lauantaina, joulukuuta 02, 2023

Kertaamisesta "alkaamiseen"

Kun on sitä asioiden opiskelua, ja kertailua, niin kertailuun nähden, sopivaa olisi alustava omaehtoinen tutustuminen, ennen sitä, mitä pitäisi kerrata, jos erikseen ylipäätään painottaa kertailemista, tankkaamista, ja päähän ahtamista, että jonkin aikaa tärkeäksi arvioidut pysyisi matkassa.

Vähän hassu, tai epätavallinen vinkkeli, maailmaansuuntautumisessa.

Kun on jatkot, niin tästä sanasta joskus johdettu etkoja, tmvaa. Onko oma tarve löytää kertaamiseen nähden jotain samaa. Oletan, että joo.

Käsitellyt ihmisenä olemista, myös itseni kautta, tai etenkin näin. Aiheena ollut mm se autismi.

Mieleen tuli autismin yleinen muoto, ts sosiaalisuuden heivaaminenen kauemmas vetäytymällä, tai jopa aktiivisesti.

Kun itselläni on ollut mutismitaustaa, mieleen tuli näkemys autismista, jossa mutismi on yleistetty koskemaan toimintaa enemmän kauttaaltaan.

Mutismin voi kytkeä lamaantumiseen. Olen periaatteessa voinut ajatella puhuvani, ja kokenut, että puhumiselle ei ole mitään tilannekohtaisia pidäkkeitä, mutta puhetta ei vaan pysty tuotamaan siinä tilassa, joka mutustisessa vaiheessa on päällä.

Mutismi on vetäytymistä, kielellisen kommunikaation tasolta. Samalla tapaa, masennuksen voi ajatella olevan vetäytymistä siitä, mitä on yleensä pitänyt merkityksellisesti koettuna.

Masennus on melko kokonaisvaltainen tila, ja rakentuu hyvin ei-primäärisistä tekijöistä lähtien, ts masennuskulkuun on paljon vaikuttamisen paikkaa, eikä masennus tilana seuraa kai tosi elimellisen helposti, ellei ympäristötekijät tosiaan johda prosessina kohden tätä seis-tilaa.

Masennusta ei rakenteellisesti oikein voi liittää mutismiin, tai autismiin, vaikka esteytymisen puolesta, tila näkyy samalla tapaa.

Mutismi sitä vastoin on ymmärrettävissä selkeämmin autismipuolen tilaan. Mitä autismiin tulee, on paljon suuntautumista, ja ilmaantumisesta voidaan käyttää esim sanaa friikismiä, siinä kun ulkopuoliset tätä voisivat luonnehtia.

Paitsi että autismi on suuntautumisen aktiivisuutta, esteellisyys on osa toimijuutta, siinä missä kaikilla oliotyypeillä.

Näissä koonnissa perinteisest rajat paukkuvat, tosin esim masennuksen liittäminen autismiin, selkeästi pyritty mainitsemaan, millä tavoin on vertautuva.

Jatkumollisempi ote, ts sen vaje, on se, mikä näissä tyypittelyissä on käytännössä hyvin epäammattimaiseen teoretisointiin viittaavaa.

Sitä en tiedä, mitä ammatillisesti perehtyneet ihmiset osaavat ihmisyyteen liittyvistä perusrakenteista tajuta ja kertoa, mutta yleisesti, perustavan tasokasta rakentamista tältä alueelta ei yleensä näe.

Mistä perusrakennelmien näkyvyysvaje johtuu, tavan kansalaista koskien, sitä en tosiaan tiedä. Asioita joutuu keksimään ja löytämään paljolti itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rankkaa yöhikoilua

Vaihteeksi innostunut tutkailemaan terveyttä. Syynä kerrontaa, jota netistä löytää.  Toisaalta käynyt parin vuoden tauon jälkeen pari kertaa...