Kaukalokoris

Pitkästä aikaa, verensokeri täysin down. Viimeksi viime vuonna, kun läskäröin polkua parempaan kuntoon, paksuhkossa hangessa.

Tälläkin kertaa, kyse oli lumesta, tosin kerroksia ei kovin paljoa, eikä lumi ollut kuin eräs osuus, verensokerin alasajautumisen ilmiössä. 

Nuorempana veren sokeri karkasi usein alas, lähes säännöllisesti. Tiedä sitten, mistä johtui, ja toisaalta, kyse tuntemuksesta.

Tilaan liittyy mm se, että tekee mieli ahmia. Nytkin meni, vähän sitä sun tätä. Onneksi ihan tavallista kotiruokaakin.

Eräänlainen uupuminen lähti siitä, kun menin kolmen koripallon kanssa kaukalotyyppiselle kentällä.

Lunta oli jotain 10 sentin kerros, ja että olisi voinut järkevästi tehdä korista, piti palata ja hakea lumilapiot.

Kenttää putsailin, vaikka taitaa lumet sulaa, minkä vuoksi olinkin taktikoinut, että en menisi lumitöihin turhan aikaisin.

Sekin oli käynyt mielessä, että pikkukentän putsailemisen lumesta jättäisin. Tarve pelata korista, sai toisiin aatoksiin, vaikka ihan hetken liikuntatarpeen takia.

Kyseessä tosiaan kaukalokoris, jos näitä lähtisi nimeämään. Pohja on ruutukumia, ja jäätä ei varsinaisesti ole, vaikka toivoisin että olisi. Kohtuutasaisuus kyllä pitää olla. 

Kaukolokoris olisi hyvä lajimiksaus, jos korista voisi harrastaa luistimilla. Kengilläkin käy liukastelu, muttei niin vinhaa.

Mennyt muutama päivä ilman liikuntaa, joten siinä voi olla syy, miksi elimistö reagoi, kun eilen kävin pienellä lenkillä juosten, ja kävellen. Kävelyn tuominen talveen, on ollut hyvä keksintö.

Koris oli tänään tietyllä tavalla huisaa. Veren sokeri down, ja vaikka heikotti,... sai toimia vähän päättömästi, mitä tulee haettua.

Kaaostaminen luontaisesti, on vähän vaikeaa, mutta heikotuksen kun ottaa avuksi... kaaostamisessa onnistuu paremmin, jos vain riittävästi palloja.

Tällä kertaa, apuna kaaoksen löytämisessä, oli myös edestakaiset matkat läskärillä, ja toisaalta se lumien lapiointi, koska vaikka kerros kohtuupieni, ja kevyttä lunta... elimistöä haastaa se, että vaikka tekee muuten tuttua, niin pitkän tauon jälkeen.

Ensilumi

Taas tässä vaiheessa. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi lunta. Pieni kerros, mutta muistutus talvesta. Sulanee pois.

Tein kävelylenkin. Ensin sauvailua vähän, koska oli niin pöhnä olo, rasvaisen ruuan jälkeen. 

Ei riittänyt viisi satanen. Piti lähteä pitemmälle, ja ilman sauvoja.

Paitsi että pitkästä aikaa lunta, myös pitkästä aikaa, täysin tavallista kävelyä. Ei muuta kuin lenkkarit, ja vaatteet.

Mikäpä ettei. Välkkiä oli ulkosalla, ja hämärä kun on, ei ole niin paljon muuta häiriötekijää.

Joskus päätynyt viettämään taajamayössä pitempääkin, ihan vain ihmetellen hiljaisuutta, ja rauhaa. Kontrastia, muuten aivan toisenlaisessa ympäristössä.

Kävelyä, mutta otti yllättäen koville, nimittäin lonkan koukistajista.

Asento tainnut olla pääosin kaikkea muuta kuin mitä notkeus ja ulottuva liikkuminen vaatii. Ei riitä korjaukseen se tehokas laatu-aika, jolloin tekee jotain räväkämpää, vaikka viiletystä kaipaa.

Kaaoskorista, vasemman voimin

Korista taas, vaikka vähän flunssainen olo.

Jokin liikkuminen vähän must, kerran päivässä. Jokin kevyt ulkoilu käy, muttei varsinainen kuormittuminen.

Kaaoskoris on siitä hyvä, että sitä voi tehdä sillä intensiteetillä kuin haluaa. 

Kuormittumista kun ei nostata, elimistö tottuu liikkumiseen, ja voi alkaa liikkua kovempaan, ilman tuntemusta rajojen ylimenemisestä. 

Jatkuvakuormitteinen suoritus sitä, että siinä ei ole samalaista kuulostelun vaihetta, paahtamisessa. 

