Neuroerilaisista

Aika suosittu aihe, tämä neuroerilaisuus. Mitä ajatellaan parhaillaan, tästä tiedä.

Tyypittelyä on: autismi, ADHD, HSP,...

Jokin aika sitten kuuntelin podcastia, jossa HSP liitettiin autismiin. Voisi olla autismia, mutta tavanomaista generatiivisempana.

Youtubesta kun katsoo joitain tapauksia, tulee mieleen, että eivät osaa olla kuin autenttisia, ja tosiaan sidottuja tähän olomuotoon.

Mitä tarkoittaa läpinäkyvyys, ja miten tulla sen kanssa toimeen. Aina esillä, ja pakosti, ja siten kuin on.

Ei tarkoita, etteikö väistämättä huomion ja arvioinnin kohteeksi joutuvat kokisi samaa, koska osa ihmisistä on piirteiden puolesta sellaisia, että muut eivät voi ottaa heitä muuten. Ketä tähän kuuluu... oma juttunsa.

Mutta että on tosiaan niitä autentikkoja, vailla omaksuttua kykyä asettua suojiin, tai tehdä suojausta.

Erästä kun katselee youtubesta, tulee mieleen, että on kiiltokuva, ideaalin oloinen, kuin jokin karikatyyriä esittävä roolihahmo, mutta täysin luontaisena, ja kauttaaltaan.

HSP-piirteisiä kuvasti jokin kasvi, joka koettelemusten suhteen ei-robust (ER), ja ei-HSP puoletaan robust (R).

ER vähän kuin erityisherkkyys, joka siis HSPn suomenkielinen sanavastine.

Kun ajattelee kiiltukuvallisempia kauttaaltaan toteutuneina, kyseessä on tosiaan jokin painottumamuoto sen verran terästeisen oloisena, että puhuttelee kokemuksen ja havainnoinin puolesta kuin jokin yleismaailmallinen, esim tunteet.

Jokin pysyvän ja uniikin oloinen dimensiokokonaisuus tyyliin ideologia, ja tätä koskeva inkarnaatio. Mistähän kyse, tai onko tällaisesta miten paljon löydetty aiemmin.

Luonnonlapsi on jotain samaa kuin autismi ja kirjotyyppiset, tosin myös kielteismuotoisena, kuin lapsiaikuisia, siis ehkä ympäristövaikutteisuuden siiivittämänä.

Autismi tyyppien puolesta on tosi hajalle menevää, ts piirteitä valikoituu paljon erilaisesti, ja kun piirreyhdistelmä jotain tosi yleismaailmallisen linjan mukaista... tämä on harvinaista kai.

Kerran näin livenä ihmisen, joka oli havaittavasti tällainen tavalla, josta havaitsemisen sanaa ei voi käyttää, mutta jonka otin tähän kerrontaan sen takia, että sanan voi sanoa epäkuvaavaksi.

Vaikutelma josta puhun, on syntynyt havaintojen kautta, mutta havainnoksi ei ole kertoa mitään.

Kyse on siten sellaisten inkarnaatiotyypin havaitsemisesta, joka oleellisesti ottaen on suorahavaintoihin nähden tavallista kauempana. Kyseessa kuin inkarnoituma, jostain abstraktista.

Abstrakti-inkarnaatio live-havaittuna ts aistien kautta kokemukseen päätyneenä. Tällainen vetää hiljaiseksi.

Tapaus oli sellainen, joka ei nimenomaisesti viestinyt mitään, ts oli omissa maailmoissaan, ja silti vaikuttava.

Luonnossa olevat asiat ovat monestikin abstraktiuteen jääviä, tosin päätelmä tarkoittaa selkeästi jotain kokijapohjaista ominaisuutta, vaikka samaahan on kyse myös havaitsemisessa, joskin pinnallisemmin.

Mutta että ihminen kokonaisuutena voi ilmentää sitä, mitä taiteilijat hakevat, sinänsä suorahavaittavien ja konkreettisen tuottamisen kautta, päätyen joskus tavoittamaan abstraktiutta.

Se erikoiskiiltokuvajainen vaikka sai kirjoittamaan aiheesta, ei oikeasti ole ihan täysin uniikki tapaus, vaan hänelle löytyy olemuksellinen kaksoisolento, joka on paljon rajumpi, kuin syöverien kasvatti.

Polkukoris ja koripallon ulkoilutus

Koripallon ulkoilutus on harrastukseni, tosin ei ihan uusi, vaan noin vuoden mittainen juttu.

Tänään en koristellut metsäpolulla, vaan läskäröin polkua tasoittamassa, vaikka suoranaista tarvetta ei ollut. Ihan sopivaa ulkoilutekemistä, tarvitse sen tuloksia tai ei.

Toissapäivänä kävin kyllä polkukoripalloa, ja sen verran nosti mielialaa, että seuraava yö meni miten meni.

Juoksu tosiaan aktivoi, ja etenkin aloitettuna. Juoksua on tältä vuodelta, mutta ehkä kerran, tosin sekin lyhyt taisi olla viime vuoden puolelle jäävää.

Polven takia rajoitettava sitä liikkumista, mistä pitää paljon. Läskäröinti toki jotain, ja sitä voi tehdä samoissa olosuhteissa.

Polkuläskäröinti lumen tamppaamisessa, voi olla uusi harrastus, ts tuskin yleinen. 

