Kuunnellut... podcasteja. Okei, siinä se käsite tuli, joka viittaa kuunneltaviin lähetyksiin.
Menikö oikein vai ei. Wikkarista voisi varmaan tarkistaa. Youtubesta kuitenkin käytännössä puhun, ja sen kanavista.
Eräs hyvä ohjelma tuli poimintaani, jo varmaan kevättalvella. Kyseessä fyysikko, nimeltä Claus Montonen.
Faceen taisin jutun poimia, mut menköön tännekkin, kun aloin sittenkin kuuntelemaan uudestaan: https://www.youtube.com/watch?v=L32FHiFATTI
Kanavana Futucast. Toinen kanava, josta eilen hyvä löydös oli: Puheenaihe.
Kummassakin kanavassa, pari nuorempaa mieshenkilöä jututtamassa... milloin ketäkin.
Futucastin meininkin on aika rennon letkeetä, vailla vaikeuden lyömää tartuntaa. Helposti hyvä lähtee, voisi sanoa.
Ajatuksettomuus, ja tuollainen huolettomuus vaikutelmana... mitä kokonaisemmin merkkaa. Varmaan monenlaista.
Puheenaiheesta jää enemmän vaikutelma vakavahenkisemmästä osallistumisesta.
Persoonallisuus ei voi olla näkymättä muutenkaan. Ei tosiaan ongelma, päinvastoin.
***
Nykyään miettinyt sitä, millä tavoin luontevasti voi ilmetä se kokonaisuus, joka ilmenee jossain osallistumisessa. Ihmiset viestivät paljon, ihan ulkonäköä ja ensivaikutelmaa myöten.
On sanottu, ettei tulisi tehdä paljoa tulkintoja siitä, millainen on ensivaikutelma.
Voi olla totta, mutta jos kokonaisuus on tosiaan mukana muutenkin... sanoisin melkein, että jos kokonaisuutta ei osaa liittää ehyemmäksi paketiksi, jotain on itsellä keskeneräisesti, hahmottajana, ja vastaanottajana.
Tulkintani on kiistanalainen, sillä ihmisellä voi olla paljon taipumusta nähdä muiden kokonaisemmatkin osuudet... omalla tavallaan painotetusti.
Tästä kuulin juttua, tosin vähän kyseenalaisemman teeman yhteydessä. Kertojana Tod Grande, ja aiheena persoonallisuushäiriöt: https://www.youtube.com/watch?v=-yrcphZj2n8
Montosen osuuden esittäminen toistamiseen, tuskin on huono juttu.
VastaaPoistaNyt alkaa jo vähän kelailla syitä sille, miksi fyysikot ovat helposti juuri tällaisia. Ei voi olla sattumaa.
Fysiikka menee perusteisiin, tai tavoite on tässä. Koottavana maailma jollain tapaa kokonaisesti menetelmällä, johon on laitettu luottamusta, ja tarkkuuden arvostusta.
Kun mennään teoreettisempaan fysiikkaan, tästä voi lähteä ajattelemaan, että on jotain hypoteettisempaa tai heppoisempaa. Oikeasti näin voi olla, etenkin jos kaikkia viritelmiä ei voida edes todentaa.
Esim supersäieteorian on sanottu olevan enemmän matematiikkaa, kuin fysiikkaa, joka olisi kytkettävissä tajuttavaksi, ja maailmaa koskevaksi.
Teoreettinen fysiikka viritelmineen, voi olla kuitenkin tulkittavissa myös päinvastaisesti.
Kun tehdään hypoteesejä, koetellaan käsitysten kantavuutta. Haahuilun voi liittää etsimiseen, ja sen arvioimiseen, mikä todellisuutta avaava vakaus fysiikkaan liittyvällä sen hetkisillä malleilla ja teorioilla voi olla.
Vastaava ilmiö tulee mieleen Ilkka Niiniluodon tarinasta, joka alkoi kiinnostuksella matematiikkaa kohtaan, mutta jota täydentämään tuli filosofia, jotenkin matematiikkaa maadoittamaan,.. johonkin todellisempaan.
Jos kohteena on konkretia, laajennus on tietysti ihmisellä teoreettisemmalle puolelle jäävä. Jos taas liikkeelle lähtee älyllisemmin, voi haluta jossain vaiheessa tukevampaa otetta jalkojen alle.
Ei ihme, jos matematiikka on tosiaan hyötynyt fysiikasta, ja viime aikoina fysikaalisten ongelmien kanssa pähkäily, on säteillyt enemmän antina matemaatikoille, kuin alan eksperteille.
Edward Witten, on matemaatikko, joka perehtynyt paljon perusfysiikkaan myös.