Kaukalokoris

Pitkästä aikaa, verensokeri täysin down. Viimeksi viime vuonna, kun läskäröin polkua parempaan kuntoon, paksuhkossa hangessa.

Tälläkin kertaa, kyse oli lumesta, tosin kerroksia ei kovin paljoa, eikä lumi ollut kuin eräs osuus, verensokerin alasajautumisen ilmiössä. 

Nuorempana veren sokeri karkasi usein alas, lähes säännöllisesti. Tiedä sitten, mistä johtui, ja toisaalta, kyse tuntemuksesta.

Tilaan liittyy mm se, että tekee mieli ahmia. Nytkin meni, vähän sitä sun tätä. Onneksi ihan tavallista kotiruokaakin.

Eräänlainen uupuminen lähti siitä, kun menin kolmen koripallon kanssa kaukalotyyppiselle kentällä.

Lunta oli jotain 10 sentin kerros, ja että olisi voinut järkevästi tehdä korista, piti palata ja hakea lumilapiot.

Kenttää putsailin, vaikka taitaa lumet sulaa, minkä vuoksi olinkin taktikoinut, että en menisi lumitöihin turhan aikaisin.

Sekin oli käynyt mielessä, että pikkukentän putsailemisen lumesta jättäisin. Tarve pelata korista, sai toisiin aatoksiin, vaikka ihan hetken liikuntatarpeen takia.

Kyseessä tosiaan kaukalokoris, jos näitä lähtisi nimeämään. Pohja on ruutukumia, ja jäätä ei varsinaisesti ole, vaikka toivoisin että olisi. Kohtuutasaisuus kyllä pitää olla. 

Kaukolokoris olisi hyvä lajimiksaus, jos korista voisi harrastaa luistimilla. Kengilläkin käy liukastelu, muttei niin vinhaa.

Mennyt muutama päivä ilman liikuntaa, joten siinä voi olla syy, miksi elimistö reagoi, kun eilen kävin pienellä lenkillä juosten, ja kävellen. Kävelyn tuominen talveen, on ollut hyvä keksintö.

Koris oli tänään tietyllä tavalla huisaa. Veren sokeri down, ja vaikka heikotti,... sai toimia vähän päättömästi, mitä tulee haettua.

Kaaostaminen luontaisesti, on vähän vaikeaa, mutta heikotuksen kun ottaa avuksi... kaaostamisessa onnistuu paremmin, jos vain riittävästi palloja.

Tällä kertaa, apuna kaaoksen löytämisessä, oli myös edestakaiset matkat läskärillä, ja toisaalta se lumien lapiointi, koska vaikka kerros kohtuupieni, ja kevyttä lunta... elimistöä haastaa se, että vaikka tekee muuten tuttua, niin pitkän tauon jälkeen.

Ensilumi

Taas tässä vaiheessa. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi lunta. Pieni kerros, mutta muistutus talvesta. Sulanee pois.

Tein kävelylenkin. Ensin sauvailua vähän, koska oli niin pöhnä olo, rasvaisen ruuan jälkeen. 

Ei riittänyt viisi satanen. Piti lähteä pitemmälle, ja ilman sauvoja.

Paitsi että pitkästä aikaa lunta, myös pitkästä aikaa, täysin tavallista kävelyä. Ei muuta kuin lenkkarit, ja vaatteet.

Mikäpä ettei. Välkkiä oli ulkosalla, ja hämärä kun on, ei ole niin paljon muuta häiriötekijää.

Joskus päätynyt viettämään taajamayössä pitempääkin, ihan vain ihmetellen hiljaisuutta, ja rauhaa. Kontrastia, muuten aivan toisenlaisessa ympäristössä.

Kävelyä, mutta otti yllättäen koville, nimittäin lonkan koukistajista.

Asento tainnut olla pääosin kaikkea muuta kuin mitä notkeus ja ulottuva liikkuminen vaatii. Ei riitä korjaukseen se tehokas laatu-aika, jolloin tekee jotain räväkämpää, vaikka viiletystä kaipaa.

Kaaoskorista, vasemman voimin

Korista taas, vaikka vähän flunssainen olo.

Jokin liikkuminen vähän must, kerran päivässä. Jokin kevyt ulkoilu käy, muttei varsinainen kuormittuminen.

Kaaoskoris on siitä hyvä, että sitä voi tehdä sillä intensiteetillä kuin haluaa. 

Kuormittumista kun ei nostata, elimistö tottuu liikkumiseen, ja voi alkaa liikkua kovempaan, ilman tuntemusta rajojen ylimenemisestä. 

Jatkuvakuormitteinen suoritus sitä, että siinä ei ole samalaista kuulostelun vaihetta, paahtamisessa. 

Toinen selitys kaaoskorin toimivuudessa kuormittumisen havaitsemattomuuteen voi olla se, että toiminta vaikka kehollista, huomiota ei voi olla suuntaamatta paljon sen, mitä tekee, ts keholliset tuntemukset voivat vaimentua, mitä vaikka voi ajatella tunnottomuutena, voi olla sitä, että keskittymällä kehotuntemuksiin, ne pahenevat.

Kivusta tiedetään, EM mekanismi. Kun kipua välttämättömän siedettävänä, eikä sitä voi estää... paremmalla pääsee, kun sen antaa olla, kaiken muun matkassa.

Ihmetellyt sitä, miten kaaoskoris voi olla niin kevyttä. Selityksiä kai tuossa.

Toinen löydös, ei ole niin pitkäkestoisen havainnoinnin pohjalta tehty, kuten aeimpi.

Kun kuormittaa heitoissa vain oikeaa puolta, ajastaan mitta tulee täyteen, ja erityisesti, jos heitoissa on vähän painavempi pallo, ja matkaa enemmän. 

Kaaoskoris tuottaa siten kropallista stoppia ja vakiollisten liikesarjojen toispuoleista kynnystä. Pakko vaihtaa vasempaan, vaikkei osaisi sitä puolta niin hyvin. Tillanne muuttuu paljon, kehotasapainollisesti.

Vasemman puolen harjoittelua jos ajattelee, aika paljon fyysisisissä pyrkii tekemään symmetrisiä, mutta voimakkuutta  vaativat hoitaa yleensä oikealla.

Jotta vasen olisi luonteva käytössä, oikean melkein oltava sippi. En tiedä onko muuta keinoa, tosin ainakin tuntuu toimivan, vähän kuin pakolla.

Paitsi että kyse on väsymisestä, enemmän yksipuoli-liike liittyy vammautumiseen ja kehon kipeytymiseen.

Kaaoskoris molemminpuolisena toimii, mutta pienempiaikainen myös toispuoleisena, ja pitää mm olkapäitä kunnossa. Tasapainoa ja kehonhallintaa varmaan parantaa, ja tärähdyksiä tulee, ja niitä tuntuvat jalat nyt kestävän paremmin kuin vuosiin.

Kaaospallo, reaktiopallo, sählykoris, tatsipallo, flowpallo, oppipallo, kontrollipallo, ...

Lauantaina kävin heittelemässä korista. Sain reväytettyä alaselkää, ja pari päivää mennyt sitä hoidellessa, tosin istuminen on antihoitoa selälle.

Koris meni muuten mukavasti, kuten yleensä, vaikka on päiviä, jolloin ei kulje kuin toivoisi.

Parasta pallossa on tuntuma, tatsi, ts tunne jostain saavuttamisesta, ... siis minkä saavuttamisesta.

Ensimmäistä kertaa, tuli nimettyä harrastusmuoto kaaospalloksi.

Polkukoris on kyllä kaaospallon suuntaan, mutta enemmän menee reaktioiksi, jolloin voisi puhua reaktiopallosta, koska metsäpolut juurakkoineen ja kivineen, osin arvaamattomia.

Polkukoriksessa yhdistyy tietysti luonto, ja selkeä juoksun rytmitys. Miljöö on vaihtelevaa alustan suhteen, ja mukaan kun ottaa puun rungot juostessa tai kävellessä,... matkassa on kokonaisempi joukkua.

Mutta se kaaospallo. Tarkoittaa, että toimijuus on sitä, missä on vähän enemmän vilskettä, nopeutta ja arvaamattomuutta.

Kaaospallon viehätys ei kuitenkaan piile siinä, että kaaos oikeasti tulisi saavutetuksi. Siten kuvaus koristyypistä, ei oikein kuvaudu kaaospallo-sanalla parhaiten.

Kaaos ja arvaamattomuus, on kyllä menoa pihalle, ohi taitotason ja tilanteiden, joissa ei voi millään ajatella hallintaa, vaan lähinnä tunarointia, ja sähläämistä.

Sählykoris olisikin sopiva sana, mutta tarkoitus ei kuitenkaan tiivisty sähläämiseen, vaikka onkin osa x-palloa, jolle nimeä tässä vähän niinkuin haen.

Sählää, ja sählää taas, ajan kanssa. Jossain vaiheessa jotain alkaa erottua, jos vaikka pelailut olleet vähemmällä, ja uusin eväin saapuu kentälle.

Sähläily menee, mutta liian pitkänä, turhauttaa, ellei tosiaan jotain erotu ja ota hahmottuakseen siitä, mitä toimittelee.

Kyse on tuntumasta, sen hakemisesta, mutta tavalla, jossa haasteeksi asettaa jotain sellaista, joka riittää,... sanotaan vaikka että kolahtaa.

Kyse on rintamallisuudesta, tietyn rintaman saavutamisesta siinä tekemisessä, joka vaikeaa ja lähestyttävää, mutta selkeän ponnistelun takana.

Kyse voisi olla saavutusta ajatellen vaikka toimintakenttään kuuluvasta käsitteestä: rintamapallo.

Mennään kykyjen rajoilla, tai sadaan mobilisoitua ne kyvyt, joita on mukaan saattaa.

Puheita jos ajattelee flowsta, ja siitä kertomisesta,... ei mieleen voi olla tulematta flow-pallo. Koska flow kuitenkin vähän epäliittymällinen sanana, menettelee, muttei täysin täsmäviitettä tarjoa.

Flowpallolla (FP) voi kuitenkin mennä, vaikka onkin yleisempi, ts kattaa muutakin kuin koripallon välineenä.

Käytännössä kun  harrasta FPtä, mukana voi olla usea pallo. Joskus vain yksi, mutta useimmin vähintään kaksi, ja enintään kolme.

Varsinaista jonglööriä en tee, tosin menee ajoittaisesti, jos sattuu kokeiluun, tms. 

Flowpalloiluun kuuluvat oleellisesti jalat, ts tältä osin laji muistuttaa jalkapalloa. Alkuun jaloille teki pahaa potkimiset, mutta tatsi kun paranee, jalat säilyy ehjempänä. 

Toisaalta, muutakin kehoa voi käyttää, jolloin mukaan tulee rytminen voimistelu. Jotain rytmiikkaa pakko olla, mieli saada tatsia, pelkän kaaospoukkoiluun. Jo pelkkä tarkkuudellisuus vaatii jotain järjestystä, vaikka suoritukset olisi ripeitä.

Ripeisiin suorituksiin flowpallossa kuuluu tietty heitot, ts tavan koripallosuoritukset, joista lasketaan pisteitä.

Koripallo flowpallona, voi olla tosiaan heittelyä, mutta niitä kun tulee tehtyä varsin kaavattomasti, koriksesta ei heiton osalta voi puhua. Vapaaheittokaan ei heittotapaani kuvaa ollenkaan.

Kaoottisuutta enemmän matkassa, sillä yksi ajatus on heittää pallo mistä tilanteesta vain koriin, tai mistä kentänosasta vain.

Pallon voi antaa opettaa, miten sen suhteen on sovittauduttava, että se maali onnistuu, siis kori.

Kyse on sopeutumisesta, jostain välitilasta. Vähintä, mitä yksin voi saavuttaa, koska muita lenkkejä en ns pelaajana ole, kuin pallo eri tilanteessa, ja heittäjä korin välissä.

Kyse siten esim sopeutumispallosta, tai tilannepallosta. Muutama kun pyörii samanaikaisesti, ja ties missä, ja jotain osallistumista jos kaikille järjestää... onhan siinä mahdollisuuksia roolinottoon.

Kenttä on omanlaisensa, ts onneksi rajattu, muuten kaoottisessa pelitavassa. Ei tarkoita, etteikö pallot voisi ylittää kentän rajoja, mikä on osa sopivuutta pelissä.

Kentän seinät muodostavat pelivälineen, mm esteinä, kun ryntää pallon perässä. Perässä on syytä myös juosta, sillä joskus se voi päätyä Saimaaseen.

Toissakerralla, sain koriksen Saimaaseen asti. Eikun vaatteet melkein täysin vek, ja kylmään veteen.

Viime talvena meni heikoille jäille, enkä uskaltanut hakea. Se siitä pallosta, joka oli seuraavana päivänä jo kadonnut, ties minne.

Rauhoittumisen hakeminen, tulee mukaan pakoisti, jos sählää liikaa ja turhautuu. Toisaalta ajatuksettomuutta ja rauhaa ajatuksilta tuo nimenomaisesti sählinki, hukassaolo siitä, missä kontrollia.

Kyseessä kaaostamisen vaihe, josta koko hakeminen lähti, ja mistä pelitilanne alkaa.

Koska se turhautuminen suoritustasoon helposti, joskus yrittää aloittaa kevyesti, jollain tuntumatoiminnallisella, jonka tietää joka tapauksessa jäävän, kun aikaa kuluu.

Kaaospalloon kuuluu siten konservatiivinen osuus, jokin tuntumallisuusehtoisuus, jota pelaa, toteutui kokonaisuudessa muuten tulosta tai ei. Kyse kontrollipelistä, tosin omaan kokemukseen siten sidotusti, kuin mahdollista.

Miksi kirjoitan

Kellä ei kavereita, joiden kanssa jakaa asioita,... sen kirjoitettava.

Oikeasti, jotta juttelu ja asioiden jakaminen toteutuisi, tulisi olla hengenheimolaisia sen tiimoilta, mistä elää, ja mitä tarve jakaa.

Siinä siis kirjoitteluni tausta. Nyt sen hoksasin, kirjoittamiseen asti tuotuna.

Kun kirjoittaa, tekee maailmaa, vaikka paljolti yksin. Koettavat, ja kirjoitettava, voi toki liittyä muihin, ja usein liittyy. 

C3

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timouotila1/onko-teemu-keskisarjasta-tullut-epahenkilo-jolta-ei-saa-kysya-mitaan/

Kirjoittelun paikkaa tarjoutuu, muttei viitsi enää noihin yhteyksiin.

 

*

Tämä ajattelun linja on toisaalta aika helppo liityttäväksi, eikä ole epärelevantti, ainakaan missä tilanteessa vain, ja mitenkäs näitä on punnita, että tilanne päätys olemaan muuta.

Voi todeta, että mahdollista silti, muttei miten pohjin vain. Kun pohjia ajattelee, pohjavaikutuksellisia... päädytään tosiaan kulttuureihin,... joita luokitellaan helposti arvostelun ulkopuolelle jääviksi, ei-sopivuudeksi.

Viimein tulkinta automaatti-seurattavana (1-kappale) tarkoittaa sitä, että ison joukon soveltamana, kulttuurit menevät kuin meteorit, ja jos kokonaisuudet näkyvät hankalina, niin puututtavan mahdollisissa, ts yksilöissä.

Yksilöiden kokonaisuuksista puhtaan persoonina, lokaali-kulttuureina. Menevät kuin Puolan tamppaus, painokoneita jos on käyttää, ja miksei nykyäänkin olisi.

Keskisarja edellisen tapaista aluetta tarkastelevana, on relevantin mahdollinen, siis parempi todellisuuden suhteen, kun mitä tavallisemmaksi itseään eri syistä jättävät.

Mitä tulee esim omaan ensihavintooni Keskisarjasta, jotain kyseenalaista jäi, mutta onnistuin vaimentamaan sitä, ja nyt hoksaa, että turhan takia.

Kyseenalaisen voi kanavoida asiaan, ja tarvetta kun puskee taustalta ties mistä, mihinkäs sopiva-oletteiseen sitä alkaisi kohdentaa.

Ongelmatausta voi kutsua sinänsä sopivaa ja tarpeellista osuutta olevalle sektorille, mutta lähtökohta kun tekee toiminta-kanavasta enemmänkin kompensatorisen vaikutteista... ei asioita välttämättä toteudu kirjoittamattomaan tarpeeseen nähden tyydyttyvyyttä tuovasti, eikä toisaalta edisty se tartuttavakaan, joka duunauksensa vaatii.

Väärä lähtö, sinänsä oikeassa ja tarpeellisessa asiassa ... ja tarve muodostuu välineeksi toiselle. Sekoomus, mutta heittämällä, ei harkinnnan ja punninnan kautta.

--- Kun joku tuo toimitusta... estäppä tätä, ja jos voi tarttua tällaisiin vetureihin,... kantsiiko sylkäistä?
--- Ei, mutta jos optiota, parempi molempi.
--- Okei.

Jotkin peruskuviot vaativat tahkoilemista.

Ei niin, etteikö näissä virtaisi, niitä volyymeita. Samassa suhteessa oltava, näiden perus-pohja-virtojen kanssa.

C2

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhani-klemetti/strateginen-kulttuuri-avain-kansainvalisen-politiikan-ymmartamiseen/ 

Ihan turhan hienolta kuulostavaa, tavan toimijuudesta, joka voi olla höttöinen, tai tiiviimpi.

Isoilla toimijoilla toki korostuvat ne toimet, jotka vaikuttavat, ja ovat vähän kuin sodan käsittein kuvattavissa.

Toisaalta, vaikutukset ovat myös tavan henkistä kulttuuria.

C1

Asiankäsittelyä, mutta tämä blogi, voi olla osin sopiva paikka.

*

1. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoartovihavainen/israel-on-perustettu-huonoon-paikkaan/

Voisi ajatella, että Israel on ollut jenkkien tie muuhun maailmaan, vaikka näitä siltoja taitaa ilmetä jo kauttaaltaan, ja monipuolisemmin.

Jos kahakoita lähdetään pakoon, ja pakolaisuus on tosiaan se väline tai tuottamus, kalliiksi käy, muttei välttämättä päätoimijalla, joka nettoaa ja suojautuu siinä sivussa, yhtä tehokkaasti kuin Stalin toimituksillaan.

Pääongelmat jos saadaan kuntoon, maailmasta tulee helppo.

Luisuminen perustilanteeseen (kuiluun), on tietysti jatkuvan tekemisen takana, ts on tätä demokratiatyötä, niin oikealle kuin vasemmalle.

Persut ovat olleet tässä vahvoja velka-toimijoita. Taloutta on syytä nähdä laajasti, kun sitä näin voidaan myös ottaa, mutta valikoidusti.

Kyse on viimein vallasta, yllättäen. Ei esim kapitalismista tai kommunismista, vaikka välineinä käyvät, siinä missä kaikki sohjosto, vaikka Venäjältä kiikutettuna jos toimii.

Valta ei ole huono, jos on kestävästi solmuihin viritetty. Tällainen väite ei tarkoita mitään, sillä toteutus jää perustavimmillekin ajatuksille.

Siinä mielessä väite voi olla hepolla, että myöskään painava siirtyminen todennäköisiin, ei ratkaise, vaan tekee enemmän tuhoa, tosin vasta tilaa tarjoutuessa (heikot vs vahvat -dilemma, tila vs tilan-anto).

Tällä tavoin ajatellut Väyrysen siitä linjasta, ettei Euroopalla tarvitse olla omaa puolustusta, vaan voi keskittyä rauhantyöhön.

Mainittu pointti tietysti infantiiliajatus-tasoa , mutta elettäväksi otettuna merkitsee.

Näitä taidetaan käsitellä aktiivisesti, muttei pop-yhteyksissä, vaikka nuo toisaalta määrää paljon, ts vedettävistö, joka tuo leivän niin yrityksille kuin poliitikoille.

Anti-YT tarkoittaa tietysti suora-vuotoa sisään, ja jos tähän voi joku varautua paremmin, ei haittaa. YT on tosiaan se, mistä voi ajatella hyvin valikoidusti, ts kyseessä AYT.

Jännitettä voidaan tarvita terveesti, mutta tätäkään ei välttämättä rakennu.

Vaikka tämä C on puhetta, ja siten heppoista... malleja voi arvioida samoin, kuin esim oikeuden pohjalta, niitä laitetaan myös toimeen.

Järjellisyyttä rakentavat keskeneräisyydet ja työt, eivät taida oikein saada arvostusta, ts demokratia eräs puoli, ihmistyypillisen jaettuna.

Kanssakäymisellisesti, näistä voi ajatella tähän tapaan:

https://www.youtube.com/watch?v=dN7Y4iEsdWc

Kevätmaniaa ja lieroja

Otsikko meni, ja kirjattu. Tapahtumista piti, vähästä aikaa, blogille, kun kirjoittelu jäänyt vähemmälle.

Ei siinä, etteikö mieliala olisi okei, jopa yli tuon.

 Syy varmaan se, että kun petistä jaksanut kaivautua edes kellon toistuvaan soittoon, sai unta vähän ylimääräisen enemmän.

Ole masentunut noustaksesi, mutta mielialaa kerryttävästi paikoillaan riittävästi, niin johan lähtee, lapasesta tms.

No, oikeasti sadepäivä, ja kun meni sadeharrastuksissa, vähän sama tuon mielialan kanssa, sadepäivänäkin suhteen.

Ei voisi olla virkistävämpää harrastaa korispolkujuoksua, kuin tällaisena sadepäivänä, vaikka ilma oli jonkin verran nahkea, ts hiostavakin, viileyden lisäksi.

Kävi mielessä se, että vanhempana jos ei ole kylmä, hikoilee, ja pahimmassa tapauksessa on kylmä ja hikoilee silti.

Joku voisi ajatella vaihdevuosia, siinä kun niitä sukupuolesta riippumattomasti jonkinlaisena ilmenee.

No, kylmyys ja kylmän tuntemus ovat uutta, mm.

Mutta että eilinen kuntosalijumppa saattoikin tehdä niin hyvää polville. Uskomatonta, että jalat vielä sentään jotenkin toimivat.

Tänään piti lähteä korista, sadepäivä kun oli, ja viileää. Ulkokoriksessa ilma tällaisena on mitä parasta, kun ei pakkasia enää pidä. Liikkuessa nimittäin tulee aika automaattisesti edelleen lämmintä.

Tuli summailtua, että mikäli jaloista tykkää, pakko yrittää pitää niistä huolta, että voi nauttia tällä tavalla. Sukulaisilta kun vaihdeltu melko aktiivisesti polvia keinotekoiselle. Ei mikään kiva juttu, menettää omia polvia.

Juoksua ajattelin kyllä kesällä, koska mielessä idea, että voisi tehdä nivelille hyvää, mutta vain paljasjalkaillen.

Edellinen vuosi taisi mennä paljasjalkailun suhteen täysin ohi, kun muistaakseni vasta syksyllä juoksin vähän.

Nyt tosiaan ensimmäinen paljasjalkalenkki tehty, joskin lyhyenä. Jäätä oli ladulla, ja kylmän kosteaa pohjaa, ja havainto juoksun aikana oli, että ei niinkään palelevuutta jaloissa, vaan suoraa tunnottomuutta, mikä nuorempana tehtyihin vastaaviin selkeä muutos.

Ei ihan hermotus kohdillaan, periferiassa. Liekkö matala-asteista tulehdusta, ... ikää.. vai mitä. Harjoituksen puutetta esim, kun pentuna eräs urheilulaji oli nimenomaan paljasjalkailu, heti kun vain pälviä ilmeni.

No, vasemman jalan luupiikkiä pukkasi, tosin nykyään plantaarifaskian en anna meininkejä pilata. Hoituu, mutta aktiivisesti, toisin kuin mitä oli kyvyttömyys joskus aikoinaan, tämän tyyppivian kanssa.

Mutta päivä. Lieroja meni keräillessä, ja asfaltilta. Onkimista voi yrittää, mutta tuskin kalaa saa pintaongella vielä, kun jäät vasta lähteneet, jos edes ovat, vaikka paikoitellen toki.

Saarella tuli pilkittyä vielä viime viikonloppuna, eikä jää ollut turvaton, tosin piti katsoa sopiva paikka, että paksuutta riitti.

Se näissä mielialan nousuissa on, että vaativat toimilta jotain vastaavanlaista. 

Oikeasti en ole ihan vakuuttunut siitä, mitenkä korkeisiin mielialoihin on järkevää suhtautua. Jos nimittäin on tosi patoileva... ja yrittää olla normaali, voi olla pahinta.

Joskus keväällä kun koin vuodenajan tosi tyrkyksi mielentilallisesti, esim unien jne kautta... päätin, että nimenomaisesti en lopeta kahvin juontia.

Päätös kahvinjuonnin lopettamisesta aikoinaan, ei todennäköisesti ole sopiva yleisesti, eikä välttämättä itsellenikään, mutta tuolloin se taisi olla onnistunut ratkaisu.

Se mitä olen huomannut, musiikki toimii täysosuvasti, samoin liikunta. Mutta voiko elämä olla pelkkää musiikkia ja liikuntaa, kun noita toisaalta edes osaa yhdistää, sen verran epäehyeksi kun jäänyt.

Mielialoista tietysti kyse, ja niitten hallinnasta, mutta ei vain hallinnasta, vaan automaattisesta hakeutumisesta kohden sopivuutta, mikä se nyt voi ollakkin, näissä oloissa.

Matoja keräillessä tuli kuuma, kun viimeisellä reissulla oli villapusero mukana, päivän kylmäreissuista opittua. Janohan siitä seuraili, ja kuumuutta, vettä kun enää kastelevasti putoillut.

Viellä kun oppisi säilyttämään matoja, tai kasvattamaan niitä, jos onkimista osais tai voisi harrastaa kesäkaudella.

Kuuma, kylmää, ja taas jotain uutta, näitten perusasioitten liepeiltä. Mehuja vältellyt, mutta on niitä tullut marjoista puristeltua.

