valmista ei ole heti tarjota ja kirjoittaa, perusvalmiudettomuuden vuoksi, talsittava sitä osuutta, mihin valmiudet riittää.

Onko tämä sitä tekemisen, omaholhoamista, itsearviointia jo ihan ennakoivassa mielessä.

Kai se on niin, että isompia jos tarvitsee koostaa, ja pitemmälle yltäviä, melkein oltava niitä osuuksia, joita laittaa toisensa perään. Kokoilu helpompaa, kun on koottavaa matskua rakenneltuna jotenkin valmiin mahdolliseksi.

Kanttarellejä

Taas metsässä.

Piti hortoilla, mutten löytänyt oikein järkevää otettavaa. Ei oikein vielä se laji hallussa.

Yllätyksekseni, löysin kanttarellejä noin viisi litraa, samoillessani vähän uudempia seutuja, tosin en kaukana.

Taas sataa tihuutti, muttei kovin kylmästi. Kuivia sai vaihtaa, tuon tuosta päälle.

Palatessani erästä metsäreittiä kotia päin, päädyin metsään, ilman mitään erityisempää reittiä.

Suurin piirtein tiesin sijainnin, Auringon näkymättömyydestä huolimatta.

Ongelmaksi tuli taas kerran suo-oja. Oli mitaltaan nelisen metriä.

Ennen tuota isompaa suo-ojaa, olin heittänyt tavarat ja pyöränkin, yli kapeamman ojan. Ylityksen takia, piti peruuttaa heitot, ts heittää kamat takas.

Löysin suo-ojan ylityspaikan kohdasta, jossa oli kaatuneita puita pari kappaletta. Sen verran lahoja, että toinen katkesi, ja olin pudota veteen.

Yli päästyäni, sain kuitenkin vastarannalta tuotua vähän vankempaa. Vaikka ylitystä varten haettu runko oli tukeva, se oli kuitenkin märkä, eikä paljain jaloinkaan oikein vakuuttanut, koska liukastuminen erittäin mahdollista.

Jotain sumaa siinä rakentelin, ja sain tavarat hiissailtua toiselle puolelle. 

Loppumatka meni paljasjalkaillessa. Teki hyvää, vaikka vasemman ukkovarpaan kynsi oli verinahalla.

Koripallossa lohkesi kynnen sisempi osa, kun koripalloilin ilman kenkiä. Sateessa meni sekin, ja ukkosmyräkän lomassa.

***

Kerronta tällaisena, on kuin valokuva. Valokuva on siitä helppo, että helpompi toki katsoa, kuin että lukisi jälkikäteen tapahtumia, joista kirjoitellut.

Jos blogia tai päiväkirjaa pitää, tulisi kirjoituksia joskus lukea, jälkikäteen.

Puheyskä

Nyt selvisi, puheyskän taustaa.

Koronan jälkeen, keuhkoputkissa tavallista enemmän tuntemusta. Ovat herkemmällä, vaikka limaa ei kovin paljon erity. Alussa vähän.

Kun juo tai syö kylmää, käy jo pelkkä hengittäminen yskittämään.

Ei ihme, jos puheen yhteydessä, ilmavirtaa ilmenee häiritsevänä, ts puhuminen yskittää, siinä missä kylmä altistaa yskälle, jo hengittäessä.

Puhe tuottaa ilmanvirtauksellista erilaisuutta keuhkoputkiin, jolloin nopeammin ärtyvänä, tuntemuksia alkaa olla.

Uusi tavoite: myöhäänsyömimisestä aikaisinsyömiseen

Erilainen päivän loppuvaihe, metsässä käymisen jälkeen. Huvita oikein hengailla netissä enempiä, eikä kuunnella youtubesta musiikkia, tai katsoa liikkuvaa kuvaa. Kirjoitella voi, ehkä vähän.

Piti ajatella enemmän, miten muuttaa tavaksi se, että ei syö myöhään, ennen nukkumista. Miten muutoksen saisi aikaan.

Joinakin iltoina, aika vaikean oloista välttää iltasyömistä. Joskus onnistuu, ilman ihmeempiä.

Kun painoa halusi säätää vähemmälle, kannatti ajoittain punnita kilot. Nyttemmin, punnitsen vaalla itseni, tosi harvoin, jos oikein ollenkaan.

Paino pysyy kohtuudessa, jos voi liikkua kohtuullisesti, syödä sopivaa, ja vähentää istumisen määrää.

Iltasyömisen välttäminen myöhään, on terveysteko. Tässä voi auttaa se, että yrittää tehdä jotain inventaaria siitä, miten tavoite sujuu.

Uudessa tavoitteessa, ei oikein voi mitata tulosta, samaan tapaan kuin painoa punnitessa. Joko onnistuu, tai ei.

Kelailla jos voi tällä tavoin, ... voi ehkä olla hyväksi, jos ajattelee, että tämä on sopivaa inventaaria tilanteesta. Sitähän se vaa-atuskin lopulta.

Mustikkakauden avaus

Ei ollut muuta järkevää ajatusta päivälle, kuin lähteä metsään, vaikka sateiselta keli näytti.

Alkumatka menikin, opetellessa suojautumaan sateelta. Unohdin pikkupressun, jolla piti suojata kassia. Sateenvarjo oli matkassa, ja siitä oli hyötyä. Tuuhean puunkin läpi valuu vettä.

Se pelotti, että vilustuisin, vesisateen takia. Matkaan lähdin kuitenkin, koska jo parisen viikkoa kärvistellyt flunssassa, ja sen jälkioireissa. Korona.

Metsästä hain vähän parantavaa voimaa. Liika lepo ei välttämättä toimi sekään.

Sade oli kuntoon nähden vähän haaste. Rehkiä ei muutenkaan liioin kannata, sellainen fiilis.

Vaikka pääsin alkutauon jälkeen suht kuivana poimimaan marjoja, sade jatkui jossain vaiheessa, ja kasteli. Toisaalta kastui myös märän maan takia. Olisi pitänyt sateen ajaksi jäädä paikoilleen, sadetta pitämään, ja vasta maaston kuivuessa, jatkaa.

Reissu meni myös vaatteiden kuivatteluksi. Olihan siinäkin taas kertaamista. Paljasjaloin, housut kuivumassa, jne. Mustikoita oli ihan lähettyviltä keräiltävissä.

En saanut kovin paljon mustikoita, vajaa 10 litraa. Enempää en toisaalta olisi halunnut, koska sen verran on mukana vielä raakoja. Hyvä kuitenkin, että pääsee mustikkakautta aloittamaan. Noita popsii pitkän aikaa.

Paluumatkalla satoi. Ei haitannut, koska ilma oli sen verran lämmin, ja pyöräillessä sai lisälämpöä. Paljasjalkailu märässä metsässä, ja pyöräily paljasjaloin... ihan jees.

Nokkospaikan löysin heti alkuun, melko tuorean pieniä nokkosia, näin heinäkuun puolivälissä. Kun olin marjassa, ja nokkoset läpimärkiä, jätin keräämättä. Ehkä ensi kerralla, jos poimittavia.

Jari Aarnio

Jari Aarnio vapautui siviiliin. Osallistunut Suomi-Areenan tapahtumaan, ja kertonut asioistaan julkisesti.

Kansalaiset kummeksuvat sitä, ettei Aarnio kadu selkeästi mitään tapahtunutta. On kertunut, että perhe on hänen takiaan kärsinyt, ja pahoitteli myös sitä, ettei hänen muistiinpanonsa ole olleet kovin hyvä, menneeltä ajalta.

Toinen rikosihminen vapautui vuosikymmenien vankeudesta, ja takana muutama henkirikos. Katuu, ja saa kansalta parempaa vastaanottoa.

***

Tänään tuli ajateltua ihmisten touhuista läpi se kuvio ja lainalaisuus, joka pitää ihmisiä tietyn kuvion läpieläjinä siten, että kuvion mukaisesti tosiaan mennään, ilman erillisempiä ihmettelyjä, ainakaan siten, että ihmettelyt koskisivat kuvioita, joita käydään.

On todellisuudessa enemmän niin, että aito vienti on aina sitä, että siihen liittyy ajautumallisuus siihen nähden, mikä pitää liikkeellä. Perusteluna on se tila, joka saa aikaan toiminnan, ts perustelee tekemisen.

