Taidoista ja mestaroimisista jää joskus vähän outo olo, mitä pidetään tärkeänä.
Mitä musiikkia esimerkiksi ajattelee... se voi olla parasta juuri silloin, kun sitä ei liitä mihinkään aiempaan kuuntelukertaan.
Musiikkikappaleet voi ottaa kerta toisensa jälkeen kuin dementikko. Ei tajua, mitä on kuullut, ei tajua nimetä kappaletta, ei soittajaa... ja tämä on paras saavutus.
EM arviointia ei taiteesta oikein kuule, ja tarkalleen ottaen se on vähän harvinaista, mutta mielestäni ehdottomasti sanottavan arvoista.
Ajatus on täydellisen laajennettava, eikä koske vain musiikkia. Extremetasoa tämä jollain tapaa kyllä on, muttei pahaa.
Se mikä voi viedä... sen täytyy mennä lähelle, olla tätä kautta kytköksissä primitsiiviseen... jolloin on jotain vastakkaista sivistykselle.
Että taiteesta tulee näin ajateltua, rintamalle kun menee, ei toisaalta ihmettele, jos nyt kauemmas päätyy.
This make me tick. Jotain tuollaista, in english. Mitä on tapahtunut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti