Älykkyys viimeisen päälle, on determinististä valmisrataa, jolla ei ole kuin yksi suunta.
Luovuus on selviämistä älykkyydestään, toimeentulemista, älykkyytensä kanssa.
Luottamus on lepäämistä ja asettumista yhteyteen, johon liittyy jollain koetulla tavalla niitä tekijöitä, jotka nojaavat mm edellisiin.
Kaikki kolme, voi nähdä varantoperäisinä, samoin toisiinsa kytkeytyvinä.
Mitä muuta, tällaiseen koontaan tähän voisi liittää... empä tiedä.
***
Sen voi ainakin ajatella päätelmäksi, että kun kukin varantotyyppi toteutuman puolesta varmasta rakentunut ympäristövastaavuus säilyen, eikä liikaa sopimatonta ole ollut matkassa... koherenttius, ympäristönmukaisuus,... taitavat olla taustalla.
Mitä ihmisen välineistä, voi samalla tapaa ajatella ehyeksi,.. muuhun todellisuuteen nähden. Sanottu, että mm matematiikka, olisi jo aika venyvä siihen välinekäyttöön,.. joka antaisi seurattavuutta sille, mitä maailma muutenkin on.
Matematiikan tuominen tähän yhteyteen, on kliseellisen oletustoiston jatkamista. Kun nyt tuotu ilmi, oletetaan, että vaikutus korjaavan mahdollisena, riittävä.
***
Pitää ajoittain antaa itselle mahdollisuus reagoitua tavalla, joka näkyy nyt tällä tavoin.
Sysäyksensä, kullakin reagoitumalla: https://www.youtube.com/watch?v=vlfu4-B1TaA ((Creative Instincts Dissolve Mimic Algorithms))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti