Natiivi-tonttu

Elämä ehtoopuolella. Mitä jäänyt tähänastisista.

Äiti kuoli, ei soittele enää. Isä siirtyi toiseuteen jo reilut kymmenen vuotta sitten.

Ensimmäinen joulu koittaa, ilman kumpaakaan vanhempaa. Joulusta paljoa, mutta onhan se jokin merkkipaalu, lähi-ihmisiä ajatellen ollut, vaikka jatkosta tiedä enempää.

Harvinainen oli edellinen joulu siinä mielessä, että se todellakin erottuu. Kyseessä ei se, että joulu oli viimeinen äitin kanssa vietetty.

En oikeasti muistaisi edellistä, jos siinä ei olisi jotain vahvan omatoimisen poikkeavaa. Kyse oli läskipyöräretkestä, johon yhdistyi äiskä, ... siis hyvin.

Äitin kanssa tullut otettua yhteen. Loppuvaiheessa, erityisempää tarvetta ei ollut tuohon.

Edellinen joulu meni siitä hyvin, että vaikka tempaus herätti haloota, äiti oli tällä kertaa ensimmäinen, joka tajusi mitä tein.

Paluumatkalle antoi vähän haisevan navettanuttunsa, mutta siitä oli paljon apua. Tauolla tulee väistämättä vilu, kun ei liiku, eikä liikkuessa kannata hiostua paljoa, ts pitää vaatteita liikaa.

Äiti tuo mieleen sen, mitä oma elämäni ollut. Erilaista, mitä palautteeseen tulee.

Tänään muistui mieleen eräs isän hokema: ehä mie tiije. Oli kuin tonttu, jollain erikoisella kysymyksellä yllätettynä.

Oikeasti, tuo vakiofraasi pyöri minulla jatkuvasti ala-asteen kahdella ensimmäisellä luokalla. Toinen oli vaihe yli neljäkymppisenä, kun heräsin monesti kesken unien, hokemaan samaa. Tosi outoa. 

Mutta muisti yksittäisenä. En esim muista reittejä, ellen itse tee reittipäätelmiä edetessä. Joskus en sittenkään.

Jos en jouluna tee jotain omaa, en muista siitä välttämättä. Pyöräily tuo kahvan jouluun, tms, joista muista osaa sanoa.

Autismia ei välttämättä, ja vaikka jotain ADHD-piirteitä, varmaan elämän myötä opittuja. Ei tietty varmuutta.

Mutta se, että tarvitsen top-down lähestymistapaa, hahmottaakseni detaljeja. Kuulin tarpeen eräältä australialaiselta autistilta, joka ei pysy kärryillä, ellei tee jotain rakennetta muistettavista.

Samaa rakenneviehätystä oli ensikosketuksena fysiikassa. Se oli helppoa, koska mitään ei tarvinnut muistaa, tai ne peruskaavat, joista pystyy johtamaan tarvittavat. 

Mistä siis kyse, piirteitä jos ajattelee.

Tänään tuli mieleen kieli, kieliliittymä. Tykkään kirjoittamisesta, sitä kun opetellut, jopa teennäisesti runoillen, siis riimitellen.

Kirjoittaminen kun tärkeä, sitä halunnut oppia jotenkin sujuvaksi.

Kun sain kosketusta ohjelmointiin, aivan omanlaisensa kieli. Ihastuin aika välittömästi, vaikka taukoja on harrastuksessa ollut paljon.

Ohjelmointi, koodaus,... ja yhdistys tavan kieleen. Kyse on jostain konkreettisemmasta, kuin mitä on kieli puhuttuna ja kirjoitettuna.

Koodattu kieli tuottaa jotain, sillä on selkeän havaittava vaikutus, tai sen puuttuminen.

Hajanaisuutta voi ajatella piirteenä. Tarvitseeko tähän edes dissosiaatioita, tai traumoja, vaikka mahtuuhan nekin toki mukaan, vaikka mikään täysinvalidi tässä ei olla. 

Ohjelmoinnista sanonut, että se on terapiaa. Vaikutus on selkeä, vaikka pään saa kyllä koodaillessa jumiinkin. 

Toinen on vetäytyminen omaan maailmaan. Sama kuin isällä, aina kuulokkeita myöten.

Keskittyessä, en voi kuunnella mitään, tai kuuntelemisen täsmättävä, ts sitä on yleensä jatkuvasti säädettävä, ja pistettävä tauolle.

Paitsi että top-down, myös asioiden laajuus, ja jatkuvuus,.. epädiskretia. Tunnun ilmentävän näitä aivan eri tavoin.

Robottinainen heinäpellolla

Unetkin päivittyneet, nykyaikaan, ainakin robotiikan osalta. Heinäpelto on tietty tavanomaista, jos ei vanhanaikaista.

Metsän laitamilla lähdin tapaamaan, jostain syystä. Pientä männikköä, johon meni taukoa pitämään. 

Unessa oli sukulaisiakin, mutten muista ketä. Tosi kumpareikas pelto.

Koris tänä päivänä edellistäkin kehnompaa, vaikka energiaa olisi riittänyt. Harvinaisen huonoa liikkumista.

Koriksessa on se hyvä puoli, että sitä tekee helposti, vaikkei edes osaisi. Aikaa ei huomaa. Paikka ikävä, sille ei voi mitään.

Edellinen kaaoskoriskerta

Oli harvinaisen turhauttava.

Ei mitään tuntumaa siihen, mihin palloa toimittaa. Harvinaisen huono kerta, siis muutama päivä sitten. Muista tällaista.

Pimeäksi meni samalla päivä. Jäätävää sadetta hiukaan, ja kenttä paikoitellen yllätysjäässä.

Lisätekijää toi se, että vasen jalka polven kohdalta melko kaputt. Pelotti hiukan, että milloinka pettää.

Haverista huolimatta, iltaa kohden tiivistyi jonkin verran, ts tatsia tuli, tosin myös vähän mitä sattu.