***

Aarnion tapaus vaikuttaa tyypilliseltä, Eichmanismilta. Yhteiskunta vaatii monesti säntillisyyttä, eikä töissä välttämättä kysytä omia mielipiteitä siitä, mitä on tarkoitus.

Työhön liittyy myös monesti selkeää mikromanageerausta, ts vaikka puhutaan eri työntekijöistä, työntekijä jos päättää kovin yksilöllisesti työtavoistaan, ja joutuu tällaisen dilemman takia poikkiteloin esimiehen kanssa, tilanne voi olla vaikea vaikea, jopa kuolemaan johtava. Hyvä sanoa viimeisin vaihtoehto, vaikka on radikaalin oloinen.

***

Itse ajattelen, että Aarnion olisi noin yleisen mielikuvan perusteella aiheellista tunnustaa jotain sellaista, mistä ei ole olemassa kiistanalaisuutta. Lista tällaisista tuomioista ja tuomioistuimen löydöksistä, tuskin on täysin poissa.

Aarnion tilanne on kokonaisempi, ja arvio hänen puolestaan kokonaisvaltainen. Koko tuomio-prosessi, ja työelämä, jossa hän on mukana, tulee tuntemuksiin. 

Millä tavoin häntä on kohdeltu eri tavoin suhteessa siihen, mikä on hänen oma näkemyksensä sovitusta, tarpeenmukaisista tehtävistä, ja yleisestä liikkumavarasta noiden suhteen?

Onko työnkuva ollut selkeä, ja ovatko sen eri reaalikäänteet selkeästi reagoitavissa olleita? Entä jos paremmin toiminta olisi ollut yhteisöllisesti muiden yläpuolelle asettumista, jolloin olisi joutunut savustetuksi, jo ennen tapahtumia?

***

Jos on tunnollinen, tai varovainen mahdollisten itsestä riippumattomien loukkujen suhteen, voi tällainen varovaisuus johtaa siihen, että välttää potentiaalisia sotkuvaiheita.

Aika paljon vaihtelee se, millä tavoin työtehtävä voi olla käytännössä killeri. Jos on killeripotentiaalinen, millaisia eväitä olisi hyvä tiedostaa, joilla voi kyseenalaista toimittaessaankin, päästä ilman paheksuntaa ja sanktioita.

Toisaalta, millaisin voimavaroin, ja mahdollisuuksin, tilanne on aina se, että työnkuvasta seuraa killerin realisoituminen, jollain tapaa. Tämäkin ryhmä on olemassa. Osa voi kyetä huomioimaan, osa ei. Jälkimmäiset menevät tuurilla, tai sitten ongelmat ovat hyvin deterministisen suuntaisia.

Vapaa tahtoa ei viimeiseen saakka ole, onneksi

Viimeisin henkilölöydös on Kai Kaila. Yllättynyt kerronnan täyspäisyydestä.

Sitten törmäsin luentoon, joka käsitteli vapaata tahtoa. Pientä, tosin aihe sen verran paljon toistettu... että voi taas käsitellä vähän.

Käsitykseni mainitusta maailmankaikkeuden kausaalisesta sulkeukeutuneisuudesta, voi olla kaikesta huolimatta totta, vaikka tutkijat eivät näin ajattele, mitä Kailakin toisti.

Sanoisin, että vapaata tahtoa ei viimeiseen saakka ole, mutta käytännössä, maailma sen verran vapaa-asteinen useimmiten, että vapaata tahtoa voi ajatella, olemassaolevaksi.

On tilanteita, joissa vapaan tahdon puuttuminen on tärkeä oivaltaa mahdolliseksi. Tärkeys perustuu mielestäni siihen, miten merkitseviä ovat tiukemmat hetket, ja pienikin kohtalokas katkos, joka elämään voi sitä kautta tulla.

Enemmän olen Einsteinin linjalla, jos tämän näin ilmaisee. Pidän maailmaa deterministisenä, mutta maailmassa on usein sen verran vapaata liikkumatilaa, ettei ongelmaa erityisemmin pukkaa.

Vapaa tahto kovin viimeisen päälle, olisi minusta enemmän ongelma. Ihminen on vahvassa vaikutusverkossa, ja eri voimia kun on, ei pääse syntymään yksisuuntaisuuden jumahtamista, kovin lukkiuttavana.

Että on painovoima, tekee hyvää ihmiselle, että pysyttelee Maan pinnan lähettyvillä.

Että on voimia ja voimaverkkoja, ... on hyvä että ei ole täydellisemmässä tyhjiössä, vaan jatkuvien voimien alainen.

Kun puhutaan olemassaolon perusluonteesta, on voitava puhua olemassaolon perusteista, jotka eivät ole välttämättä niin ilmeisiä, ja tule oikein kerrotuksi, ihmisen perustuntemusten kautta. Tarvitsee tehdä summausta, vähän laajemmin.

Vapaan tahdon tilaisuus, ei ollut Kailalta parasta yleisöosallistumista. En tarkoita, että näissä tarvitsisi kaikki aina osata: https://www.youtube.com/watch?v=bYZhS6cGQdI

Tässä oli tosi hyvää osallistumista: https://www.youtube.com/watch?v=FZjq3N4hrXQ ja tässä: https://www.youtube.com/watch?v=RmzUnPcvJKE

Väärin rakastettu

Kuuntelin kirjan (K1) äänikirjana. Varmaan vähän lyhennelty versio. Aiheena vanhempien ja lasten väliset ristiriidat, jotka eivät aina selviä, ennen kuolemaa, eikä senkään jälkeen.

Onhan noita käyty, ristiriitoja.

Yksinjäämistä, osattomuutta... koko elämää koskien. Tämän mittaista.

Kun saa vaikutteita eri tavoin maailmasta, voi kohtalona olla se, minkä kerrontaa eräs toinen kirja (K2) paneutui, kuolemanrajatilaa käsitellessään.

K2 oli kerrontaa intilaisesta, joka vaikuttui lännestä, ja halusi olla kaventumatta sen perinteen ympärille, mitä Intia tarjosi. Suurimpia tökkivyyksiä taisi olla vahva sidotan, ... jos ei nyrkin ja hallan väliin ... niin ainakin hyvin vakiollisen oloiselle paikalle, mitä elämisen järjestelyjä koski.

K2 on siten yksinäisen osansa puolesta sitä, mikä voisi olla kirjan K1 teema. Live-versio aiheesta, on myös mahdollista löytää, tämän teeman alle: https://www.youtube.com/watch?v=Y5bkAWT7I3o (Sadhguru)

Mitä K1:een tulee, niin tarkasteltavana ei tosiaan ole vain vahempi, joka tuskastunut syystäkin lapsensa kasvanaisuutene. Myös päinvastaista oli, aika tasapainoisen oloisesti.

Itsekkin kirjoittanut jonkin verran suoraan teemasta. Tässä eräs näkemys:  

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/rakastavaa-vastaanottoa-odotellessa-ansaituin-perustein/

Aiheesta tuli tehtyä koontaa, eri kerrontaa mukaan liittämällä. Harvinaisemman oloinen tapa kertoa aiheesta.

Pahinta näissä tosiaan on suora yksinjäänti. Voi periaatteessa olla paljonkin kuuntelua, ja kuuntelemisen yritystä, mutta jos ei ole edes mahdollista tajuta sitä, ettei voi ymmärtää toisen vinkkeliä, oli tahtoa tai ei.

Siinä kun tietty maailma on blogattu pois, sen puitteisiin jäävään, ei voida enää muodostaa yhteyttä. Jos voi olla tyytyväinen, ei mitään syytä kuikuilla muualle. 

Jotkin ulosjäämiset, ovat näin mahdottomia purettaviksi. Kyse ei ole väärin rakastamisesta, vaan kokonaan väärän kohteen rakastamisen yrittämisestä.

Kirjan otsikko painavimmillaan, on väärä. Osuvampi otsikko voisi kertoa, että rakastetaan väärää ihmistä, tai sellaita, jota ei ole.

Toimeentulemisen perusvarannot

Älykkyys viimeisen päälle, on determinististä valmisrataa, jolla ei ole kuin yksi suunta.

