Porukassa saapastelemista siten, että patikointi toteutuu, jolloin kulkemisen sopivuudesta pidettävä myös huolta
Tuli katsottua ja kuunneltua kerrontaa lintuje rengastamisesta:
--- https://www.youtube.com/watch?v=BBqMVL5ETJQ VIIRUPÖLLÖ HYÖKKÄÄ! Mitä pönttö piti sisällään?
Bobby Fischer (~30s):
--- https://www.youtube.com/shorts/94_ZsMoWfes
--- Entäs yleisesti?
--- Varaa tietty. Pisrs.
Oli tai ei, tuolloin näistä osattu oikein ajatella, ellei positio sattumalta jotain aivan muuta.
--- Ja tuon jälkeen sitten?
--- Zepsis.
--- Ehkä, jne.
Blogi on jatkoa eräälle näkökulmaa korostavalle kommentille:
--- https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/buimonen/saisiko-lisaa-euroopan-uutisia/#comment-5032294
Voiko olla millä tavoin allerginen sentapaisille painottumille, josta todeta kuten BF?
Mitä ovat päähaarat, jos ajattelee näitä lähtöjä, joihin välttämättä ole liittää vain allergisuuden suojaavaa vaikutusta, vaan jopa kutsumusta, jne.
Tuota kohtaa tuli availtua eilen, eräällä tavalla keskustelun yhteydessä:
--- https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artosatonen1/nelipaivainen-tyoviikko-on-haihattelua/#comment-5031918
Kirjoituksen teemaa voi liittää relevanttiuden hakemiseen. On suomemmaksi vähän sama kuin olla tolkuissaan, tai pyrkiä pärjäämiseen.
Miten sijoitat tällaista kerronnan aihetta.
Mieleen tulee tosiaan sijoittaminen työnä, hakemisena. Toisaalta kyse on tosiaan pienestä, mutta myös sen postaamisesta.
Verbaalisen kanssakäymisen foorumia (sulkeutumineen), voi ajatella todellisuuden jälkeisenä triggeristämönä.
Aiheita on, joita käydä läpitte, ilman että toistaa koettavuuden kautta itseään tainnoksiin tavalla, että varmasti on näyttävää, päitymykseen asti otettu... mutta samassa suhteessa helposti samaa, ja lähinnä samautuvaa.
Vaihtoehto reaalimmasta... ei tietty vain tuota.
Mitä viime aikoina havahtunut ihmettelemään on se, millä tavoin näistä ajatellaan selviytymisellisesti tai menestyksellisesti... tällaisen kautta perustellen, kun mennään rajoille, tekemisen extremeen, esim enemmistöisemmästä poikkeavasti.
Ajatus oletuksellisesta tulkinnasta tuollaista kohtaan, tuntui omituiselta, mutta mielikuva ei tule enää mieleen tätä kirjoittaessa.
Muutama päivä sitten oli kirjoitus-tuulella. Rauta kuuma asiankäsittelyn puolesta, kun tempautuu tuumiskelemaan enemmän.
Noita päiviä on, tosin mieleen jäi itse-sensuuri, tai rajoitus kirjoittamisen määrässä.
Vähän sitä mieltä, että ellei kirjoitusvaihde ole päällä, ei tulisi oikein osallistua kirjoitellen, ellei ihan jotain pientä tulta pitele yllä.
Tuottamishetkien hukkaamisen voi sanoa niin, että synti on jokainen sellainen hetki, jota ei ajatusten selkeyttämiseen ja jakamiseen käytä, aika kun sopiva.
Jonkin verran on kirjoittelutulvaani moitittu. Tämän ymmärtää, koska joskus ajatellut floodari-tulkintaisista vähän samoin, tosin en enää.
Mieli kirjoittamisissa pitää olla, mutta toisaalta hyvä, jos huomaa joskus että ajatustensa kanssa ajautuu vähille, löytämisellisiin kaninkolotiloihin.
Kirjoittaminen on taitolaji, löytämistä jos korostaa, ja mitä kirjoittamisen avulla voi saavuttaa.
Harvinaisen heikko yö unien puolesta. Syynä kahvi, tai oikeastaan muutos kahvin juonnissa.
Eilen join ainetta, aamupäivästä, ja vireystila sen mukainen, koko päivän. Touhuttua tuli, tosin tarpeellisten kotitöiden puolesta.
Ongelma ei ollut ylivireän eilisen tapauksessa kahvi, vaan sitä edeltävän päivän vähäinen kahvi, jolloin annos vaikutti enemmän.
Tunnetusti kahviherkkä, joten uutta ei ole, mutta kulman takaa kun ...
Oikeasti, taustalla voi olla kevätreissu pyörällä, jolle päätyi olemaan mittaa varmaan yli 100 kilometriä.
Vähäiset kahvit, ongelle... ja yllätykseksi pyöräilemään, onkimisten jäädessä sivuosaan.
Reissun jälkeen nukuin kohtuudella, siis tämänöiseen nähden. Vaikea olla näistä ihan varma.
Keväiset pyöräreissut ovat sattuman kautta kuin rutiinia. Nyt kun lähden extemporee... vasta jälkikäteen hoksasin, että tässähän on polvihoito samalla.
Polvi oikkuillut etenkin keväisin, tosin tällä kertaa venytin sitä hiukan maastossa tunaroidessa. Raskas pyörä vedettävänä, ja haastaa fysiikkaa.
Pyöräilyreissu onnistui.
Salaisuus oli kuitenkin siinä, että matkassa oli tosiaan ne onkivälineet, ja vaikka kalaa ei juurikaan tullut, taukoja malttoi pitää, mikä tärkeää matkan taittamisessa niin, ettei ylikuormitu liikaa.
Kolmas kirjoitus tältä päivältä, KB-osastolla.
Ensimmäisessä kirjoituksessa en muistanut, mistä piti kirjoittaa.
Toisessa kirjoituksessa muistin mistä piti kirjoittaa, mutten enää siitä, mihin se piti liittää.
--- Hyvin menee, mutta menköön.
Kun puhutaan aukkojen teorioista, tai mitä nämä aukollisuutta sisälläpitävät sektoria olikaan nimettyinä ...
Aukollisuutta, ts hyppäyksellisyyttä taitaa olla myös kokonaisemmin, mikä vaikka ei tosi yllättävää... omituisempaa, jos näkyy tällä tavoin hämmästeltävänä.
Eikö siirtymiset ole normaalisti pikkasen helpompaa, ja helpompi osa normaalimpaa.
Context-switching, kellolaitekeskeytys... miten tästä kertookin ...
Ja joku ihmettelee sitä, kun tekemisen suurimmalti osin tulisi perustua tähän liikkuvuuteen, ts toimivuuteen.
Mitä tulkita... en yritä tällä kertaa.
Ei niin, etteikö tulkittavaa riittäisi, ja myös oikeasti tarvittaisi. Tällaisen osaa näissä ottaa oletuksena, vaikka tuskin on ihan tavallista.
Millaisille asioille ihmiset voivat kutsumuksellisen kaltaisesti omistautua?
Kyselee, joku kyselee.
Kasvanut niin pitkälle, että palaa kyselyikään, jos nyt tästä koskaan ollut pihalla, ellei lasketa aikaa, jolloin niin down, että kysymyksetkin kielipuolisena jäänyt paitsi ilmenemättä, myös oikeasti tavoittamatta.
Paluu dissosiaatiosta, todennäköisesti osittaisesti. Jatkan siitä, mistä edellisessä kirjoituksessa piti kirjoittaa. Kyseessä tapahtuma, joka ei toisaalta ole ulkopuolella sen, minkä aiheena ulkopuolisuus... ja vaikka tuo lumiukkous.
Mutta se tapahtuma konkreettisenakin, tulkintojen alustamana, tai noista jotenkin huolimatta. Voiko jotain saavuttaa... vasta tulkinnalla, ts mitä se tulkinta tällöin olisi? Voiko näinkin ilmetä elämää, tai toimintaa?
Joskus tuli opiskeltua vähän Luonnontieteellisessä pääkaupunkiseudulla ja myöhemmin marginaalialueemmalla, mm LUTissa.
Oli matematiikkaa, tietotekniikka ... ja mm kieliä, kuten englantia.
Engantiin liittyi se sanottava. Ollut vähän heikko... mitä yleiseen tasoon tulee, ts vaikka koulussa pärjäsi kielissä, ts koulun kielitoiminnassa hyvinkin, englannissa keskitasolla, muihin verrattuna, tai heikommin.
Korkeakoulussa reputin englannissa. Kielenhallinta ei ollut varmasti hyvä, kuten ei aiemminkaan.
Se ihmetystä herättävä tapahtuma liittyi käytännön puheosuuden kokeeseen. Kokeessa piti käyttää opeteltavaa kieltä kommunikaatiotilanteessa, ts puhua englanniksi aiheesta, joita arvottiin valmiista aihelistauksesta.
Suoriutuminen oli heikko, ts kommunikaatiovalmius niin ja näin, mitä kielentuottamiseen tuli, ja toisaalta näyttöön.
Jälkikäteen hoksasin pajon myöhemmin, että kommunikoitavat ottaa sisältönä, ja jos sisältö on vaikea jo suomeksi... relevanteista osaa jutella oikeasti edes äidinkielellä.
Edellinen ajatelma tapahtumasta on tietysti tulkintaa. Sitä voi edelleen jatkaa sillä, mihin päästy, ts äidikieleen.
Opin puhumaan myöhään, ja vanhemmat olivat huolissaan tästä. Neuvolassa oli joku kokenut tyynnytellyt, ja sanonut... että kyllä se vielä oppii, ja niinhän siinä kävikin.
Todellisuudessa, äidinkieleni on ollut heikko, ts sen hallinta. En ole osannut liittää sitä niin hyvin kuvausvälineeksi, kuin mitä voisi ajatella.
Esim lukeminen ollut paljon ongelmaa, etenkin englanniksi, ja sama suomeksi jopa. Kirjoittamisessa samaa, siis myös äidinkieltä käyttäen, ja aiheesta kuin aiheesta melkein.
Joskus tuli tuskailtua sen kanssa, miksi osaa ilmaista ajatuksia niin heikosti, edes omaan vaatimustasoon nähden. Mistähän tuo arviointi tuli. Ei yksinkertaisesti sen mittaista kirjoitusta, jonka takana voisi olla.
Nykyään kun on trendi-diagnooseja aina persoonaa koskevasti, ts autismia, ADHDtä, ... jopa traumaa ja mitä lie...
Ei oikein tunnu kivalta käsitellä omaa osuuttaan millään annetulla tavalla. Kyse ei ole siitä, että kokonaisuuteni olisi jotenkin erilainen, kun toista jos, niin ei välttämättä tosi kattavasti, mutta erottuvasti kuitenkin.
Kieli jakaa... tai näin osataan yleisesti arvella.
Kyse on liittymällisyydestä, ja kuuluvuudesta, ja siinä kun ihmislajista kyse... reviiriä on myös perinne, perinnetaitojen alueella pärjääminen, ja keskinäisesti kun tärkeää ja merkityksellistä... sitä on myös liittymättömyys.
Tärkeimpiä selviytymisen ja pärjäämisen alueita jos ajattelee, oma tilanteeni on tuossa suhteessa nollalähdöllisen lähellä. Sen verran samaan liittyvää osaamista ja sen ilmentämistä, ettei tapausta voi ottaa erillisenä, vaan samana, mutta tämän johdosta ulkopuolisena, ilman ulkopuolisuuden leimoja ja tunnuksia.
Pahimmasta vankeudesta sanottu, että on sitä, ettei tiedä olevansa vanki. Vastaavasti, ulkopuolisin on hän, joka ei tiedä olevansa sitä.
Joskus LUT-aikoina heräsin siihen, että piti kertoa ja sanoa jostain, mitä en tiennyt. Tilanne oli osin samaa kuin mitä on demontikkous, tai muistinmenetys hetkellisenä.
Dissosiaatio voi syntyä nopeasti, tai tila voi olla dissosiaatiivinen kauemman aikaa. Toisaalta dissosiaatio voi syntyä hyvin monipuolisesti, johon tietty liittää vaikuttavuus, mutta silti kohdista, joissa menee yli. Jos mstä vain... kyseessä vaikka auto-dissosiatiivisyys, tms.
Aihe liittyy isompaan ja kokonaisempaan kokonaisuuteen, vaikkakin vain omaa toimijuutta koskien siinä maailmassa, johon on viitata esim kielen alueen kautta. Että jäisi tähän ... ei ole kovin oletuksellista.
V: Näistä osaa tehdä tarkastelua, mutta elämänsä loppupuolella vasta. Osalla ei näin, mutta osalla varmaan väistämättä.