Loppuajastakin oli olo, jossa ei ollut juurikaan rentoutta eikä liikkumisen avoimuutta.

Silti illan päätteeksi tuntuma noin muuten, parani huomattavasti. Vaikutuksen huomasi vasta pyöräillessä. Täysin erilaista kokea pyöräilyä, tilanvaihtelun perusteella.

Kaaoskoriksen vähänkään täyshallinnallisuus on sen verran vaativa, että tuntuman rakentelu kestää kauan, jos sitä osaa edes hakea.

Vaikka päivä siis kentällä kehno, sen verran uusi tilanne, ettei malttanut lähteä poiskaan ihan heti. 

Flunssan tapaista vähästä aikaa

Flunssan tapaisesti sanottu, vaikka voi olla tavan flunssaa, ilman kuumetta.

Kun alkaminen todennäköisesti ruokaperäistä, tuli flunssaa otettua lievempänä. Ei varmaan syytä, koska allerginen reaktio voi lisätä flunssa tartuntaa, joka tarttuneena samalla tapaa, kuin ilman heikennyksiä.

Tänään oli vähän väsy päivä, tosin myös tavallista vähempien unien jälkeen.

Siitä erikoinen päivän kulku, että kahvit kun otin vähän puolen päivän jälkeen korvapuustilla,... Heikkous oli poissa, siis myös flunssan oireet, ja jaksaminen jep-kunnossa.

Kotona ollessa, ulos lähtiessä, kahvin keinotekoisen boostin huomasi, millä tavoin oli lähtiessä voimattomuutta.

Kahvista tuli keinotekoisena piristeenä kuitenkin mieleen se, millä tavoin ei välttämättä olisi pois toipumisesta. Voisiko olla mahdollista?

Mitä tulee liikkumiseen, siis pienliikkeeseen,... siitä tehnyt sen havainnon, että toimii flunssan oireita poistavana, ja flunssaa lyhentävänä.

Arvelua, mutta joka jos totta, voi perustua yksilökohtaisiin vaikutuksin, mm sokeritason kautta.

Kun ulos väsynä, vähän liikettä,... flunssan oireet taas vek. Ihme veiviä, siis sitä, että flunssaa voi vaikutuksen puolesta heivailla vek,... eikä vain sänkypotilaana.

Yleispätevyyttä näissä tosiaan tuskin on.

Mikäli flunssa on koktail-pohjaista, siis oireiden alkaminen...

Kai sitä voi olla flunssan prosessikin, vaikka siitä tulee mieleen alun jälkeinen vyöry, ja alempi kokonaiskunnon tilanne, ennen elimistön laittamista paremmin valmiuksin hanttiin.

Nämä mietityttänyt, kokemusten perusteella. 

Koriksen kiehtovuus

Käytännössä turhan kaaostavaa korista tulee harjoiteltua. Liikkumista toki, mutta silti kun vaikeaa saada koreja mistä tilanteesta vain,.. tämä haaste saa pidettyä koukussa.

Voisi tosiaan tehdä jotain muutakin liikunnaksi, eikä odottaa ylihyviä suorituksia tavoitteessa, joka oikeasti taitaa vaatia hiukan.

No, hyvää on tietty se havainto, että haastavat kiehtoo, siis keskeneräisesti sujuvat, kun toisaalta arvelee siitä, miten hyväksi tatsi voi kehittyä lajissa.

Mistähän arvelu sitten. Ainakin eteenpäin menty, tosin vuosia tullut tehtyä tuota, vaikkakin melko vanhoilla päivillä aloitellut.

Tällä kertaa mukana oli paljasjalkakengät. Tosi hyvä ote pinnasta, joka kumia. 

Samaa otetta hanskoista, jotka ns liimaa palloon, tehden liikkeistä turhankin tarkan vaativia, ts kosketus menee helposti överiksi. Tiukan liimaavat pinnat mahdollistaa toki tarkkuuden, jos vain sitä osaa tuottaa.

Pullean luumuiset mustikat

Eilen tuli käytyä metsässä keräilemässä. Ei marjoja, vaan sieniä, vaikka marjapoimuri olikin matkassa, varmuuden vuoksi.

Marjastamaan en päätynyt, vaikka marjoja tuli popsittua kävellessä. Ihan tarpeeseen, nestettä kun menee.

Matkasta ei uupunut vettä, eikä evästä, tosin vaikka esim vettä olisi matkassa,... Ei välttämättä sen ottamista, jos tekeminen enemmän kulkemista.

Juomaa, tai nestettä,... mutta siten, että myös jotostellessa. Sitä ovat marjat, vielä tähän aikaan syksystä.

Yllätyksellisintä olivat isot mustikat.

Mustikoita on, mutta melkoisen ylikypsinä, elleivät ole jo tippuneet pensaista. Uutta oli löytää isoja ja pullakoita, mutta tosiaan vielä tuoreen oloisia.

Voi olla, että vain isoimmat mustikat pärjäävät tähän saakka. Vaikka maku oli mieto, ts ei juuri sokeria... Sen parempi mitä nesteytykseen tulee.

Miettinyt, mitä eroa mahtaa olla alkusyksyn mustikoihin nähden. Jos hedelmäsokeria vähemmän, onko myös muita ravinteita niukemmin, vetisemmiksi käyvissä.

Puolukat syvän kypsinä ovat maukkaampia. Maun syvyys kuin sitä, mitä viineistä kerrotaan, niiden vanhetessa.

Samaa kypsyyvaikutelmaa maussa on myös karpalon kohdalla, tai jopa enemmän. Se jälkimaku, joka saa takaisin suolle, jo vartin päästä. Tuokin tuli joskus koettua.

Kun puolukka on karpalon kypsyys-vaiheessa,... usein puolukoita pensaissa erittäin vähän, lähinnä yksittäisinä.

Eilinen mustikka-apaja oli sitä, että pensaat erottuivat kuin siniset luumut runsailla oksilla.

Paratiisimarjaa, joskin juolukka on tätä jo raaempana.

Mustikan ja juolukan kypsyys ei muuten erotu kuin vetisyyden kautta, jos vertaa puna-marjoihin, mitä ovat puolukka ja karpalo.

Rullaluistelukausi avattu

Yllättäen kenkä-pyörille.

Jo oli aikakin, kesästä, syksyä vasten. Hyvää tietty se, että kohtuu-lämpötilaa, rullaillessa kun puskee kuumaa.

Rullaluistelun harrastus oikeasti jäänyt. Viimeksi tein tätä varmaan kolmisen vuotta sitten.

Aloitus tuli tosiaan yllättäen. Ei oikein muuta syytä, kuin että aiemmat harrasteet kaipasi lisäystä.

Harrasteköyhyydessä rullailu on ihan jep.

Uutta oli tällä kertaa selkeästi se, että...

Vaikka alkuun pelotti, ja jopa kypärä unohtui,... 

Kypärä haettua, etapilta palatessa,...

Oli se tunne, että harrastus voisi lähteä aivan toiselta tasolta, vaikka ikää kertynyt, sitten viimeisimmän.

Positiivisempana löydöksenä oli se, että siinä kun tavan luistelua pitänyt suorana fysioterapiana, rullaluistelua enemmän riskinä jaloille...

Rullaluistelun jos ottaa tarkemmin, yltää samaan terapiatasoon,  mitä on tavan luistelu. Tarkempaa silti, tekniikan kanssa.

Lintujen rengastus

Tuli katsottua ja kuunneltua kerrontaa lintuje rengastamisesta:

---  https://www.youtube.com/watch?v=BBqMVL5ETJQ VIIRUPÖLLÖ HYÖKKÄÄ! Mitä pönttö piti sisällään?

Mielenkiintoista olisi tutkimus, jossa selvitetään sitä, miten suuri osa rengastetuista linnuista kuolee enemmin ne, joita ei rengasteta.

 

Entä EMn tutkimuksen toteutus. 

Bobby Fischer:

Bobby Fischer (~30s): 

--- https://www.youtube.com/shorts/94_ZsMoWfes

--- Entäs yleisesti?
--- Varaa tietty. Pisrs.

Oli tai ei, tuolloin näistä osattu oikein ajatella, ellei positio sattumalta jotain aivan muuta.

--- Ja tuon jälkeen sitten?
--- Zepsis.
--- Ehkä, jne.


Blogi on jatkoa eräälle näkökulmaa korostavalle kommentille:

--- https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/buimonen/saisiko-lisaa-euroopan-uutisia/#comment-5032294

Voiko olla millä tavoin allerginen sentapaisille painottumille, josta todeta kuten BF?

Mitä ovat päähaarat, jos ajattelee näitä lähtöjä, joihin välttämättä ole liittää vain allergisuuden suojaavaa vaikutusta, vaan jopa kutsumusta, jne.

Tuota kohtaa tuli availtua eilen, eräällä tavalla keskustelun yhteydessä:

--- https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artosatonen1/nelipaivainen-tyoviikko-on-haihattelua/#comment-5031918

Kirjoituksen teemaa voi liittää relevanttiuden hakemiseen. On suomemmaksi vähän sama kuin olla tolkuissaan, tai pyrkiä pärjäämiseen.

Miten sijoitat tällaista kerronnan aihetta.

Mieleen tulee tosiaan sijoittaminen työnä, hakemisena. Toisaalta kyse on tosiaan pienestä, mutta myös sen postaamisesta.

Verbaalisen kanssakäymisen foorumia (sulkeutumineen), voi ajatella todellisuuden jälkeisenä triggeristämönä.

Aiheita on, joita käydä läpitte, ilman että toistaa koettavuuden kautta itseään tainnoksiin tavalla, että varmasti on näyttävää, päitymykseen asti otettu... mutta samassa suhteessa helposti samaa, ja lähinnä samautuvaa.

Vaihtoehto reaalimmasta... ei tietty vain tuota.

Mitä viime aikoina havahtunut ihmettelemään on se, millä tavoin näistä ajatellaan selviytymisellisesti tai menestyksellisesti... tällaisen kautta perustellen, kun mennään rajoille, tekemisen extremeen, esim enemmistöisemmästä poikkeavasti.

Ajatus oletuksellisesta tulkinnasta tuollaista kohtaan, tuntui omituiselta, mutta mielikuva ei tule enää mieleen tätä kirjoittaessa.

Synti kirjoittamisen vajeena

Muutama päivä sitten oli kirjoitus-tuulella. Rauta kuuma asiankäsittelyn puolesta, kun tempautuu tuumiskelemaan enemmän.

Noita päiviä on, tosin mieleen jäi itse-sensuuri, tai rajoitus kirjoittamisen määrässä.

Vähän sitä mieltä, että ellei kirjoitusvaihde ole päällä, ei tulisi oikein osallistua kirjoitellen, ellei ihan jotain pientä tulta pitele yllä. 

Tuottamishetkien hukkaamisen voi sanoa niin, että synti on jokainen sellainen hetki, jota ei ajatusten selkeyttämiseen ja jakamiseen käytä, aika kun sopiva.

Jonkin verran on kirjoittelutulvaani moitittu. Tämän ymmärtää, koska joskus ajatellut floodari-tulkintaisista vähän samoin, tosin en enää.

Mieli kirjoittamisissa pitää olla, mutta toisaalta hyvä, jos huomaa joskus että ajatustensa kanssa ajautuu vähille, löytämisellisiin kaninkolotiloihin.

Kirjoittaminen on taitolaji, löytämistä jos korostaa, ja mitä kirjoittamisen avulla voi saavuttaa.

