Turvallisuudesta ja turvallisuuspolitiikasta

Kirjoituksen pohjana tämä kommentti: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarno-limnell/kaikki-politiikka-on-turvallisuuden-politiikkaa/#comment-3875308

Ei  viitti osallistua pohdiskellen enempää tuossa ympäristössä, vaikka aihetta muuten hyvä mutustella...

Turvallisuustoiminta on jotain kokonaisempaa, ja turvallisuuspolitiikka voi olla osa tätä toimintaa, aiheutti käytännössä kielteistä tai positiivista, kokonaisemmalle turvallisuudelle, tai vakaudelle, tasapainoisuudelle, joustavuudelle ja ylipäätään edellytyksille jatkaa ja elää.

Turvallisuustoimintakin, tuntus olevan muusta elämästä irrallisemman tarkasteltavaksi vietyä, ts tarkasteluvinkkeli voi olla vieläkin tavallisempi, joskaan ei sulje zoomatumpaa tarkastelua.

Enemmän näen tällaiset käsittelyt käytännön tuloksien kannalta (lisä)sotkun tekemisenä.

Tarkennukset voivat olla hetkittäisesti sopivaa venymistä, mikäli tulokset on saatettavissa siihen yhteyteen, jota muutenkin eletään, ja josta ei voi irtisanoutua, ilman tosi massiivisia kompensatorisia toimia, joiden ylläpitohinta kasvaa, kunnes jostain tehtävä "yt-toimia".

Voi hyvin kysyä, onko näillä mitään tekemistä sen elämän kanssa, jota tulisi voida elää suoraan. Tai että tuleeko näissä huomioiduksi se kokemus, jonka perusteella voi odottaa pystyvän korjaamaan niitä vajeita, joiden vuoksi ongelmia voi tietää syntyneen tavalla, jotka tiedettävä jälkiviisaana paremmin, jotta jotain tasapainoisempaa olisi mahdollisuus toteuttaa jatkossa.

Velasta toiseen, ja kummasti toivo lisääntyy.

Elämisen tapaan, ja suorasuhteisempaankin mukanaoloon liittyy kaikenlaisia sivuvaikutuksia ja seurauksia. Jos jälkimmäisessä yhdistyy kaikki se korjaustyö, joka on mahdollista aiempien virheiden ja hankaluuksien jälkeen (oppipotentiaa) kaikilla kyvyillä ja valmiuksilla huomioitu... jatko-ongelmat ilmoittavat automaattisesti itsestään, jolloin varautuminen on helposti turhaa överiä, ja kertoo siitä, että jotain on jäänyt sulattelematta.

Terve elämäntapa ei ole kovin vaikeaa, ja jos on, kyseessä on sairauden keskellä tunarointi, ja tuskastelu. Jos näin on, tämä on hyvä tajuta suoraan, ja tosiaan tätä koskeva työalue, mitä kullekin tarkoittaa.

Nämä ratkeaa toimijaa itseään koskevasti, ei välineellisen tavoitteen kautta, vaikka välineitä tarvitaan toteutuksissa. Mitä vähemmän, ja mitä paremmalla osuvuudella... sen terveempi ja joustavampaa toimijuutta (pärjäämistä) on liittää mukaan.

Jos ei tarvittavat (perus/erikoisvaaditut/..) lähde helposti, ... ei ehkä ollenkaan.

Vapaus, valmiudellisuus ja aito pärjääminen korostuu, kun taas raskaasta menosta aiheutavat lisäkuormitukset vain syventävät kuoppia, joista tuoda jatkoa itselle ja muille.

Kokonaisempaa kerrontaa turvallisuudesta tämä ei ole. Toiminnan vapaus ja valmius, ja sen soveltaminen että saa aikaan vähemmän sitä ongelmaa... jää täsmentämättä.

Asetelma viittaa muna-kana-tilanteeseen, ts hämäryyteen, jonka tekeminen selvemmäksi, antaa lisäkykyä jatkaa, jolloin selvyyttä on parempi tehdä paremmin eväin.

Selvyyskin itsessään on neutraalia, ts piirre, joka on olemassaolon komponenttia... mille toimille vain.

Perusteellisemat ratkaisut kiinnostavat, ja minusta on täysin perusteltua pitää kiinni täydellisyyden seuraamisesta, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että päälletulevia täytyy voida hoidella samanaikaisesti.

Toiminnassa on yhdistyttävä pitempiaikaisuus ja täydellisyys, ts irtisanoutumattomuus siitä, mitä parhaaksi tuollaiseksi on tietoisuuteen otettavissa,... sekä toisaalta se, mitä ovat hetkien vaatimukset.

Kyse on elämisen taloudesta, ja tätä ei ole vain rahaan ja talouteen selkeästi kytkettävät, vaikka pärjääminen on päädytty sitomaan (jonkun rakentaman) talouden piiriin tehokkaasti.

Se ylläpitotyö, jota kokonaisemman talouden hoitelu vaatii, on tosiaan kuormitusta, ja tarkoittaa ponnisteluvaatimuksia tavalla, jossa voidaan pärjätä, mutta jossa ei käänny mitään edellytyksiä päätyä vähempiseuraumuksellisiin tuloksiin.

Ylläpitotyö voi olla kaikki, mitä on irroittaa voimavaroista, ja siinä kun voimavaroja voisi kohdentaa osuvammin... asetelmat kääntyisi kumulatiivisesti kohden parempaa.

Ainoa uhka tuossa onnistuneessa paremmuudessa ja vapauslisän tekemisessä on se vaara, millä tavoin vapaus ja siihen liittyvät mahdollisuudet tulevat käytetyksi, ts mitä ovat jatkot, että lisääntyvä vapaus ei käänny uhkaksi jotakuta vastaan, kun uhkan tekijä parhaimmillaan voisi olla toteuttamassa sitä, mikä tulee tosiaan killeriaaltona viimein vyörymään hänen ylitseen.

Kyse yksilöä suuremmassa kontekstissa on viime kädessä järjestelyihin luottamisesta, että paremman tekemiseen olisi liittää parempaa, jotain ei-ongelmallista

Turvallisuutta voi ilmetä heikoissakin oloissa, ja olla vahvasti minimoitu vaurauden ja perushyvinvoinnillisten tekijöiden vallitessa.

Osa turvallisuudesta syntyy osallistumisen kautta, ja valmiissa maailmassa... tähän omaan osuuteen ei ole mahdollisuutta, ja seurauksena on irrallisuus, ja turvattomuus ehkä jopa siinä suhteessa, miten kaikki olisi hyvin.

Turvallisuus syntyy siten omasta toimintaosuuden mahdollisuudesta, että luottamuksesta ja uskosta siihen, mitä ei voi ajatella hallitsevansa.

Tarkemmin ajatellen, kerronta ja pohdinta tällä tavoin jotain kokoillen, ... on tosi reppanallista, ja kokonaisuus tulee kaikkea muuta kuin tavoitetuksi. Monikytkentäisyys ei oikein suju, ts suhteutus niiden tekijöiden suhteen, joista rakentaa se, mistä voisi kokemuksen puolesta päätyä olemaan tyytyväinen.

Se mihin näissä mennään, on tosiaan jotain sen verran mahdotonta... että isommista joukoistakaan ei ole apua, vaan enemmän yhtä ongelmaa. Sama koskee sitä varautumista, joka yksilö on taipuvainen ajattelemaan sen rinnalle, mitä ovat muut samojen tavoitteiden takia päätyneet kasailemaan.

Turvallisuus lienee useimmin käytännössä enemmän sen alasajoa, joka estää paluuta sellaiseen elämänhallintaan, josta syntyy luottamus itseen ja muihin. Sotiminen ja kamppailu on tärkeää, ja varautuminen, mutta sitäkin tärkeämpää ovat pitkällä aikavälillä toimet, joissa rikkovien toimien osuus vähenee.

Kyse on hallitusta ylös/alas-ajosta, paluusta ja kasvusta siihen, mikä on riittävää kussakin tilanteessa. Kyse on tavan elimellisyydestä, mitä luonto ilmentää eri tavoin meissä, ja isommin.

Jotkin osuvat ponnistelut aiemmin kertyneissä haasteissa... luovat joksikin aikaa tilaa ja mahdollisuutta olla ja jäädä nauttimaan vapaudesta, ja elämisen helppoudesta.

Koska jotain jää aina huomaamatta, ongelmakertymien käsittelyä voi povata jatkoon. Millaista on tekeminen suhteessa tällaiseen kertymään... näissä mennään sen mukaisesti, mitä on opittu aiemmasta.

Siinä kun kokonaisuutta on ja se merkkaa jotain kaikille, tällaista rakennetta uutena järjestyy niiden solmujen kontribuutiona, jotka voivat saattaa jotain uutta kokonaisempaan toimintaverkkoon sillä energialla, jota erilaisena päätyvät kokemaan.

Kokonaisuus noin kuvaten, on tosiaan jotain objektiivisen erillistä, eikä yksilö voi ajatella tästä toimijasta kattavuutta ajatellen oikein muulla tavoin. Kokemuspuoli muulta osin jää tuosta huolimatta.

Kun puhutaan toimijakuvasta, yksilöidentiteetistä suhteessa muihin, ts sosiaalisessa ja keskinäisvertailullisessa konteksteissa... samaa identiteettiä voi hahmottaa yhtä lailla, myös kokonaisempaa toimijuutta koskien.

Kuva jossa erottuu erilaisia toimijuuksia... on varmasti osa valmiutta liittyä paremmin siihen ympäristöön, joka kulloinkin vallitsee, ja jossa yritettävä pärjätä, ehkä yhä moninaisempana toimijana, koska täyserillisyys mahdotonta, ja toisaalta täysyhtenäisyys sitä samaa, muuten eriytymistä vaativissa oloissa.

Tällaista analyysiä on todennäköisesti olemassa, paljon seikkaperäisempänä, ja napakammin tajuttavana. Toisaalta, aiheesta varmaan vähän parempi kertoa taas jotain selkeämpää, kun evästys paranee.

Mitenkään itsestään ei parempi seuraa, eikä mitään syytä luottaa magiaan, tai ajopuu-päätymiin, sen enempää kuin överioletuksiin siitä, mitä on mahdollinen näissä saamaan aikaan verbaalisti, ja konkreettisemmin. Kumpikin ihmiselle tärkeää, ja koskee niin kasvua kuin myös sopivaa sopeutumista ja alasajoa.