Polkujuoksustakin ajattelin joskus sen lajin keksittyä, että ehkä ei olla oivallettu mahdollisuutta yleisesti. Nykyään ainakin on jonkin verran in, tosin polkukoripalloilu tuskin, ja ihan hyvä.

Lajeja keksii, koska tietyt asiat tuntuu hyvältä, eikä keksimistä tarvitse sen enempää harrastaa, kunhan vain eksyy liikkeelle.

Eräs vähän harvinaisempi harrastus on puunrunkokoripalloilu.

Polkukoripallo toki jotain, siis koripallon ulkoilutus, mutta että puun rungoillakin menisi. Onhan se vaikeaa, etenkin kun harrastanut vielä melko vähän.

Hyvää näistä lajeista tekee haastavuus. Toisaalta miljöö kun samaa, tuo monipuolisuutta ja mielekkyyttä breikkeihin.

Päivä alkoi vähän hassusti. Join kahvia ja söin ruisleipää, ja sen verran menee kevääksi, että fysiologinen tila hikoiluttu, ts muistutti stressiä.

Stressistä huolimatta, tumma Panda-suklaalevy loppuun päiväkahvilla, ja taas menoksi, hikoillen entistäkin enemmän.

Eilen tuli tosiaan ostettua se P-levy. Uinnin ja kuntosalin jälkeen ajattelin, että menisi, jos ei kovin paljoa paloja napsisi.

Pari kapeampaa riviä illalla, mutta yöllä kramppasi. Hyvä sentään, ettei levy mennyt kerralla, ja tuokin määrä suklaata, sai aikaan mahdollisuuden tehdä kunnon diagnoosi vaikutuksesta.

Suklaa siis oli yöllisten pohjekramppien takana, mutta myös aamuläskäröinnin hikoilun todennäköinen syy.

Aamusessio meni oudosti.

Ensinnäkin liian paksut toppahousut, ja lisähikoilua sitäkin kautta. Toisaalta, yläkropan vaatetusta ei voinut vähentää, joten vaatetusvalinta sellainen, jota ei voinut säätää.

Hyvää pilalle menneessä reissussa oli se, että huomasin läskärin eturenkaasta puuttuvan mutterin.

Etupyörä tuntui hölskyvän oudosti, ja pysähdyin tutkailemaan. Hyvä ettei ollut käynyt mitään haveria.

Polkutamppauksessa pöyrä on vähän kovilla. Etupyörää joutuu puskemaan melkoisiin monttuihin ja kumpuihin, ja kun kovia, helposti lentää sarvikon yli.

Aamun aloitus päättyi rankempien tamppausten osalta, tosin hyvää oli reissussa se, että pyörää uskalsi käyttää edelleen, mutta varovasti.

Suklaata ja kahvia... ja sydämen tykytystä. Näin siinä helposti käy, tosin oli päivä, jolloin uskalsi kuormittaa itseä.

On päiviä, jolloin sydämen täytyy voida levätä, eikä sitä saa kuormittaa. Vaikea sanoa täsmällisesti, milloin tilanne huomioitava selkeästi.

Jos rankempaa liikkumista, vaikka hetkellisesti pyrähdellen, sydänkunnon tulisi olla aika oletusarvioitava tekijä.

Kevät kun tulee, fyysisesti käy rankemmaksi.

Eräs kevät päätin kuitenkin ottaa vastaanottoa kahvilla, eikä ratkaisu liittynyt siihen, ettenkö olisi voinut tehdä toisin. Ajattelin, että sopivampi kokeilla kahvin kanssa, kuin ilman.

Muuten näistä tiedä, mikä milloinkin on luontevaa, ja toimivaa, ja mikä ei.

Vaikka turhia lisäkiloja ei tosi paljon, veren sokerit kun huitelee lähes kympissä ruokailujen jälkeen, vähän tulee ajateltua enemmän terveyden kannalta, siis orjentoiduttua.

Mitä siihen polkukorikseen tulee, tekee hyvää jaloille, kunhan juoksu enemmän päkiäpainotteista, eikä käy polviin. Toissapäiväinen juoksu tältä osin, täysi onnistuma.

Polkukoriksessa tosiaan auttaa metsäpolun tietty tasaisuus, ja vähän leveämpi jos on pohja, sekin helpottaa.

Kevättä kohden, polku menee tietysti helposti jäähän. Juostessa tämä on tietysti oma toiveeni, mutta yleisesti tuskin ihan.

Polku kävellessäkin tamppaantuu, ja jäätyy, joten jäätä ei voi oikein estää. Läskäritasoitus ei tilannetta erityisemmin pahenna, päinvastoin.

Jos polku on jäässä, ja jalanjälkisen muhkuraisempi, alusta kaaduttaa helpommin, sekä jalkaillessa, että etenkin pyöräillessä.

Tilanne lähenee katastrofivaikeutta, jos jää märkää, ja muotoja ei näe, esim pienen lumikerroksen alta selkeästi.

Tasainen jääpolku on siten turvallisempi, ja ennakoitavampi, tasaisemman ennakoitava.

Tässä mielessä ennakoivuus tasaisella täysjäällä on parempaa, kuin esim paljon käytetyn hiekoituksen yhteydessä, jolloin katvealueet voi yllättää, ja antaa väärää turvallisuuden tuntua.

Vanhuksille ja huonokuntoisemmille, liukas ei alustaksi sovi, ellei osaa ja voi olla tosi tarkkana.