Otsikko meni, ja kirjattu. Tapahtumista piti, vähästä aikaa, blogille, kun kirjoittelu jäänyt vähemmälle.
Ei siinä, etteikö mieliala olisi okei, jopa yli tuon.
Syy varmaan se, että kun petistä jaksanut kaivautua edes kellon toistuvaan soittoon, sai unta vähän ylimääräisen enemmän.
Ole masentunut noustaksesi, mutta mielialaa kerryttävästi paikoillaan riittävästi, niin johan lähtee, lapasesta tms.
No, oikeasti sadepäivä, ja kun meni sadeharrastuksissa, vähän sama tuon mielialan kanssa, sadepäivänäkin suhteen.
Ei voisi olla virkistävämpää harrastaa korispolkujuoksua, kuin tällaisena sadepäivänä, vaikka ilma oli jonkin verran nahkea, ts hiostavakin, viileyden lisäksi.
Kävi mielessä se, että vanhempana jos ei ole kylmä, hikoilee, ja pahimmassa tapauksessa on kylmä ja hikoilee silti.
Joku voisi ajatella vaihdevuosia, siinä kun niitä sukupuolesta riippumattomasti jonkinlaisena ilmenee.
No, kylmyys ja kylmän tuntemus ovat uutta, mm.
Mutta että eilinen kuntosalijumppa saattoikin tehdä niin hyvää polville. Uskomatonta, että jalat vielä sentään jotenkin toimivat.
Tänään piti lähteä korista, sadepäivä kun oli, ja viileää. Ulkokoriksessa ilma tällaisena on mitä parasta, kun ei pakkasia enää pidä. Liikkuessa nimittäin tulee aika automaattisesti edelleen lämmintä.
Tuli summailtua, että mikäli jaloista tykkää, pakko yrittää pitää niistä huolta, että voi nauttia tällä tavalla. Sukulaisilta kun vaihdeltu melko aktiivisesti polvia keinotekoiselle. Ei mikään kiva juttu, menettää omia polvia.
Juoksua ajattelin kyllä kesällä, koska mielessä idea, että voisi tehdä nivelille hyvää, mutta vain paljasjalkaillen.
Edellinen vuosi taisi mennä paljasjalkailun suhteen täysin ohi, kun muistaakseni vasta syksyllä juoksin vähän.
Nyt tosiaan ensimmäinen paljasjalkalenkki tehty, joskin lyhyenä. Jäätä oli ladulla, ja kylmän kosteaa pohjaa, ja havainto juoksun aikana oli, että ei niinkään palelevuutta jaloissa, vaan suoraa tunnottomuutta, mikä nuorempana tehtyihin vastaaviin selkeä muutos.
Ei ihan hermotus kohdillaan, periferiassa. Liekkö matala-asteista tulehdusta, ... ikää.. vai mitä. Harjoituksen puutetta esim, kun pentuna eräs urheilulaji oli nimenomaan paljasjalkailu, heti kun vain pälviä ilmeni.
No, vasemman jalan luupiikkiä pukkasi, tosin nykyään plantaarifaskian en anna meininkejä pilata. Hoituu, mutta aktiivisesti, toisin kuin mitä oli kyvyttömyys joskus aikoinaan, tämän tyyppivian kanssa.
Mutta päivä. Lieroja meni keräillessä, ja asfaltilta. Onkimista voi yrittää, mutta tuskin kalaa saa pintaongella vielä, kun jäät vasta lähteneet, jos edes ovat, vaikka paikoitellen toki.
Saarella tuli pilkittyä vielä viime viikonloppuna, eikä jää ollut turvaton, tosin piti katsoa sopiva paikka, että paksuutta riitti.
Se näissä mielialan nousuissa on, että vaativat toimilta jotain vastaavanlaista.
Oikeasti en ole ihan vakuuttunut siitä, mitenkä korkeisiin mielialoihin on järkevää suhtautua. Jos nimittäin on tosi patoileva... ja yrittää olla normaali, voi olla pahinta.
Joskus keväällä kun koin vuodenajan tosi tyrkyksi mielentilallisesti, esim unien jne kautta... päätin, että nimenomaisesti en lopeta kahvin juontia.
Päätös kahvinjuonnin lopettamisesta aikoinaan, ei todennäköisesti ole sopiva yleisesti, eikä välttämättä itsellenikään, mutta tuolloin se taisi olla onnistunut ratkaisu.
Se mitä olen huomannut, musiikki toimii täysosuvasti, samoin liikunta. Mutta voiko elämä olla pelkkää musiikkia ja liikuntaa, kun noita toisaalta edes osaa yhdistää, sen verran epäehyeksi kun jäänyt.
Mielialoista tietysti kyse, ja niitten hallinnasta, mutta ei vain hallinnasta, vaan automaattisesta hakeutumisesta kohden sopivuutta, mikä se nyt voi ollakkin, näissä oloissa.
Matoja keräillessä tuli kuuma, kun viimeisellä reissulla oli villapusero mukana, päivän kylmäreissuista opittua. Janohan siitä seuraili, ja kuumuutta, vettä kun enää kastelevasti putoillut.
Viellä kun oppisi säilyttämään matoja, tai kasvattamaan niitä, jos onkimista osais tai voisi harrastaa kesäkaudella.
Kuuma, kylmää, ja taas jotain uutta, näitten perusasioitten liepeiltä. Mehuja vältellyt, mutta on niitä tullut marjoista puristeltua.
Lieroilun jälkeen teki älyttömästi mieli hapanta marjamehua, mutta vähän lievennettynä.
Stetsonista tuli ideaksi juomaan mustikkapuolukkamehu, ja kreikkalaisella jugurtilla. Täyskymppi, mitä kokemukseen tuli.
Mitään muuta ratkaisua ei ollut, yhtä toimivana. Jossain sentään onnistuu, ihan kunnolla.
Se oli vähän outoa, että kun juoma oli tosi kylmää, tuli töks aika tarkasti, ja niin, että kun purtelossa oli jäljellä vajaa desi, kokemus kertoi, että saa mennä jääkaappiin, mahan sijaan. Outoa tarkuutta, vähän kuin saunoessa, vaikka saunassa lämpösäätö suhteessa överilämpöön.