Lieroilun jälkeen teki älyttömästi mieli hapanta marjamehua, mutta vähän lievennettynä.

Stetsonista tuli ideaksi juomaan mustikkapuolukkamehu, ja kreikkalaisella jugurtilla. Täyskymppi, mitä kokemukseen tuli.

Mitään muuta ratkaisua ei ollut, yhtä toimivana. Jossain sentään onnistuu, ihan kunnolla.

Se oli vähän outoa, että kun juoma oli tosi kylmää, tuli töks aika tarkasti, ja niin, että kun purtelossa oli jäljellä vajaa desi, kokemus kertoi, että saa mennä jääkaappiin, mahan sijaan. Outoa tarkuutta, vähän kuin saunoessa, vaikka saunassa lämpösäätö suhteessa överilämpöön.

Rankkaa yöhikoilua

Vaihteeksi innostunut tutkailemaan terveyttä. Syynä kerrontaa, jota netistä löytää. 

Toisaalta käynyt parin vuoden tauon jälkeen pari kertaa pikkuretkellä, ja terveysvaikutukset sen verran hyvät, että jäänyt ihmetyttämään, mistä kyse.

Viime yönä kuitenkin vähän toisenlaisempi havainto. Pitää ihan sen takia tehdä kirjaus, että voisi jäädä mieleen.

Monenlaista sattuu, siis vaikuttavaakin, mutta jälkikäteen ei enää niitä muista, kun aikaa kuluu.

Heräilin muutamaan otteeseen, ja hikoilin aika yltäpäältä. Ajattelin, että olenko ylirasittunut tai jotain.

Aamulla äkkäsin, että tuli käytyä kaupassa terveysostoksilla, ja illalla söin mm hunajaa, ts melko puhdasta sokeria, ja melko lähellä nukkuma-ajankohtaa.

Suu oli kuiva, ja syytä tähän myös miettinyt. Taitaa olla jonkin hiilarijuttu sekin.

Rasitusta pitänyt jonkin verran, mutta ei välttämättä niinkään metsässä retkeillessä, sillä vaikka jatkuvasti voi olla liikkeellä kylmän aikaan, enemmän pelkkää käpsehtimistä, myös matkojen osalta.

Tänään pitkästä aikaa korista, ja kolmella pallolla, reaktiotyyliin. Ajatuksena ei niinkään tarkkuus, vaan liike, jota randomoi pallot, siis usea sellainen.

Muutamana iltana kun mittaillut verenpaineita pitkästä aikaa, koholla on voinut paineiden todeta olevan.

Tänään oli poikkeus verenpaineissa, ja varmaan pitkähkön koristelun seurauksena. Vaikka pulssi oli harvinaisen korkea, ts lähelle 60, mikä kertoo rasituksesta, paineet oli 125, siis yläpaine, kun alapaine jotain 75.

Aika monessa yhteydessä tosin todennut, että kun syke on korkeampi, verenpaine laskee. Matalan sykkeen aikana, paine helposti suurempi. Ilmiö ainakin joiltain osin selvähkö, tosin syytä en tiedä.

Kun liikkunut eri tavoin, pulssi iltasella saattanut olla jopa 40. Aamupulssi varmaan vieläkin matalempi.

Mitä muihin muutoksiin tulee, metsässä laihtui huomaamatta. Söin omasta mielestäni tosi runsaasti, ja tarkoituksella, mutta kotiin tullessani kasvoista huomasin, että muutosta oli tullut.

Silmäpussit olivat mm puolittuneet, mitä pidin terveenä piirteenä.

Vaa-an avulla tarkistin muutosta, ja paino muutaman kilon alle normit. Joskus nuorempana normipaino oli vähän päälle 70, mutta vanhempana käytännössä aina yli 80.

Viimeisin metsäreissu oli monella tapaa tapahtumalliseti yllättävä, yllätyksiä täynnä, aina alkumatkan pyörän hajoamisesta lähtien. Näistä luontokuvauksista ja kokemuksista, ei kutenkaan jaksa nyt alkaa enää kirjoittamaan enempää.

Toivottavasti vielä on mahdollisuutta viettää öitä ulkosalla. Tosi hyvää rauhottumista ja vaihtelua tavan olemiseen.

Kuumeen tapaista vilua iltauinnilla

 Iltauinnilla käväsin kymmenen jälkeen ja oli pimeää. Vedessä paleli, kuin olisi ollut kuume nousemassa.

Olisi odottanut, että kun vähän viileämpi vesi kesän jälkeen, pientä tunnottomuutta olisi seurannut, veteen menemisen jälkeen. Mutta ei.

Vilunväreitä meni, kuin olisi ollut ulkona pakkasessa. Vesi sentään pikkasen nopeammin vie tuntemukset turran puolelle.

Ei tosiaan aiemmin tällaista kokemusta, vesiliikkujana. Päivä toki poikkeuksellinen, kun käväsin puolukoita keräilemässä.

Syy elimistön termostaatin outoon käyttäytymiseen varmaan lämmin ja kostea päivä. Oli huonoin päivä viikosta, kun eilen olisi ollut viileyden puolesta huippuhelppo juttu.

Sekin meni marjaretkessä vähän pöksälleen, että vettä tuli liian vähän, ja kosteaa ruokaa. Jo alkuun yritin miettiä, miten selviäisi päivästä, kun puolukoitakin oli tavoite kerätä.

Reissu pituudeltaan ei ollut tosi pitkä, sillä lähdin kotia 11 jälkeen, ja palasin pimeällä 21 jälkeen. Aikaa meni se 10 tuntia, ja pimeys kun alkaa pian, jäi kerääminen vähän kesken.

Kävi mielessä se, miten uinti kesken kuuman päivän voi virkistää.

Kyse ei ole pelkästään virkistymisestä, sillä kun elimistö viilenee, vedenkulutus laskee dramattisesti, kun ei tarvitse hikoilla. Toisaalta elimistö saa vähän lepoa kuumuuden vähetessä.

Suolojakin lähtee helposti pois, hikoillessa, ja etenkään jos ei juo riittävästi. Virtsasta huomasi. Toisaalta kramppasi kotosalla, vähän aikaa kun nojatuoliin pysähdyin. Uindessa taas kramppaisi rintalihaksista.

Vilu ei ollut tosi epämiellyttävä uidessa, mutta toisaalta niin voimakkaan oloinen ilmiö, etten ollut vedessä kauaa, enkä tehnyt mitään raskaampaa.

Mielenkiintoista olisi ollut kokeilla, mitä tapahtuu jos uintiaikaa olisi lisännyt. Kun toisaalta sen veran ruokaa tuli tankattua reissun jälkeen, pieni itsesuojeluvaisto ehdotti muuta.

Miten on mennyt, noin niinkuin omasta mielestäsi? (For me only)

Luin aamulla T-Vihavaisen tasokkaan ilmavaa, tai ainakin ilmavasti otettavaa pohdintaa (nostoa) Facessa, jota voisin pitää ajatuksenvirtana, jossa yhdistyy samalla asia. Mukaan mahtuu paljon kahvoja, joihin voisi tarttua.

Uutta oli se, että en kommentoinut, vaan tajusin kohdan, jossa oma osallistuminen menee överiksi, ts kohtuuttomaksi.

Kun sisällöllisesti tuottaa, ja asettaa itseään avoimeksi... tai samaa tekee lyhyesti ja kulmikkaammin... tästä on tosiaan helppoa jatkaa, tästä vaiheeseen pääsystä.

Asema hetkellisesti, on kuin olisi jättiläisen harteilla, ts nostoissa... ja reaalia jos ajattelee ja tosielämää... tällaiset ovat kohdat, joihin on tilanteenmukaisinta paneutua.

Ongelmana on helposti konfrontaatio-tulkintaa, ja syystä, sillä vaikka haksahdus ei olisi tietoista, on tuottamuksellista.

Konfrontaatio-sanasta on vaikea vääntää sujuvasuomeksi ismiä. Kyseessä helppotartunteisuuteen meneminen. Mitä vain todellisuuden vaikeudesta ammetaan... vaatii mitä tekee, mutta jatkot helpompaa tartuttavimmilla, vaikka käsittelyrelevanttiudestakin voisi puhua, puoltavasti jos ajattelee.

Anteeksi omaa toimitapaa ei kannata pyytää, sillä tässä on puolensa. Parempi olisi tosin sanoa, että hoitaa fiban toisin, ts paremmin.

Anteeksipyyntöä parempi on minusta tällainen todenta ja kerronta löydöksestä. Perurustelua tälle en osaa kirjoittaa, vaikka jotain perustelua osaan varmasti laittaa mukaan.

Ihmiset ajattelevat tässä kohden eri tavoin.

Jonkin verran on jakoa mielestäni siinä, miten ihmiset suhtautuvat virheisiin. Osa ei hyväksy niitä, ja torppaus on paitsi default, siis suoratärsky, ja tästä poikkeaminen vääryyttä.

Osa ajattelee asioista omalla kohdalla ja muitten tapauksessa myötuntoisemmin tai avarammin (se toinen koulukuntatulkinta). Tästä kertoo eräs sutkautus, jota en nyt muista. Kertoo viisaammasta, joka sivuuttaa asioita tavan maailmana, eikä tarraa kärpäsenä niin helposti kaikkeen.

Fiba nostettuna pakosti selittelyä painottavalle toimialustalle, on osin jatko-rikkomus itse ilmiötä ja omaa tökeryyden toimea kohtaan. 

Koska toisaalta kynnystä tähän on toisesta vinkkelistä, mainintoja tällaisesta voi ilmetä poikkeuksena, mutta paljoa näistä ei voi odottaa. (Rikkomukseksi (=rikkominen) jää silti, eikä selittelyt auta, ts isompiin vetoaminen)

Aiheen arvoa jää paljolti sellaisen ilmiön kontekstuoinnin ja asemoinnin tekijöihin, joissa arvoa enemmän, tai yhtä paljon, kuin siinä, mitä viestitään anteeksipyytävään tai myöntävään ja myönnytyksiä tekevään sävyyn. Tämäkin on pienen ja tärkeämmän sivuuttamista suuremmalla.

Keskustelussa ja keskusteluprosesseissa noin muuten korostuu mielestäni helposti se, millä tavoin lataus kasvaa, ja reagoitavuus samassa suhteessa, tosin myös niin, että näitten suhteen mennään tavalla, jossa adaptaatiota seuraa samassa suhteessa, ts tottumusta kohden sellaista toimitapaa, joka lähestyy järkäleitä ja vaikuttavuutta tavalla, että relevantiksi tulee suhtautuminen, ei itse asia.

Ilmiö on sama kuin mitä joukkovoimaistumisessa, josta Vihavainen kirjoitteli. Kyse tosiaan tyhmyyden ilmiöstä, vaikka sytykkeenä onkin epäsuorasti mukaan tulevat, mutta yhä relevantimman oloisesti otettavat.

Huomio ja keskittymä... saa maailmaa näkemään valitusta ja yhä painottuvammin tästä samasta vinkkelistä.

Keskittymisen ja fokusoitumisen aihe, tai näinkin otettava teema samalla... on monipuolinen, ts tässä riittää kulmia koluta. Voi toisaalta ottaa aikana, jota väistämättä tarvitaan, jolloin maltti korostuu, ja tulee esiin, todellisuuden massivisuuden tiedostamisen kautta.

Siinähän tehdään härkää pikana, kun vaatii vuosisatoja, ja kärpänen kun vie sivuun ja pitkästi kanveisiin toimijat... varmasti on sen arvoista.

On sanottu, että ihmiset eivät kinastele suurista, vaan pienistä. Totta ja ei-totta,... riippuu positiosta, mutta tässä yhteydessä vaikka tuo jälkimmäinen, jolloin jotta suuressa, oltava pienessä.

Kämpän myllerrys ja alkaneet olkapäävaivat

Viikkoon en ole kirjoitellut minnekään. Varmaan pisin periodi vuosiin, että näin.

Syynä kämpän järjestelyt. Oikeasti, järjestelyihin kun kuulunut kalusteiden purkamista, ja kokoamista, ja käsipelin ruuvaten, olkapäät menneet sen verran heikkoon kuntoon, että istuma-asento ei oikein käy.

Vasta nyt älysin tutun vaivan, ja että käsiä ei saa pitää edessä, jos kipua ilmenee. Vaiva kroonistuu, jos kiuvuttomuutta ei osaa järjestää.

Kipua voi varmaan ilmetä, mutta se on syytä saada pois nopeasti. Pyöräillessäkin kädet edessä, mutta kun pyöräillyt kauemmas, koripalloa voi pompotella matkalla, ja tehdä ulkokuntoselijumppaa.

Ainakin koris on siitä hyvä, että olkapäät tulevat normiksi, tosin jos kuormituskausi on päällä, hetken fysioterapiavaikutus lakkaa nopeasti.

Kun olkapäät osaa jo palauttaa, kivun hankkiminen ei ole ongelma, tai jos tosiaan joutuu tekemään kädet ylhäällä jotain.

Voisi ennakoida, että olkapäistä olisi mahdollista saada nyt tavan liikkeisiin kykenevät. Tarkkana täytyy olla, ja esim uinti vedettävä sekana.

Kiva kämppäprojekti. Pääosin valmis, tosin jotain extraa haluaisin lisää, vaikka myllerrys veti järjestelyt aivan toiselle arkitasolle.

Se näistä on tullut mieleen, että kun kremppoja on aika monessa paikassa,...

Aivan kuin asu olisi liian ahdas. Tarkoittaa, että nivelsiteet ja sidekudosten tukevuus ja jäykkyys pitää elimistöä liian vankina. Myös lihaksistossa samaa.

Kämppäprojekti saanut palautumaan aamurytmiä, joka hävisi kellon siirtojen jälkeen.

Alkoholi auttaa rytmiin siirtymisessä, jolloin pääsin jalkeille aikaisemmin. Loppusilaus ja ylläpidollisempi rytmin siirto, kämpän kanssa työskennellessä. 

Vähän kuin jokavuotinen juttu, nämä järjestelytalkoot. Voi olla, että nyt tuli niin hyvä ratkaisu, että isommat jää taka-alalle. Muuten hyvä välillä siirrellä kalusteita, että saa pölyt lähtemään nurkista.

Neuroerilaisista

Aika suosittu aihe, tämä neuroerilaisuus. Mitä ajatellaan parhaillaan, tästä tiedä.

Tyypittelyä on: autismi, ADHD, HSP,...

Jokin aika sitten kuuntelin podcastia, jossa HSP liitettiin autismiin. Voisi olla autismia, mutta tavanomaista generatiivisempana.

Youtubesta kun katsoo joitain tapauksia, tulee mieleen, että eivät osaa olla kuin autenttisia, ja tosiaan sidottuja tähän olomuotoon.

Mitä tarkoittaa läpinäkyvyys, ja miten tulla sen kanssa toimeen. Aina esillä, ja pakosti, ja siten kuin on.

Ei tarkoita, etteikö väistämättä huomion ja arvioinnin kohteeksi joutuvat kokisi samaa, koska osa ihmisistä on piirteiden puolesta sellaisia, että muut eivät voi ottaa heitä muuten. Ketä tähän kuuluu... oma juttunsa.

Mutta että on tosiaan niitä autentikkoja, vailla omaksuttua kykyä asettua suojiin, tai tehdä suojausta.

Erästä kun katselee youtubesta, tulee mieleen, että on kiiltokuva, ideaalin oloinen, kuin jokin karikatyyriä esittävä roolihahmo, mutta täysin luontaisena, ja kauttaaltaan.

HSP-piirteisiä kuvasti jokin kasvi, joka koettelemusten suhteen ei-robust (ER), ja ei-HSP puoletaan robust (R).

ER vähän kuin erityisherkkyys, joka siis HSPn suomenkielinen sanavastine.

Kun ajattelee kiiltukuvallisempia kauttaaltaan toteutuneina, kyseessä on tosiaan jokin painottumamuoto sen verran terästeisen oloisena, että puhuttelee kokemuksen ja havainnoinin puolesta kuin jokin yleismaailmallinen, esim tunteet.

Jokin pysyvän ja uniikin oloinen dimensiokokonaisuus tyyliin ideologia, ja tätä koskeva inkarnaatio. Mistähän kyse, tai onko tällaisesta miten paljon löydetty aiemmin.

Luonnonlapsi on jotain samaa kuin autismi ja kirjotyyppiset, tosin myös kielteismuotoisena, kuin lapsiaikuisia, siis ehkä ympäristövaikutteisuuden siiivittämänä.

Autismi tyyppien puolesta on tosi hajalle menevää, ts piirteitä valikoituu paljon erilaisesti, ja kun piirreyhdistelmä jotain tosi yleismaailmallisen linjan mukaista... tämä on harvinaista kai.

Kerran näin livenä ihmisen, joka oli havaittavasti tällainen tavalla, josta havaitsemisen sanaa ei voi käyttää, mutta jonka otin tähän kerrontaan sen takia, että sanan voi sanoa epäkuvaavaksi.

Vaikutelma josta puhun, on syntynyt havaintojen kautta, mutta havainnoksi ei ole kertoa mitään.

Kyse on siten sellaisten inkarnaatiotyypin havaitsemisesta, joka oleellisesti ottaen on suorahavaintoihin nähden tavallista kauempana. Kyseessa kuin inkarnoituma, jostain abstraktista.

Abstrakti-inkarnaatio live-havaittuna ts aistien kautta kokemukseen päätyneenä. Tällainen vetää hiljaiseksi.

Tapaus oli sellainen, joka ei nimenomaisesti viestinyt mitään, ts oli omissa maailmoissaan, ja silti vaikuttava.

Luonnossa olevat asiat ovat monestikin abstraktiuteen jääviä, tosin päätelmä tarkoittaa selkeästi jotain kokijapohjaista ominaisuutta, vaikka samaahan on kyse myös havaitsemisessa, joskin pinnallisemmin.

Mutta että ihminen kokonaisuutena voi ilmentää sitä, mitä taiteilijat hakevat, sinänsä suorahavaittavien ja konkreettisen tuottamisen kautta, päätyen joskus tavoittamaan abstraktiutta.

Se erikoiskiiltokuvajainen vaikka sai kirjoittamaan aiheesta, ei oikeasti ole ihan täysin uniikki tapaus, vaan hänelle löytyy olemuksellinen kaksoisolento, joka on paljon rajumpi, kuin syöverien kasvatti.

Polkukoris ja koripallon ulkoilutus

Koripallon ulkoilutus on harrastukseni, tosin ei ihan uusi, vaan noin vuoden mittainen juttu.

Tänään en koristellut metsäpolulla, vaan läskäröin polkua tasoittamassa, vaikka suoranaista tarvetta ei ollut. Ihan sopivaa ulkoilutekemistä, tarvitse sen tuloksia tai ei.

Toissapäivänä kävin kyllä polkukoripalloa, ja sen verran nosti mielialaa, että seuraava yö meni miten meni.

Juoksu tosiaan aktivoi, ja etenkin aloitettuna. Juoksua on tältä vuodelta, mutta ehkä kerran, tosin sekin lyhyt taisi olla viime vuoden puolelle jäävää.

Polven takia rajoitettava sitä liikkumista, mistä pitää paljon. Läskäröinti toki jotain, ja sitä voi tehdä samoissa olosuhteissa.

Polkuläskäröinti lumen tamppaamisessa, voi olla uusi harrastus, ts tuskin yleinen. 

Polkujuoksustakin ajattelin joskus sen lajin keksittyä, että ehkä ei olla oivallettu mahdollisuutta yleisesti. Nykyään ainakin on jonkin verran in, tosin polkukoripalloilu tuskin, ja ihan hyvä.

Lajeja keksii, koska tietyt asiat tuntuu hyvältä, eikä keksimistä tarvitse sen enempää harrastaa, kunhan vain eksyy liikkeelle.

Eräs vähän harvinaisempi harrastus on puunrunkokoripalloilu.

Polkukoripallo toki jotain, siis koripallon ulkoilutus, mutta että puun rungoillakin menisi. Onhan se vaikeaa, etenkin kun harrastanut vielä melko vähän.

Hyvää näistä lajeista tekee haastavuus. Toisaalta miljöö kun samaa, tuo monipuolisuutta ja mielekkyyttä breikkeihin.

Päivä alkoi vähän hassusti. Join kahvia ja söin ruisleipää, ja sen verran menee kevääksi, että fysiologinen tila hikoiluttu, ts muistutti stressiä.

Stressistä huolimatta, tumma Panda-suklaalevy loppuun päiväkahvilla, ja taas menoksi, hikoillen entistäkin enemmän.

Eilen tuli tosiaan ostettua se P-levy. Uinnin ja kuntosalin jälkeen ajattelin, että menisi, jos ei kovin paljoa paloja napsisi.

Pari kapeampaa riviä illalla, mutta yöllä kramppasi. Hyvä sentään, ettei levy mennyt kerralla, ja tuokin määrä suklaata, sai aikaan mahdollisuuden tehdä kunnon diagnoosi vaikutuksesta.

Suklaa siis oli yöllisten pohjekramppien takana, mutta myös aamuläskäröinnin hikoilun todennäköinen syy.

Aamusessio meni oudosti.

Ensinnäkin liian paksut toppahousut, ja lisähikoilua sitäkin kautta. Toisaalta, yläkropan vaatetusta ei voinut vähentää, joten vaatetusvalinta sellainen, jota ei voinut säätää.

Hyvää pilalle menneessä reissussa oli se, että huomasin läskärin eturenkaasta puuttuvan mutterin.

Etupyörä tuntui hölskyvän oudosti, ja pysähdyin tutkailemaan. Hyvä ettei ollut käynyt mitään haveria.

Polkutamppauksessa pöyrä on vähän kovilla. Etupyörää joutuu puskemaan melkoisiin monttuihin ja kumpuihin, ja kun kovia, helposti lentää sarvikon yli.

Aamun aloitus päättyi rankempien tamppausten osalta, tosin hyvää oli reissussa se, että pyörää uskalsi käyttää edelleen, mutta varovasti.

Suklaata ja kahvia... ja sydämen tykytystä. Näin siinä helposti käy, tosin oli päivä, jolloin uskalsi kuormittaa itseä.

On päiviä, jolloin sydämen täytyy voida levätä, eikä sitä saa kuormittaa. Vaikea sanoa täsmällisesti, milloin tilanne huomioitava selkeästi.

Jos rankempaa liikkumista, vaikka hetkellisesti pyrähdellen, sydänkunnon tulisi olla aika oletusarvioitava tekijä.

Kevät kun tulee, fyysisesti käy rankemmaksi.

Eräs kevät päätin kuitenkin ottaa vastaanottoa kahvilla, eikä ratkaisu liittynyt siihen, ettenkö olisi voinut tehdä toisin. Ajattelin, että sopivampi kokeilla kahvin kanssa, kuin ilman.

Muuten näistä tiedä, mikä milloinkin on luontevaa, ja toimivaa, ja mikä ei.

Vaikka turhia lisäkiloja ei tosi paljon, veren sokerit kun huitelee lähes kympissä ruokailujen jälkeen, vähän tulee ajateltua enemmän terveyden kannalta, siis orjentoiduttua.

Mitä siihen polkukorikseen tulee, tekee hyvää jaloille, kunhan juoksu enemmän päkiäpainotteista, eikä käy polviin. Toissapäiväinen juoksu tältä osin, täysi onnistuma.

Polkukoriksessa tosiaan auttaa metsäpolun tietty tasaisuus, ja vähän leveämpi jos on pohja, sekin helpottaa.

Kevättä kohden, polku menee tietysti helposti jäähän. Juostessa tämä on tietysti oma toiveeni, mutta yleisesti tuskin ihan.

Polku kävellessäkin tamppaantuu, ja jäätyy, joten jäätä ei voi oikein estää. Läskäritasoitus ei tilannetta erityisemmin pahenna, päinvastoin.

Jos polku on jäässä, ja jalanjälkisen muhkuraisempi, alusta kaaduttaa helpommin, sekä jalkaillessa, että etenkin pyöräillessä.

Tilanne lähenee katastrofivaikeutta, jos jää märkää, ja muotoja ei näe, esim pienen lumikerroksen alta selkeästi.

Tasainen jääpolku on siten turvallisempi, ja ennakoitavampi, tasaisemman ennakoitava.

Tässä mielessä ennakoivuus tasaisella täysjäällä on parempaa, kuin esim paljon käytetyn hiekoituksen yhteydessä, jolloin katvealueet voi yllättää, ja antaa väärää turvallisuuden tuntua.

Vanhuksille ja huonokuntoisemmille, liukas ei alustaksi sovi, ellei osaa ja voi olla tosi tarkkana.

Sepän luomityöt

Kyse siis läskipyöräilystä, ja metsäpolun pohjan pitämisestä tasaisena.

Pieni suojasääjakso takana, ja suvilunta sen verran kertyi, että pohjatöitä riitti, ja toisaalta vaihetta, jossa rauta ns kuuma.

Sepän touhuja, ne on lumenkin muotoilut.

Eilesin päivän jälkeen täysin kaputt. Syynä tosiaan työmäärä ja kuormitus, jota lauhan sään polkutyö vaati.

Tuskin riittää palautumiseen edes yksi päivä, vaikka palautus tuskin parhaiten täysin makoillen hoituu.

Osasyy kuormitukseen oli se, että menetelmät vielä alussa siihen nähden, mitä menetelmät voisi täystoimivana olla.

Läskipyörä välineenä on paljon, ja siitä hyvä, että kompaktisti kulkee kaikki välineet, joita polkupohjan tamppaustyö minimissään vaatii.

Paitsi läskipyörä, niin myös jalat, joita oppi pakosti käyttämään pakkasilla, varpaiden jäätymisen ehkäisemiseksi. Kenkäpuolen hankintoja pitäs kyllä parantaa.

Perusidea polkupohjan läskäritamppauksessa on se, että kaahaamalla tulee parhaimpaan kuntoon.

Menee ensinnäkin kevyeiten vauhdilla, ja toisaalta, tasaisinta tulee tätä kautta, siinä kun tasaisuutta tarvitaan maastoon.

Käytännössä, että ihannetilasta lähtevään ylläpitoon kykenee oikeasti, polku-uraa on rakenneltava käytännössä niin, että siitä tulee työstettävä.

Läskäri sepän työkaluna on siitä poikkeava, että on sidottu kulkemaan maastomuotojen mukaisesti, ts ei ole kuin vasara, jota voi paukutella eri suunnista.

Polku-ura siis merkitsee paljon, mutta erityisesti työstön toteutusta ja mahdollistamista ajatellen.

Leveyttä on jonkin verran oltava polussa, jotta reunoille pääsee suoremmassa kulmassa, sillä jos polun reunat nousevat, pyörä luisuu kohden keskustaa.

Toinen ongelma polun profiilissa on se, jos polku-ura viettää reunoilta pois. Polku reunoilta nousevana urana, pitää liikkeen sisällä, vaikka vaatiikin leveyden, että nousukulut mahdollisia.

Polun profiilin oltava mieluiten reunoilta nousevaa uraa, ja toisaalta leveyttä, jolla uranousua voi kulkiessa toteuttaa.

Reunalta nouseva polku-ura ei täysin välttämätöntä, jos maasto muuten tasaista, mutta että polkua voi käydä läpi koko sen pieneltä leveydeltä,... vaikeaksi menee, jos liian kapeaa, koska polkuun syntyy sitä uraa, varsin luontevasti, kun keskellä kuljetaan eniten.

Ura tulee siten annettuna, joskin maaston viettävyys vaatii jonkin verran tämän rakenteen lisäämistä paikoitellen.

Se mikä tosiaan tekee polun tamppaamisesta rasittavaa, on pyörän vaikea hallittavuus samaan aikaan, kun voimaa tarvitsee laittaa liikkeeseen.

Toiminnan hallinta on maksimivaikeaa, sillä mitä enemmän vauhtia, sen vaikeampaa on ohjattavuus, ts pyörien pitäminen kurssissa niin, että voima ei kulu siihen, kun pyörät auraavat, ja hukkaavat kaiken tuotetun energina helposti mutta varmasti.

Etupyörän täytyy tosiaan olla aina liikkeen suuntainen, ja pienikin maastokohdan poikkeama jos kääntää pyörää, käänteeseen vastattava mahdollisimman nopeasti, että liikettä voi hyödyntää, eikä mene hukkaan.

Kun nopeutta paljon, liikevakaus tosiaan hyvä, mutta eturengas voi ottaa äkkikäännöstä nopeammin, jolloin vaaditaan nopeutta, ja nopeusvoimaa tilanteen korjaamiseen.

Etukääntyvän osuus korostuu, ts sen hallintavalmius.

Hankalaksi ohjauspuolen osuuden tekee se, että paino jota eteen vaihtelevasti laittaa, vaihtelee.

On olosuhteita, joissa eteen tarvitsee tuoda painoa jonkin verran, ja joskus taas vähemmän.

Lumen muovattavuuden vaihtelua huomaa helposti, sillä tilanne näkyy suoraan erilaisena ohjattavuuden vaatimuksena.

Jos tosi paksusti lunta, ja sivulle kääntäviä vipuvoimia pohjamuotoisena vähän, edessä voi olla vähän painoa, sillä etupyörä tekee pientä polkemista, mitä takapyörä jatkaa vähän suuremmalla painolla.

Kevyen etupainon olosuhteissa, suurempi etupaino olisi tosiaan suoraa pysäytystä, sillä uppoaisi liikaa, ja vastustaisi liiaksi, jolloin taakse ei jäisi enää pitoa, olettaen, etä voimaa olisi tuottaa.

Olosuhteet luo tosi vaihtelevaa vaatimusta peruspolkemiseen, vaikka heti ei tätä hoksaa.

On tilanteita, joissa edessä tarvitsee olla paljon painoa, jotta maastoprofiilista aiheutuvia sivuvoimia voi hallita. Tiukan ja möykkyisen lumipatjan tilanne on tätä. 

Etupainovaativat olosuhteet tuo mukanaan omia haasteita. Kun painoa paljon edessä, takapito vähenee, ja toisaalta kun niitä polun möykkyjä, etupyörällä menee helposti pyörä nurin, koska enemmän yhden pyörän varassa olevaa menoa.

Kaatuminen onkin aika tavallista, vaikeissa oloissa. Kun esim mäen päältä vauhtia, ohjattavuus voi olla sen verran hankalaa, että kaatuminen otettava kaatumisena välittömästi, että menee edes se kunnolla.

Muutenkin tässä takomisessa oltava tarkka, mihin kykenee. Kun menee hutiksi, voimalla ei voida kompensoida kovin pitkään, jos olosuhteet vaikeat. Enemmän mukaan tulee voimien hallinta ja ekonomisuus.

Polkupohjan talvitamppaus on tosiaan extremelaji, sillä siinä yhdistyy voima, nopeus ja tarkkuus, ja mitä enemmän olosuhteet haastaa, sitä tarkemmaksi menee.

Käytännössä, umpihankitilannetta pukkaa, ja kun toislaitaisena, ei edes ihan sitä selkeyttä. Jalkautuminen menee välttämättömäksi, ja pohjapehmitys vakaammilla keinoilla.

Metsäpolkujen läskäritamppaus, uutena harrastuksena

Pitkästä aikaa bloggausta (kirjoittelua, kelailua, laahustamista,...), enemmän suoraan omaa elämää koskien.

Tulin juuri läskipyöräilemästä, venyttelin vähän, ja laittelin murkinaa lämpiämään.

Läskipyöräily paraikaisesti, on metsäpolkujen auraamista, tai tasaiseksi polkupohjaksi tamppaamista.

Polkupohjan ei tarvitse olla tosi tasainen, käydäkseen esim koripallon ulkoiluttamiseen, mutta jotain etua sopivasta tasaisuudesta on.

Kun kyse polun ylläpidosta, oikeastaan tästä tullut oma harrastuksensa. Talvisen metsäpolun ylläpito sopivana, läskäriä käyttäen, ei heti tulisi mieleen, että millä tavoin järkevä, ja mahollista.

Paljon on opittavaa, sinänsä yksinkertaisesta harrastuksesta.

Viimeisimmät kerrat menneet siten, että kotiin palatessa, varpaat aika jäässä. 

Pyöräily ei aktivoi ihan samalla tapaa jalan perifeerisiä osia, että pysyisivät lämpimänä. Toisaalta jalat kun kammilla, ovat alttiimpia tuulelle, vaikka metsässä tuulta on yleensä vähemmän.

Käytännössä joutunut hakemaan jaloille lisälämpöä, ja jalkautusen keinoin. Tallustelu, ja juoksu... ei nekään oikein lisälämpöä tuo, siihen nähden mitä kuluttavat.

Tänäänkin meni niin, että hatun paino kasvoi varmaan kilon, hikoilun takia, mutta varpaat aika jäässä.

Kun kengät oli vetoketjuavattavat sivusta, saattoi varpaita pysähtyä lämmittämään kädellä. Jalkinevarustuksen ei tarvitse olla tosi tuhti, jos vain lämpö muuten ylläpidettävissä. Täytyy olla jatkossa tarkempi, näissä ylläpitotoimissa.

Pakkasta tosiaan ollut, mikä haastaa erityisesti jalkoja. Kädet yleensä pysyy hyvin lämpimänä, ihan tavan sormikkaillakin.

Tämänkertainen hikoilu päästä, oli sen seurausta, että tuli matkaan paksu villapusero, ja alle turhaa kauluspaitaa. Pakkasennakointi meni tosi överiksi, ja samalla jalkojen osalta alisuoriutuneeksi.

Edellinen pakkasvaihe oli jänski, kun jääpuikot tuli silmille, ja piti sulatella, että pystyi näkemään eteensä.

Teknisesti ja suorituksellisesti, polkujen tamppaus läskärillä, melko haastavaa, mutta nyt jäänyt se tunne, että paljon mahdollisempaa, kuin mitä alkuun osasi ajatella.

Monenlaista yksityiskohtaa löytänyt, tosin näistä joku toinen kerta.

Why Sabine Hossenfelder is Wrong About Determinism and Free Will

Törmäsin youtube-kanavaan, osikoidun pohdinnan kautta: https://www.youtube.com/watch?v=sylX-jd_h9s

Kaikilla ei ole oletuksia todellisuudesta, tai vahvempia näkemyksiä, mutta jos ... niin voivat olla jollain tapaa hyväksi. Analyysi vaikea. Oletukset voivat tietysti olla vääriä, ja kai harhaanjohtaviakin,... riippuen.

Mutta tuo vapaa tahto. Päätynyt ajattelemaan enemmän kuin SB.