Kahviherkkyys ja kevätretkeilyä pyörällä

Harvinaisen heikko yö unien puolesta. Syynä kahvi, tai oikeastaan muutos kahvin juonnissa.

Eilen join ainetta, aamupäivästä, ja vireystila sen mukainen, koko päivän. Touhuttua tuli, tosin tarpeellisten kotitöiden puolesta. 

Ongelma ei ollut ylivireän eilisen tapauksessa kahvi, vaan sitä edeltävän päivän vähäinen kahvi, jolloin annos vaikutti enemmän.

Tunnetusti kahviherkkä, joten uutta ei ole, mutta kulman takaa kun ...

Oikeasti, taustalla voi olla kevätreissu pyörällä, jolle päätyi olemaan mittaa varmaan yli 100 kilometriä. 

Vähäiset kahvit, ongelle... ja yllätykseksi pyöräilemään, onkimisten jäädessä sivuosaan.

Reissun jälkeen nukuin kohtuudella, siis tämänöiseen nähden. Vaikea olla näistä ihan varma. 

Keväiset pyöräreissut ovat sattuman kautta kuin rutiinia. Nyt kun lähden extemporee... vasta jälkikäteen hoksasin, että tässähän on polvihoito samalla.

Polvi oikkuillut etenkin keväisin, tosin tällä kertaa venytin sitä hiukan maastossa tunaroidessa. Raskas pyörä vedettävänä, ja haastaa fysiikkaa.

Pyöräilyreissu onnistui.

Salaisuus oli kuitenkin siinä, että matkassa oli tosiaan ne onkivälineet, ja vaikka kalaa ei juurikaan tullut, taukoja malttoi pitää, mikä tärkeää matkan taittamisessa niin, ettei ylikuormitu liikaa.

3. Kielipuolinen (3s)

Kolmas kirjoitus tältä päivältä, KB-osastolla.

Ensimmäisessä kirjoituksessa en muistanut, mistä piti kirjoittaa.

Toisessa kirjoituksessa muistin mistä piti kirjoittaa, mutten enää siitä, mihin se piti liittää.

--- Hyvin menee, mutta menköön.

Kun puhutaan aukkojen teorioista, tai mitä nämä aukollisuutta sisälläpitävät sektoria olikaan nimettyinä ...

Aukollisuutta, ts hyppäyksellisyyttä taitaa olla myös kokonaisemmin, mikä vaikka ei tosi yllättävää... omituisempaa, jos näkyy tällä tavoin hämmästeltävänä.

Eikö siirtymiset ole normaalisti pikkasen helpompaa, ja helpompi osa normaalimpaa.

Context-switching, kellolaitekeskeytys... miten tästä kertookin ...

Ja joku ihmettelee sitä, kun tekemisen suurimmalti osin tulisi perustua tähän liikkuvuuteen, ts toimivuuteen.

Mitä tulkita... en yritä tällä kertaa.

Ei niin, etteikö tulkittavaa riittäisi, ja myös oikeasti tarvittaisi. Tällaisen osaa näissä ottaa oletuksena, vaikka tuskin on ihan tavallista.

Millaisille asioille ihmiset voivat kutsumuksellisen kaltaisesti omistautua?

Kyselee, joku kyselee.

Kasvanut niin pitkälle, että palaa kyselyikään, jos nyt tästä koskaan ollut pihalla, ellei lasketa aikaa, jolloin niin down, että kysymyksetkin kielipuolisena jäänyt paitsi ilmenemättä, myös oikeasti tavoittamatta.

2. Kielen ulkopuolella, natiivisti

Paluu dissosiaatiosta, todennäköisesti osittaisesti. Jatkan siitä, mistä edellisessä kirjoituksessa piti kirjoittaa. Kyseessä tapahtuma, joka ei toisaalta ole ulkopuolella sen, minkä aiheena ulkopuolisuus... ja vaikka tuo lumiukkous.

Mutta se tapahtuma konkreettisenakin, tulkintojen alustamana, tai noista jotenkin huolimatta. Voiko jotain saavuttaa... vasta tulkinnalla, ts mitä se tulkinta tällöin olisi? Voiko näinkin ilmetä elämää, tai toimintaa?

Joskus tuli opiskeltua vähän Luonnontieteellisessä pääkaupunkiseudulla ja myöhemmin marginaalialueemmalla, mm LUTissa.

Oli matematiikkaa, tietotekniikka ... ja mm kieliä, kuten englantia.

Engantiin liittyi se sanottava. Ollut vähän heikko... mitä yleiseen tasoon tulee, ts vaikka koulussa pärjäsi kielissä, ts koulun kielitoiminnassa hyvinkin, englannissa keskitasolla, muihin verrattuna, tai heikommin.

Korkeakoulussa reputin englannissa. Kielenhallinta ei ollut varmasti hyvä, kuten ei aiemminkaan.

Se ihmetystä herättävä tapahtuma liittyi käytännön puheosuuden kokeeseen. Kokeessa piti käyttää opeteltavaa kieltä kommunikaatiotilanteessa, ts puhua englanniksi aiheesta, joita arvottiin valmiista aihelistauksesta. 

Suoriutuminen oli heikko, ts kommunikaatiovalmius niin ja näin, mitä kielentuottamiseen tuli, ja toisaalta näyttöön.

Jälkikäteen hoksasin pajon myöhemmin, että kommunikoitavat ottaa sisältönä, ja jos sisältö on vaikea jo suomeksi... relevanteista osaa jutella oikeasti edes äidinkielellä.

Edellinen ajatelma tapahtumasta on tietysti tulkintaa. Sitä voi edelleen jatkaa sillä, mihin päästy, ts äidikieleen.

Opin puhumaan myöhään, ja vanhemmat olivat huolissaan tästä. Neuvolassa oli joku kokenut tyynnytellyt, ja sanonut... että kyllä se vielä oppii, ja niinhän siinä kävikin.

Todellisuudessa, äidinkieleni on ollut heikko, ts sen hallinta. En ole osannut liittää sitä niin hyvin kuvausvälineeksi, kuin mitä voisi ajatella.

Esim lukeminen ollut paljon ongelmaa, etenkin englanniksi, ja sama suomeksi jopa. Kirjoittamisessa samaa, siis myös äidinkieltä käyttäen, ja aiheesta kuin aiheesta melkein.

Joskus tuli tuskailtua sen kanssa, miksi osaa ilmaista ajatuksia niin heikosti, edes omaan vaatimustasoon nähden. Mistähän tuo arviointi tuli. Ei yksinkertaisesti sen mittaista kirjoitusta, jonka takana voisi olla.

Nykyään kun on trendi-diagnooseja aina persoonaa koskevasti, ts autismia, ADHDtä, ... jopa traumaa ja mitä lie...

Ei oikein tunnu kivalta käsitellä omaa osuuttaan millään annetulla tavalla. Kyse ei ole siitä, että kokonaisuuteni olisi jotenkin erilainen, kun toista jos, niin ei välttämättä tosi kattavasti, mutta erottuvasti kuitenkin. 

Kieli jakaa... tai näin osataan yleisesti arvella.

Kyse on liittymällisyydestä, ja kuuluvuudesta, ja siinä kun ihmislajista kyse... reviiriä on myös perinne, perinnetaitojen alueella pärjääminen, ja keskinäisesti kun tärkeää ja merkityksellistä... sitä on myös liittymättömyys.

Tärkeimpiä selviytymisen ja pärjäämisen alueita jos ajattelee, oma tilanteeni on tuossa suhteessa nollalähdöllisen lähellä. Sen verran samaan liittyvää osaamista ja sen ilmentämistä, ettei tapausta voi ottaa erillisenä, vaan samana, mutta tämän johdosta ulkopuolisena, ilman ulkopuolisuuden leimoja ja tunnuksia.

Pahimmasta vankeudesta sanottu, että on sitä, ettei tiedä olevansa vanki. Vastaavasti, ulkopuolisin on hän, joka ei tiedä olevansa sitä.

Joskus LUT-aikoina heräsin siihen, että piti kertoa ja sanoa jostain, mitä en tiennyt. Tilanne oli osin samaa kuin mitä on demontikkous, tai muistinmenetys hetkellisenä.

Dissosiaatio voi syntyä nopeasti, tai tila voi olla dissosiaatiivinen kauemman aikaa. Toisaalta dissosiaatio voi syntyä hyvin monipuolisesti, johon tietty liittää vaikuttavuus, mutta silti kohdista, joissa menee yli. Jos mstä vain... kyseessä vaikka auto-dissosiatiivisyys, tms.

Aihe liittyy isompaan ja kokonaisempaan kokonaisuuteen, vaikkakin vain omaa toimijuutta koskien siinä maailmassa, johon on viitata esim kielen alueen kautta. Että jäisi tähän ... ei ole kovin oletuksellista.

V: Näistä osaa tehdä tarkastelua, mutta elämänsä loppupuolella vasta. Osalla ei näin, mutta osalla varmaan väistämättä.

Laitoin edellisen kappaleen väitteen muotoon, ts korostin sanottavaa väitteistämällä ajatuksen.

Millä tavoin Väitteen mukainen voi tulla huomioiduksi. Tuskin kannattaa puhuoa väitettävän yhteydessä esim erilaisuudesta. Miksi ei?

Tavallisessa maailmassa on joskus outoja ja oudon oloisesti ajateltavia asioita, tulkintoja, tai näkökulmia, joita ei oikein voi sanoittaa sillä, mitä sanoitusmahdollisuutta aiemmassa pohjassa, joka sulkee muun kuulumattomana. 

1. Pihalla edelleen, kuin lumiukko

Otsikko, kun enää muista edes mistä piti kirjoittaa. Hankalaksi menee, tosin hoksasin vaihetta, joka tuli edellisessä b-kirjoituksessa jo mainittua, sen lopussa. Mitä on tapahtunut? What has happend.

Kapeat ovat joskus kuljettavat tiet.

Millaista tukea tarvitaan, että kapeus voi näkyä helppoutena, ts on yhtä taloudellisuutta, kun huomioitavana harvinaisen vähän epäoleellista sen suhteen, mitä voi olla paitsi tekemässä... tästäkin arvioinnista päätyy olemaan vapaa.

Usarissa todennennut muutamaan otteeseen, tai jotenkin, miten sanaton tai kyvytön on. Kyllä se voi näkyä, mutta myös tuntua. Blogin kirjoittamisesta ei tule mitään, mutta ehkä jatkossa.

Mieleen tulee aforismin tapainen: Autuaat unohtavat, autuaat muistavat.

Joku joskus päätynyt kiistelemään som... netti-kirjoituksistani, ettei esim nuo aforismit oikeasti olisi aforismejä.

Varmaan kuten kriitikko-roolikko kertonut näistä, koska vaikka osa kirjoittelusta täyttäisi aforismit, mukana olisi vähän sitä sun tätä.

Aksiomatiikkanakaan ei kirjoituksini voi pitää, ja vaikka puhuisi työkalupakista... ja tuotettuna olisi työkaluarvoista... niin ja näin tämäkin.

Turha yrittää mahtua täysin lokeroihin, tosin vaikea aina täsmentää, minkä kategorian alle tuotettua voisi liittää, puhumattakaan toiminnasta, joka ilmentää kokonaisempaa taustaa, joka sekin mitä lie.

Tärisee, velloo,... 

Mieleen tulee mm se Feuerabendt. Kehollisesti on kuin haavanlehti. Sama koskee heikkoja, heikkoudesta irtipääsemättömiä ihan yleisesti, kun vastakkaista on stabiilius, solidismi, tms.

Joskus puhunut haavanlehtiterapiasta. Mitä mahtas olla?

