Miten on mennyt, noin niinkuin omasta mielestäsi? (For me only)

Luin aamulla T-Vihavaisen tasokkaan ilmavaa, tai ainakin ilmavasti otettavaa pohdintaa (nostoa) Facessa, jota voisin pitää ajatuksenvirtana, jossa yhdistyy samalla asia. Mukaan mahtuu paljon kahvoja, joihin voisi tarttua.

Uutta oli se, että en kommentoinut, vaan tajusin kohdan, jossa oma osallistuminen menee överiksi, ts kohtuuttomaksi.

Kun sisällöllisesti tuottaa, ja asettaa itseään avoimeksi... tai samaa tekee lyhyesti ja kulmikkaammin... tästä on tosiaan helppoa jatkaa, tästä vaiheeseen pääsystä.

Asema hetkellisesti, on kuin olisi jättiläisen harteilla, ts nostoissa... ja reaalia jos ajattelee ja tosielämää... tällaiset ovat kohdat, joihin on tilanteenmukaisinta paneutua.

Ongelmana on helposti konfrontaatio-tulkintaa, ja syystä, sillä vaikka haksahdus ei olisi tietoista, on tuottamuksellista.

Konfrontaatio-sanasta on vaikea vääntää sujuvasuomeksi ismiä. Kyseessä helppotartunteisuuteen meneminen. Mitä vain todellisuuden vaikeudesta ammetaan... vaatii mitä tekee, mutta jatkot helpompaa tartuttavimmilla, vaikka käsittelyrelevanttiudestakin voisi puhua, puoltavasti jos ajattelee.

Anteeksi omaa toimitapaa ei kannata pyytää, sillä tässä on puolensa. Parempi olisi tosin sanoa, että hoitaa fiban toisin, ts paremmin.

Anteeksipyyntöä parempi on minusta tällainen todenta ja kerronta löydöksestä. Perurustelua tälle en osaa kirjoittaa, vaikka jotain perustelua osaan varmasti laittaa mukaan.

Ihmiset ajattelevat tässä kohden eri tavoin.

Jonkin verran on jakoa mielestäni siinä, miten ihmiset suhtautuvat virheisiin. Osa ei hyväksy niitä, ja torppaus on paitsi default, siis suoratärsky, ja tästä poikkeaminen vääryyttä.

Osa ajattelee asioista omalla kohdalla ja muitten tapauksessa myötuntoisemmin tai avarammin (se toinen koulukuntatulkinta). Tästä kertoo eräs sutkautus, jota en nyt muista. Kertoo viisaammasta, joka sivuuttaa asioita tavan maailmana, eikä tarraa kärpäsenä niin helposti kaikkeen.

Fiba nostettuna pakosti selittelyä painottavalle toimialustalle, on osin jatko-rikkomus itse ilmiötä ja omaa tökeryyden toimea kohtaan. 

Koska toisaalta kynnystä tähän on toisesta vinkkelistä, mainintoja tällaisesta voi ilmetä poikkeuksena, mutta paljoa näistä ei voi odottaa. (Rikkomukseksi (=rikkominen) jää silti, eikä selittelyt auta, ts isompiin vetoaminen)

Aiheen arvoa jää paljolti sellaisen ilmiön kontekstuoinnin ja asemoinnin tekijöihin, joissa arvoa enemmän, tai yhtä paljon, kuin siinä, mitä viestitään anteeksipyytävään tai myöntävään ja myönnytyksiä tekevään sävyyn. Tämäkin on pienen ja tärkeämmän sivuuttamista suuremmalla.

Keskustelussa ja keskusteluprosesseissa noin muuten korostuu mielestäni helposti se, millä tavoin lataus kasvaa, ja reagoitavuus samassa suhteessa, tosin myös niin, että näitten suhteen mennään tavalla, jossa adaptaatiota seuraa samassa suhteessa, ts tottumusta kohden sellaista toimitapaa, joka lähestyy järkäleitä ja vaikuttavuutta tavalla, että relevantiksi tulee suhtautuminen, ei itse asia.

Ilmiö on sama kuin mitä joukkovoimaistumisessa, josta Vihavainen kirjoitteli. Kyse tosiaan tyhmyyden ilmiöstä, vaikka sytykkeenä onkin epäsuorasti mukaan tulevat, mutta yhä relevantimman oloisesti otettavat.

Huomio ja keskittymä... saa maailmaa näkemään valitusta ja yhä painottuvammin tästä samasta vinkkelistä.

Keskittymisen ja fokusoitumisen aihe, tai näinkin otettava teema samalla... on monipuolinen, ts tässä riittää kulmia koluta. Voi toisaalta ottaa aikana, jota väistämättä tarvitaan, jolloin maltti korostuu, ja tulee esiin, todellisuuden massivisuuden tiedostamisen kautta.

Siinähän tehdään härkää pikana, kun vaatii vuosisatoja, ja kärpänen kun vie sivuun ja pitkästi kanveisiin toimijat... varmasti on sen arvoista.

On sanottu, että ihmiset eivät kinastele suurista, vaan pienistä. Totta ja ei-totta,... riippuu positiosta, mutta tässä yhteydessä vaikka tuo jälkimmäinen, jolloin jotta suuressa, oltava pienessä.