Olkapäiden, isä, viattomat, autismi, inkluusio

Tänään uinti onnistui, kun älysin tietoisesti ottaa olkapäät paremmalla huomiolla.

Viime yö meni poskelleen, sen kahvilatingin takia. Heräsin kuitenkin normaaliin aikaan, kiitos lumitöiden, jotka vaativat osuutensa.

Lumityöt meni helposti, kevyen pakkaslumen takia. Pääsin siivoilemaan kenttää, jo ennen kahvittelua, joten vähän vaihtelua, tuon piristeen suhteen.

Lumitöissä en koskettanut lisää olkapäitä. Silti päivän mittaan, tuntemus oli jatkuva, esim pöydän äärellä, eikä pientä tulehduksellista tilaa oikein voinut olla kokematta.

Päätin lähteä uimaan, ja vaikka olkaongelmia, käytin edelleen käsiräppänöitä, ts en lainkaan pelkkiä käsiä uidessa, vaikka olkavamma saattoi johtua viimekertaisen vapaauinnin yhteydessä, nimenomaan räppänöiden käytöstä.

Uinnilla oli selkeän kuntouttava vaikutus. Liikkeet sekalaista, mitä mieleen tuli, ja ratkaisuna saattoi olla paras. Yksitoikkoinen jollotus pitempiaikaisena, tuskin on yhtä sopiva juttu.

Räppänät monipuolistaa uintia, tosin kuin kuvitella voisi. Monipuolistus helpommin, tosin voi olla, että vaatii jotain tottumista välineisiin.

Jalassa räpylöitä käytän vähemmän, mutta ajottaisesti, jos hallissa tilaa.

Nykyiset pikkuräpylät painavat vähän liikaa, ja vajottavat jalkoja, joten osa menosta karsiutuu helppona pois. Vaihtoehdot liian isot, ja allas käy tosi pieneksi, tosin voi olla, että tuon voisi ottaa ympäristöominaisuutena.

***

Tänään tuli katsottua loppuun leffa, Viattomat. Oli trillerityyppinen, ja näitten katsomisen jakaa nykyään monelle päivälle, ts ei kerralla kaikkea.

Mieleen tuli viittomakieli, muttei niinkään leffasta, vaan muuten ajoittain mietityttänyt.

Eilen kun bloggailin autismista, ts henkisestä vajeista, joiden eräs seuraus voi olla tosiaan kyvykkyys kapeana...

Isäni saattoi olla aika lailla ADHD, tai autistisempi jopa. Merkkejä melko paljon, jos kävisi läpi.

Mitä itseäni tunnen, jonkin verran kiehtoo eleet, ts viittomat, mutten ole osannut kaivata niitä niin tietoisesti, mitä isäni teki suoraan.

Isäni oli siitä erikoinen tapaus, että saattoi omistautua paljon kokonaisevaltaisemmin sille, mikä kiehtoi. Oppi nopeasti esim heränneitten virret, vaikka äitini mukaan, saattoi laulu vinksahdella joskus.

Jos autismi selkeä, voi tosiaan kaivata enemmän jotain erikoisempaa, mitä tavallisesti ei tule niin herkästi mieleen.

Älylliset vajeet autismin tapauksessa, aika selkeä seikka tajuta mahdolliseksi.

Kun jotain kykyä ja valmiutta jää pois, tai menee vajeelle, maailmaliittymä kapenee, ja otemahdollisuudet vähenevät, jolloin asioita ei voi hahmottaa yhtä monipuolisesti.

Monipuolisissa liittymivalmiuksissa, on toki huonotkin puolensa, sillä moninaisuus voi tarkoittaa sitä, että terää jää vähemmälle, kun raksutteluun menevää energiaa hajautuu, ellei toimintaa tosiaan jalostanut enemmän salamaksi.

Autistinen jumitus sen sijaan, sitäkin ymmärrettävämpi. On seurailtavaa, mutta jos kovin yksipuolisesti, toimintaan ei ole liittää monipuolista vinkkelistöä, kun kaikki tapahtuu enemmän yksikanavaisemmin.

Tosi erilainen lähtöpohja maailmaan. Eläimet ihmiseen nähden, vähän kuin autisteja, tosin toimintapaketti kun kauttaaltaan mukana, pitää yleensä mahdollisuuden reagoida tarkoituksenmukaisesti, hyvin moniin tapahtumiin.

Nisäkkäät osaavat huomioida ihmisen liikkeitä, ja olla varuillaan. Hyönteiset ovat tällaisten vaikutusuhkien tajuamisen tuolla puolen, tosin riippuu. On paljon hyönteisiä, jotka osaavat suunnata valppautta ja tarkoituksenmukaista toimintaa, esim ihmisen aiheuttamaan mahdolliseen uhkaan nähden.

