Ei tyytyväisyyden mahdollisuutta muista riippuen, ellei ajattele feikisti tyytyväisyydestään

Omalla blogisaitilla eniten tilaa, vaikka yhteyksiä ulkomaailmaan ei niin paljoa.

Monenlaista hajanaista käynyt mielessä, tämänkin päivän aikana. Sen verran ajatukset siellä täällä, että tiivistettävää ei ole, jos ylipäätään mieleentulemat edes muistaisi.

Piti kirjoittaa välittömästi kaksi ajatusta ranskalaisilla, joita voi käsitellä, tällä kertaa.

Muutama sana molemmasta kohdasta, ja selkeästi ovat osa samantapaista sisältöä. Ei olisi voinut tajuta, ellei olisi kirjoittanut, unohtamisvaaran takia.

Ajatukset erillään, saman ajattelin päässä, eikä näe yhtenäisyyttä niissä.

Outoa?

Ei kai välttämättä, mutta yhdistävänä tekijänä on enemmän kokemukset, mitä päivän aikana sattunut.

1.

Mitä extrovertit ja laumasieluisemmat ajattelevat siitä, joka naureskelee itsekseen, ja seikkailee havaittavasti omissa maailmoissaan? Millä tavalla tämä toisaalta rikkoo niitä odotuksia, joita yleensä ihmisiin helposti liitetään.

2.

Kun ajattelee pysähtymättömiä, kyltymättömän näköisiä, tiedonjanoisia, selvää ottavia, täydellisyyteen pyrkiviä, rajattoman oloisia, perusteluja uskomattomia, jotain sääntöjä noudattamattomia, vapaata tilaa kaipaavia, mihinkään tyytymättömiä etteikö voisi hakea muuta, ...

Mitä ajatellaan siitä, mikä tällaista ihmistä viimein tyydyttäisi, mikä olisi se, milloin kaikki olisi hyvin?

*

2-kohta olemassaolevana tuli mieleen, siinä kun noin 50.7 vuotta elämistä harrastellut.

Vastaus on, että ei välttämättä mikään, mikä on sitä tavanomaista, mikä tavalliselle riittää.

Kaikkien kyltymättömältä näyttävien puolesta, vaikea puhua. Kyse ei ole siitä, että voisi edes ajatella sitä, että jollain olisi suoraan antaa sitä, mitä kaipaa.

Vaikka monenlaista haluaa, monenlaiseen pyrkii, mitä muutkin, tyytymisen asiat tietää suoraan sellaisiksi, mitä muilla ei ole antaa, missään tapauksessa. Ideaa tällaisesta ei ole tullut mieleen, tosin ei kysymystäkään suoraan.

Mistä sitten kertoo se, että kysymystä ei osaa ajatella, ja vaikka kyssäri esitetään, niin ei välttämättä tiedollishakuisesti, vaan tuntemuksellisena ihmettelynä siitä, miksi maailma tai joku ei ole kuten itse, tai oletuksellisemmat.

Hankalaa aiheen läpikäymisessä on se, että itsekkin voi päätyä kuvittelmaan, että olisi jotain, joka ratkeaisi muiden panoksella.

Ratkaisevan oloiset tavoitteet, vaikka voivat liittyä kaikkien rakentamaan maailmaan, ja siten riippua muiden tekemisistä, ... eivät ole muiden annettavissa, tai kontribuoitavissa.

Keskeneräisyyttä näkevä, ja väliinpitämättömyyttä osoittamaton, pyrkii kyseenalaisten kautta jollekin kärryille. Ei savua, ilman tulta.

Näitä sitten käydään ja tahkotaan, ja tuskin on ainoa, kun maailmasta samalla voi vaikuttua, hyvinkin paljon. Viimein päättäriaineksena näitä ei voi olla aavistamatta.

Voi olla tosi hyvin päässyt sinuiksi itsensä ja maailman kanssa, ja tästä tilasta lähtevän, paljon helpompi vaikuttaa maailmaan omalta osaltaan.

Mikä on kollektiivinen osuus, tällaisen ilmiön edessä. Tämä voi olla seikka, mikä sekoittaa. Analyysi kattavana vaikean oloinen, eikä enää tämän kirjoituksen tarkoitus.

Kommunikatiivinen antikotribuutio, vai rintamatyöläisen aarreaitta

Aika tiiviisti kirjoitellut viime päiväni Usariin. Tänään jopa oman blogikirjoituksen voimalla.

Halla-ahoa tuli juuri kommentoitua, ja räväkän kriittisesti, tällä kertaa.

Kipakkuutta, ja pienestä. Vähän hämmästyin omaa reaktiota, joka kuitenkin aidosta pohjasta.

Jälkikäteen omasta reaktiosta tuli mieleen jyrkkyys, jonka voi liittää ankaruuteen, ja liialliseen kyseenalaistamiseen, jolloin kritiikki voi epäsuorasti vaimentaa tai antaa väärää signaalia siitä, että ei voisi ajatella hassuja.

Sitten ajattelin sitä rikkautta, mihin rikkauteen spontaanin reagoimisen toimi voi yllättäen saattaa.

Räväkkäpalautteellisen voi ajatella reaktiivisuutena tai jonain epävakaana. Toisaalta, kun elämän koko kirjoa ajattelee, oikeastaan rikkautta, että arviointeja ja lähtöjä voi tehdä tosi eri tilasta käsin.

Tuliset kommentit asiamuotoisinakin, ovat tulkinnallisesti helposti tulisia. Miten suhtautua. Miten uskaltautua mukaan keskusteluun, tältä pohjalta.

Mieleen tulee antikontribuutio, kommunikaation suhteen.

Vähän kuin joukkoryöpsähtely, joka pääsee irralleen, ja vastaanottajan puolesta tuntuu sen verran rajulta, että mieleen tulee lähinnä voimankäyttö.

Kun harrastanut paljon juttelua kirjallisesti, toiminta tällaisena tuntuu vahvalta, ts mikäli jossain ei niin paljoa itsevarmuutta, niin helpommin muilla alueilla.

Kun ajattelee niitä havaintoja, löydöksiä, ja oivalluksia sopivasta keskustelusta... maltilliseen aikaan on tosiaan tuottanut sellaista matskua ja ohjeeksi vääntyvää, jota voi itse tarvita, tällaisten episodien arviointiin.

Tosi outo käänne, ei uskois, että omaa ohjetta joutuu noudattamaan, että voi perustella sitä, mitä muille on suomassa.

Ohje menee vähän niin, että kun on jotain räväkkää, ja epätasapainoista, ts painotettua tavalla, joka vahvan kontekstisidonnaista... tietyissä tilanteissa tuo mieleen kohtuuttomuuden ja överiksimenon, ... mikä on oikein, ja tähän on oikeus vaatia tastapainotusta, tuli itseltä jälkitasoitteluna, tai jonkun toisen tasapainottavan toimesta.

Teoreettinen fysiologia

Alaselkä ei nyt niin jumissa, mutta ylempänä oireita sitäkin enemmän. Olkapäiden kuntoutus pahasti kesken. Niskanimikamissa kipua, ja tulehdusta.

Sitä se uiminen teetti, kun vapaata yritti liikaa.

Uutta on myös se, että vasempaan olkavarteen tuikkii, etenkin istuessa kun kädet edessä. Samaa jonkin verran, myös oikealla puolella.

Hauis ei ole koskaan ollut selvitystilassa, mutta vasemmalta puolelta näin on, ajoittaisesti. Deltoideus samaa. Pinnetila selkeä, todenäköisesti ylänikamista lähtevänä.

Kävin korista, mikä yleensä auttaa. Ei ainakaan pahentanut, ja toisaalta polvet kesti yllättävän hyvin, kun ainakin alkuun osasin olla paljoa tärkyttelemättä.

***

Tietoa kartuttavasti, tuli lainattua paksuhko opus patologiasta. Matskua ja yksityiskohtia sen verran, että mitään syytä ei ole alkaa omaksua sellaista määrää tietoa.

Näitä kuitenkin pohtii, ja siinä kun soveltamisen arvoista löytää, voi olla hyödyksi.

Askarruttavia juttujakin tulee käytyä läpi. Eräs sellainen oli tieto siitä, että syöpää ei juurikaan ilmene raajoissa, ts perifeerisemmillä alueilla.

Miksi noin? Selitys on varmasti löydettävissä, mutta että jos pitäisi päätellä jotenkin itse.

Syöpää voi pitää solujen kasvuun liittyvä ongelmana, ts sisäiseen solunmuodostusprosessissa, alkaa ilmetä fibaa, joka leviää.

Vikaantuminen solujen perusprosesseissa. Kai se jonkin haavoittuvuuden jälkeen on todennäköisempi, jos nyt ei ajattele sitä, millä tavoin korjaustoiminnan vajeet voivat mahdollistaa prosessirikon siivoilua.

Kun mennään kohden periferiaa (distaalisuus), aineenvaihdunta vähenee. Voi ilmetä kylmyyttä, kuumuutta, ja ulkomaailmaan nähden ääriolojen kohtaamista enemmän, kuin mitä proximaalisesti.

Perifeerisyys on kuitenkin enemmän kuin kerrosta, mitä on iho suojana. Ihon toiminta muuten tärkeää, ja tähän liittyy toiminnallisuutta paljon, ja palvelevuutta.

Ihosyöpä kuitenkin ilmenee harvemmin distaalisesti, ja muistaakseni alaraajoihin sijoittuvat ihosyövät... niitä ei oikein olemassa.

Voisi tosiaan kuvitella, että proximaaliset alueet ovat kytkeytyvämpiä, ts kompleksisempia, jolloin tapahtumia on enemmän.

Syöpää ei tosin ole esim sydämessä, mutta toisaalta sydämen solut sen verran erikoistuneita, että jos kuolevat, eivät tosiaan uusiudu, jolloin muodostuu lähinnä arpikudosta, mikä ei tosiaan toimi noilla tienoilla siten kuin tavan sydänlihassolu.

Ihoa uusiutuu paljon, ja on jatkuvasti kasvava. Siten ihoon voi tulla syöpää, kun toisaalta kuormittuu mm uv-säteilystä. Jaloissa ei silti oikein sitä melanoomaa.

Perustavien solutapahtumien yhteyteen sitä syöpää voisi sijoittaa, vaikka esim geenien vaikutuksesta ja proteiinisynteeseistä tajua sen enempää, kuin että noita tapahtuu.

Kun on sitä fysiologiaa, ja tietämisen mahdollisuutta kehon toiminnasta, mieleen tuli ajatus teoreettisesta fysiikasta, ja miksei siten voisi ajatella järkeväksi myös teoreettista fysiologiaa.

Mitä teoreettisen fysiikan tai fysiologian kautta voi arvella tai ennakoida tutkittavista kohteista... tämä voi olla osin toissijaistakin. Enemmän teoria olisi jotain kokonaisvaltaista, yksityiskohtaviidakkoon nähden.

Fysiologian alueella, näin ei ole tullut ajateltua, mutta jos ajattelee tosiaan terveyttä koskevaa tiedemateriaalin paljoutta... teorioista voisi olla tosiaan jotain hahmotusapua.

Mikä tänä hetkenä osuu ja on osa tarvittavaa

Eilen oli sellainen fiilis, ettei siihen käynyt kuin Saksan kielen kuunteleminen ytuubista.

Ei mitään hedonista, ei mitään miellyttävää, vaan jotain kognitiivisen älyllistä, mutta kuitenkin vähän salaperäisin tai arvoituksellisin höystein.

Kyse olotilasta, ja siitä, mikä sopii tasapainotukseen, tai tekemiseen.

Aina ei osaa havahtua ja tarkastella, että mitä selkeämmin ottaen on sitä, mikä ns osuu hetkeen.

Useimmiten, tekemistä jos ei keksi, ja ajan viettoa, sitä ryntää turhan takia sellaiseen, joka toiminut. Ei välttämättä natsaa.

Tarve, johon eilen heräsin, oli siitä hassu, että melko lailla spesifi.

Olkapäiden, isä, viattomat, autismi, inkluusio

Tänään uinti onnistui, kun älysin tietoisesti ottaa olkapäät paremmalla huomiolla.

Viime yö meni poskelleen, sen kahvilatingin takia. Heräsin kuitenkin normaaliin aikaan, kiitos lumitöiden, jotka vaativat osuutensa.

Lumityöt meni helposti, kevyen pakkaslumen takia. Pääsin siivoilemaan kenttää, jo ennen kahvittelua, joten vähän vaihtelua, tuon piristeen suhteen.

Lumitöissä en koskettanut lisää olkapäitä. Silti päivän mittaan, tuntemus oli jatkuva, esim pöydän äärellä, eikä pientä tulehduksellista tilaa oikein voinut olla kokematta.

Päätin lähteä uimaan, ja vaikka olkaongelmia, käytin edelleen käsiräppänöitä, ts en lainkaan pelkkiä käsiä uidessa, vaikka olkavamma saattoi johtua viimekertaisen vapaauinnin yhteydessä, nimenomaan räppänöiden käytöstä.

Uinnilla oli selkeän kuntouttava vaikutus. Liikkeet sekalaista, mitä mieleen tuli, ja ratkaisuna saattoi olla paras. Yksitoikkoinen jollotus pitempiaikaisena, tuskin on yhtä sopiva juttu.

Räppänät monipuolistaa uintia, tosin kuin kuvitella voisi. Monipuolistus helpommin, tosin voi olla, että vaatii jotain tottumista välineisiin.

Jalassa räpylöitä käytän vähemmän, mutta ajottaisesti, jos hallissa tilaa.

Nykyiset pikkuräpylät painavat vähän liikaa, ja vajottavat jalkoja, joten osa menosta karsiutuu helppona pois. Vaihtoehdot liian isot, ja allas käy tosi pieneksi, tosin voi olla, että tuon voisi ottaa ympäristöominaisuutena.

***

Tänään tuli katsottua loppuun leffa, Viattomat. Oli trillerityyppinen, ja näitten katsomisen jakaa nykyään monelle päivälle, ts ei kerralla kaikkea.

Mieleen tuli viittomakieli, muttei niinkään leffasta, vaan muuten ajoittain mietityttänyt.

Eilen kun bloggailin autismista, ts henkisestä vajeista, joiden eräs seuraus voi olla tosiaan kyvykkyys kapeana...

Isäni saattoi olla aika lailla ADHD, tai autistisempi jopa. Merkkejä melko paljon, jos kävisi läpi.

Mitä itseäni tunnen, jonkin verran kiehtoo eleet, ts viittomat, mutten ole osannut kaivata niitä niin tietoisesti, mitä isäni teki suoraan.

Isäni oli siitä erikoinen tapaus, että saattoi omistautua paljon kokonaisevaltaisemmin sille, mikä kiehtoi. Oppi nopeasti esim heränneitten virret, vaikka äitini mukaan, saattoi laulu vinksahdella joskus.

Jos autismi selkeä, voi tosiaan kaivata enemmän jotain erikoisempaa, mitä tavallisesti ei tule niin herkästi mieleen.

Älylliset vajeet autismin tapauksessa, aika selkeä seikka tajuta mahdolliseksi.

Kun jotain kykyä ja valmiutta jää pois, tai menee vajeelle, maailmaliittymä kapenee, ja otemahdollisuudet vähenevät, jolloin asioita ei voi hahmottaa yhtä monipuolisesti.

Monipuolisissa liittymivalmiuksissa, on toki huonotkin puolensa, sillä moninaisuus voi tarkoittaa sitä, että terää jää vähemmälle, kun raksutteluun menevää energiaa hajautuu, ellei toimintaa tosiaan jalostanut enemmän salamaksi.

Autistinen jumitus sen sijaan, sitäkin ymmärrettävämpi. On seurailtavaa, mutta jos kovin yksipuolisesti, toimintaan ei ole liittää monipuolista vinkkelistöä, kun kaikki tapahtuu enemmän yksikanavaisemmin.

Tosi erilainen lähtöpohja maailmaan. Eläimet ihmiseen nähden, vähän kuin autisteja, tosin toimintapaketti kun kauttaaltaan mukana, pitää yleensä mahdollisuuden reagoida tarkoituksenmukaisesti, hyvin moniin tapahtumiin.

Nisäkkäät osaavat huomioida ihmisen liikkeitä, ja olla varuillaan. Hyönteiset ovat tällaisten vaikutusuhkien tajuamisen tuolla puolen, tosin riippuu. On paljon hyönteisiä, jotka osaavat suunnata valppautta ja tarkoituksenmukaista toimintaa, esim ihmisen aiheuttamaan mahdolliseen uhkaan nähden.

Ihmistä jos ajattelee, valmispaketti toimintaa mahdollistavana, eläimiin verrattuna, paljon vähäisempi. Siten autisti vailla oppimisen aikaansaamaa maailma-avartumista, hyvin heiveröinen, ja voi tulla maailman suhteen tosi heikosti toimeen.

Jos ajattelee taas kasvupotentiaaliaan hyödyntämään kykenevää autistia, jonka vajepiirteet selvät, mutta eivät esteelliset... kasvua jos tapahtuu kohden täydempää, ei savantismi tätä reittiä pitkin varsin ymmärrettävä ilmiö.

Eläimen perustoiminta ja hermostollinen rakenne suuntautuu yleensä hyvin nopeasti, ja varmistaa perusjatkuvuuden, esim ruokailun, suojautumisen ja lisääntymisen.

Ihmisen tapauksessa, mikäli tyypilliseen toimintavalmiuskattavuuteen ei kykene, ja kasvua tapahtuu tästä huolimatta yhtä paljon, tarkoittaa autismi tiettyä osa-aluetta koskien täysrakenteisuutta, ihmisen luoman hermostorakenteen massiivisuudella.

Täysmittainen kapeakykyinen autismi, ei siltikään yllä esim siihen, mitä on eläimen valmius tulla toimeen, koska vaikka vähemmälle on tarvittava rakentaa, rakentamiseen tulee perustärkeät, toisin kuin lähtökotaisesti erikoistuvan ihmisalun tapauksessa.

Millä tavoin ihminen voi lähteä kasvamaan kohden erikoistumia... tyyliin autismi. Yleensä nämä lähtevät toteutumaan melko varhaisessa vaiheessa, mikäli suotuisat viettävyysolot, eikä tilanteita sotketa.

Mitä henkimaailmaan tulee, tyyliin viattomat... mieleen tuli tosiaan selvänäkö. Joskus on mainittu tällaisesta ihmisistä.

En täysillä ihmettele sitä, että selvänäköisyyttä voi olla jonkinlaisena, tai ennustamisen kykyjä. Vertaisin piirrettä uniin, tai häiriöttömän ulottuvuussiirtymän kykynä.

Selvänäkö vahvan ennustavana, on vähän kuin heureka-ominaisuus, rakentamisen puolella. Selvänäkö poikkeaa keksimisen valopiikeistä siinä, että materiaali josta ammentaa vaihtoehtoja, paljon kattavampipohjainen, joskin kontekstuaalista sidontaa voi olla.

Selvänäössä, ennustamisessa tai ennakoimisessa, kyse vähän kuin intuitiosta, jota jokainen käyttää jatkuvasti. Millä tavoin on valmis luotamaan, tässä voi olla eroja. Syitä vaikea sanoa eroille.

Ennustamisessa on se hyvä puoli tavan keksimiseen ja oivaltamiseen nähden, että keksimisen polku kelautuu yleensä auki paljon vähempipohjaisesta motivaatiopohjasta.

Mitä tulee kokonaisemman intuitiopotentiaalin käyttöön, tätä moottoria käytetään tosi monipuolisista tiloista lähtevänä, ts ennustamiset ja ennakoinnit ovat tosiaan avautuvan maailman suhteen, aivan toispohjaisia.

Viattomat kun trilleri, intuitiviisuus ja ennusteisuus tosiaan näkyy objektiivisemmin toimivana, mutta yleisesti ääritulkintaiset henkisyyden kulut tavan elämässä, viittaa enemmän toimijan omien mielenliikkeiden määräävyyteen, vailla selvää yhteyttä paraikaisuuteen.

Päinvastaista olisi realistinen intuitiikka, kuvitteellisen sijaan. Vaikka jälkimmäinen vapaampaa, ja voi saada alle helpommin generaatiota sisäisesti, prosessit jäävät enemmän soliptiseksi, ts ympäristökytkentää varmasti jollain tasolla ajatellen, mutta käytännön elämää ajatellen, tulokset hyvin epäkytkeytyviä reaalitilanteisiin nähden.

Autistisen prosessin se päätymä, jossa kehittyjä jää kehittymättömyyksineen kauas, tai kehittyneenä samoin, on tosiaan jotain prossisittomuutta suhteessa tarvittavaan kasvuun, tai sitten vahvaakin kasvamisen prosessia, mutta hyvin eri reunaehtoihin.

Itse ajatuksellisesti sen verran holistishakuinen, että autismin ilmiötä osaa tosiaan ajatella soveltuvaksi, myös tavan ihmisiin, ts ymmärrys tavan ihmisten rakentumista ajatellen, paranee tällaisen erikoistapauksen tutkailemisen kautta.

Tuon vuoksi jaot tuntuvat monesti rikkomiselta, ja potentiaalin hukkaamiselta ajassa, jolloin vielä jaksetaan puhua esim inkluusiosta, ja suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden rikkaudesta.

Kertaamisesta "alkaamiseen"

Kun on sitä asioiden opiskelua, ja kertailua, niin kertailuun nähden, sopivaa olisi alustava omaehtoinen tutustuminen, ennen sitä, mitä pitäisi kerrata, jos erikseen ylipäätään painottaa kertailemista, tankkaamista, ja päähän ahtamista, että jonkin aikaa tärkeäksi arvioidut pysyisi matkassa.

Vähän hassu, tai epätavallinen vinkkeli, maailmaansuuntautumisessa.

Kun on jatkot, niin tästä sanasta joskus johdettu etkoja, tmvaa. Onko oma tarve löytää kertaamiseen nähden jotain samaa. Oletan, että joo.

Käsitellyt ihmisenä olemista, myös itseni kautta, tai etenkin näin. Aiheena ollut mm se autismi.

Mieleen tuli autismin yleinen muoto, ts sosiaalisuuden heivaaminenen kauemmas vetäytymällä, tai jopa aktiivisesti.

Kun itselläni on ollut mutismitaustaa, mieleen tuli näkemys autismista, jossa mutismi on yleistetty koskemaan toimintaa enemmän kauttaaltaan.

Mutismin voi kytkeä lamaantumiseen. Olen periaatteessa voinut ajatella puhuvani, ja kokenut, että puhumiselle ei ole mitään tilannekohtaisia pidäkkeitä, mutta puhetta ei vaan pysty tuotamaan siinä tilassa, joka mutustisessa vaiheessa on päällä.

Mutismi on vetäytymistä, kielellisen kommunikaation tasolta. Samalla tapaa, masennuksen voi ajatella olevan vetäytymistä siitä, mitä on yleensä pitänyt merkityksellisesti koettuna.

Masennus on melko kokonaisvaltainen tila, ja rakentuu hyvin ei-primäärisistä tekijöistä lähtien, ts masennuskulkuun on paljon vaikuttamisen paikkaa, eikä masennus tilana seuraa kai tosi elimellisen helposti, ellei ympäristötekijät tosiaan johda prosessina kohden tätä seis-tilaa.