Laitoin edellisen kappaleen väitteen muotoon, ts korostin sanottavaa väitteistämällä ajatuksen.
Millä tavoin Väitteen mukainen voi tulla huomioiduksi. Tuskin kannattaa puhuoa väitettävän yhteydessä esim erilaisuudesta. Miksi ei?
Tavallisessa maailmassa on joskus outoja ja oudon oloisesti ajateltavia asioita, tulkintoja, tai näkökulmia, joita ei oikein voi sanoittaa sillä, mitä sanoitusmahdollisuutta aiemmassa pohjassa, joka sulkee muun kuulumattomana.
Otsikko, kun enää muista edes mistä piti kirjoittaa. Hankalaksi menee, tosin hoksasin vaihetta, joka tuli edellisessä b-kirjoituksessa jo mainittua, sen lopussa. Mitä on tapahtunut? What has happend.
Kapeat ovat joskus kuljettavat tiet.
Millaista tukea tarvitaan, että kapeus voi näkyä helppoutena, ts on yhtä taloudellisuutta, kun huomioitavana harvinaisen vähän epäoleellista sen suhteen, mitä voi olla paitsi tekemässä... tästäkin arvioinnista päätyy olemaan vapaa.
Usarissa todennennut muutamaan otteeseen, tai jotenkin, miten sanaton tai kyvytön on. Kyllä se voi näkyä, mutta myös tuntua. Blogin kirjoittamisesta ei tule mitään, mutta ehkä jatkossa.
Mieleen tulee aforismin tapainen: Autuaat unohtavat, autuaat muistavat.
Joku joskus päätynyt kiistelemään som... netti-kirjoituksistani, ettei esim nuo aforismit oikeasti olisi aforismejä.
Varmaan kuten kriitikko-roolikko kertonut näistä, koska vaikka osa kirjoittelusta täyttäisi aforismit, mukana olisi vähän sitä sun tätä.
Aksiomatiikkanakaan ei kirjoituksini voi pitää, ja vaikka puhuisi työkalupakista... ja tuotettuna olisi työkaluarvoista... niin ja näin tämäkin.
Turha yrittää mahtua täysin lokeroihin, tosin vaikea aina täsmentää, minkä kategorian alle tuotettua voisi liittää, puhumattakaan toiminnasta, joka ilmentää kokonaisempaa taustaa, joka sekin mitä lie.
Tärisee, velloo,...
Mieleen tulee mm se Feuerabendt. Kehollisesti on kuin haavanlehti. Sama koskee heikkoja, heikkoudesta irtipääsemättömiä ihan yleisesti, kun vastakkaista on stabiilius, solidismi, tms.
Joskus puhunut haavanlehtiterapiasta. Mitä mahtas olla?
Edellistä on varmaan turha analysoida enempää. Käytännössä tarpeen huomaa, ts vaikka on heiveröä, myös tarpeellista.
Todellisuuden tekijät eivät olemassolevina kysy lupaa. Seurattavuus ihmisenä on vähän toista jo.
Että dissosiaatio... ja vähän joka toimintaa koskien...
Voihan näitä ottaa vaikka autismina, ADHDnä, ... sisäisinä torjuntoina, priorisointeina ... tai jopa lähipakolaisuutena jopa itseään koskien...
Viimeisin mieleentuleva ajatusta ollut mm se, miten toteutumat oikein kerro siitä, mitä on tapahtumat, vaikka jälkimmäiset ovat niitä, jotka näkyvät, ja joihin on mahdollista luoda suhde, ja mitä valmiimmalta pohjalta... sen samempaa kaikki kuten aina ollutkin.
Taidoista ja mestaroimisista jää joskus vähän outo olo, mitä pidetään tärkeänä.
Mitä musiikkia esimerkiksi ajattelee... se voi olla parasta juuri silloin, kun sitä ei liitä mihinkään aiempaan kuuntelukertaan.
Musiikkikappaleet voi ottaa kerta toisensa jälkeen kuin dementikko. Ei tajua, mitä on kuullut, ei tajua nimetä kappaletta, ei soittajaa... ja tämä on paras saavutus.
EM arviointia ei taiteesta oikein kuule, ja tarkalleen ottaen se on vähän harvinaista, mutta mielestäni ehdottomasti sanottavan arvoista.
Ajatus on täydellisen laajennettava, eikä koske vain musiikkia. Extremetasoa tämä jollain tapaa kyllä on, muttei pahaa.
Se mikä voi viedä... sen täytyy mennä lähelle, olla tätä kautta kytköksissä primitsiiviseen... jolloin on jotain vastakkaista sivistykselle.
Että taiteesta tulee näin ajateltua, rintamalle kun menee, ei toisaalta ihmettele, jos nyt kauemmas päätyy.
This make me tick. Jotain tuollaista, in english. Mitä on tapahtunut?
Pilkkikausi avattu, muutama kala saatu, ja kotia onnistuneesti palattu, kalat matkalle perattu, ja kotipolkua matkaten parannettu.
Vie mennessä,.. tuo tullessa. Vaikka on tehokasta, voi mennä muutenkin, siis saamatta tulkintaa, joka kollektiivisesti näihin ei usein ole asettumatta, vaikka toki riippuu.
Tehot erikseen tosi hyvä juttu, samoin perfektionismi, jos nuo ei vie, mutta optiona (optionismi terveenä).
Pilkkikausi vaikka avattu, voi olla pian myös lopetettu. Vaikea ihan sanoa sään ja muun takia. Vuosissa on eroa.
Yöllä viimeistään hoksasin varmistavasti, että flunssaa edelleen on.
Syketaso aivan epänormaali, ja liikkumisessa tulee huomioitua,... mutta eilinen polkupaluu oli pientä överiä tilanteeseen nähden, muu osuus reissusta kun ei mitä todennäköisemmin.
Uituakin tuli kerran, flunssan yhteydessä. Flunssan potemista, mutta ei tosiaan kuumetta, eikä rankkaa,... mutta rehkinen ehdottoman out, ts urheilun oltava aidosti sunnuntaityyppistä.
Edellinen uintipäivä oli käytännössä saunomista. Kuumat alut, ja lämpimät loput. Paluumatkalla vähän heikosti päällä, mutta korjausta välietapilla (ruokakaupassa), eikä pahasti mennyt mitään pieleen, mitä näissä on tärkeää yrittää välttää.
Mitä uinnin jälkeen... sitä piti oikeastaan kirjoitella, ettei pääse unohtumaan. Asioita palautuu toki kontekstiin nähden, mutta joskus näitä olisi hyvä muistaa ja tajuta ihan kulman takaakin. Näin perin siis jopa, vaikka extremeä on, kun toisaalta pidetään normaalina.
Kun illalla syödä mussutusta, ja niitä Liiterin simpukkasuklaita jo matkalla riittävästi, ts kaikki samalla kertaa...
Illalla piti tietty paikkailla, tosin ihan vain kävellen kuljeskellen. Ja mikä paikka kävellä, kokemuksellisesti.
Metsä kuin paratiisi, ja vaikka lopputalven lunta, untuvalta tuntui kuin ensilumi. Se oli toisaalta kokemus myös päivästä, vaikka sokrua ylipaljon.
Kävellessä pimeässä metsässä, ehdottomasta katusaastavalon ulkopuolella, verensokeri kyllä tuntui omituiselta, tai hutakka olo päässä. Toisaalta, tuokin heikotus oli osa sitä pumpulisuutta, joka kehossa.
Vastaava pumpulisuuskokemus, ts somaattinen intergriteetti-maksimia syntyy ajoittain vuodenajallisesti, mutta harvemmin, ja että talven yhteydessä tällä tavoin ... aivan uusi kokemus.
Kyseessä on kohtutilan kokemus. Tähän ei tarvita aina erillisaineita, tosin että osaisi järjestää näitä koettavuudeksi enemmän... voi olla mahdollista, jos vain osaamista osaa rakennella.
Näissä jää oppimista, ja avoimuutta tekemiseen. Kaikesta ei tosiaan ole perillä, puhumattakaan että taitaisi parhaimmat. Ei hyvä juttu, mutta hakemista ajatellen kyllä.
Miten voi kokea kehossa lämmön. Todella alkukantaisen primitiivistä, mutta vaikuttavaa.
Kokemus sijoittuu rintamalle, mikä ei yllätä. Kyseessä siis myös vaaran paikkaa, sillä elimistö on avoimen suojaton. Jo matkan aikana osaa aavistaa sen vaaran, mikä vaiheeseen liittyy.
Pahin tapaus mitä kehollis-fysiologisesti voi saada aikaan, on lämpötilan ylimääräisyys, johon tuli joskus liitettyä retki karpalosuolle, josta tuli kirjoiteteltua jokunen vuosi sitten.
Piti kirjoittaa aiheesta jo muutama päivä sitten, kun samalla liittyy tuohon läskäröintiinkin.
Mittailin illalla verenpaineita, kylmää kun on, ja talvi, sekä vuodenajanmukaisia lukemaodotuksia.
Lukemia en muista, mutta säikäytti sen verran, että piti lähteä liikkumaan.
Yllätys oli siinä, miten radikaali oli läskäröinnin vaikutus verenpaineisiin. Lukemat meni täysin normaaliin, ja vaikka tuskin tosi pitkäksi aikaa... merkitystä sillä varmaan on.
Umpihankipyöräilyn kautta saatava liikunta tuntuu jossain, jos pitemmän aikaa vetelee.
Eräs ongelma harrastuksessa taitaa olla suolojen pitoisuuksien heikkeminen. Jos verkkovesi tulee järvestä, ts Saimaasta, siinä välttämättä ole niin paljon suoloja, kuin mitä pohjavedessä.
Silmien kuivuminen on toinen juttu. Ei voi pitää laseja, sillä aiheuttavat sen verran ilman pyörteitä ja tippoja, että lasit menevät sumeiksi ja tipoille.
Mistä kuivat silmät johtuu... syitä varmaan monia. Jo nuorena oli tätä, joskin selkeitä jos laski mäkeä, ja vauhtia oli paljon. Nykyään, vauhtia ja viimaa ei tarvita, että silmiä joutuu pyyhkimään tuon tuosta.
Olisikohan kuivasilmäisyyden takana jotain mineraalivajetta. Toisaalta sydäntuntemusten vuoksi mentävä jonkin verran maltilla. Sekin voi olla mineraaliperäistä, ellei nyt jotain valtimoahtaumaa samalla.
Viime aikoina tullut syötä paljon rasvaa, siis kovia rasvoja, eri muodossa.
Siis umpihankipyöräilyä (UHP) eilen, ja myös tänään. Siinä on tosiaan eräs huippuharrastus, oman mittapuun mukaan.
UHP haastaa. Siinä yhdistyy samalla voima, refleksit, nopea suunnitelmallisuus, tarkkuus, tasapaino, kestävyys, ja myös levon hakemisen taito.
Eilen meni uusiksi harrastuspäivä siltä osin, että oli pakkasta sen verran, että varpaita nipristeli.
Oli pakko kävellä, ja hyppelehtiä, mikä paitsi auttoi, oli myös avuksi polun tasoittamisessa, sillä vaikka pyörällä saa tasaista, kovemmat polanneurat ja paksu hanki helpottuu huomattavasti, jos käppäilee ennen pyöräilyä.
Aiemmat päivät olleet enemmän uudelleentutustumista talviseen harrastukseen. Nyt vasta älysin, miten hyväksi lumen tamppaamisessa on mahdollista kehittyä, joten se Sepän lumitöinä otettu artikki muistaakseni viime vuodelta, on aika passeli kuvaus tarkkuustyöstä, joka varsin kokonaisvaltaiseen liikkumiseen sidottu, ts muuta kuin pikku näpräämistä, mitä toiminnan tuottamiseen tulee.
Viime vuodesta muistan esimmäisen päivän, kun aloittelu meni myöhässä, ja vastassa oli paksua, mutta läpimentävää hankea. Vaikka taisi olla matkassa eväitä... pitkään aikaan ei ollut verensokeri ja heikotus ollut sillä tasolla, kuin mitä aloitellessa uudelleen harrastusta, siis viime vuonna.
Tänä vuonna ollut aikaisemmin liikkeellä, tosin polannelumi on hankala, ja haastaa. Voinut ottaa kevyemmin, mikä todella tärkeää, ts se, että taitoja kun tulee... näkyy heti jaksamsessa, ja myös tuloksissa.
Tänään oli eväsputeli takana, mikä tuo pitoa työntävään pyörään. Eilen kapsäkit edessä, ja etupaino sitä luokkaa, että puskukyky marginaalista. Tauolla piti heittää etupainot vek, ja harrastaa tyhjäkuormalla.
Kenkävarustus ollut vähän niin ja näin.
Eilen oli ihan kesätossut, päällystettynä neopreeni-suojilla, jotka leikkasin kutistuneesta märkäpuvusta, joka mennyt liian tiukaksi. Materiaalin hyvää hyötykäyttöä.
Neopreenisuojukset pitää tuulta jonkin verran, tosin kärjestä virtausta tulee. Toisaalta tänään kun kastuivat, ja piti hypellä jalkoja lämpimäksi,... lämmittely tosiaan kesti, mitä ihmettelin.
Päättelin jalkoja elvyttäessä, että aivan kuin kengätkin pitäis lämmittää, että jatko toimisi. Päätelmä oli oikea, vaikka vasta jälkikäteen hoksasin, että märkyys kostutti kenkää loppuajasta, ja lämmönhukkaa tuli sitä kautta selkeästi lisää, ja myös lämmitettävää.
Näyttäs siltä, että mikäli neopreenisuojat kastuvat, ja kovempi pakkanen,... voi olla parempi ottaa kokonaan pois.
Sitä en tosiaan osannut hoksata, miten aaltoilevan saa pyörän liikkeestä, ja mistä poikkeaminen on yhtä rasitusta.
Mikäli olosuhteet ovat hyvät, ... et pakotu menemään rajoilla.. etkä löydä sitä, mitä vaikeissa olosuhteissa pakko. Tässä on umpihankipyöräilyn salaisuus, tai jos harrastusta ottaa lumipolun rakentamisena, jolloin on jotain käsityöläisyyden omaista, mutta enemmän.
Vasta tekemisen kaaoshaaste antaa mahdollisuuden selkeään lepoon ja tyyneyteen. Todella outo juttu, ja kokemuksellisesti mahdollista tavoittaa. Kaaoskoriksessa on samaa.
Se mikä on haitta tai puute harrastuksessa.. on yksipyöräisen ajamiskyvyn vaje. Kun menee kaksipyöräisellä, ja olosuhteet oikeasti vaikeat, huomaa kohdat, jotka eivät ns hankelissa.
Tavan pyörällä pääsee... mutta pyöräilijänä ei hoksaa helposti, mitä kaikkea se tekemsen maaima voi olla. Tällaisen suhteen, aika löytävä, mutta tosiaan vanhemmalla puolella ikää.
Polkupohjaa jos käy läpi läskärillä, on jonkin verran kuin umpihankitouhua.
Hangen paksuus vaikuttaa tietty. Metsemmässä yleensä vähemmän lunta, ja avomaisemissa enemmän.
Kapea polku käy juoksuun, kävelyyn, koriksen kuljetukseen, jne... mutta leveämpää osuutta jos on, kivempi ja huolettomampaa, vaikka vaikeutusta on aina maastossa.
Mitä tulee talviseen polkuliikkumiseen, lumi tuo pikkasen helpotusta, koska tasoittaa kiviä ja juurakkoja. Toisaalta, jos pohja kävelty, kokkareinen ja jäässä... voi olla vaikea, tai huono liikkumispaikkana.
Umpihankipyörä menee parhaiten suojalumen aikoihin. Pakkasella poljettu lumi asettuu kovaksi uraksi tai jäljeksi, ja sen rikkominen vie energiaa, tosin rikkomista pahempi vaikutus kovilla osuuksilla, esim pyörän jäljen suhteen on vinoon vievä vaikutus, ts ura, ja sen ote.
Pahin ongelma teknisesti umpihankipyöräilyssä on sakkaus.
Ohjauksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Mikä vain puhti jaloissa... loppuu kuin kanan lento, jos ohjauksen kanssa ei ole kärppä, kun toisaalta nopeuden lisäksi reagointiin on joskus laitettava tosi nopeasti paljon voimaa.
Mitä nopeampi ohjauksessa... sen vähemmän ohjaukseen tarvitsee kuluttaa voimaa, ja etenkin polkemiseen.
Kun hanki on urauttava, eikä uralla voi olla, ohjaus tulee haasteelliseksi nopeuden lisäksi sillä, että ohjauksessa ei oikein voi välttää voimaan turvautumista, muttei myöskään tarkkuutta.
Umpihankipyöräily urauttavan polun yhteydessä vaatii, kokonaista talvea ajatellen paitsi jalkojen voimaa jne, myös aidosti ohjaus-voimaa, tarkkuutta, ja nuo yhdistetynä tasapainoon, ja nopeaan havainnointiin.
Homogeeninen hanki on siitä helppo, että kulkeminen on suoraviivaisen voimasuoritus, mikäli metsäpohja kohtuusäännöllistä. Mikäli hanki on paksua... tämä asettaa rajoitusta, vaikka painolla ja rengaspaineilla voi säätää sitä, missä vielä saa mentyä.
Vaikka kyseessä on nopeus ja voimailulaji, etenkin haasteellisissa oloissa... parasta tässä rankkuudessa on kuitenkin levon osuus, ts paikka, jota on pakko hakea, ts elismistön kuormituksen armahtamista, siinä missä vain mahdollista.
Nastarenkaista saattaisi olla hyötyä, mikäli paksua hankea. Toinen on urautumisen rikkominen, joka vähän vaikeaa.
Uratasoituksessa huomasin tänään, että jos sivu-uria ja leveyttä vetää osaksi polun pääkulkukohtaa... vaikea palata keskustaan, mikäli on sitä uraa, mutta myös höttölunta, jos kulkenut aiemmin polulla.
Näyttäs siltä, että kun uraa kovana pakkasella, melkein mentävä vain kertaalleen polkua, jolloin uraa vaikka, niin ei sentään höttöä lisäonglemana, jolloin voimaa vaikka olisi, matka yksinkertaisesti tyssää.
Voimalla voi paikata ylittämättömiä esteitä, mutta mikäli renkaat lipsuvat... vaatisi suoriutuminen aivan omanlaista pyöräilyakrobatiaa.
Yksinkertainen laji, ja vähän kuin suomalaisten tyyppihulluus. Toisaalta, laji kiehtoo, koska on niin haastava, ja monella tapaa. Samaan pakettiin kuuluu levollinen autuus, mikä voi olla omituisen oloinen luonnehdinta lajista.
Kahvivieroitukseen, ja päivän aloittamiseen, umpihankipyöräily on paras, tosin raskaimmat osuudet kannattaa tehdä kun elimistö valmis.