Ihmistä jos ajattelee, valmispaketti toimintaa mahdollistavana, eläimiin verrattuna, paljon vähäisempi. Siten autisti vailla oppimisen aikaansaamaa maailma-avartumista, hyvin heiveröinen, ja voi tulla maailman suhteen tosi heikosti toimeen.

Jos ajattelee taas kasvupotentiaaliaan hyödyntämään kykenevää autistia, jonka vajepiirteet selvät, mutta eivät esteelliset... kasvua jos tapahtuu kohden täydempää, ei savantismi tätä reittiä pitkin varsin ymmärrettävä ilmiö.

Eläimen perustoiminta ja hermostollinen rakenne suuntautuu yleensä hyvin nopeasti, ja varmistaa perusjatkuvuuden, esim ruokailun, suojautumisen ja lisääntymisen.

Ihmisen tapauksessa, mikäli tyypilliseen toimintavalmiuskattavuuteen ei kykene, ja kasvua tapahtuu tästä huolimatta yhtä paljon, tarkoittaa autismi tiettyä osa-aluetta koskien täysrakenteisuutta, ihmisen luoman hermostorakenteen massiivisuudella.

Täysmittainen kapeakykyinen autismi, ei siltikään yllä esim siihen, mitä on eläimen valmius tulla toimeen, koska vaikka vähemmälle on tarvittava rakentaa, rakentamiseen tulee perustärkeät, toisin kuin lähtökotaisesti erikoistuvan ihmisalun tapauksessa.

Millä tavoin ihminen voi lähteä kasvamaan kohden erikoistumia... tyyliin autismi. Yleensä nämä lähtevät toteutumaan melko varhaisessa vaiheessa, mikäli suotuisat viettävyysolot, eikä tilanteita sotketa.

Mitä henkimaailmaan tulee, tyyliin viattomat... mieleen tuli tosiaan selvänäkö. Joskus on mainittu tällaisesta ihmisistä.

En täysillä ihmettele sitä, että selvänäköisyyttä voi olla jonkinlaisena, tai ennustamisen kykyjä. Vertaisin piirrettä uniin, tai häiriöttömän ulottuvuussiirtymän kykynä.

Selvänäkö vahvan ennustavana, on vähän kuin heureka-ominaisuus, rakentamisen puolella. Selvänäkö poikkeaa keksimisen valopiikeistä siinä, että materiaali josta ammentaa vaihtoehtoja, paljon kattavampipohjainen, joskin kontekstuaalista sidontaa voi olla.

Selvänäössä, ennustamisessa tai ennakoimisessa, kyse vähän kuin intuitiosta, jota jokainen käyttää jatkuvasti. Millä tavoin on valmis luotamaan, tässä voi olla eroja. Syitä vaikea sanoa eroille.

Ennustamisessa on se hyvä puoli tavan keksimiseen ja oivaltamiseen nähden, että keksimisen polku kelautuu yleensä auki paljon vähempipohjaisesta motivaatiopohjasta.

Mitä tulee kokonaisemman intuitiopotentiaalin käyttöön, tätä moottoria käytetään tosi monipuolisista tiloista lähtevänä, ts ennustamiset ja ennakoinnit ovat tosiaan avautuvan maailman suhteen, aivan toispohjaisia.

Viattomat kun trilleri, intuitiviisuus ja ennusteisuus tosiaan näkyy objektiivisemmin toimivana, mutta yleisesti ääritulkintaiset henkisyyden kulut tavan elämässä, viittaa enemmän toimijan omien mielenliikkeiden määräävyyteen, vailla selvää yhteyttä paraikaisuuteen.

Päinvastaista olisi realistinen intuitiikka, kuvitteellisen sijaan. Vaikka jälkimmäinen vapaampaa, ja voi saada alle helpommin generaatiota sisäisesti, prosessit jäävät enemmän soliptiseksi, ts ympäristökytkentää varmasti jollain tasolla ajatellen, mutta käytännön elämää ajatellen, tulokset hyvin epäkytkeytyviä reaalitilanteisiin nähden.

Autistisen prosessin se päätymä, jossa kehittyjä jää kehittymättömyyksineen kauas, tai kehittyneenä samoin, on tosiaan jotain prossisittomuutta suhteessa tarvittavaan kasvuun, tai sitten vahvaakin kasvamisen prosessia, mutta hyvin eri reunaehtoihin.

Itse ajatuksellisesti sen verran holistishakuinen, että autismin ilmiötä osaa tosiaan ajatella soveltuvaksi, myös tavan ihmisiin, ts ymmärrys tavan ihmisten rakentumista ajatellen, paranee tällaisen erikoistapauksen tutkailemisen kautta.

Tuon vuoksi jaot tuntuvat monesti rikkomiselta, ja potentiaalin hukkaamiselta ajassa, jolloin vielä jaksetaan puhua esim inkluusiosta, ja suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden rikkaudesta.