Toinen selitys kaaoskorin toimivuudessa kuormittumisen havaitsemattomuuteen voi olla se, että toiminta vaikka kehollista, huomiota ei voi olla suuntaamatta paljon sen, mitä tekee, ts keholliset tuntemukset voivat vaimentua, mitä vaikka voi ajatella tunnottomuutena, voi olla sitä, että keskittymällä kehotuntemuksiin, ne pahenevat.

Kivusta tiedetään, EM mekanismi. Kun kipua välttämättömän siedettävänä, eikä sitä voi estää... paremmalla pääsee, kun sen antaa olla, kaiken muun matkassa.

Ihmetellyt sitä, miten kaaoskoris voi olla niin kevyttä. Selityksiä kai tuossa.

Toinen löydös, ei ole niin pitkäkestoisen havainnoinnin pohjalta tehty, kuten aeimpi.

Kun kuormittaa heitoissa vain oikeaa puolta, ajastaan mitta tulee täyteen, ja erityisesti, jos heitoissa on vähän painavempi pallo, ja matkaa enemmän. 

Kaaoskoris tuottaa siten kropallista stoppia ja vakiollisten liikesarjojen toispuoleista kynnystä. Pakko vaihtaa vasempaan, vaikkei osaisi sitä puolta niin hyvin. Tillanne muuttuu paljon, kehotasapainollisesti.

Vasemman puolen harjoittelua jos ajattelee, aika paljon fyysisisissä pyrkii tekemään symmetrisiä, mutta voimakkuutta  vaativat hoitaa yleensä oikealla.

Jotta vasen olisi luonteva käytössä, oikean melkein oltava sippi. En tiedä onko muuta keinoa, tosin ainakin tuntuu toimivan, vähän kuin pakolla.

Paitsi että kyse on väsymisestä, enemmän yksipuoli-liike liittyy vammautumiseen ja kehon kipeytymiseen.

Kaaoskoris molemminpuolisena toimii, mutta pienempiaikainen myös toispuoleisena, ja pitää mm olkapäitä kunnossa. Tasapainoa ja kehonhallintaa varmaan parantaa, ja tärähdyksiä tulee, ja niitä tuntuvat jalat nyt kestävän paremmin kuin vuosiin.

Kaaospallo, reaktiopallo, sählykoris, tatsipallo, flowpallo, oppipallo, kontrollipallo, ...

Lauantaina kävin heittelemässä korista. Sain reväytettyä alaselkää, ja pari päivää mennyt sitä hoidellessa, tosin istuminen on antihoitoa selälle.

Koris meni muuten mukavasti, kuten yleensä, vaikka on päiviä, jolloin ei kulje kuin toivoisi.

Parasta pallossa on tuntuma, tatsi, ts tunne jostain saavuttamisesta, ... siis minkä saavuttamisesta.

Ensimmäistä kertaa, tuli nimettyä harrastusmuoto kaaospalloksi.

Polkukoris on kyllä kaaospallon suuntaan, mutta enemmän menee reaktioiksi, jolloin voisi puhua reaktiopallosta, koska metsäpolut juurakkoineen ja kivineen, osin arvaamattomia.

Polkukoriksessa yhdistyy tietysti luonto, ja selkeä juoksun rytmitys. Miljöö on vaihtelevaa alustan suhteen, ja mukaan kun ottaa puun rungot juostessa tai kävellessä,... matkassa on kokonaisempi joukkua.

Mutta se kaaospallo. Tarkoittaa, että toimijuus on sitä, missä on vähän enemmän vilskettä, nopeutta ja arvaamattomuutta.

Kaaospallon viehätys ei kuitenkaan piile siinä, että kaaos oikeasti tulisi saavutetuksi. Siten kuvaus koristyypistä, ei oikein kuvaudu kaaospallo-sanalla parhaiten.

Kaaos ja arvaamattomuus, on kyllä menoa pihalle, ohi taitotason ja tilanteiden, joissa ei voi millään ajatella hallintaa, vaan lähinnä tunarointia, ja sähläämistä.

Sählykoris olisikin sopiva sana, mutta tarkoitus ei kuitenkaan tiivisty sähläämiseen, vaikka onkin osa x-palloa, jolle nimeä tässä vähän niinkuin haen.

Sählää, ja sählää taas, ajan kanssa. Jossain vaiheessa jotain alkaa erottua, jos vaikka pelailut olleet vähemmällä, ja uusin eväin saapuu kentälle.

Sähläily menee, mutta liian pitkänä, turhauttaa, ellei tosiaan jotain erotu ja ota hahmottuakseen siitä, mitä toimittelee.

Kyse on tuntumasta, sen hakemisesta, mutta tavalla, jossa haasteeksi asettaa jotain sellaista, joka riittää,... sanotaan vaikka että kolahtaa.

Kyse on rintamallisuudesta, tietyn rintaman saavutamisesta siinä tekemisessä, joka vaikeaa ja lähestyttävää, mutta selkeän ponnistelun takana.

Kyse voisi olla saavutusta ajatellen vaikka toimintakenttään kuuluvasta käsitteestä: rintamapallo.

Mennään kykyjen rajoilla, tai sadaan mobilisoitua ne kyvyt, joita on mukaan saattaa.

Puheita jos ajattelee flowsta, ja siitä kertomisesta,... ei mieleen voi olla tulematta flow-pallo. Koska flow kuitenkin vähän epäliittymällinen sanana, menettelee, muttei täysin täsmäviitettä tarjoa.

Flowpallolla (FP) voi kuitenkin mennä, vaikka onkin yleisempi, ts kattaa muutakin kuin koripallon välineenä.

Käytännössä kun  harrasta FPtä, mukana voi olla usea pallo. Joskus vain yksi, mutta useimmin vähintään kaksi, ja enintään kolme.

Varsinaista jonglööriä en tee, tosin menee ajoittaisesti, jos sattuu kokeiluun, tms. 

Flowpalloiluun kuuluvat oleellisesti jalat, ts tältä osin laji muistuttaa jalkapalloa. Alkuun jaloille teki pahaa potkimiset, mutta tatsi kun paranee, jalat säilyy ehjempänä. 

Toisaalta, muutakin kehoa voi käyttää, jolloin mukaan tulee rytminen voimistelu. Jotain rytmiikkaa pakko olla, mieli saada tatsia, pelkän kaaospoukkoiluun. Jo pelkkä tarkkuudellisuus vaatii jotain järjestystä, vaikka suoritukset olisi ripeitä.

Ripeisiin suorituksiin flowpallossa kuuluu tietty heitot, ts tavan koripallosuoritukset, joista lasketaan pisteitä.

Koripallo flowpallona, voi olla tosiaan heittelyä, mutta niitä kun tulee tehtyä varsin kaavattomasti, koriksesta ei heiton osalta voi puhua. Vapaaheittokaan ei heittotapaani kuvaa ollenkaan.

Kaoottisuutta enemmän matkassa, sillä yksi ajatus on heittää pallo mistä tilanteesta vain koriin, tai mistä kentänosasta vain.

Pallon voi antaa opettaa, miten sen suhteen on sovittauduttava, että se maali onnistuu, siis kori.

Kyse on sopeutumisesta, jostain välitilasta. Vähintä, mitä yksin voi saavuttaa, koska muita lenkkejä en ns pelaajana ole, kuin pallo eri tilanteessa, ja heittäjä korin välissä.

Kyse siten esim sopeutumispallosta, tai tilannepallosta. Muutama kun pyörii samanaikaisesti, ja ties missä, ja jotain osallistumista jos kaikille järjestää... onhan siinä mahdollisuuksia roolinottoon.

Kenttä on omanlaisensa, ts onneksi rajattu, muuten kaoottisessa pelitavassa. Ei tarkoita, etteikö pallot voisi ylittää kentän rajoja, mikä on osa sopivuutta pelissä.

Kentän seinät muodostavat pelivälineen, mm esteinä, kun ryntää pallon perässä. Perässä on syytä myös juosta, sillä joskus se voi päätyä Saimaaseen.

Toissakerralla, sain koriksen Saimaaseen asti. Eikun vaatteet melkein täysin vek, ja kylmään veteen.

Viime talvena meni heikoille jäille, enkä uskaltanut hakea. Se siitä pallosta, joka oli seuraavana päivänä jo kadonnut, ties minne.

Rauhoittumisen hakeminen, tulee mukaan pakoisti, jos sählää liikaa ja turhautuu. Toisaalta ajatuksettomuutta ja rauhaa ajatuksilta tuo nimenomaisesti sählinki, hukassaolo siitä, missä kontrollia.

Kyseessä kaaostamisen vaihe, josta koko hakeminen lähti, ja mistä pelitilanne alkaa.

Koska se turhautuminen suoritustasoon helposti, joskus yrittää aloittaa kevyesti, jollain tuntumatoiminnallisella, jonka tietää joka tapauksessa jäävän, kun aikaa kuluu.

Kaaospalloon kuuluu siten konservatiivinen osuus, jokin tuntumallisuusehtoisuus, jota pelaa, toteutui kokonaisuudessa muuten tulosta tai ei. Kyse kontrollipelistä, tosin omaan kokemukseen siten sidotusti, kuin mahdollista.

Miksi kirjoitan

Kellä ei kavereita, joiden kanssa jakaa asioita,... sen kirjoitettava.

Oikeasti, jotta juttelu ja asioiden jakaminen toteutuisi, tulisi olla hengenheimolaisia sen tiimoilta, mistä elää, ja mitä tarve jakaa.

Siinä siis kirjoitteluni tausta. Nyt sen hoksasin, kirjoittamiseen asti tuotuna.

Kun kirjoittaa, tekee maailmaa, vaikka paljolti yksin. Koettavat, ja kirjoitettava, voi toki liittyä muihin, ja usein liittyy.