Mikä tosi tärkeää uh-pyöräilyssä, on energian huolellinen purkaminen, ts huolenpito jaksamisesta. On vaiheita, jolloin poljentaosuutta ei kannata ottaa, vaan pelkkää rullausta, mikäli polkua on edes jokseenkin helpolla mentävänä.
Viikonloppua tuli pideteltyä, pitkänä, ja kotosalla. Piti lähteä liikkeelle, tosin tauko liikkumisesta ihan tarkoituksella.
Syynä taukoon vasemman olkapään äityminen kuntosalilla, ja lisää uidessa, tosin tilanne kohtuullinen.
Se, että oikea olkapää kroonisena, ja akuuttina vasen.
Vasemman olan kolhin syksyretkellä kaatuessa jäkäläisellä kalliolla. Ei sattunut kovin kipeästi, mutta jotain vammaa siitä jäi, ja olan korjaantuminen voi kestää.
Kuntosalilla löytänyt hyviä liikkeitä, ja laittanut vähän haastetta keholle.
Ajateltava ehkä, että kipua jonkin verran siedettävä, tosin pitkällisesti ei mitään samaa kannata tehdä. Koskee uintiakin.
Uinti on siitä hyvä laji, että sitä voi tehdä tosi monella tapaa, ts ei tarvitse uida vain vapaa-uintia, tms. Jotkin liikkeet tuntuvat elvyttäviltä, sopivasti kun tekee.
Alaselkää oppinut käymään läpi. Näitä duunattavia on, vähän joka paikassa.
Alaselän ongelma lähti palleatyrän tyyppisestä kohoumasta ylipainon aikaan, jolloin harjoitin vain selkää. Ei voi tehdä hullumpaa virhettä. Keskivartalolihasten tasapainotus pielessä, vatsan osalta.
Se varmaan hyvä tiedostaa kaatumisesta, että keski-ikää kun on, rustovaurioita syntyy helpommin. Vauriotyyppi tosin vaikuttaa, häviääkö rusto, vai toipuuko jotain kautta paremmaksi.
Nukkumisen patentoiminen, edelleen kesken. Iso tekijä, mutta vaikeahko.
Pitkästä aikaa, verensokeri täysin down. Viimeksi viime vuonna, kun läskäröin polkua parempaan kuntoon, paksuhkossa hangessa.
Tälläkin kertaa, kyse oli lumesta, tosin kerroksia ei kovin paljoa, eikä lumi ollut kuin eräs osuus, verensokerin alasajautumisen ilmiössä.
Nuorempana veren sokeri karkasi usein alas, lähes säännöllisesti. Tiedä sitten, mistä johtui, ja toisaalta, kyse tuntemuksesta.
Tilaan liittyy mm se, että tekee mieli ahmia. Nytkin meni, vähän sitä sun tätä. Onneksi ihan tavallista kotiruokaakin.
Eräänlainen uupuminen lähti siitä, kun menin kolmen koripallon kanssa kaukalotyyppiselle kentällä.
Lunta oli jotain 10 sentin kerros, ja että olisi voinut järkevästi tehdä korista, piti palata ja hakea lumilapiot.
Kenttää putsailin, vaikka taitaa lumet sulaa, minkä vuoksi olinkin taktikoinut, että en menisi lumitöihin turhan aikaisin.
Sekin oli käynyt mielessä, että pikkukentän putsailemisen lumesta jättäisin. Tarve pelata korista, sai toisiin aatoksiin, vaikka ihan hetken liikuntatarpeen takia.
Kyseessä tosiaan kaukalokoris, jos näitä lähtisi nimeämään. Pohja on ruutukumia, ja jäätä ei varsinaisesti ole, vaikka toivoisin että olisi. Kohtuutasaisuus kyllä pitää olla.
Kaukolokoris olisi hyvä lajimiksaus, jos korista voisi harrastaa luistimilla. Kengilläkin käy liukastelu, muttei niin vinhaa.
Mennyt muutama päivä ilman liikuntaa, joten siinä voi olla syy, miksi elimistö reagoi, kun eilen kävin pienellä lenkillä juosten, ja kävellen. Kävelyn tuominen talveen, on ollut hyvä keksintö.
Koris oli tänään tietyllä tavalla huisaa. Veren sokeri down, ja vaikka heikotti,... sai toimia vähän päättömästi, mitä tulee haettua.
Kaaostaminen luontaisesti, on vähän vaikeaa, mutta heikotuksen kun ottaa avuksi... kaaostamisessa onnistuu paremmin, jos vain riittävästi palloja.
Tällä kertaa, apuna kaaoksen löytämisessä, oli myös edestakaiset matkat läskärillä, ja toisaalta se lumien lapiointi, koska vaikka kerros kohtuupieni, ja kevyttä lunta... elimistöä haastaa se, että vaikka tekee muuten tuttua, niin pitkän tauon jälkeen.
Taas tässä vaiheessa. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi lunta. Pieni kerros, mutta muistutus talvesta. Sulanee pois.
Tein kävelylenkin. Ensin sauvailua vähän, koska oli niin pöhnä olo, rasvaisen ruuan jälkeen.
Ei riittänyt viisi satanen. Piti lähteä pitemmälle, ja ilman sauvoja.
Paitsi että pitkästä aikaa lunta, myös pitkästä aikaa, täysin tavallista kävelyä. Ei muuta kuin lenkkarit, ja vaatteet.
Mikäpä ettei. Välkkiä oli ulkosalla, ja hämärä kun on, ei ole niin paljon muuta häiriötekijää.
Joskus päätynyt viettämään taajamayössä pitempääkin, ihan vain ihmetellen hiljaisuutta, ja rauhaa. Kontrastia, muuten aivan toisenlaisessa ympäristössä.
Kävelyä, mutta otti yllättäen koville, nimittäin lonkan koukistajista.
Asento tainnut olla pääosin kaikkea muuta kuin mitä notkeus ja ulottuva liikkuminen vaatii. Ei riitä korjaukseen se tehokas laatu-aika, jolloin tekee jotain räväkämpää, vaikka viiletystä kaipaa.
Korista taas, vaikka vähän flunssainen olo.
Jokin liikkuminen vähän must, kerran päivässä. Jokin kevyt ulkoilu käy, muttei varsinainen kuormittuminen.
Kaaoskoris on siitä hyvä, että sitä voi tehdä sillä intensiteetillä kuin haluaa.
Kuormittumista kun ei nostata, elimistö tottuu liikkumiseen, ja voi alkaa liikkua kovempaan, ilman tuntemusta rajojen ylimenemisestä.
Jatkuvakuormitteinen suoritus sitä, että siinä ei ole samalaista kuulostelun vaihetta, paahtamisessa.
Toinen selitys kaaoskorin toimivuudessa kuormittumisen havaitsemattomuuteen voi olla se, että toiminta vaikka kehollista, huomiota ei voi olla suuntaamatta paljon sen, mitä tekee, ts keholliset tuntemukset voivat vaimentua, mitä vaikka voi ajatella tunnottomuutena, voi olla sitä, että keskittymällä kehotuntemuksiin, ne pahenevat.
Kivusta tiedetään, EM mekanismi. Kun kipua välttämättömän siedettävänä, eikä sitä voi estää... paremmalla pääsee, kun sen antaa olla, kaiken muun matkassa.
Ihmetellyt sitä, miten kaaoskoris voi olla niin kevyttä. Selityksiä kai tuossa.
Toinen löydös, ei ole niin pitkäkestoisen havainnoinnin pohjalta tehty, kuten aeimpi.
Kun kuormittaa heitoissa vain oikeaa puolta, ajastaan mitta tulee täyteen, ja erityisesti, jos heitoissa on vähän painavempi pallo, ja matkaa enemmän.
Kaaoskoris tuottaa siten kropallista stoppia ja vakiollisten liikesarjojen toispuoleista kynnystä. Pakko vaihtaa vasempaan, vaikkei osaisi sitä puolta niin hyvin. Tillanne muuttuu paljon, kehotasapainollisesti.
Vasemman puolen harjoittelua jos ajattelee, aika paljon fyysisisissä pyrkii tekemään symmetrisiä, mutta voimakkuutta vaativat hoitaa yleensä oikealla.
Jotta vasen olisi luonteva käytössä, oikean melkein oltava sippi. En tiedä onko muuta keinoa, tosin ainakin tuntuu toimivan, vähän kuin pakolla.
Paitsi että kyse on väsymisestä, enemmän yksipuoli-liike liittyy vammautumiseen ja kehon kipeytymiseen.
Kaaoskoris molemminpuolisena toimii, mutta pienempiaikainen myös toispuoleisena, ja pitää mm olkapäitä kunnossa. Tasapainoa ja kehonhallintaa varmaan parantaa, ja tärähdyksiä tulee, ja niitä tuntuvat jalat nyt kestävän paremmin kuin vuosiin.
Lauantaina kävin heittelemässä korista. Sain reväytettyä alaselkää, ja pari päivää mennyt sitä hoidellessa, tosin istuminen on antihoitoa selälle.
Koris meni muuten mukavasti, kuten yleensä, vaikka on päiviä, jolloin ei kulje kuin toivoisi.
Parasta pallossa on tuntuma, tatsi, ts tunne jostain saavuttamisesta, ... siis minkä saavuttamisesta.
Ensimmäistä kertaa, tuli nimettyä harrastusmuoto kaaospalloksi.
Polkukoris on kyllä kaaospallon suuntaan, mutta enemmän menee reaktioiksi, jolloin voisi puhua reaktiopallosta, koska metsäpolut juurakkoineen ja kivineen, osin arvaamattomia.
Polkukoriksessa yhdistyy tietysti luonto, ja selkeä juoksun rytmitys. Miljöö on vaihtelevaa alustan suhteen, ja mukaan kun ottaa puun rungot juostessa tai kävellessä,... matkassa on kokonaisempi joukkua.
Mutta se kaaospallo. Tarkoittaa, että toimijuus on sitä, missä on vähän enemmän vilskettä, nopeutta ja arvaamattomuutta.
Kaaospallon viehätys ei kuitenkaan piile siinä, että kaaos oikeasti tulisi saavutetuksi. Siten kuvaus koristyypistä, ei oikein kuvaudu kaaospallo-sanalla parhaiten.
Kaaos ja arvaamattomuus, on kyllä menoa pihalle, ohi taitotason ja tilanteiden, joissa ei voi millään ajatella hallintaa, vaan lähinnä tunarointia, ja sähläämistä.
Sählykoris olisikin sopiva sana, mutta tarkoitus ei kuitenkaan tiivisty sähläämiseen, vaikka onkin osa x-palloa, jolle nimeä tässä vähän niinkuin haen.
Sählää, ja sählää taas, ajan kanssa. Jossain vaiheessa jotain alkaa erottua, jos vaikka pelailut olleet vähemmällä, ja uusin eväin saapuu kentälle.
Sähläily menee, mutta liian pitkänä, turhauttaa, ellei tosiaan jotain erotu ja ota hahmottuakseen siitä, mitä toimittelee.
Kyse on tuntumasta, sen hakemisesta, mutta tavalla, jossa haasteeksi asettaa jotain sellaista, joka riittää,... sanotaan vaikka että kolahtaa.
Kyse on rintamallisuudesta, tietyn rintaman saavutamisesta siinä tekemisessä, joka vaikeaa ja lähestyttävää, mutta selkeän ponnistelun takana.
Kyse voisi olla saavutusta ajatellen vaikka toimintakenttään kuuluvasta käsitteestä: rintamapallo.
Mennään kykyjen rajoilla, tai sadaan mobilisoitua ne kyvyt, joita on mukaan saattaa.
Puheita jos ajattelee flowsta, ja siitä kertomisesta,... ei mieleen voi olla tulematta flow-pallo. Koska flow kuitenkin vähän epäliittymällinen sanana, menettelee, muttei täysin täsmäviitettä tarjoa.
Flowpallolla (FP) voi kuitenkin mennä, vaikka onkin yleisempi, ts kattaa muutakin kuin koripallon välineenä.
Käytännössä kun harrasta FPtä, mukana voi olla usea pallo. Joskus vain yksi, mutta useimmin vähintään kaksi, ja enintään kolme.
Varsinaista jonglööriä en tee, tosin menee ajoittaisesti, jos sattuu kokeiluun, tms.
Flowpalloiluun kuuluvat oleellisesti jalat, ts tältä osin laji muistuttaa jalkapalloa. Alkuun jaloille teki pahaa potkimiset, mutta tatsi kun paranee, jalat säilyy ehjempänä.
Toisaalta, muutakin kehoa voi käyttää, jolloin mukaan tulee rytminen voimistelu. Jotain rytmiikkaa pakko olla, mieli saada tatsia, pelkän kaaospoukkoiluun. Jo pelkkä tarkkuudellisuus vaatii jotain järjestystä, vaikka suoritukset olisi ripeitä.