Tällä kertaa mieleen tuli koko vapaan tahdon käsite, hiukan uudesta vinkkelistä.

Mitä ajatellaan vapaalla tahdolla, kun sen jotenkin tuntee. Mieleen tuli, että näinköhän olotiloista sekoillaan.

Se vapaa tahto, joka ihmisille tosi ilmeistä, olisi enemmän tietoisuutta, ja ennenkaikkea tuntoisuutta, omassa kielenkäytössäni.

Tuntoisuus on siitä huono käsite, että johtaa tuntoaistiin. Kokemus on sanana jotain yleisempää, tosin pitää sisällään turhan paljon historiaa, ts suhdetta menneeseen.

Koenta voisi olla paras sana, tosin kokemusta lähellä siten, että koennan kautta seuraa sitä kokemusta, ja kertyneet kokemukset, voi tosiaan kokea uudelleen, siinä missä uudet tilanteet.

Vapaa tahto on helpointa kyseenalaistaa, jos ajattelee tiukkoja tilanteita.

Voi tietää, mitä ehkä kannattaisi tehdä. Voi ajatella vaihtoehtoja, jne. Jostain syystä, toiminnaksi voi kuitenkin päätyä jotain muuta, ja samaa voi toistua jatkuvasti.

Vapaan tahdon ja valinnan olemassaolo, taitaa oikeastaan rikkoa ihmisen eheyden, ja toiminnan.

Ihmisellä on puntarointikykyä, siihen parhaaseen yltävänä. Mitä näyttää ilman puntarointia toteutuvan... perustuu enemmän automaatioon, jota tilanne, tai jokin tilanteessa ollut laukaisee.

Vapaan tahdon ja vapaan valinnan oletus, voi olla vaarallinen. Näin on tätä tullut arvioitua.

Jos ei tajua miten sidottu on, ei välttämättä tule ajatelleeksi realistisesti siitä, mitä mahdollisuuksia on tehdä totutusta ja oletuksellisista poikkeavasti, vaikka tällaisen tarpeen voisi jotain kautta aistia.

Ei tyytyväisyyden mahdollisuutta muista riippuen, ellei ajattele feikisti tyytyväisyydestään

Omalla blogisaitilla eniten tilaa, vaikka yhteyksiä ulkomaailmaan ei niin paljoa.

Monenlaista hajanaista käynyt mielessä, tämänkin päivän aikana. Sen verran ajatukset siellä täällä, että tiivistettävää ei ole, jos ylipäätään mieleentulemat edes muistaisi.

Piti kirjoittaa välittömästi kaksi ajatusta ranskalaisilla, joita voi käsitellä, tällä kertaa.

Muutama sana molemmasta kohdasta, ja selkeästi ovat osa samantapaista sisältöä. Ei olisi voinut tajuta, ellei olisi kirjoittanut, unohtamisvaaran takia.

Ajatukset erillään, saman ajattelin päässä, eikä näe yhtenäisyyttä niissä.

Outoa?

Ei kai välttämättä, mutta yhdistävänä tekijänä on enemmän kokemukset, mitä päivän aikana sattunut.

1.

Mitä extrovertit ja laumasieluisemmat ajattelevat siitä, joka naureskelee itsekseen, ja seikkailee havaittavasti omissa maailmoissaan? Millä tavalla tämä toisaalta rikkoo niitä odotuksia, joita yleensä ihmisiin helposti liitetään.

2.

Kun ajattelee pysähtymättömiä, kyltymättömän näköisiä, tiedonjanoisia, selvää ottavia, täydellisyyteen pyrkiviä, rajattoman oloisia, perusteluja uskomattomia, jotain sääntöjä noudattamattomia, vapaata tilaa kaipaavia, mihinkään tyytymättömiä etteikö voisi hakea muuta, ...

Mitä ajatellaan siitä, mikä tällaista ihmistä viimein tyydyttäisi, mikä olisi se, milloin kaikki olisi hyvin?

*

2-kohta olemassaolevana tuli mieleen, siinä kun noin 50.7 vuotta elämistä harrastellut.

Vastaus on, että ei välttämättä mikään, mikä on sitä tavanomaista, mikä tavalliselle riittää.

Kaikkien kyltymättömältä näyttävien puolesta, vaikea puhua. Kyse ei ole siitä, että voisi edes ajatella sitä, että jollain olisi suoraan antaa sitä, mitä kaipaa.

Vaikka monenlaista haluaa, monenlaiseen pyrkii, mitä muutkin, tyytymisen asiat tietää suoraan sellaisiksi, mitä muilla ei ole antaa, missään tapauksessa. Ideaa tällaisesta ei ole tullut mieleen, tosin ei kysymystäkään suoraan.

Mistä sitten kertoo se, että kysymystä ei osaa ajatella, ja vaikka kyssäri esitetään, niin ei välttämättä tiedollishakuisesti, vaan tuntemuksellisena ihmettelynä siitä, miksi maailma tai joku ei ole kuten itse, tai oletuksellisemmat.

Hankalaa aiheen läpikäymisessä on se, että itsekkin voi päätyä kuvittelmaan, että olisi jotain, joka ratkeaisi muiden panoksella.

Ratkaisevan oloiset tavoitteet, vaikka voivat liittyä kaikkien rakentamaan maailmaan, ja siten riippua muiden tekemisistä, ... eivät ole muiden annettavissa, tai kontribuoitavissa.

Keskeneräisyyttä näkevä, ja väliinpitämättömyyttä osoittamaton, pyrkii kyseenalaisten kautta jollekin kärryille. Ei savua, ilman tulta.

Näitä sitten käydään ja tahkotaan, ja tuskin on ainoa, kun maailmasta samalla voi vaikuttua, hyvinkin paljon. Viimein päättäriaineksena näitä ei voi olla aavistamatta.

Voi olla tosi hyvin päässyt sinuiksi itsensä ja maailman kanssa, ja tästä tilasta lähtevän, paljon helpompi vaikuttaa maailmaan omalta osaltaan.

Mikä on kollektiivinen osuus, tällaisen ilmiön edessä. Tämä voi olla seikka, mikä sekoittaa. Analyysi kattavana vaikean oloinen, eikä enää tämän kirjoituksen tarkoitus.

Kommunikatiivinen antikotribuutio, vai rintamatyöläisen aarreaitta

Aika tiiviisti kirjoitellut viime päiväni Usariin. Tänään jopa oman blogikirjoituksen voimalla.

Halla-ahoa tuli juuri kommentoitua, ja räväkän kriittisesti, tällä kertaa.

Kipakkuutta, ja pienestä. Vähän hämmästyin omaa reaktiota, joka kuitenkin aidosta pohjasta.

Jälkikäteen omasta reaktiosta tuli mieleen jyrkkyys, jonka voi liittää ankaruuteen, ja liialliseen kyseenalaistamiseen, jolloin kritiikki voi epäsuorasti vaimentaa tai antaa väärää signaalia siitä, että ei voisi ajatella hassuja.

Sitten ajattelin sitä rikkautta, mihin rikkauteen spontaanin reagoimisen toimi voi yllättäen saattaa.

Räväkkäpalautteellisen voi ajatella reaktiivisuutena tai jonain epävakaana. Toisaalta, kun elämän koko kirjoa ajattelee, oikeastaan rikkautta, että arviointeja ja lähtöjä voi tehdä tosi eri tilasta käsin.

Tuliset kommentit asiamuotoisinakin, ovat tulkinnallisesti helposti tulisia. Miten suhtautua. Miten uskaltautua mukaan keskusteluun, tältä pohjalta.

Mieleen tulee antikontribuutio, kommunikaation suhteen.

Vähän kuin joukkoryöpsähtely, joka pääsee irralleen, ja vastaanottajan puolesta tuntuu sen verran rajulta, että mieleen tulee lähinnä voimankäyttö.

Kun harrastanut paljon juttelua kirjallisesti, toiminta tällaisena tuntuu vahvalta, ts mikäli jossain ei niin paljoa itsevarmuutta, niin helpommin muilla alueilla.

Kun ajattelee niitä havaintoja, löydöksiä, ja oivalluksia sopivasta keskustelusta... maltilliseen aikaan on tosiaan tuottanut sellaista matskua ja ohjeeksi vääntyvää, jota voi itse tarvita, tällaisten episodien arviointiin.

Tosi outo käänne, ei uskois, että omaa ohjetta joutuu noudattamaan, että voi perustella sitä, mitä muille on suomassa.

Ohje menee vähän niin, että kun on jotain räväkkää, ja epätasapainoista, ts painotettua tavalla, joka vahvan kontekstisidonnaista... tietyissä tilanteissa tuo mieleen kohtuuttomuuden ja överiksimenon, ... mikä on oikein, ja tähän on oikeus vaatia tastapainotusta, tuli itseltä jälkitasoitteluna, tai jonkun toisen tasapainottavan toimesta.