Masennusta ei rakenteellisesti oikein voi liittää mutismiin, tai autismiin, vaikka esteytymisen puolesta, tila näkyy samalla tapaa.

Mutismi sitä vastoin on ymmärrettävissä selkeämmin autismipuolen tilaan. Mitä autismiin tulee, on paljon suuntautumista, ja ilmaantumisesta voidaan käyttää esim sanaa friikismiä, siinä kun ulkopuoliset tätä voisivat luonnehtia.

Paitsi että autismi on suuntautumisen aktiivisuutta, esteellisyys on osa toimijuutta, siinä missä kaikilla oliotyypeillä.

Näissä koonnissa perinteisest rajat paukkuvat, tosin esim masennuksen liittäminen autismiin, selkeästi pyritty mainitsemaan, millä tavoin on vertautuva.

Jatkumollisempi ote, ts sen vaje, on se, mikä näissä tyypittelyissä on käytännössä hyvin epäammattimaiseen teoretisointiin viittaavaa.

Sitä en tiedä, mitä ammatillisesti perehtyneet ihmiset osaavat ihmisyyteen liittyvistä perusrakenteista tajuta ja kertoa, mutta yleisesti, perustavan tasokasta rakentamista tältä alueelta ei yleensä näe.

Mistä perusrakennelmien näkyvyysvaje johtuu, tavan kansalaista koskien, sitä en tosiaan tiedä. Asioita joutuu keksimään ja löytämään paljolti itse.

Romuilua

Tänään, ja eilen, juonut kahvia aamun lisäksi myös keskipäivällä.

Eilen ei tuntunut erityisemmin ongelmalliselta, ja tänäänkin, ottaessa tuntui, että mikäpä ettei.

Kun pyöräilin metsässä läskärillä, olotila kertoi, että fysiologisesti meni stressin puolelle.

Kahvin aiheuttama lisäboosti ei olisi välttämättä ollut stressiarvoista, ilman rasitusta. Koktaili riitti, ja aiheutti mm ylimääräistä hikoilua.

Aika pahalaatuinen virhe, ja tuntui kuormittumisen yhteydessä olotilan kyseenalaisuutena.

Välitön reaktio oli keventäminen, koska satanutta lunta melko paljon, ja pyöräily tosiaan pikkasen turhan kuormittavaa.

***

Toinen pahalaatuinen virhe tuli uinnissa, kun ajattelin olkapäitten ketävän enemmän vapaa-uintia.

Överiksi meni, se viimeinen kerta, ja etenkin vasemman olan suhteen, tällä kertaa.

Olkapäistä oikea edelleen toipilaana, mutta vasen akuutisti enemmän ongelmatilassa.

Pyöräillessäkin, vasen olkapää ongelmoi, tosin siedin sitä, ja onneksi älysin kuormituksen sen verran monipuoliseksi, että piikki on ns normaalivaikutteiseksi jäävää.

Oikean olkapään tilanne ollut joskus niin paha, että pyöräillessä joutunut enemmän nojaamaa vasempaan käteen, ts poljettaessa, jalka ja ristikkäispuolen käsi, toiminut vain tavalla oikea jalka ... vasen käsi.

Pyöräillessä toispuoleisuuteen nojaaminen on heikko juttu, jos pyöräilee lumisemissa oloissa, ja mukaan tulee trial-ajamisen piirteitä, ts pyörää osattava hallinnoida.

Ilman läskäröintiä metsäpoluilla, kehollisten puutteiden vaikutukset eivät hahmottuisi samalla tapaa. Jotkin harrastukset, ovat diagnostisantisia.

***

Kahvitapaus parin viimeisen päivän osalta kirkasti sen, miten ei voi olla muuten kuin hajoituksessa, mikäli piristemäärät tuota luokkaa.

Siihen en voi ottaa kantaa, mikä voisi tuollaisen piristemäärän kompensoida. Ei varmaan mikään, omaa tapaustani jos ajattelen.