Iltauinnilla käväsin kymmenen jälkeen ja oli pimeää. Vedessä paleli, kuin olisi ollut kuume nousemassa.
Olisi odottanut, että kun vähän viileämpi vesi kesän jälkeen, pientä tunnottomuutta olisi seurannut, veteen menemisen jälkeen. Mutta ei.
Vilunväreitä meni, kuin olisi ollut ulkona pakkasessa. Vesi sentään pikkasen nopeammin vie tuntemukset turran puolelle.
Ei tosiaan aiemmin tällaista kokemusta, vesiliikkujana. Päivä toki poikkeuksellinen, kun käväsin puolukoita keräilemässä.
Syy elimistön termostaatin outoon käyttäytymiseen varmaan lämmin ja kostea päivä. Oli huonoin päivä viikosta, kun eilen olisi ollut viileyden puolesta huippuhelppo juttu.
Sekin meni marjaretkessä vähän pöksälleen, että vettä tuli liian vähän, ja kosteaa ruokaa. Jo alkuun yritin miettiä, miten selviäisi päivästä, kun puolukoitakin oli tavoite kerätä.
Reissu pituudeltaan ei ollut tosi pitkä, sillä lähdin kotia 11 jälkeen, ja palasin pimeällä 21 jälkeen. Aikaa meni se 10 tuntia, ja pimeys kun alkaa pian, jäi kerääminen vähän kesken.
Kävi mielessä se, miten uinti kesken kuuman päivän voi virkistää.
Kyse ei ole pelkästään virkistymisestä, sillä kun elimistö viilenee, vedenkulutus laskee dramattisesti, kun ei tarvitse hikoilla. Toisaalta elimistö saa vähän lepoa kuumuuden vähetessä.
Suolojakin lähtee helposti pois, hikoillessa, ja etenkään jos ei juo riittävästi. Virtsasta huomasi. Toisaalta kramppasi kotosalla, vähän aikaa kun nojatuoliin pysähdyin. Uindessa taas kramppaisi rintalihaksista.
Vilu ei ollut tosi epämiellyttävä uidessa, mutta toisaalta niin voimakkaan oloinen ilmiö, etten ollut vedessä kauaa, enkä tehnyt mitään raskaampaa.
Mielenkiintoista olisi ollut kokeilla, mitä tapahtuu jos uintiaikaa olisi lisännyt. Kun toisaalta sen veran ruokaa tuli tankattua reissun jälkeen, pieni itsesuojeluvaisto ehdotti muuta.