Luovuus on selviämistä älykkyydestään, toimeentulemista, älykkyytensä kanssa.

Luottamus on lepäämistä ja asettumista yhteyteen, johon liittyy jollain koetulla tavalla niitä tekijöitä, jotka nojaavat mm edellisiin.

Kaikki kolme, voi nähdä varantoperäisinä, samoin toisiinsa kytkeytyvinä.

Mitä muuta, tällaiseen koontaan tähän voisi liittää... empä tiedä.

***

Sen voi ainakin ajatella päätelmäksi, että kun kukin varantotyyppi toteutuman puolesta varmasta rakentunut ympäristövastaavuus säilyen, eikä liikaa sopimatonta ole ollut matkassa... koherenttius, ympäristönmukaisuus,... taitavat olla taustalla.

Mitä ihmisen välineistä, voi samalla tapaa ajatella ehyeksi,.. muuhun todellisuuteen nähden. Sanottu, että mm matematiikka, olisi jo aika venyvä siihen välinekäyttöön,.. joka antaisi seurattavuutta sille, mitä maailma muutenkin on.

Matematiikan tuominen tähän yhteyteen, on kliseellisen oletustoiston jatkamista. Kun nyt tuotu ilmi, oletetaan, että vaikutus korjaavan mahdollisena, riittävä.

***

Pitää ajoittain antaa itselle mahdollisuus reagoitua tavalla, joka näkyy nyt tällä tavoin.

Sysäyksensä, kullakin reagoitumalla: https://www.youtube.com/watch?v=vlfu4-B1TaA ((Creative Instincts Dissolve Mimic Algorithms))

Podcastit, tai jotkut

Kuunnellut... podcasteja. Okei, siinä se käsite tuli, joka viittaa kuunneltaviin lähetyksiin.

Menikö oikein vai ei. Wikkarista voisi varmaan tarkistaa. Youtubesta kuitenkin käytännössä puhun, ja sen kanavista.

Eräs hyvä ohjelma tuli poimintaani, jo varmaan kevättalvella. Kyseessä fyysikko, nimeltä Claus Montonen.

Faceen taisin jutun poimia, mut menköön tännekkin, kun aloin sittenkin kuuntelemaan uudestaan: https://www.youtube.com/watch?v=L32FHiFATTI

Kanavana Futucast. Toinen kanava, josta eilen hyvä löydös oli: Puheenaihe.

Kummassakin kanavassa, pari nuorempaa mieshenkilöä jututtamassa... milloin ketäkin.

Futucastin meininkin on aika rennon letkeetä, vailla vaikeuden lyömää tartuntaa. Helposti hyvä lähtee, voisi sanoa.

Ajatuksettomuus, ja tuollainen huolettomuus vaikutelmana... mitä kokonaisemmin merkkaa. Varmaan monenlaista.

Puheenaiheesta jää enemmän vaikutelma vakavahenkisemmästä osallistumisesta. 

Persoonallisuus ei voi olla näkymättä muutenkaan. Ei tosiaan ongelma, päinvastoin.

***

Nykyään miettinyt sitä, millä tavoin luontevasti voi ilmetä se kokonaisuus, joka ilmenee jossain osallistumisessa. Ihmiset viestivät paljon, ihan ulkonäköä ja ensivaikutelmaa myöten.

On sanottu, ettei tulisi tehdä paljoa tulkintoja siitä, millainen on ensivaikutelma. 

Voi olla totta, mutta jos kokonaisuus on tosiaan mukana muutenkin... sanoisin melkein, että jos kokonaisuutta ei osaa liittää ehyemmäksi paketiksi, jotain on itsellä keskeneräisesti, hahmottajana, ja vastaanottajana.

Tulkintani on kiistanalainen, sillä ihmisellä voi olla paljon taipumusta nähdä muiden kokonaisemmatkin osuudet... omalla tavallaan painotetusti.

Tästä kuulin juttua, tosin vähän kyseenalaisemman teeman yhteydessä. Kertojana Tod Grande, ja aiheena persoonallisuushäiriöt: https://www.youtube.com/watch?v=-yrcphZj2n8