Edellistä on varmaan turha analysoida enempää. Käytännössä tarpeen huomaa, ts vaikka on heiveröä, myös tarpeellista.

Todellisuuden tekijät eivät olemassolevina kysy lupaa. Seurattavuus ihmisenä on vähän toista jo.

Että dissosiaatio... ja vähän joka toimintaa koskien...

Voihan näitä ottaa vaikka autismina, ADHDnä, ... sisäisinä torjuntoina, priorisointeina ... tai jopa lähipakolaisuutena jopa itseään koskien...

Viimeisin mieleentuleva ajatusta ollut mm se, miten toteutumat oikein kerro siitä, mitä on tapahtumat, vaikka jälkimmäiset ovat niitä, jotka näkyvät, ja joihin on mahdollista luoda suhde, ja mitä valmiimmalta pohjalta... sen samempaa kaikki kuten aina ollutkin. 

Taidedementikkous

Taidoista ja mestaroimisista jää joskus vähän outo olo, mitä pidetään tärkeänä.

Mitä musiikkia esimerkiksi ajattelee... se voi olla parasta juuri silloin, kun sitä ei liitä mihinkään aiempaan kuuntelukertaan.

Musiikkikappaleet voi ottaa kerta toisensa jälkeen kuin dementikko. Ei tajua, mitä on kuullut, ei tajua nimetä kappaletta, ei soittajaa... ja tämä on paras saavutus.

EM arviointia ei taiteesta oikein kuule, ja tarkalleen ottaen se on vähän harvinaista, mutta mielestäni ehdottomasti sanottavan arvoista.

Ajatus on täydellisen laajennettava, eikä koske vain musiikkia. Extremetasoa tämä jollain tapaa kyllä on, muttei pahaa. 

Se mikä voi viedä... sen täytyy mennä lähelle, olla tätä kautta kytköksissä primitsiiviseen... jolloin on jotain vastakkaista sivistykselle. 

Että taiteesta tulee näin ajateltua, rintamalle kun menee, ei toisaalta ihmettele, jos nyt kauemmas päätyy.

This make me tick. Jotain tuollaista, in english. Mitä on tapahtunut?

Pilkkikausi avattu, lisä-rintamaa vallattu, ja eteenpäin kasvettu

Pilkkikausi avattu, muutama kala saatu, ja kotia onnistuneesti palattu, kalat matkalle perattu, ja kotipolkua matkaten parannettu.

Vie mennessä,.. tuo tullessa. Vaikka on tehokasta, voi mennä muutenkin, siis saamatta tulkintaa, joka kollektiivisesti näihin ei usein ole asettumatta, vaikka toki riippuu.

Tehot erikseen tosi hyvä juttu, samoin perfektionismi, jos nuo ei vie, mutta optiona (optionismi terveenä).

Pilkkikausi vaikka avattu, voi olla pian myös lopetettu. Vaikea ihan sanoa sään ja muun takia. Vuosissa on eroa. 

Yöllä viimeistään hoksasin varmistavasti, että flunssaa edelleen on.

Syketaso aivan epänormaali, ja liikkumisessa tulee huomioitua,... mutta eilinen polkupaluu oli pientä överiä tilanteeseen nähden, muu osuus reissusta kun ei mitä todennäköisemmin.

Uituakin tuli kerran, flunssan yhteydessä. Flunssan potemista, mutta ei tosiaan kuumetta, eikä rankkaa,... mutta rehkinen ehdottoman out, ts urheilun oltava aidosti sunnuntaityyppistä.

Edellinen uintipäivä oli käytännössä saunomista. Kuumat alut, ja lämpimät loput. Paluumatkalla vähän heikosti päällä, mutta korjausta välietapilla (ruokakaupassa), eikä pahasti mennyt mitään pieleen, mitä näissä on tärkeää yrittää välttää.

Mitä uinnin jälkeen... sitä piti oikeastaan kirjoitella, ettei pääse unohtumaan. Asioita palautuu toki kontekstiin nähden, mutta joskus näitä olisi hyvä muistaa ja tajuta ihan kulman takaakin. Näin perin siis jopa, vaikka extremeä on, kun toisaalta pidetään normaalina.

Kun illalla syödä mussutusta, ja niitä Liiterin simpukkasuklaita jo matkalla riittävästi, ts kaikki samalla kertaa...

Illalla piti tietty paikkailla, tosin ihan vain kävellen kuljeskellen. Ja mikä paikka kävellä, kokemuksellisesti.

Metsä kuin paratiisi, ja vaikka lopputalven lunta, untuvalta tuntui kuin ensilumi. Se oli toisaalta kokemus myös päivästä, vaikka sokrua ylipaljon.

Kävellessä pimeässä metsässä, ehdottomasta katusaastavalon ulkopuolella, verensokeri kyllä tuntui omituiselta, tai hutakka olo päässä. Toisaalta, tuokin heikotus oli osa sitä pumpulisuutta, joka kehossa.

Vastaava pumpulisuuskokemus, ts somaattinen intergriteetti-maksimia syntyy ajoittain vuodenajallisesti, mutta harvemmin, ja että talven yhteydessä tällä tavoin ... aivan uusi kokemus.

Kyseessä on kohtutilan kokemus. Tähän ei tarvita aina erillisaineita, tosin että osaisi järjestää näitä koettavuudeksi enemmän... voi olla mahdollista, jos vain osaamista osaa rakennella.

Näissä jää oppimista, ja avoimuutta tekemiseen. Kaikesta ei tosiaan ole perillä, puhumattakaan että taitaisi parhaimmat. Ei hyvä juttu, mutta hakemista ajatellen kyllä.

Miten voi kokea kehossa lämmön. Todella alkukantaisen primitiivistä, mutta vaikuttavaa. 

Kokemus sijoittuu rintamalle, mikä ei yllätä. Kyseessä siis myös vaaran paikkaa, sillä elimistö on avoimen suojaton. Jo matkan aikana osaa aavistaa sen vaaran, mikä vaiheeseen liittyy. 

Pahin tapaus mitä kehollis-fysiologisesti voi saada aikaan, on lämpötilan ylimääräisyys, johon tuli joskus liitettyä retki karpalosuolle, josta tuli kirjoiteteltua jokunen vuosi sitten.

Tähtitieteelliset verenpainelukemat

Piti kirjoittaa aiheesta jo muutama päivä sitten, kun samalla liittyy tuohon läskäröintiinkin.

Mittailin illalla verenpaineita, kylmää kun on, ja talvi, sekä vuodenajanmukaisia lukemaodotuksia.

Lukemia en muista, mutta säikäytti sen verran, että piti lähteä liikkumaan.

Yllätys oli siinä, miten radikaali oli läskäröinnin vaikutus verenpaineisiin. Lukemat meni täysin normaaliin, ja vaikka tuskin tosi pitkäksi aikaa... merkitystä sillä varmaan on.

Umpihankipyöräilyn kautta saatava liikunta tuntuu jossain, jos pitemmän aikaa vetelee.

Eräs ongelma harrastuksessa taitaa olla suolojen pitoisuuksien heikkeminen. Jos verkkovesi tulee järvestä, ts Saimaasta, siinä välttämättä ole niin paljon suoloja, kuin mitä pohjavedessä.

Silmien kuivuminen on toinen juttu. Ei voi pitää laseja, sillä aiheuttavat sen verran ilman pyörteitä ja tippoja, että lasit menevät sumeiksi ja  tipoille.

Mistä kuivat silmät johtuu... syitä varmaan monia. Jo nuorena oli tätä, joskin selkeitä jos laski mäkeä, ja vauhtia oli paljon. Nykyään, vauhtia ja viimaa ei tarvita, että silmiä joutuu pyyhkimään tuon tuosta.

Olisikohan kuivasilmäisyyden takana jotain mineraalivajetta. Toisaalta sydäntuntemusten vuoksi mentävä jonkin verran maltilla. Sekin voi olla mineraaliperäistä, ellei nyt jotain valtimoahtaumaa samalla.

Viime aikoina tullut syötä paljon rasvaa, siis kovia rasvoja, eri muodossa. 

Kaaospyöräilyä

Siis umpihankipyöräilyä (UHP) eilen, ja myös tänään. Siinä on tosiaan eräs huippuharrastus, oman mittapuun mukaan.

UHP haastaa. Siinä yhdistyy samalla voima, refleksit, nopea suunnitelmallisuus, tarkkuus, tasapaino, kestävyys, ja myös levon hakemisen taito.

Eilen meni uusiksi harrastuspäivä siltä osin, että oli pakkasta sen verran, että varpaita nipristeli.

Oli pakko kävellä, ja hyppelehtiä, mikä paitsi auttoi, oli myös avuksi polun tasoittamisessa, sillä vaikka pyörällä saa tasaista, kovemmat polanneurat ja paksu hanki helpottuu huomattavasti, jos käppäilee ennen pyöräilyä.

Aiemmat päivät olleet enemmän uudelleentutustumista talviseen harrastukseen. Nyt vasta älysin, miten hyväksi lumen tamppaamisessa on mahdollista kehittyä, joten se Sepän lumitöinä otettu artikki muistaakseni viime vuodelta, on aika passeli kuvaus tarkkuustyöstä, joka varsin kokonaisvaltaiseen liikkumiseen sidottu, ts muuta kuin pikku näpräämistä, mitä toiminnan tuottamiseen tulee.

Viime vuodesta muistan esimmäisen päivän, kun aloittelu meni myöhässä, ja vastassa oli paksua, mutta läpimentävää hankea. Vaikka taisi olla matkassa eväitä... pitkään aikaan ei ollut verensokeri ja heikotus ollut sillä tasolla, kuin mitä aloitellessa uudelleen harrastusta, siis viime vuonna.

Tänä vuonna ollut aikaisemmin liikkeellä, tosin polannelumi on hankala, ja haastaa. Voinut ottaa kevyemmin, mikä todella tärkeää, ts se, että taitoja kun tulee... näkyy heti jaksamsessa, ja myös tuloksissa.

Tänään oli eväsputeli takana, mikä tuo pitoa työntävään pyörään. Eilen kapsäkit edessä, ja etupaino sitä luokkaa, että puskukyky marginaalista. Tauolla piti heittää etupainot vek, ja harrastaa tyhjäkuormalla.

Kenkävarustus ollut vähän niin ja näin.

Eilen oli ihan kesätossut, päällystettynä neopreeni-suojilla, jotka leikkasin kutistuneesta märkäpuvusta, joka mennyt liian tiukaksi. Materiaalin hyvää hyötykäyttöä.

Neopreenisuojukset pitää tuulta jonkin verran, tosin kärjestä virtausta tulee. Toisaalta tänään kun kastuivat, ja piti hypellä jalkoja lämpimäksi,... lämmittely tosiaan kesti, mitä ihmettelin.

Päättelin jalkoja elvyttäessä, että aivan kuin kengätkin pitäis lämmittää, että jatko toimisi. Päätelmä oli oikea, vaikka vasta jälkikäteen hoksasin, että märkyys kostutti kenkää loppuajasta, ja lämmönhukkaa tuli sitä kautta selkeästi lisää, ja myös lämmitettävää.

Näyttäs siltä, että mikäli neopreenisuojat kastuvat, ja kovempi pakkanen,... voi olla parempi ottaa kokonaan pois.

Sitä en tosiaan osannut hoksata, miten aaltoilevan saa pyörän liikkeestä, ja mistä poikkeaminen on yhtä rasitusta.

Mikäli olosuhteet ovat hyvät, ... et pakotu menemään rajoilla.. etkä löydä sitä, mitä vaikeissa olosuhteissa pakko. Tässä on umpihankipyöräilyn salaisuus, tai jos harrastusta ottaa lumipolun rakentamisena, jolloin on jotain käsityöläisyyden omaista, mutta enemmän.

Vasta tekemisen kaaoshaaste antaa mahdollisuuden selkeään lepoon ja tyyneyteen. Todella outo juttu, ja kokemuksellisesti mahdollista tavoittaa. Kaaoskoriksessa on samaa.

Se mikä on haitta tai puute harrastuksessa.. on yksipyöräisen ajamiskyvyn vaje. Kun menee kaksipyöräisellä, ja olosuhteet oikeasti vaikeat, huomaa kohdat, jotka eivät ns hankelissa.

Tavan pyörällä pääsee... mutta pyöräilijänä ei hoksaa helposti, mitä kaikkea se tekemsen maaima voi olla. Tällaisen suhteen, aika löytävä, mutta tosiaan vanhemmalla puolella ikää. 

Umpihankipyöräily

Polkupohjaa jos käy läpi läskärillä, on jonkin verran kuin umpihankitouhua.

Hangen paksuus vaikuttaa tietty. Metsemmässä yleensä vähemmän lunta, ja avomaisemissa enemmän.

Kapea polku käy juoksuun, kävelyyn, koriksen kuljetukseen, jne... mutta leveämpää osuutta jos on, kivempi ja huolettomampaa, vaikka vaikeutusta on aina maastossa.

Mitä tulee talviseen polkuliikkumiseen, lumi tuo pikkasen helpotusta, koska tasoittaa kiviä ja juurakkoja. Toisaalta, jos pohja kävelty, kokkareinen ja jäässä... voi olla vaikea, tai huono liikkumispaikkana.

Umpihankipyörä menee parhaiten suojalumen aikoihin. Pakkasella poljettu lumi asettuu kovaksi uraksi tai jäljeksi, ja sen rikkominen vie energiaa, tosin rikkomista pahempi vaikutus kovilla osuuksilla, esim pyörän jäljen suhteen on vinoon vievä vaikutus, ts ura, ja sen ote.

Pahin ongelma teknisesti umpihankipyöräilyssä on sakkaus.

Ohjauksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Mikä vain puhti jaloissa... loppuu kuin kanan lento, jos ohjauksen kanssa ei ole kärppä, kun toisaalta nopeuden lisäksi reagointiin on joskus laitettava tosi nopeasti paljon voimaa.

Mitä nopeampi ohjauksessa... sen vähemmän ohjaukseen tarvitsee kuluttaa voimaa, ja etenkin polkemiseen.

Kun hanki on urauttava, eikä uralla voi olla, ohjaus tulee haasteelliseksi nopeuden lisäksi sillä, että ohjauksessa ei oikein voi välttää voimaan turvautumista, muttei myöskään tarkkuutta. 

Umpihankipyöräily urauttavan polun yhteydessä vaatii, kokonaista talvea ajatellen paitsi jalkojen voimaa jne, myös aidosti ohjaus-voimaa, tarkkuutta, ja nuo yhdistetynä tasapainoon, ja nopeaan havainnointiin.

Homogeeninen hanki on siitä helppo, että kulkeminen on suoraviivaisen voimasuoritus, mikäli metsäpohja kohtuusäännöllistä. Mikäli hanki on paksua... tämä asettaa rajoitusta, vaikka painolla ja rengaspaineilla voi säätää sitä, missä vielä saa mentyä.

Vaikka kyseessä on nopeus ja voimailulaji, etenkin haasteellisissa oloissa... parasta tässä rankkuudessa on kuitenkin levon osuus, ts paikka, jota on pakko hakea, ts elismistön kuormituksen armahtamista, siinä missä vain mahdollista.

Nastarenkaista saattaisi olla hyötyä, mikäli paksua hankea. Toinen on urautumisen rikkominen, joka vähän vaikeaa.

Uratasoituksessa huomasin tänään, että jos sivu-uria ja leveyttä vetää osaksi polun pääkulkukohtaa... vaikea palata keskustaan, mikäli on sitä uraa, mutta myös höttölunta, jos kulkenut aiemmin polulla. 

Näyttäs siltä, että kun uraa kovana pakkasella, melkein mentävä vain kertaalleen polkua, jolloin uraa vaikka, niin ei sentään höttöä lisäonglemana, jolloin voimaa vaikka olisi, matka yksinkertaisesti tyssää.

Voimalla voi paikata ylittämättömiä esteitä, mutta mikäli renkaat lipsuvat... vaatisi suoriutuminen aivan omanlaista pyöräilyakrobatiaa.

Yksinkertainen laji, ja vähän kuin suomalaisten tyyppihulluus. Toisaalta, laji kiehtoo, koska on niin haastava, ja monella tapaa. Samaan pakettiin kuuluu levollinen autuus, mikä voi olla omituisen oloinen luonnehdinta lajista.

Kahvivieroitukseen, ja päivän aloittamiseen, umpihankipyöräily on paras, tosin raskaimmat osuudet kannattaa tehdä kun elimistö valmis.

Mikä tosi tärkeää uh-pyöräilyssä, on energian huolellinen purkaminen, ts huolenpito jaksamisesta. On vaiheita, jolloin poljentaosuutta ei kannata ottaa, vaan pelkkää rullausta, mikäli polkua on edes jokseenkin helpolla mentävänä.

Sudet

Susista ollut vähän positiivistakin kerrontaa julkisuudessa, tai tietyiltä tahoilta jatkuvammin.

Voisi veikata, että pitävät yllä ekologista vakautta, ja rikastavat sitä osaltaan. Vaikea ajatella, että hyvinvoiva ympäristö olisi huono juttu pitemmällä aikavälillä.

Susimäärässä voi olla se hyvä puoli, että kun sopeudutaan niihin, ... sopeutumisen ratkaisut tarjoavat paremman jatkon muillakin tavoin.

Susi lienee yhteiskunnan tilanteen mittari. Näitä on.