Ripeisiin suorituksiin flowpallossa kuuluu tietty heitot, ts tavan koripallosuoritukset, joista lasketaan pisteitä.
Koripallo flowpallona, voi olla tosiaan heittelyä, mutta niitä kun tulee tehtyä varsin kaavattomasti, koriksesta ei heiton osalta voi puhua. Vapaaheittokaan ei heittotapaani kuvaa ollenkaan.
Kaoottisuutta enemmän matkassa, sillä yksi ajatus on heittää pallo mistä tilanteesta vain koriin, tai mistä kentänosasta vain.
Pallon voi antaa opettaa, miten sen suhteen on sovittauduttava, että se maali onnistuu, siis kori.
Kyse on sopeutumisesta, jostain välitilasta. Vähintä, mitä yksin voi saavuttaa, koska muita lenkkejä en ns pelaajana ole, kuin pallo eri tilanteessa, ja heittäjä korin välissä.
Kyse siten esim sopeutumispallosta, tai tilannepallosta. Muutama kun pyörii samanaikaisesti, ja ties missä, ja jotain osallistumista jos kaikille järjestää... onhan siinä mahdollisuuksia roolinottoon.
Kenttä on omanlaisensa, ts onneksi rajattu, muuten kaoottisessa pelitavassa. Ei tarkoita, etteikö pallot voisi ylittää kentän rajoja, mikä on osa sopivuutta pelissä.
Kentän seinät muodostavat pelivälineen, mm esteinä, kun ryntää pallon perässä. Perässä on syytä myös juosta, sillä joskus se voi päätyä Saimaaseen.
Toissakerralla, sain koriksen Saimaaseen asti. Eikun vaatteet melkein täysin vek, ja kylmään veteen.
Viime talvena meni heikoille jäille, enkä uskaltanut hakea. Se siitä pallosta, joka oli seuraavana päivänä jo kadonnut, ties minne.
Rauhoittumisen hakeminen, tulee mukaan pakoisti, jos sählää liikaa ja turhautuu. Toisaalta ajatuksettomuutta ja rauhaa ajatuksilta tuo nimenomaisesti sählinki, hukassaolo siitä, missä kontrollia.
Kyseessä kaaostamisen vaihe, josta koko hakeminen lähti, ja mistä pelitilanne alkaa.
Koska se turhautuminen suoritustasoon helposti, joskus yrittää aloittaa kevyesti, jollain tuntumatoiminnallisella, jonka tietää joka tapauksessa jäävän, kun aikaa kuluu.
Kaaospalloon kuuluu siten konservatiivinen osuus, jokin tuntumallisuusehtoisuus, jota pelaa, toteutui kokonaisuudessa muuten tulosta tai ei. Kyse kontrollipelistä, tosin omaan kokemukseen siten sidotusti, kuin mahdollista.
Kellä ei kavereita, joiden kanssa jakaa asioita,... sen kirjoitettava.
Oikeasti, jotta juttelu ja asioiden jakaminen toteutuisi, tulisi olla hengenheimolaisia sen tiimoilta, mistä elää, ja mitä tarve jakaa.
Siinä siis kirjoitteluni tausta. Nyt sen hoksasin, kirjoittamiseen asti tuotuna.
Kun kirjoittaa, tekee maailmaa, vaikka paljolti yksin. Koettavat, ja kirjoitettava, voi toki liittyä muihin, ja usein liittyy.
Kirjoittelun paikkaa tarjoutuu, muttei viitsi enää noihin yhteyksiin.
*
Tämä ajattelun linja on toisaalta aika helppo liityttäväksi, eikä ole epärelevantti, ainakaan missä tilanteessa vain, ja mitenkäs näitä on punnita, että tilanne päätys olemaan muuta.
Voi todeta, että mahdollista silti, muttei miten pohjin vain. Kun pohjia ajattelee, pohjavaikutuksellisia... päädytään tosiaan kulttuureihin,... joita luokitellaan helposti arvostelun ulkopuolelle jääviksi, ei-sopivuudeksi.
Viimein tulkinta automaatti-seurattavana (1-kappale) tarkoittaa sitä, että ison joukon soveltamana, kulttuurit menevät kuin meteorit, ja jos kokonaisuudet näkyvät hankalina, niin puututtavan mahdollisissa, ts yksilöissä.
Yksilöiden kokonaisuuksista puhtaan persoonina, lokaali-kulttuureina. Menevät kuin Puolan tamppaus, painokoneita jos on käyttää, ja miksei nykyäänkin olisi.
Keskisarja edellisen tapaista aluetta tarkastelevana, on relevantin mahdollinen, siis parempi todellisuuden suhteen, kun mitä tavallisemmaksi itseään eri syistä jättävät.
Mitä tulee esim omaan ensihavintooni Keskisarjasta, jotain kyseenalaista jäi, mutta onnistuin vaimentamaan sitä, ja nyt hoksaa, että turhan takia.
Kyseenalaisen voi kanavoida asiaan, ja tarvetta kun puskee taustalta ties mistä, mihinkäs sopiva-oletteiseen sitä alkaisi kohdentaa.
Ongelmatausta voi kutsua sinänsä sopivaa ja tarpeellista osuutta olevalle sektorille, mutta lähtökohta kun tekee toiminta-kanavasta enemmänkin kompensatorisen vaikutteista... ei asioita välttämättä toteudu kirjoittamattomaan tarpeeseen nähden tyydyttyvyyttä tuovasti, eikä toisaalta edisty se tartuttavakaan, joka duunauksensa vaatii.
Väärä lähtö, sinänsä oikeassa ja tarpeellisessa asiassa ... ja tarve muodostuu välineeksi toiselle. Sekoomus, mutta heittämällä, ei harkinnnan ja punninnan kautta.
--- Kun joku tuo toimitusta... estäppä tätä, ja jos voi tarttua tällaisiin vetureihin,... kantsiiko sylkäistä?
--- Ei, mutta jos optiota, parempi molempi.
--- Okei.
Jotkin peruskuviot vaativat tahkoilemista.
Ei niin, etteikö näissä virtaisi, niitä volyymeita. Samassa suhteessa oltava, näiden perus-pohja-virtojen kanssa.
Tuli katsottua ja kuunneltua kerrontaa lintuje rengastamisesta: --- https://www.youtube.com/watch?v=BBqMVL5ETJQ VIIRUPÖLLÖ HYÖKKÄÄ! Mitä...